Kokoomuksen Zyskowiczin mielestä tulonsiirtoja on ihan liikaa, niitä pitäisi pienentää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mitäs mieltä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En minä kyllä käsitä, miksi niitä tulonsiirtoja pitää niin paljon olla. Itsellä on ihan hyvät tulot, ja ei minua sinänsä verojen maksu ihan kauheasti haittaa, mutta itse koen niin, että tulot ovat minulle palkkio siitä asemastani, jonka olen saanut. Miksi joku sellainen, joka ei ole saanut yhtä hyvää työtä ja palkkaa, pitäisi kuitenkin palkita tulonsiirroilla?

Esimerkiksi minä maksan itse lapseni harrastukset, perheen lääkkeet ja lääkärikäynnit, vakuutukset, yms. Millä logiikalla joku toinen saa tämän kaiken ihan ilmaiseksi? Kun fakta on kuitenkin se, että ei elämässä VOI saada kaikkea. Ja että yleensä ne asiat hankitaan omalla palkalla. Eli jos ei sun palkka riitä vaikka harrastuksiin tai vakuutuksiin, niin jättää ne pois. On selvä, ettei ketään voi nälkään tappaa, mutta kyllä sosiaaliturva antaa ihan vääränlaisen turvallisuudentunteen. Ihmiset TIETÄVÄT, etteivät joudu kadulle, kuole nälkään tai kuole tauteihin, kun saavat kaiken tarvittaessa jopa ilmaiseksi.

Miten köyhien elämä sitten enää eroaa muiden elämästä, kun kaikki kuitenkin saavat samat perusasiat - sillä erotuksella vain, että hyvätuloiset joutuvat maksamaan ne itse, pienituloiset saavat vähän avustusta (esim. asumistuki) ja kaikkein köyhimmät saavat kaiken ilmaiseksi.
 
"Kun sosialisti lannistaa, latistaa ja tasapäistää, me porvarit koemme olevan oikein, että onnistuneesta yrittäjyydestä tai ahkerasta työnteosta palkitaan."
 
On selvä, ettei ketään voi nälkään tappaa, mutta kyllä sosiaaliturva antaa ihan vääränlaisen turvallisuudentunteen. Ihmiset TIETÄVÄT, etteivät joudu kadulle, kuole nälkään tai kuole tauteihin, kun saavat kaiken tarvittaessa jopa ilmaiseksi.

Niin mutta sosiaaliturva parantaa työntekijän asemaa. Jos ilman työpaikkaa joutuisi kadulle ja kuolisi nälkään, niin työnantajat voisivat kohdella työntekijöitä ihan miten huvittaa, koska kukaan ei kuitenkaan uskaltaisi ottaa lopareita, vaikka kohdeltaisiin kuinka huonosti tahansa.
 
En minä kyllä käsitä, miksi niitä tulonsiirtoja pitää niin paljon olla. Itsellä on ihan hyvät tulot, ja ei minua sinänsä verojen maksu ihan kauheasti haittaa, mutta itse koen niin, että tulot ovat minulle palkkio siitä asemastani, jonka olen saanut. Miksi joku sellainen, joka ei ole saanut yhtä hyvää työtä ja palkkaa, pitäisi kuitenkin palkita tulonsiirroilla?

Esimerkiksi minä maksan itse lapseni harrastukset, perheen lääkkeet ja lääkärikäynnit, vakuutukset, yms. Millä logiikalla joku toinen saa tämän kaiken ihan ilmaiseksi? Kun fakta on kuitenkin se, että ei elämässä VOI saada kaikkea. Ja että yleensä ne asiat hankitaan omalla palkalla. Eli jos ei sun palkka riitä vaikka harrastuksiin tai vakuutuksiin, niin jättää ne pois. On selvä, ettei ketään voi nälkään tappaa, mutta kyllä sosiaaliturva antaa ihan vääränlaisen turvallisuudentunteen. Ihmiset TIETÄVÄT, etteivät joudu kadulle, kuole nälkään tai kuole tauteihin, kun saavat kaiken tarvittaessa jopa ilmaiseksi.

Miten köyhien elämä sitten enää eroaa muiden elämästä, kun kaikki kuitenkin saavat samat perusasiat - sillä erotuksella vain, että hyvätuloiset joutuvat maksamaan ne itse, pienituloiset saavat vähän avustusta (esim. asumistuki) ja kaikkein köyhimmät saavat kaiken ilmaiseksi.

Eli ne joutaiskin sairastua ja kuolla pois, kellä ei olis varaa maksaa terveyspalveluja tai vakuutuksia?
 
Jos kokoomus ei tykkää tulonsiirroista, niin miksi kokoomus kuitenkin jakaa rahaa irlantilaisille, kreikkalaisille, portugalilaisille ja vielä espanjalaisillekin?
 
