Yhdestä keskustelusta ( sairaas vauva kaverilla)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Venakko Milanna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kuulosta silti aika varalliselta. Jos me silti käydään ja kerrotaan mikä tilanne on? Miks ne ei voi lähetettä laita? Miehelle he sanoivat eri asia kun se soiti Mehiläiselle, mutta ei hän varma ollut että lähetettä voi tehdä

Ulkomaalaisia ei oteta lahetteella sairaalaan tai poliklinikalle. Ma olin viime viikolla yrittamassa erasta ulkomaalaista yksityislaakarin (Terveystalo) kautta silmapolille HYKSiin, mutta laakari vain totesi, etta voi kirjoittaan toki lahetteen, mutta eivat he ota ulkomaalaista sinne.

Tama ulkomaalainen on eu-kansalainen ja eu-sairaanvakuutuskortti loytyy. Sairaus on alkanut ennen tanne tuloa, mutta on nyt pahentunut siihen tilaan, etta tarvitsee hoitoa. Ei ole lahdossa viela pitkaan aikaan takaisin kotiin, joten aika kimurantti tilanne.

Jos yksityislaakarit laittaisi lahetteen jokaiselle ulkomaalaiselle ja sairaalat ottasivat ne vastaan, niin Suomeen tulisi aikaimoinen turistitulva.

Ainoa keino vaatia sun ystavalle hoitoa on olla Suomessa synnytyksen aikaan.
 
Ja mun ulkomaalainen tuttuni (ei EU-maasta, ei oleskelulupaa, ei suomalaista henkilötunnusta) taas kävi ekana yksityisellä, sai lähetteen Tyksiin, ja Tyksissä eräällä poliklinikalla tekivät sitten erään toimenpiteen.

Maksoi tietty aika lailla, kun ei saanut Kela-korvausta. Mutta hoidettiin kyllä, tottakai. Eikä ollut edes henkeä uhkaavasta asiasta kyse.

Kyllä ulkomaalaisia vaan otetaan sairaalaan tai poliklinikalle lähetteellä.
 
No, hyva et on saanut hoitoa. Ikava kylla ainakaan HYKSIin ei oteta ulkomaalaisia. Eika varsinkaan, jos ei ole eu-sairaanhoitokorttia. Jos ulkomaalaiset otettaisiin hoitoon julkisesti, niin voit kuvitella, etta aika monet tulisivat hoidattaaan tanne itsensa matkalla.

Viime viikolla ystavani kavi tosiaan Terveystalossa yksityisella. Han ei nae mitaan talla hetkella (neurologinen vamma, joka vaatisi hoitoa poliklinikalla). Laakari tokaisi, etta han tietaa tasan tarkkaan, ettei ystavaani oteta sisaan silmapolille lahetteella. Yksityisille ko. toimenpidetta taas ei tehda. Et se siita eu-sairaanvakuutuskortista.
 
Hyksiinkin otetaan kyllä.

Mutta ei varmaan joka polille/osastolle. Ei joka asiassa.
 
Ja kuka sen hoidon sitten maksaa? Eli sen KELA osuuden?
Tahan mennessa HYKSiin on paassyt leikkausiin maksamalla kaiken itse, mutta nyt esim tuonne silmapolille ei paase.

Ulkomaalaiset eivat kuulu suomen julkisen terveydenhuollon piiriin, ellei tosiaan ole sita eu-korttia. Eika sillakaan saa sitten hoitoa valttamatta.
 
mutta, oli jotain uutisia, että venäläiset hakevat täältä monet hoidot? Niin miks hän ei voi, kun kyseessä on jooko vauva elää tai ei

Yksityiseltä sektorilta varmaan hakevat, kun Venäjä ei ole edes EU:n jäsen.
Mutta tosiaan yksityisesti ei Suomessa voi synnyttää.
Hankala juttu, teidän pitää yhdessä odottaa synnytyksen käynnistymistä varmaan? ja mites kun teidän pitäis sinne Meksikoonkin lähteä. Onpa tilanne, mutta kaikkea hyvää toivon :)
 
Ja kuka sen hoidon sitten maksaa? Eli sen KELA osuuden?
Tahan mennessa HYKSiin on paassyt leikkausiin maksamalla kaiken itse, mutta nyt esim tuonne silmapolille ei paase.

