Totuudenmukaisesti: onko äitiys todella ihanaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"aloittaja"

Vieras
Useiden eri tutkimusten mukaan lapsettomat ihmiset ovat onnellisempia kuin he, joilla on lapsia. Tutkimuksissa on onnellisuutta mitattu monilla eri tavoilla, ja silti tulos on ollut sama. Vasta vanhusikää lähestyessä lapselliset pääsevät lapsettomien kanssa samalle onnellisuustasolle, ehkä jopa ylikin.

Miksi ihmiset sitten hankkivat lapsia?

Itse luulen, että useimmilla meistä vielä lapsettomista, ei ole etukäteen käsitystä siitä mihin on ryhtymässä. Toisin sanoen vauvahaaveet ovat ruusunpunaisia. Niin pitää ollakin, eihän monikaan muuten ryhtyisi vanhemmaksi. Käsite "vauvakuume" kuvaa hyvin sitä, kuinka päätökset lasten hankkimisesta etenevät. Itse asiassa jotkut läheiseni ovat kertoneetkin, että jos olisivat tienneet mitä vanhemmuus todella on, he olisivat harkinneet sitä toiseen kertaan, tai ainakin siirtäneet myöhemmäksi.

Yleinen syy lapsien hankkimiseen on myös yhteiskunnan ja omien lähiyhteisöjen odotukset: lapsen saamisen katsotaan kuuluvan normaaliin elämään kuten työteon, parisuhteen jne. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, käymieni keskustelujen pohjalta (tapaan työssäni paljon äitejä) monet hankkivat lapsia myös siksi "kun muillakin on", alkaa olla jo sen aika, etenkin jos omassa kaveripiirissä monilla on jo lapsia.

Nyt kun on mahdollisuus kirjoittaa nimettömänä, eikä ole pakko huonon vanhemman leiman pelossa ylistää vanhemmuutta, kertokaa nyt ihmeessä että millaista se vanhemmuus todella on, onko se niin ihanaa ja äitienpäiväruusun tuoksuista kuin yleensä annetaan ymmärtää. Kaduttaako ketään?

(Lähteet: Ilonpilaaja | Ylioppilaslehti ja Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry | Lapset eivät tuo onnea. Päinvastoin.)
 
äitinä oleminen on ihanaa ja helppoa siihen asti että lapsi täyttää noin 3v. sen jälkeen se onkin jo aika raskasta. en mä lapsiani kadu enkä ikinä pois antais mutta toki olis sitä vähän voinut odottaa.. sain esikoiseni 19-vuotiaana aivan yksin...
 
Minulla on ollut "helppoa ja ihanaa", toisaalta se kai on asennekysymys, että kestää ne huonotkin päivät "hymy persiissä" ja saa voimia aina hyvistä hetkistä lasten kanssa. Ei meillä vielä kovin suuria ongelmia ole ollut, vanhin on nyt kohta 9v.

Toisaalta en ole saanut katrastani sen vuoksi, kun muillakin on, vaan ihan puhtaasti omasta halustani ja olen nauttinut kotiäitiydestä todella.

Eli ei sen tarvitse aina olla niin kamalaa :D Nukkuakin saa. Ja syödä rauhassa.
 
Ei kaduta ollenkaan lapsienteko. Ruusunpunaista tai taivaansinistä se ei ole ollut, mutta todella antoisaa ja opettavaista senkin edestä. Lapsia olen aina halunnut vaikka niiden "tekeminen" oli vaikeaa, mutta 3 ihanaa lasta olen saanut ja jokaisesta nautin äärettömän paljon. Vaikeuksia on matkaan mahtunut, mutta nyt alkaa olla jo se nauttimis-vaihe edessä...Ensimmäiset 2kk on nautinnosta kaukana, mutta sitten alkaa helpottamaan kun tulee edes jotain rytmiä/selkeyttä elämään. Se, miten paljon vauva vie aikaa oli yllätys. Sehän on 24/7 siinä ja muuta et voi...Hormonit jyllää ja mies ei tajua mitään, mut kyllä siitä selviää.
 