Köyhiltä pitää ottaa lisää ja jakaa rahat keskieurooppalaisten pankkien tukemiseen.

t. kokoomuslainen

Tuo on tuota tyhjänpäiväistä valitusta, joka ei perustu mihinkään. Köyhät ja pienituloiset maksavat Suomessa todella vähän yhtään mistään, suhteessa esim. keskituloisiin. Eli en todellakaan tajua, mihin tuo valitus "taas köyhät maksaa" perustuu. Osaatko itse selittää?
 
[QUOTE="...";26476948]Tuo on tuota tyhjänpäiväistä valitusta, joka ei perustu mihinkään. Köyhät ja pienituloiset maksavat Suomessa todella vähän yhtään mistään, suhteessa esim. keskituloisiin. Eli en todellakaan tajua, mihin tuo valitus "taas köyhät maksaa" perustuu. Osaatko itse selittää?[/QUOTE]

Vielä vähemmän keskieurooppalaiset pankit maksavat veroja Suomeen, mutta silti suomalaiset veronmaksajat ovat maksaneet kymmeniä miljardeja näille pankeille.
 
[QUOTE="...";26476948]Tuo on tuota tyhjänpäiväistä valitusta, joka ei perustu mihinkään. Köyhät ja pienituloiset maksavat Suomessa todella vähän yhtään mistään, suhteessa esim. keskituloisiin. Eli en todellakaan tajua, mihin tuo valitus "taas köyhät maksaa" perustuu. Osaatko itse selittää?[/QUOTE]

Siksi juuri köyhiltä pitää ottaa lisää, koska heiltä ei vielä oteta tarpeeksi.

t. kokoomuslainen
 
[QUOTE="vieras";26476998]Vielä vähemmän keskieurooppalaiset pankit maksavat veroja Suomeen, mutta silti suomalaiset veronmaksajat ovat maksaneet kymmeniä miljardeja näille pankeille.[/QUOTE]

Joo, mutta köyhät ei täällä Suomessa maksa yhtään mitään. Siitä oli kyse.
 
Niin mutta sosiaaliturva parantaa työntekijän asemaa. Jos ilman työpaikkaa joutuisi kadulle ja kuolisi nälkään, niin työnantajat voisivat kohdella työntekijöitä ihan miten huvittaa, koska kukaan ei kuitenkaan uskaltaisi ottaa lopareita, vaikka kohdeltaisiin kuinka huonosti tahansa.

Mutta eikö se nyt kuitenkin ole parempi olla vaikka huonossa työssä kuin maata työttömänä kotona. Ota huomioon: työtön saa rahaa vaan olemisesta! Se huonossa työssä oleva kuitenkin joutuu tekemään jotain elantonsa eteen.

Kyllä monessa maassa ihmiset joutuvatkin kadulle, jos ei työnteko vaikka huonoillakin ehdoilla maita. Enkä tiedä, onko sekään niin paha. Koska eivät ne siellä kadullakaan varsinaisesti nälkään kuole, päinvastoin moni menee sitten vaikka mihin tahansa työhön. ja on se minusta parempi kuin tämä meidän systeemi, jossa voi kohtalaisen turvallisin mielin olla vaikka työttömänä tietäen, ettei itse ja lapset kuole nälkään tai tauteihin.

Firmojenkin on vaikea saada rekrytoitua porukkaa, kun aina pitää kaiken olla niin tarkkaa. On niin tarkkaa, millaista palkkaa, mitkä työajat, työehdot yms. Vaikka ne firmathan luovat ja antavat työpaikkoja, ja se on aika hyvä juttu!
 
Eli ne joutaiskin sairastua ja kuolla pois, kellä ei olis varaa maksaa terveyspalveluja tai vakuutuksia?

No vakuutuksien puutteeseen ei kukaan kuole. Ja ei siihenkään kuole, jos ei joka vaivaan mene lääkäriin.Terveyskeskukseen saisi paljon paremmin aikoja, jos eivät kaikki menisi sinne jokaisesta pikku asiastakin. Ja kyllä hätä pistää ne rahat löytymään, jättää vaikka tupakat ja kaljat ostamatta, niin saa maksettua lapselle lääkärin, sairaalahoidon tai lääkkeet. So simple. On se vähän epäreilua, että hyvin toimeentulevat eivät varsinaisesti hyödy ollenkaan paremmasta palkastaan verrattuna huonotuloisiin, kun kaikki kuitenkin saavat samat perusasiat!
 
[QUOTE="Höh";26477252]Mutta eikö se nyt kuitenkin ole parempi olla vaikka huonossa työssä kuin maata työttömänä kotona. Ota huomioon: työtön saa rahaa vaan olemisesta! Se huonossa työssä oleva kuitenkin joutuu tekemään jotain elantonsa eteen.