Ulkomaalaiset eivat kuulu suomen julkisen terveydenhuollon piiriin, ellei tosiaan ole sita eu-korttia. Eika sillakaan saa sitten hoitoa valttamatta.

Mun mielestä hyks ottaa ulkkarinkin kyllä synnyttämään, vaikka ei olisikaan eu-sairaanhoitokorttia, JOS maksaa itse etukäteen (muutama tonni). Kela ei maksa. Ehkä, jos kävelee viime hetkellä sisään ennen kuin vauva syntyy, ottanevat kopin kun vauva tulee, jos eivät enää muuta voi - tällöin rahoja koitetaan periä henkilön omalta valtiolta, vaikka suurlähetystön kautta. Varmasti joskus joku synnytys jäänyt Hyksin tappioksikin.

Ap:n kaverihan voi sen eu-sairasvakuutuskortin vielä itselleen järjestää käsittääkseni (jos ei vielä omista), eli nou hätä.
 
[QUOTE="hjkl";26120623]Mun mielestä hyks ottaa ulkkarinkin kyllä synnyttämään, vaikka ei olisikaan eu-sairaanhoitokorttia, JOS maksaa itse etukäteen (muutama tonni). Kela ei maksa. Ehkä, jos kävelee viime hetkellä sisään ennen kuin vauva syntyy, ottanevat kopin kun vauva tulee, jos eivät enää muuta voi - tällöin rahoja koitetaan periä henkilön omalta valtiolta, vaikka suurlähetystön kautta. Varmasti joskus joku synnytys jäänyt Hyksin tappioksikin.

Ap:n kaverihan voi sen eu-sairasvakuutuskortin vielä itselleen järjestää käsittääkseni (jos ei vielä omista), eli nou hätä.[/QUOTE]

Kaveri taitaa olla jo suomessa, kortti olisi pitänyt hankkia lähtömaassa, no ehkä se hänellä jo onkin, jos on Britanniassa ollut leikkauksessa, toivotaan niin.
 
Ja kuka sen hoidon sitten maksaa? Eli sen KELA osuuden?
Tahan mennessa HYKSiin on paassyt leikkausiin maksamalla kaiken itse, mutta nyt esim tuonne silmapolille ei paase.

Ulkomaalaiset eivat kuulu suomen julkisen terveydenhuollon piiriin, ellei tosiaan ole sita eu-korttia. Eika sillakaan saa sitten hoitoa valttamatta.
Tuo mun tuttu maksoi kaiken itse. Siis koko summan, enemmän mitä minä olisin joutunut maksamaan vastaavasta toimenpiteestä samassa paikassa.

Ei tietenkään Kela-korvauksia saa, mutta hoitoa kyllä.
 
Ei muokaan kylla KELA-korvaukset kiinnosta, mutta kun sita hoitoakaan ei saa edes rahalla. Laakari kieltaytyi antamasta lahetetta, kun hyks ei ota sitaan, vaikka pitaisi saada hoitoa, han sanoi.

Aikaisemmin tosiaan raha on aina auttanut julkisessakin sairaalassa.
 
No, hyva et on saanut hoitoa. Ikava kylla ainakaan HYKSIin ei oteta ulkomaalaisia. Eika varsinkaan, jos ei ole eu-sairaanhoitokorttia. Jos ulkomaalaiset otettaisiin hoitoon julkisesti, niin voit kuvitella, etta aika monet tulisivat hoidattaaan tanne itsensa matkalla.

