Kun elämä loppuu kesken?

[Kuka auttaa?!]

Huh. Ikää pian mittarissa 25v ja jonkinlainen kriisi iskenyt pahemman kerran. Tuntuu että elämä loppuu kesken! Kohta olen jo 40v ja mitään en oo saanut aikaan. Lapsia tähän mennessä siunaantunut 1, pian jo koululainen ( olen siis ollut nuori saadessani hänet), parisuhteessa lapsen isänkanssa, koulu vielä kesken, ei vaki työpäivää, ei omistusasuntoa tai muutakaan omaisuutta. Tuntuu että olen saavuttanut paljon vähemmän kuin muut ikäiseni, ja varmasti olenkin. Ehkä kriisi johtuu siitä? Vuoden on jo tuntunut etten ole tyytyväinen elämääni. Onko mies sittenkään se kenenkanssa haluan naimisiin ( naimisiinkin pitäisi mennä varmasti aprin vuoden kuluttua?)ja tehdä lisää lapsia? Milloin hyvä aika tehdä lisää lapsia? Entä työt? Raha? Nuorena tehtyä hölmöyksiä maksan edelleen, loppua ei näy. Tuntuu että nyt jos koskaan pitäisi tehdä radikaaleja päätöksiä elämän suhteen mutta en tiiä minne suuntaan sitä lähtisi? Kukaan kokenut vastaavaa? Unelmia toki löytyy ja halu mennä eteenpäin mutta miten, minne ja kenenkanssa? Ja ennen kaikkea ennen kun elämä loppuu kesken! Pelottaa että huomaan kohta olevani 40 ja samassa tilanteessa edelleen. Lapsen saannin jälkeen kaikki aika ja huomio mennyt lapseen ja nyt huomasin että 6vuotta mennyt ja itse en muka ole vanhentunut yhtään vaikka tosi asiassa 30 häämöttää ! Pelottavaa.
Tulipahan tilitys.

 

[puoliviiskyt]

neljännesvuosisadan villitys?

 

["vieras"]

Onpa aika dramaattinen otsikko ja muutenkin tuo tekstisi... Mutta ota ero ja laita elämä risaiseksi, jos haluat muutosta. Mutta et sinä silläkään varmaan mitään saa aikaiseksi. Mutta onnettomassa parisuhteessa ei tarvitse olla. Suhteen voi yrittää laittaa toimimaan tai erota. Mitään ei pidä tehdä, varsinkaan mennä naimisiin tai tehdä lapsia. En oikein ymmärtänyt mikä sulla on niin pahasti vialla. Ehkä olet vielä hieman naiivi.

 

[gdrsn]

Sama tilanne paitsi että juuri täytin 27v. heinäkuussa syntyy toinen lapsi. Paniikki iski yöllä, ei pystynyt edes nukkumaan

Tuntuu että olisi elänyt jo 80v. eikä elämällä ole enää mitään annettavaa..

Ikinä en ole ollut tuntipalkka/kuukausipalkka työssä ja en varmaan ikinä pääsekään

 

["vieras"]

Kuulin itse hyvän lauseen yks päivä kun kolmenkympinkriisi meinasi alkaa vaivata. Sanojan mukaan "Tämän päivän kolmekymppiset ovat entisajan kaksikymppisiä" eli nykyään eletään nuoruutta pidempään, joten jos 25-vuotiaana ei ole vielä elämä selvänä niin ei mitään hätää Mieti rauhassa mitä haluat ennen kun teet suuria päätöksiä.

 

[TäysinHurahtanut]

Itse en henk.koht. ymmärrä turhanpäiväistä marinaa ja valitusta elämästä kun OIKEAA ongelmaa ei kuitenkaan ole.
Ikäänkuin vain etsimällä etsitään mistä vois narista ja miten kaikki on pielessä, vaikka totuus on toinen.
Varsinkin kun ikää on VASTA 25v.
Elämä on aivan liian lyhyt jonninjoutaville märehtimisille! Nauttikaa!!

Elämäsi on juuri sitä, mitä siitä itse teet. Joten kortit on sinulla!
Jos asenne on tuo niin ei ihmekkään ettei ne siitä muuksi muutu.

 

[Khimaira]

Itse en henk.koht. ymmärrä turhanpäiväistä marinaa ja valitusta elämästä kun OIKEAA ongelmaa ei kuitenkaan ole.
Ikäänkuin vain etsimällä etsitään mistä vois narista ja miten kaikki on pielessä, vaikka totuus on toinen.
Varsinkin kun ikää on VASTA 25v.
Elämä on aivan liian lyhyt jonninjoutaville märehtimisille! Nauttikaa!!

Elämäsi on juuri sitä, mitä siitä itse teet. Joten kortit on sinulla!
Jos asenne on tuo niin ei ihmekkään ettei ne siitä muuksi muutu.

No näin juuri!