Kyllä monessa maassa ihmiset joutuvatkin kadulle, jos ei työnteko vaikka huonoillakin ehdoilla maita. Enkä tiedä, onko sekään niin paha. Koska eivät ne siellä kadullakaan varsinaisesti nälkään kuole, päinvastoin moni menee sitten vaikka mihin tahansa työhön. ja on se minusta parempi kuin tämä meidän systeemi, jossa voi kohtalaisen turvallisin mielin olla vaikka työttömänä tietäen, ettei itse ja lapset kuole nälkään tai tauteihin.

Firmojenkin on vaikea saada rekrytoitua porukkaa, kun aina pitää kaiken olla niin tarkkaa. On niin tarkkaa, millaista palkkaa, mitkä työajat, työehdot yms. Vaikka ne firmathan luovat ja antavat työpaikkoja, ja se on aika hyvä juttu![/QUOTE]

Asiatekstiä.:attn:
 
[QUOTE="...";26476948]Tuo on tuota tyhjänpäiväistä valitusta, joka ei perustu mihinkään. Köyhät ja pienituloiset maksavat Suomessa todella vähän yhtään mistään, suhteessa esim. keskituloisiin. Eli en todellakaan tajua, mihin tuo valitus "taas köyhät maksaa" perustuu. Osaatko itse selittää?[/QUOTE]

Paskapuhetta. Me ollaan ns. pienituloisia ja päivähoitomaksun alennusta lukuun ottamatta maksetaan ihan samat summat kaikesta kuin keskituloisetkin.
 
[QUOTE="Höh";26477280]Tämä ei mitenkään liity asiaan, koska noissa on kyse politiikasta eikä mistään sossun rahoista.[/QUOTE]

Ihan samasta tuossa on kyse: elätetään sellaisia jotka eivät siihen itse kykene tai halua.
 
[QUOTE="vieras";26477287]Paskapuhetta. Me ollaan ns. pienituloisia ja päivähoitomaksun alennusta lukuun ottamatta maksetaan ihan samat summat kaikesta kuin keskituloisetkin.[/QUOTE]

No tuskin maksatte esim. yhtä korkeaa veroprosenttia palkkatuloista, joten joka kuukausi, keskituloiset maksavat palkastaan paljon enemmän kuin te.
 
[QUOTE="Höh";26477252]Mutta eikö se nyt kuitenkin ole parempi olla vaikka huonossa työssä kuin maata työttömänä kotona. Ota huomioon: työtön saa rahaa vaan olemisesta! Se huonossa työssä oleva kuitenkin joutuu tekemään jotain elantonsa eteen.

[/QUOTE]

Moraali ja itsetunnon kysymyksiä, vihreillä sitä eiole, ei ole demareillakaan, vähävaraisimmalta otetaan kaikki pois ja annetaan se että just pystyssä pysyy. Laskuja on mutta kun sossu maksaa ne ja muut menee ulosottoon. kokkareet haluaa kaikki ulosottoon ja ikuiseen velkavankeuteen, vihreät junaa/munaa sitä mitä voi, massan mukana ja oikealle käännytään, vasen ei tule kysymykseenkään. Sitä en tajua että mitä vittua vasemmisto tekee hallituksessa, siis suurporvarit ja kunnon kommunistiti.
 
[QUOTE="...";26477323]No tuskin maksatte esim. yhtä korkeaa veroprosenttia palkkatuloista, joten joka kuukausi, keskituloiset maksavat palkastaan paljon enemmän kuin te.[/QUOTE]

Juu ei varmasti kun olemme todella kaukana siitä 5000 eurosta joka meidän kahden hengen palkansaajaperheellä olisi keskitulot. Tosi mielellämme kyllä maksaisimme. Kaverin kanssa juuri juttelimme kun keskituloiset valittaa aina kaikesta ja oletin että hällä jää toooosi vähän palkasta käteen kun on niiiiin kova verotus mutta yllätys olikin että palkkaa jää vallan hyvin vaikkei saa edes mitään vähennyksiä veroprossaan. Mutta mitään asumistukia tms. emme saa.
 
Luin tuon lainauksen, mitä Ben oikeasti sanoi. Hänhän sanoi, että tulonsiirtoja on jo tarpeeksi, ei tarvitse niitä enenmpää kehitellä. Mistään pienennyksistä ei hän sanonut mitään.
 
[QUOTE="...";26477323]No tuskin maksatte esim. yhtä korkeaa veroprosenttia palkkatuloista, joten joka kuukausi, keskituloiset maksavat palkastaan paljon enemmän kuin te.[/QUOTE]

Ja mitä ne kaikki muut maksut oli kun kerran veroprosentti on vain ESIM? ;)
 
Yhteistyössä