V
vieras*
Vieras
Mistään ei saa takuuta siitä, että sisarukset tulevat toimeen keskenään... edes lapsena saati aikuisena.
J
"joo"
Vieras
Mun kaveripiirissä on useampi ainokaisena kasvanu lapsi ja kaikki on sanonu että haluaisivat niin kovasti sisaruksia, osa on halunnu lapsesta asti ja osa niin et ku kasvoi aikuiseksi niin alkoivat kaipaamaan että ku ois oma sisko tai veli. Ja kaikki he on itse tehneet monta lasta säästääkseen omat lapsensa samalta kohtalolta.
Ei todellakaan...Mulla on kaks sisarusta ja siksi meillä on yksi kakara. Ei ollu autuutt ei. Nyt akuisena toisen kanssa jotenkin välit ja toisenkaan kanssa ei turhan läheiset.
Meijän 4v on sosiaalinen ja pärjäävä, osaa jakaa omastaan. Hemmoteltu tuo ei oo.
S
Saraldo
Vieras
[QUOTE="vieras";26151797]Siksi pyydän teitä miettimään, onko itsekästä "tehdä" vain yksi lapsi? Mutta tunnen aika monta perhettä joissa vanhemmat sanovat etteivät halua enempää kuin yhden lapsen. Minusta se on lapsen kannalta ikävää, ja vanhemmat ajattelevat aika itsekkäästi siinä. Omalle lapselle toivoisi yleensä kaikkea parasta, ja paljon tärkeämpää kuin mikään materia, on läheinen suhde omaan sisareen/sisariin.[/QUOTE]
Niin... No mulla on sisko ja veli. Molemmat mua niin paljon vanhempia, ettei meillä ole koskaan ollut yhtään mitään yhteistä. Molemmat inhosivat mua pienenä, koska vein äidin ja isän kaiken huomion, olin aina tunkemassa heidän mukaansa joka paikkaan, mua piti vahtia, mua piti viihdyttää... Joten jos meinaa tehdä enemmän kuin yhden lapsen, niin mun suositukseni on, että tehkää ne alle kymmenen vuoden ikäeroilla.
Joka tapauksessa mulla siis on sisaruksia. Toista mä näen korkeintaan kaksi kertaa vuodessa (asuu ihan niinkin kaukana kuin 170km päässä), toisen kanssa ollaan enemmän tekemisissä, meidän tyttö on aika ajoin heillä yökylässä jne. Mutta en mä koe, että heistä olisi koskaan ollut mulle mitään iloa tai tukea ja turvaa, eikä hekään ajattele musta niin. Periaatteessa mulle olisi aika yhdentekevää, olisiko mulla sisaruksia lainkaan, mä olen kokenut itseni ainoaksi lapseksi sisaruksista huolimatta.
Me ajattelemme lapsemme parasta ja haluamme vain tämän yhden lapsen. Koska me koemme, ettei meillä ole resursseja useampiin lapsiin, toimimme mun mielestäni itse asiassa melko epäitsekkäästi. Kyllähän me oltais voitu tehdä liuta lapsia, jotka voivat sitten hoitaa itse itsensä, kun äiti ja isä ei siihen kykene, mutta meistä oli tärkeämpää olla täysillä tämän yhden lapsen vanhempia kuin puoliteholla suurperheen vanhempia. Tyttö aika ajoin kysyy sisarusten perään, mutta olemme tehneet selväksi, ettei niitä tule. Me emme tee lapsia siksi, että lapsi niitä pyytää.
Mun sisarukseni eivät siis todellakaan ole mulle mitään parhaita ystäviä. Mä löysin oman parhaan ystäväni aikuisiällä, noin 12 vuotta sitten. Sen jälkeen mulle on tullut pari muutakin lähes yhtä rakasta ystävää. Ja nämä kolme ovat erikseenkin mulle tärkeämpiä kuin sisarukseni yhteensä.
Olishan se kiva, kun tytöllä olis aina joku kaveri täällä kotona ja joku, jonka kanssa opetella niitä jakamisen taitoja. Mutta tämän takia ei musta kannata lisää lapsia tehdä, meidän kohdalla "haitat" olisivat suuremmat kuin "hyödyt".
Niin... No mulla on sisko ja veli. Molemmat mua niin paljon vanhempia, ettei meillä ole koskaan ollut yhtään mitään yhteistä. Molemmat inhosivat mua pienenä, koska vein äidin ja isän kaiken huomion, olin aina tunkemassa heidän mukaansa joka paikkaan, mua piti vahtia, mua piti viihdyttää... Joten jos meinaa tehdä enemmän kuin yhden lapsen, niin mun suositukseni on, että tehkää ne alle kymmenen vuoden ikäeroilla.
Joka tapauksessa mulla siis on sisaruksia. Toista mä näen korkeintaan kaksi kertaa vuodessa (asuu ihan niinkin kaukana kuin 170km päässä), toisen kanssa ollaan enemmän tekemisissä, meidän tyttö on aika ajoin heillä yökylässä jne. Mutta en mä koe, että heistä olisi koskaan ollut mulle mitään iloa tai tukea ja turvaa, eikä hekään ajattele musta niin. Periaatteessa mulle olisi aika yhdentekevää, olisiko mulla sisaruksia lainkaan, mä olen kokenut itseni ainoaksi lapseksi sisaruksista huolimatta.
Me ajattelemme lapsemme parasta ja haluamme vain tämän yhden lapsen. Koska me koemme, ettei meillä ole resursseja useampiin lapsiin, toimimme mun mielestäni itse asiassa melko epäitsekkäästi. Kyllähän me oltais voitu tehdä liuta lapsia, jotka voivat sitten hoitaa itse itsensä, kun äiti ja isä ei siihen kykene, mutta meistä oli tärkeämpää olla täysillä tämän yhden lapsen vanhempia kuin puoliteholla suurperheen vanhempia. Tyttö aika ajoin kysyy sisarusten perään, mutta olemme tehneet selväksi, ettei niitä tule. Me emme tee lapsia siksi, että lapsi niitä pyytää.
Mun sisarukseni eivät siis todellakaan ole mulle mitään parhaita ystäviä. Mä löysin oman parhaan ystäväni aikuisiällä, noin 12 vuotta sitten. Sen jälkeen mulle on tullut pari muutakin lähes yhtä rakasta ystävää. Ja nämä kolme ovat erikseenkin mulle tärkeämpiä kuin sisarukseni yhteensä.
Olishan se kiva, kun tytöllä olis aina joku kaveri täällä kotona ja joku, jonka kanssa opetella niitä jakamisen taitoja. Mutta tämän takia ei musta kannata lisää lapsia tehdä, meidän kohdalla "haitat" olisivat suuremmat kuin "hyödyt".
Sekä mulla että miehellä on sisarus ja ihan kokemuksen kautta jätetään lapsiluku mielihyvin yhteen, ei pelkästään siitä syystä mut ei mikään useamman lapsen "sisarusonnen" takia aleta tekemään enempää kun ei niitä haluta.