Suoraan sanottuna, olen taatusti onnellisempi näin että mulla on lapsia kuin että ei olisi.
Kolme vanhinta lastani ovat jo aikuisia, mulla on jo 4 lastenlastakin. Kaksi nuorinta lasta ovat koululaisia. En voisi kuvitella muunlaista elämää.
Kaikki lapseni ollaan hankittu ihan kun on itse haluttu, en tosiaan mistään yhteiskunnan odotuksista.
Eikä ole penniäkään saatu sossusta rahaa eikä mitään muutakaan tukia, muuta kuin lapsilisät.
 
Meidän vauva-aika oli todellakin ruusunpunaista vaikka muuta odotin. :)
Rakastan äitiyttä vaikka välillä se väsyttää.
En vaihtaisi mihinkään ja olen todella tyytyväinen että halusin lapsen/lapsia.
Eli ainakin meillä, äitiys ON ihanaa.

En ollut lapsettomana onnellisempi, en sitten lähellekään.
 
Mä en ole koskaan miettinyt, miksi halusin lapsia. Mutta jo pienenä ajattelin, että mulle tulee neljä lasta.

En tiedä, onko se aina niin auvoista olla äiti, loppujen lopuksi se on aika vaikeatakin. Mutta se on myös ihanaa enkä osaisi kuvitella elämääni ilman lapsiani.
 
Hormoonit, ihmisen halu olla konservatiivinen laumaeläin ja sekä objektiiviseksi mielletty käsitys subjektiivisestä onnellisuudesta. Siinäpä ne vastaukset ja oikeastaan jo tuossa aloitus tekstissä sisällä. Ihminen ei vaan ole rationaalinen olento vaan tekee asioita perustaen ne tunteeseen. Uskallan väittää, että noi tutkimukset on tehty niin, että ne ohjaa vastaajaa. Jos kysytään vain mikä tekee onnelliseksi, saadaan helposti vastauksia jotka sulkevat lapset pois kuvioista ja tekevät lapsettomista onnellisimpia. Jos taas kysytään jättäisitkö lapset tekemättä jos saisit valita, niin saataisiin vastauksia jotka paljastaisivat asian todellista luonnetta. Turha varmaan väittää, etteikö vanhempien onnellisuus syntyisi juurikin lapsista ja niihin lilttyvistä asioista. Toki murhettakin on mukana, en mä sillä.
 
Tottakai jotkin päivät ovat totaalisen perseestä. Mutta ne ihanat päivät, oikeastaan ne ihanat hetken lapsen kanssa korvaavat sen. Se on se tunne, se kun katsoo lastaan silmiin, kokee ylpeyttä ja suunnatonta rakkautta. Vaikka kaikki eivät uskokaan minun lastani rakastavan. :D

Itse uskon, että minulle vanhemmuus on enemmänkin ollut biologinen tarve, olen vain aina tiennyt että haluan suurperheen. En voisi kuvitella olevani lapseton, kokisin itseni jotenkin tyhjäksi. Ehkä. En ole aikuista elämääni paljoa elänyt ilman lastani, joten en osaa välttämättä arvioida, mutta verratessa elämääni ja lapsettomien kavereideni elämää, olen hyvin tyytyväinen. Koen elämäni olevan tasapainoisempaa ja tavallaan turvallisempaa.

Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka eivät halua lapsia. Olen puhunut paljon yhden kaverini kanssa, jonka vakaamus on aikalailla se, ettei halua ainuttakaan, ellei satu jotenkin mystisesti raskaaksi pamahtamaan. Toisaalta, hänen sisaruksistaan kukaan ei lämpene, ainakaan toistaiseksi, lasten hankinnalle, joten ehkä siinä on osittain kyse kasvuympäristöstäkin. Äitinsä on kyllä erittäin lapsirakas, rikas ja uskomattoman pihi. :D
 
[QUOTE="vieras";26478492]Helppoa? Ei todellakaan.

Ihanaa? Pakko sanoa kolmen äitinä, että pääsääntöisesti kyllä.

Ilman lapsia olisin onnettomanpi ihminen, ihan varmasti. Nuo vie rahat hermot, järjen, ajan ja tilan, mutta antavat silti enemmän, kuin ottavat. Outoa.[/QUOTE]

:)
 
[QUOTE="vieras";26478492]Helppoa? Ei todellakaan.