Miksi muuten pitää tehdä elämästä sellaista että joitain asioita "pitää" tehdä?
Jos lapsia ei halua lisää, niin niitä ei sitten tee- tekee sittten kun tulee sellainen olo jos tulee.
Omistusasunto? Ehdit ostaa vaikka miten monta asuntoa, muuttaa vuokralle ja taas jonnekkin muualle. Ja sekö se on hyvän ja eletyn elämän virstapylväs: asuntolaina??

Parisuhde- mistä sitä kukaan varma on kestääkö suhde ja minne saakka. Niin pitkään kun molemmilla on suhteessa hyvä olla, niin antaa mennä vaan. Eihän naimisiin ole pakko mennä jos se on sellainen ahdistava koetinkivi.

Minäkin maksan nuoruuden hälmöilyistä edelleen, vaikka ikää on melk. 10 vuotta enemmän ( loppu tosin häämöttää ). Elämää ei mitata rahassa! Ja hei, sä olet elänyt vasta pienen osan elämästä- ennätät vielä kyllästyä moneen kertaan :xmas:

 

[TäysinHurahtanut]

No näin juuri!

Miksi muuten pitää tehdä elämästä sellaista että joitain asioita "pitää" tehdä?
Jos lapsia ei halua lisää, niin niitä ei sitten tee- tekee sittten kun tulee sellainen olo jos tulee.
Omistusasunto? Ehdit ostaa vaikka miten monta asuntoa, muuttaa vuokralle ja taas jonnekkin muualle. Ja sekö se on hyvän ja eletyn elämän virstapylväs: asuntolaina??

Parisuhde- mistä sitä kukaan varma on kestääkö suhde ja minne saakka. Niin pitkään kun molemmilla on suhteessa hyvä olla, niin antaa mennä vaan. Eihän naimisiin ole pakko mennä jos se on sellainen ahdistava koetinkivi.

Minäkin maksan nuoruuden hälmöilyistä edelleen, vaikka ikää on melk. 10 vuotta enemmän ( loppu tosin häämöttää ). Elämää ei mitata rahassa! Ja hei, sä olet elänyt vasta pienen osan elämästä- ennätät vielä kyllästyä moneen kertaan :xmas:

Itse olen huomannut sen, että ainakin täällä missä minä asun on suunnastaan muoti-ilmiö tehdä lapsia ennen kuin edes valmistuu toisen asteen koulutuksesta.
Kun taas katsotaan vaikkapa 8-10v taaksepäin, tultiin raskaaksi täysin vahingossa.
Nyt jo kuulee ja saa lukea kuinka 15-vuotiaatkin sanoo kuinka on vauva kuume ja suunnittelee lastentekoa.
Sitten "pitää" olla oma asunto, tietynlainen auto ja päälle vielä lisää lapsia. Sitten kun eletään sitä "pitää" muoti-ilmiö elämää niin ne mukulat on suurimmaksi osaksi mummoilla ja papoilla.

25-vuotias on todella nuori murehtimaan että elämä on eletty.
25-vuotiaalla on aivan täydet mahdollisuudet vielä opiskella sitä mitä haluaa. Kun siihen pystyy ja ryhtyy vielä vanhemmatkin. Ja kun on opiskellut pääsee tekemään niitä tunti -tai kk-palkka töitä, sellaisia joita haluaa.
Mutta niinkuin jo aijemmin totesin, jos on ottanut jo valmiiksi asenteen "en varmaan koskaan pääsekään/voikaan" niin ei se elämä siitä sen kummoisemmaksi muutu.

Minusta tuntuu että tämä "ikäkriisi" juttukin on jonkinsortin muoti-ilmiö myöskin, koska minun 18v täyttänyt työkaverini valitteli aidosti ja murheissaan kuinka hän on jo vanha ja hän potee kamalaa ikäkriisiä ja hän on nyt aikuinen kuinka hän selviää ja nuoruus on nyt eletty... ja sitä rataa..

 

["Liina"]

Turhaa ruikutusta tosiaan ap:lla. Minulla ei ollut 25 vuotiaana edes sitä lasta. Ei omaa asuntoa, ei vakityötä, ei pysyvää parisuhdetta. Olin juuri valmistunut ammattiin ja kaikki asiat elämässäni olivat auki. Elin kuin jossain välitilassa odottaen, koska se oikea elämä alkaa.

Kun löysin itselleni mukaansatempaavan harrastuksen, niin alkoi tuntumaan, että nyt se oikea elämä alkoi. Vaikka muut asiat olivat 'rempallaan', niin ainakin sain harrastaa ihanaa lajia ja toteuttaa siinä asiassa unelmaani.

Pääsin kiinni nykyiseen työhöni 27 vuotiaana ensin pätkätyöläisenä. Myöhemmin tapasin nykyisen mieheni. Ensimmäisen lapseni sain 34 vuotiaana ja oman talon ostimme, kun olin 35 vuotias. Nyt yli nelikymppisenä tunnen eläväni parasta aikaa elämässäni. Kaikki on täydellistä. Saan vain nauttia olostani ja perheestäni. Muuta en enää kaipaa.

