Näin kesällä taas hämmennyn naisten innosta vaihtaa sukunimi häiden jälkeen

[Mörköäiti]

Lisään vielä:
Aiemmin otettiin miehen sukunimi, koska se oli pakollista. Nykyisin otetaan miehen sukunimi, koska se on vapaaehtoista.

Millä lailla siis nimikäytäntö on muuttunut muka tasa-arvoiseksi? Sitenkö, että nykyään on VAPAUS tehdä patriarkaalisen perinteen mukainen ratkaisu - eli ovatko asiat pohjimmiltaan sittenkään muuttuneet, arvot, asenteet ja ajattelutapa?

 

["pollux"]

En ole koskaan tuntenut kuuluvani sukuuni, eikä sukunimellä siksi ole ollut niin merkitystä. Otin mielelläni mieheni nimen, hänelle "kuulun" ja hänen kanssaan tahdon olla saman niminenkin. Nyt sitten sukunimellänikin on merkitystä enemmän kuin ennen naimisiinmenoa.

 

["vieras"]

Lisään vielä:
Aiemmin otettiin miehen sukunimi, koska se oli pakollista. Nykyisin otetaan miehen sukunimi, koska se on vapaaehtoista.

Millä lailla siis nimikäytäntö on muuttunut muka tasa-arvoiseksi? Sitenkö, että nykyään on VAPAUS tehdä patriarkaalisen perinteen mukainen ratkaisu - eli ovatko asiat pohjimmiltaan sittenkään muuttuneet, arvot, asenteet ja ajattelutapa?

En kyllä millään pääse kiinni ajatukseesi. En minä yksilönä päätöstä tehdessäni kyllä ajatellut muuta kuin sitä henkilökohtaista päätöstäni ja syitä sille. En myöskään ammattia valitessani tuntenut mitenkään olevani tasa-arvon soturina, vaikka olen miesvaltaisella alalla töissä ja jälkeeni naisten osuus on kasvanut alalla jopa huomattavasti, tein oman henkilökohtaisen päätökseni. Pitäisikö minua taputtaa avokämmenellä nimiasiassa mutta hyväksyvästi ammattiasiassa?

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="vieras";26768099]Voiko kuitenkaan sanoa, että jos nainen vaihtaa vapaaehtoisesti nimensä avioliittoon mennessään, hänen asemansa siitä huonontuisi?[/QUOTE]

Hänen yhteiskunnallinen tai juridinen asemansa ei tietenkään huonone (se nyt vielä puuttuisi!), mutta kyse onkin siitä, että hän tekee kuitenkin valinnan, joka heijastelee vanhaa, patriarkaalista perhekäsitystä. Koska miehen sukunimi on edelleen yleisin vaihtoehto, se viestii sitä, että arvomaailman ja ajatuksen tasolla ei olla kuitenkaan irtauduttu vanhasta, eli maailma ei olekaan siltä osin muuttunut.

Vastakysymyksenä voisi heittää, miksei mies voisi yhtä hyvin ottaa naisen nimen, eihän se hänenkään asemaansa heikennä? Ja miksei nainen voisi pitää oman nimensä, jos kerran sukunimi ei vaikuta mihinkään?

Ei kuulosta loogiselta, että koska sukunimi ei vaikuta mihinkään, valitaan aina se miehen nimi "ihan muuten vaan". Luulisi, että jos kyseessä olisi täysin neutraali käytäntö, tilastot menisivät aika lailla tasan.

 

[Data]

[QUOTE="vieras";26768148]Mitäs sun ex, lastesi isä, tykkäs siitä että hänen lapsensa saivat sun nyxän nimen?? Mitäs sitten kun te eroatte tänä Datan kanssa, niin otatteko sit taas koko katraalle jonkin uuden äijän nimen? Mun mielestä mennään kyl liian pitkälle kun lapsetkin joutuu aina muuttamaan nimeään riippuen siitä, minkä kuvatuksen kanssa äiti kulloinkin hengailee...[/QUOTE]
¨
Tämä voi olla sinulle yllätys, mutta kaikille naimisissa olo ei ole väliaikainen järjestely.

 

["trolli"]

Lisään vielä:
Aiemmin otettiin miehen sukunimi, koska se oli pakollista. Nykyisin otetaan miehen sukunimi, koska se on vapaaehtoista.

Millä lailla siis nimikäytäntö on muuttunut muka tasa-arvoiseksi? Sitenkö, että nykyään on VAPAUS tehdä patriarkaalisen perinteen mukainen ratkaisu - eli ovatko asiat pohjimmiltaan sittenkään muuttuneet, arvot, asenteet ja ajattelutapa?

