L
lilluskaaaa
Vieras
Meillä miestä ja kavereita harmittaa kun olen tosi huono lähtemäämn minnekään vauva kainalossa (vauva nyt 5kk). Viimeksi tämä tuli esille kun mies oli ollut paikkakaunnallemme avatussa uudessa ravintolassa syömässä, jonne itsekin kovasti haluaisin päästä. Mies oli siellä nähnyt perheen joka oli kanssamme samassa synnytysvalmennuksessa ja he olivat olleet vauvan kanssa syömäsässä. Vauva oli istunut rattaissa jakatsellut aikuisten touhuja.
Käyn vauvan kanssa kyllä kaupassa ja isovanhempien luona ja kavereiden luona jonkinverran. Mutta mies haluaisi että kiertäisimme hänen kanssaan esim. kesätapahtumissa mukana ja lapsen kummit olisivat kovasti halunneet meidät mukaan kylpylään (tämä ainakin oli mielestäni ihan kaistapäistä ja tyrmäsin ajatuksen heti).
Mitäkö sitten pelkään?
1. Lapsi saa ihan järkyttävän itku huuto raivarin eikä lopeta millään (saa tälläisiä jokus väsyneenä varsinkin). Ihmiset tuijottavat, supisevat ja joudun lähtemään kiljuvan lapsen kanssa kesken kotiin. (Ja jostain kylpylästä varsinkaan lähtö ei käy ihan noin vain.)
2. Lapsi jotenkin stressaantuu ja ahdistuu vieraasta ympäristöstä. Ei ole kauan aikaa kun Italehdessä moitittiin vanhempia jotka vievät lapsensa marketteihin ja vauvaelokuviin koska se on vauvalle stressaavaa ja saavat pöpöjä.
3. Unirytmi ja rutiinit menevät sekaisin --> turvattomuutta ja univaikeuksia. Vauva ei nuku vieraissa paikoissa kunnolla jo ihan rauhallinen päiväreissu mummolaan aiheuttaa vaikeuksia kun ei nuku kunnon pätkiä niinkuin kotona.
4. Automatkat, meillä on varmaan ainoa vauva joka vihaa autoilua.
Olenko vaan tavallienn huolehtiva äiti vai hullu hysteerikko? Missä te muut liikutte vauvojenne kanssa?
Joo jep ihan tosissani mietin tälläisiä asioita iltaisin päänipuhki..