 

[Khimaira]

Sitä olen ihmetellyt että miksi ihmiset kokevat elämän olevan jotenkin elämätöntä tai huonoa ( ja odotellaan milloin se elämä alkaa ) jos mennään eri tahtiin kuin joku toinen ( tai oletettu valtaväestö, ts. normi ).
Jokainen elää omaa elämäänsä ja vaikka sen sisällöissä olisi vaikka mitä, niin vain oma tunne elämän riittävyydestä ja hyvyydestä on ratkaisevaa.

 

["abc"]

Jos sun miehessä ei ole perustavanlaatuista vikaa, korjatkaa suhteenne ja olkaa tyytyväisiä! Toista lapsesi isää ei ole olemassa. Kuulostat aika nuorelta ja naiviilta. Ruoho ei ole sen vihreämpää aidan toisella puolen.

 

[sori]

Sori, mutta hivenen nauratti tuo että olet 25 ja kohta 40 . Sitäpaitsi itä sitten että olet joskus 40. Se on ihan hyvä ja kiva ikä, ei vanha ollenkaan.

 

[TäysinHurahtanut]

Sitä olen ihmetellyt että miksi ihmiset kokevat elämän olevan jotenkin elämätöntä tai huonoa ( ja odotellaan milloin se elämä alkaa ) jos mennään eri tahtiin kuin joku toinen ( tai oletettu valtaväestö, ts. normi ).
Jokainen elää omaa elämäänsä ja vaikka sen sisällöissä olisi vaikka mitä, niin vain oma tunne elämän riittävyydestä ja hyvyydestä on ratkaisevaa.

Ne ei osaa elää elämää päivä kerrallaan ja nauttia, vaan odottavat jotain suurta, hienoa ja mullistavaa tapahtuvan, vaikka eivät itse edes tee sen eteen mitään.
Tai näin ainakin jotkut.
Ne on niitä elämäntapa valittajia ne.

 

["vieras"]

Itse olen aina ollut tyytyväinen elämään, mutta n. kuukausi sitten työkaveri sairastui pahasti ja sen jälkeen olenkin omaan elämääni ollut tyytyväisempi kuin ikinä. Koskaan kun ei tiedä mitä pahaa huomennakin voi tapahtua. Ihmisillä on kumma tapa keksiä itselleen ongelmia, jos niitä ei oikeasti olet.

Ap:n elämä kuulostaa normaalilta ja hyvältä. Sulla on lapsi ja mies, opiskelet. Valmistut ammattiin, menet naimisiin, saat toisen lapsen, oma koti löytyy. Toisaalta voit tehdäkin ihan toisin, sulla on vapaus valita ja elämä edessä.

 

[Aamuäree]

Lapset hiljaa, äidillä on väsy.


t. 34 kohta. (odottelen että Keittis tulee ja hiljentää mut ja mun kriisit)

 

["vieras"]

Kun olet riutunut maakiseen neljäänkymppiin ja muistelet näitä neljännesvuosisata marinoita naurat itsellesi vielä makeasti!

 

[Tönt]

ei siinä hirveesti järki auta kun kriisi pukkaa päälle. :kieh: mulla oli 20v kriisi. tuntui siltä että elin jonkun toisen elämää..oli tosi ahdistava tunne. tein paljon muutoksia enkä oo katunut niitä hetkeäkään.

 

[Ultramariini]

EPieni reunahuomautus ( ärsyttävyysvaroituksella ) : Elämä ei lopu siihen, että täyttää 40-vuotta. Silloin se pikemminkin vasta alkaa.
Eletyt vuodet tuovat perspektiiviä siihen, ettei elämää voikaan mitata ainostaan aikaansaannoksina. Elämättömän elämän pelko alkaa väistyä ja sitä muuttuu itselleen armollisemmaksi.
Olen ollut 25.v, olen ollut 30v, lähestynyt 35v päivää, olen tuntenut elämättömänelämänpelkoa, mitannut elämääni, ajattelut sen olevan jotenkin riittämätöntä, ajatellut elämäni olevan lopussa, pysähtynyttä, suoraa tylsää viivaa kohti ikääntymistä, joten kyllä tiedän ja muistan, miltä kriisit tuntuvat.

Mutta aika auttaa selättämään kriisejä, vuodet tuovat viisautta siihen. Sitä ei voine laskea omaksi ansioikseen vaan ajan. Tiedän, että tämä kuulostaa ärsyttävältä ja varmasti tulee taas vaiheita, jolloin kipuilen samojen asioiden kanssa. Riittämättömyyden, ansiottumuuden. Mutta silti, ikääntyminen ( hah) on auttanut oivaltamaan, että elämä voi sitttenkin riittää ja minä riitän.=)