Koska vaikka feministit saisivat mitä itkupotkuraivareita, se on muuttunut perinteeksi. Perinne, mikä nykyään on ihan yhtä harmiton kun laatikot joulupöydässä. Suurin osa suomalaisista ostaa tai tekee lanttulaatikot, imelletyt perunalaatikot jne. Pienempi osa ei tee mitään perinneruokia ja sekin on ihan ok.
En silti hyväksy että se pienempi osa yrittäisi saada minut ostamaan vaihtoehtoisia ruokia perinneruokien tilalle aatteidensa varjolla. Saatika että se pienempi osa alkaisi tekemään oletuksia minusta ihmisenä sen perusteella, mitä jouluna pöytään katan.

 

["niin"]

Tuo "perinne" tuli vasta 1920-luvulla ja pakko oli vuoteen 1985 asti.

Sukunimilaki tuli Suomeen samalla vuosikymmenellä. Sitä ennen sukunimen virkaa olivat noudattaneet paikannimet. Vanhan talon paikannimen sai se lapsista, joka jäi taloa asumaan (usein vanhin poika), mutta myös tytär kotivävyineen. Muut sisarukset, jotka muuttivat kotitalostaan muualle ja saivat oman talon, ottivat käyttöönsä jonkun muun paikannimen. Samalla kun sukunimi tuli kaikille pakolliseksi (myös palkollisille) haluttiin tarkentaa sitä, kuinka se ns. periytyy ja näin se kytkeytyi avioliittolakiin, jonka ideana oli ydinperheiden luominen Suomeen.

 

["vieras"]

Vastakysymyksenä voisi heittää, miksei mies voisi yhtä hyvin ottaa naisen nimen, eihän se hänenkään asemaansa heikennä? Ja miksei nainen voisi pitää oman nimensä, jos kerran sukunimi ei vaikuta mihinkään?

/QUOTE]

No hyvänen aika, voihan mies tehdä sen valinnan ja osa tekeekin. Yhtälailla tässä voi sitten vierittää "syytä" miesten harteille, miehille kollektiivisesti, kun eivät sankoin joukoin "innostu vaihtamaan nimeään", kuten ap alussa sanoi naisten tekevän. Eihän se ole yksilön vastuulla millaiset valinnan tässä henkilökohtaisessa asiassa muut tekevät. Kyllä minä tavallaan nyt ymmärrän mitä tarkoitat, mutta en halua ottaa vastuuta tässä asiassa yhtään enempää kuin omalta kohdaltani. Enkä missään tapauksessa kummeksu heitä, jotka tekevät päätöksen toisinpäin.

 

[chef]

[QUOTE="vieras";26768104]Lapsesi saattavat silti kyllä tehdä asiassa aivan toisenlaisen päätöksen, eikö vaan?[/QUOTE]

Tietenkin. Ja se on täysin ok!

Toki olisi kiva jos lapset oppisivat joustoa elämässään, koska sitä tarvitaan ihan kaikkialla. Mutta jos he haluavat pitää oman sukunimensä naimisiin menneessään ja heidän puolisonsa pitävät omansa ja lapset laitetaan osa äidin ja osa isän nimelle, niin se on täysin ok. Yhtä ok, kuin mikä tahansa muukin variaatio, joihin HE ITSE ovat tyytyväisiä.

Mä koen tarvetta olla saman sukunimen alla koko perheen kera, muttei se misään nimessä tarkoita sitä, että se olisi ainoa oikea tapa. Se on ainoa oikea tapa mulle henk. koht, mutta se voi olla täysin väärä jollekulle muulle.

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="trolli";26768144]Miksi omiin henk.koht. ratkaisuihin omassa elämässään pitäisi ottaa mukaan politiikka ja aatteet? Sitäpaitsi, nykyfeminismi on kaukana siitä, mitä minä pidän tasa-arvon kannattamisena.[/QUOTE]

KUulisin mielelläni, mikä nykyfeminismissä on sinusta huonoa.

Omat henkilökohtaiset ratkaisut eivät useinkaan ole täysin vapaita aatteista eivätkä yhteiskunnan vaikutuksesta. Kyllä niitä siksi kannattaa joskus tarkastella kriittisesti.

Mutta tietysti esim. tässä sukunimiasiassa, jos itse ei näe mitään epäkohtaa tai epäsuhtaa siinä, että suurin osa perheistä valitsee miehen nimen, niin eihän siitä silloin tarvitse välittää. Sen kun ottaa itsekin miehen nimen. Suurin osahan näin tekeekin.