Viime viikolla ystavani kavi tosiaan Terveystalossa yksityisella. Han ei nae mitaan talla hetkella (neurologinen vamma, joka vaatisi hoitoa poliklinikalla). Laakari tokaisi, etta han tietaa tasan tarkkaan, ettei ystavaani oteta sisaan silmapolille lahetteella. Yksityisille ko. toimenpidetta taas ei tehda. Et se siita eu-sairaanvakuutuskortista.

Silmäpoli ei ole oikea osoite, jos neurologisesta vammasta kyse. Ihme lääkäri siellä terveystalossa teillä...
 
No, hyva et on saanut hoitoa. Ikava kylla ainakaan HYKSIin ei oteta ulkomaalaisia. Eika varsinkaan, jos ei ole eu-sairaanhoitokorttia. Jos ulkomaalaiset otettaisiin hoitoon julkisesti, niin voit kuvitella, etta aika monet tulisivat hoidattaaan tanne itsensa matkalla.

Viime viikolla ystavani kavi tosiaan Terveystalossa yksityisella. Han ei nae mitaan talla hetkella (neurologinen vamma, joka vaatisi hoitoa poliklinikalla). Laakari tokaisi, etta han tietaa tasan tarkkaan, ettei ystavaani oteta sisaan silmapolille lahetteella. Yksityisille ko. toimenpidetta taas ei tehda. Et se siita eu-sairaanvakuutuskortista.

Nythän on se uusi EU-laki, että hoitoa saa hakea toisesta maasta, mutta en tiedä onko se vielä tullut voimaa.

Jotenkin kuulostaa siltä, että teet töitä romanien tai muiden laittomien maahanmuuttajien kanssa ja voi olla että kaikki lääkärit ei katso heitä yhtä hyvällä kun jotain brittituristia.
 
[QUOTE="vieras";26121620]Nythän on se uusi EU-laki, että hoitoa saa hakea toisesta maasta, mutta en tiedä onko se vielä tullut voimaa.

Jotenkin kuulostaa siltä, että teet töitä romanien tai muiden laittomien maahanmuuttajien kanssa ja voi olla että kaikki lääkärit ei katso heitä yhtä hyvällä kun jotain brittituristia.[/QUOTE]

Ma olen ihan oikeasti yrittaja nimimerkkini mukaisesti ihan eri alalla. En tee toita edes ihmisten kanssa :-)

Ma en auta romaneja, enka mitaan laittomia maahanmuuttajia. Olen tassa ketjussa kertonut, etta he ovat ystavia (tai perhetuttuja). Tamakin viimeinen tuttava ei saanut hoitoa vakavaan henkeauhkaavaan sairauteensa kotimaassaan (ei ollut tarpeeksi patevaa kirurgia), joten toin hanet tanne Suomeen leikkaukseen ja maksoin itse leikkauksen (> 20 000e).

Kyllahan hoitoa saa aina hakea toisesta EU-maasta. Aika harvat kyllakaan saavat e120/s1 lomakkeen kotimaastaan, joka sitten laittaisi kela-osuuden omalle valtiolle maksettavaksi. Ainahan lehdistakin saa lukea naista onnettomista lapsipotilaista, joiden vanhemmat keraavat rahaa leikkaukseen, jotta paasisivat Suomeen hoitoon. Ei heillekaan omasta maastaan heru tuota e120-lomaketta.
 
Onko Milanna kiva kun suomalaiset veronmaksajat kustantaa? Muistappa seuraavan kerran kun parjaat meitä!!! Voi kettu.

Arvatkaapa kuinka pajon vauvoja kuolee päivässä siihen että ei osata hoitaa???
 
[QUOTE="vieras";26121511]Silmäpoli ei ole oikea osoite, jos neurologisesta vammasta kyse. Ihme lääkäri siellä terveystalossa teillä...[/QUOTE]

Helppohan sun on kommenda, kun et tieda sairaudesta mitaan. Se neurologinen vamma aihettaa ongelmia nakoon ja se pitaa hoitaan silmapolilla.
 
Yhteistyössä