Ihanaa? Pakko sanoa kolmen äitinä, että pääsääntöisesti kyllä.

Ilman lapsia olisin onnettomanpi ihminen, ihan varmasti. Nuo vie rahat hermot, järjen, ajan ja tilan, mutta antavat silti enemmän, kuin ottavat. Outoa.[/QUOTE]

Peesailen tätä, mutta vain kahden äitinä... :) Kyllä ehdottomasti enemmän ollaan plussan puolella, vaikka välillä onkin niitä kamaliakin hetkiä. Se on sellaista vuoristorataa. Kyllä olisi elämä paljon tylsempää ilman lapsia, lasten myötä on saanut tuntea ihan uudenlaisia, syviä tunteita. Välillä sitä on niin väsynyt ja turhautunut että ei ole tosikaan, mutta sitten taas kyllä pienetkin asiat voivat saada aikaan pakahduttavan onnen ja ilon tunteen.

Eikä mekään tehty lapsia tosiaankaan yhteiskunnan tai lähipiirin tai kenenkään painostuksesta, vaan ihan omasta halustamme.
 
Tällastako se on? Olen varmaan kypsymätön, mutta minusta tämä video on rasittavaa katsottavaa. Ja video kestää vain 4 minuuttia, mutta jos tota olis koko arki... voiko mitään tehdä rauhassa, paitsi iltayön tunteina kun lapsi nukkuu? Onko koskaan hiljaista?

http://www.youtube.com/watch?v=PlqI-7YyE34&feature=player_embedded#!
 
jaa a, eikö se vasta ollu tuore tutkimus että lapselliset ovat niitä onnellisimpia? ja äitiys ei ole ihanaa, yhtä huolta ja murhetta ja hermojen repimistä, mutta lapseni on ihana enkä ikinä vaihtaisi takaisin vanhaan elämääni. En ole koskaan tuntenut ehdotonta rakkautta niinkuin tunnen nyt ja se kun näki oman lapsensa ensimmäistä kertaa, tuntui että räjähdän siitä ilosta ja onnesta ja rakkaudesta mitä silloin tunsin :)
 
Hitsi että on tälläiseen vaikeata vastata, mutta kyllä äitiys tai vanhemmuus on on ollut juurikin sitä mitä kuvittelin, mutta luulen itselläni olleen erittäin realistinen kuva siitä mitä arki lapsen kanssa on, eli yllätyksiä ei kyllä tullut. Olen onnellinen siitä että saimme lapsen, jouduimme tekemään ihan tietoisen päätöksen haluammeko lapsen vai emme, emme vain saanet lasta vaan se tehtiin, kunhan päätöksen teimme eli siis hoidoilla saimme.

Mutta äitys on onnea, pakahduttavaa rakautta, iloa lapsen ilosta, surua lapsen surusta, se on tunteiden kirjoa, huolella ryyditettynä. Se jotakin josta en luopua voisi, jota jakaa en halua, onni on meillä ja meillä se pysyköön.

Voisin tuntea toisinkin, jos "unelmani" 5 lapsesta oli toteutunut, pakko tunnustaa että kyllä hyvä on näin, yhden kanssa elää, olla ja mennä. Ei ole perhe helvettiä, meillä on elämä aika samanlaista kuin ennen lastakin. Harrastamme samoja asioita kuin ennenkin, nyt joissakin lapsi mukan. Aikaa toki vähemmän vain itselle, mutta omaa aikaa sinällään en edes kaipaa, hetket riittävät varsin hyvin. Olen todellakin onnellinen, onnellisempi en voisi olla ilman lastani. Jos hänet pois vietäisi, en varmasti pystyisi elämään, kun hänet olen saanut, ei enään ole elämään ilman häntä.

Mutta totuuden nimissä pakko tunnustaa, että kyllä joskus väsyttää, vastata loputtomiin kysymyksiin (se on sellainen ohi kiitävä hetki ajatuksissa), mutta siitäkin huolimatta tämä on jotakin josta ei voi luopua!