[QUOTE="trolli";26768144]Eiköhän oikeasti tasa-arvoinen ratkaisu ole yhdistelmänimi. Miehelle ei ole tasa-arvoista että omat lapset eivät saa hänen nimeään. Naiselle ei taas jos lapset eivät saa hänen, joten yhdistelmä on ainoa hyvä kompromissi, ja aitoa tasa-arvoa. Tai sitten kokonaan uuden sukunimen keksiminen perheelle.[/QUOTE]

Tästä olen samaa mieltä! Minusta on esimerkiksi suuri epäkohta, että emme voineet antaa omille lapsillemme meidän molempien nimeä. Minusta olisi ok, että meillä vanhemmilla olisi kummallakin oma nimemme ja lapsilla molempien nimi. Yhteistä nimeä emme voisi valita, koska emme ole naimisissa. Mutta jos menisimme naimisiin, tuo voisi olla ihan hyvä vaihtoehto - siis kokonaan molempien sukujen ulkopuolinen nimi, joka ei olisi kenelläkään muulla kuin meillä. Yksi tuttavapariskunta on tehnytkin näin. Yksi toinen tuttavapriskunta taas pahoitteli, kun eivät olisi voineet molemmat ottaa yhdistelmänimeä - minustakin on aika kummallista, ettei sellainen ole mahdollista. Suomessahan vain toinen puolisoista voi ottaa yhdistelmänimen.

 

["vieras"]

Tietenkin. Ja se on täysin ok!

Toki olisi kiva jos lapset oppisivat joustoa elämässään, koska sitä tarvitaan ihan kaikkialla. Mutta jos he haluavat pitää oman sukunimensä naimisiin menneessään ja heidän puolisonsa pitävät omansa ja lapset laitetaan osa äidin ja osa isän nimelle, niin se on täysin ok. Yhtä ok, kuin mikä tahansa muukin variaatio, joihin HE ITSE ovat tyytyväisiä.

Mä koen tarvetta olla saman sukunimen alla koko perheen kera, muttei se misään nimessä tarkoita sitä, että se olisi ainoa oikea tapa. Se on ainoa oikea tapa mulle henk. koht, mutta se voi olla täysin väärä jollekulle muulle.

Olen ollut siinä luulossa, että samojen vanhempien yhteisillä lapsilla tulee olla sama sukunimi. Siis jos vanhemmat ovat naimissa, valitaan joko isän tai äidin nimi. Mutta olen ilmeisesti väärässä tai asia on muuttunut.

 

["vieras"]

Mikä sukunimilain funktio sitten olisi, jos jokainen voisikin valita nimensä tai lastensa nimen aivan mielensä mukaan? Jäisikö se tarpeettomaksi ja voi kysyä, miksi se ylipäätän on säädetty.

 

[Akaatti]

[QUOTE="vieras";26768240]Olen ollut siinä luulossa, että samojen vanhempien yhteisillä lapsilla tulee olla sama sukunimi. Siis jos vanhemmat ovat naimissa, valitaan joko isän tai äidin nimi. Mutta olen ilmeisesti väärässä tai asia on muuttunut.[/QUOTE]

Ei ole muuttunut. Jos lapsille on merkitty samat vanhemmat, niin kaikilla lapsilla pitää olla sama sukunimi.

 

["vieras"]

Ei ole muuttunut. Jos lapsille on merkitty samat vanhemmat, niin kaikilla lapsilla pitää olla sama sukunimi.

Minä pidän sitä kyllä ihan järkevänä asiana, enkä ainakaan näe siinä mitään haitallista.

 

[chef]

KUulisin mielelläni, mikä nykyfeminismissä on sinusta huonoa.

Omat henkilökohtaiset ratkaisut eivät useinkaan ole täysin vapaita aatteista eivätkä yhteiskunnan vaikutuksesta. Kyllä niitä siksi kannattaa joskus tarkastella kriittisesti.

Mutta tietysti esim. tässä sukunimiasiassa, jos itse ei näe mitään epäkohtaa tai epäsuhtaa siinä, että suurin osa perheistä valitsee miehen nimen, niin eihän siitä silloin tarvitse välittää. Sen kun ottaa itsekin miehen nimen. Suurin osahan näin tekeekin.



Tästä olen samaa mieltä! Minusta on esimerkiksi suuri epäkohta, että emme voineet antaa omille lapsillemme meidän molempien nimeä. Minusta olisi ok, että meillä vanhemmilla olisi kummallakin oma nimemme ja lapsilla molempien nimi. Yhteistä nimeä emme voisi valita, koska emme ole naimisissa. Mutta jos menisimme naimisiin, tuo voisi olla ihan hyvä vaihtoehto - siis kokonaan molempien sukujen ulkopuolinen nimi, joka ei olisi kenelläkään muulla kuin meillä. Yksi tuttavapariskunta on tehnytkin näin. Yksi toinen tuttavapriskunta taas pahoitteli, kun eivät olisi voineet molemmat ottaa yhdistelmänimeä - minustakin on aika kummallista, ettei sellainen ole mahdollista. Suomessahan vain toinen puolisoista voi ottaa yhdistelmänimen.

No mutta sepä olisikin pätevää. Lapsi "Tiina Virtanen-Heinonen" kasvaa aikuiseksi ja pitää tiukasti kiinni omasta nimestään, kuetn myös hänen miehensä "Pekka Suominen-Lehtonen".

Heidän lapsensa "Liisa" saakin sitten jo niinkin hienon nimen, kuin "Liisa Virtanen-Heinonen-Suominen-Lehtonen".

Ja arvaa mikä tulisikaan Liisan lapsen nimeksi?

Ajatuksena oikeasti se kuulostaisi kivalta, että lapsi saisi molempien vanhempiensa nimen. Mutta miten se ketju menisi siitä eteenpäin?

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="trolli";26768196]Koska vaikka feministit saisivat mitä itkupotkuraivareita, se on muuttunut perinteeksi. Perinne, mikä nykyään on ihan yhtä harmiton kun laatikot joulupöydässä.[/QUOTE]

No niinhän tässä ketjussa on todettu, että se on muuttunut perinteeksi. Se onkin sitten ihan toinen kysymys, onko se "harmiton" perinne. perinteet eivät muuten useinkaan ole niin arvovapaita kuin ne lanttulaatikot. Tämä sukunimiperinne on luonteeltaan aivan erilainen, koska se on liittynyt yhteiskunnallisiin asioihin ja heijastellut naisen alisteista asemaa mieheen nähden.

Jos kerran se miehen nimeen liittyvä perinne on niin yhdentekevä ja kevyt perinne, niin miksi kuitenkin juuri se on ihmisille kovin tärkeä? Se olisi minusta kiinnostavaa tietää.

[QUOTE="trolli";26768196]En silti hyväksy että se pienempi osa yrittäisi saada minut ostamaan vaihtoehtoisia ruokia perinneruokien tilalle aatteidensa varjolla. Saatika että se pienempi osa alkaisi tekemään oletuksia minusta ihmisenä sen perusteella, mitä jouluna pöytään katan.[/QUOTE]

Sille ei kyllä voi mitään, että tuosta sukunimiasiasta tehdään oletuksia ja tulkintoja. Yksilötasolla se ei ole kovin mielekästä, mutta kyllä se jotain yhteiskunnasta ja yleisestä arvomaailmasta kertoo, jos vapaaehtoisessa tilanteessa suurin osa perheistä valitsee nimenomaan miehen nimen. Ei sellainen ole sattumaa. Osa perinteistä jää aina matkan varrelle (eipä mitään verilakanoitakaan enää esitellä häissä, ei edes symbolisesti ketsuppiin sotkettuna, tai toisaalta suurin osa naisista ei tykkäisi, jos mies pyytäisi naisen kättä tämän isältä - perinteitä nämäkin ovat olleet, mutta niistä on luovuttu), ja se, että joistain tietyistä perinteistä halutaan pitää kiinni (vaikka niihin liittyisi historiallista painolastia) kertoo jotain siitä, että niiden sisällössä on jotain ihmisille tärkeää tai olennaista. Eli tässä tapauksessa siinä, että nainen luopuu omasta nimestään ja ottaa miehen ja samalla miehen suvun nimen.

 

[chef]

[QUOTE="vieras";26768240]Olen ollut siinä luulossa, että samojen vanhempien yhteisillä lapsilla tulee olla sama sukunimi. Siis jos vanhemmat ovat naimissa, valitaan joko isän tai äidin nimi. Mutta olen ilmeisesti väärässä tai asia on muuttunut.[/QUOTE]

Kyllä se munkin käsitykseni mukaan menee niin, että lasten tulee olla samalla nimellä, jos lapset syntyvät avioliittoon. Mutta jos osa lapsista on syntynyt ennen avioliittoa, niin sitten en tiedä saako lapsia laittaa eri sukunimille.