En nyt muuta jaksa miettiä, taitaa olla aika mennä nukkumaan.
 
En tiedä mikä video, meillä asustaa neljä lasta ja välillä on tosi hiljaista, kuulis kun nuppineula putoais. Toisinaan ei. Joskus leikitään tyynysotaa, siitä lähtee ääntä. Joskus vauva itkee ja 4-vuotias lauleskelee isoon ääneen vessassa. Saan olla rauhassa tarvitsemani ja haluamani määrän.
 
No ei se todella ihanaa ole niinkuin ei elämä useinkaan mitään nautinnollista tykitystä olekaan, mutta mukavaa se kyllä on, sopii mulle.
Helppoa on tähän mennessä ollut eikä ole ikinä kaduttanut.
Joskus olen kyllä leikitellyt ajatuksella millaista elämäni olisi jos en olisi saanut lasta, ja tullut aina siihen tulokseen, että kyllä tää nykyinen elo äitinä on paaaljon onnellisempaa ja kaikintavoin palkitsevampaa kuin elämä ilman lasta.

Miksi "hankin" lapsen? En tiedä, en edes halunnut lasta, mutta sattumien summana tilanteeseen päädyin ja päätin ottaa haasteen vastaan.
Ja hyvä niin. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Anonyymi
Neljän lapsen äitinä mulla on kai edelleen ne ruusunpunaiset unelmat ihanasta äitiydestä. Kaikki on mennyt loistavasti tässä 17 vuoden äitiyden urallani. Lapset ovat olleet helppoja ja terveitä, miehen kanssa parisuhde on kestänyt ongelmitta ja lapsiperheen arki ja elämä on mukavaa.

Äitiys on ihanaa. Viidettä lasta odotan ja hyvillä mielellä. Ikinä en ole katunut sitä että sain lapsia. Kun muistelee aikaa ennen lapsia niin se oli niin pinnallista ja turhaa, jossain määrin hyvin onnetonta jos vertaa siihen onnen tunteeseen mitä äitinä kokee onnellisuuden.
 
[QUOTE="aloittaja";26478550]Tällastako se on? Olen varmaan kypsymätön, mutta minusta tämä video on rasittavaa katsottavaa. Ja video kestää vain 4 minuuttia, mutta jos tota olis koko arki... voiko mitään tehdä rauhassa, paitsi iltayön tunteina kun lapsi nukkuu? Onko koskaan hiljaista?

Kop, kop, kuka siellä? - Osa 12 - YouTube![/QUOTE]

Tossa videossa yritetään pitää uteliasta lasta paikoillaan tylsällä sohvalla. Lisäksi kuvaus on todennäköisesti kestänyt kauemmin kuin video, joten eiköhän siinä aika moni tylsistyisi muutenkin. Lapset leikkivät paljon, noinkin iso lapsi on kyllä varsin aktiivinen ja viihtyy usein hetkiä yksinkin.
 
Mulle olisi painajainen palata nyt entiseen lapsettomaan elämääni. Sain esikoisen 26 -vuotiaana ja nyt 30 -vuotiaana kahden äitinä kadun etten perustanut perhettä jo paljon aiemmin. Haaveissa on vielä 1-2 lasta,vaikka 24 -vuotiaaksi asti olin vakaasti sitä mieltä etten halua koskaan lapsia.

En oikein usko tuohon "tutkimukseen" lapsettomien onnellisuudesta vrt. lapsen saaneisin. Tuloksia varmaan vääristää esim. vanhempien jatkuva huoli lapsistaan, mikä ei kuitenkaan tee heistä onnettomia.

Itse ehdin ennen lapsia mennä, huidella ulkomailla, istua klubeilla ja kahviloissa. Mikään kokemus ei ole verrattavissa omaan lapseen.
 
Totuudenmukaisesti äitiys on ollut ihanaa, ei varmastikaan ruusunpunaista unelmaa, mutta kuitenkin. Odotuksenakaan äitiyttä kohtaan ei ollut se että se että se olisi vain mukavia, kivoja ja helppoja asioita, eikä se että äitiys ei vaatisi itseltäkin oppimista, sopeutumista ja epävarmuuden sietämistä.
 

Yhteistyössä