Mutta tuo nyt oli ihan vaan esimerkki, jonka tarkoitus oli osoittaa, että mulle on se jaa sama mitä nimiä kukakin kellekin antaa, pääasia että itse ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä

 

["vieras"]

Mulle on tärkeää että postilaatikossa on yksi sukunimi ja että koko perhe lapset mukaanlukien ovat samalla sukunimellä. Helpottaa asioita huomattavasti. Mulle oma sukunimi ei ole koskaan ollut mikään tärkeä, oma sukunimeni on melko tavallinen, miehellä oli erikoisempi sukunimi joten ihan mielenkiintoista olla "oma itseni" eikä niin että paikkakunnalla on 28 samannimistä kuten tyttönimelläni oli. =)

Ja sukurakkaina ihmisinä meillä molemman puolen suvun jäsenet ovat tärkeitä ja läheisiä ja esim miehen siskot tuntuvat minun siskoilta ja minun veljet tuntuvat miehestäni omilta veljiltä, puhumattakaan molempien vanhemmista yms. Yhtä isoa suurta perhettä ollaan =)

 

[plaah]

Tuntuu, että ainakin 95 % naimisiin menneistä naisista ottaa miehensä sukunimen. Todellisuudessa tuo luku lienee noin 90 %, sellaisen muistan jostain lukeneeni. Tai siis tuohon lukuun tulee myös yhdysnimen ottaneet, onhan niissäkin se miehen sukunimi mukana.

Mutta kieltämättä on alkanut ihmetyttää, että miksi? Moni tekee näin vielä useamman kerran, otetaan aina uuden miehen nimi. Ensin oltiin 30 vuotta Jaana Virtanen, kohta ollaan sitten Jaana Nieminen ja sen jälkeen Jaana Korhonen jne.

Mutta miksi se on aina nainen, joka ottaa miehen sukunimen? En tiedä ketään miestä, joka olisi ottanut vaimon sukunimen. Heitäkin kuitenkin on, tilastojen mukaan muistaakseni noin 1 % kaikista aviopareista ottaa yhteiseksi sukunimekseen vaimon nimen. Usein perustellaan tätä miehen sukunimen ottamista, että "miehellä on kauniimpi sukunimi". No ei taatusti useinkaan ole, yhtä lailla noin 50 %:ssa tapauksista naisella on se kauniimpi sukunimi, mutta silti otetaan miehen sukunimi.

Usein miehen nimen ottamista perustellaan perinteillä. Tuo "perinne" ei ole mikään kovin vanha, Suomessa oli 60 vuotta pakko ottaa miehen sukunimi (joko kokonaan tai sitten pitää yhdysnimi eli tyttönimi + miehen nimi). Tuo pakko poistettiin vuonna 1985.

Minusta se tuntuu jotenkin oudolta, että nainen sukunimeä vaihtaessaan tavallaan liittyy miehensä sukuun, että miksi hän haluaa olla miehensä sukua, eikä omien vanhempiensa sukua? Millainen on miehensä sukunimen ottavan naisen identiteetti? Onko se riippuvainen miehen sukunimestä? Onko perheellä paremmat olot jos koko perheellä on sama sukunimi?

ei vattu taas näitä sun juttuja. oikeesti! mitä helvettiä??

 

["hip"]

No mä olen kesämorsian 12 vuoden takaa. Ja otin mieheni sukunimen. Syy siihen oli se, että miehen sukunimi on harvinainen, eli kaikki samannimiset ovat keskenään sukua. Minusta nimi oli lisäksi kaunis ja tällä hetkellä nimeni (etu- + sukunimi) on sellainen, että olen Suomessa ainoa. Suvun tulevien lasten ja uusien miniöiden myötä tilanne voi tietysti joskus muuttua, mutta mitäpä siitä. Omassa ammatissani tästä on kuitenkin ollut erittäin paljon hyötyä (teet työsi hyvin, saat uusia asiakkaita -> minut helppo löytää).

Ja sitten tyttönimeni, joka siis on ollut isäni nimi. Mä en ole koskaan tuntenut suurta yhteenkuuluvuutta isäni suvun kanssa, isäni toki on mulle hyvin läheinen ja välit siis kunnossa. Isäni isä sen sijaan on ollut lapsiaan (myös isääni) piinaava alkoholisti, jonka isäni äiti antoi rellestää (ei siis puuttunut lastensa kiusaamiseen) miten tahtoi. Kun isäni oli teini-ikäinen ja töissä samassa paikassa kuin oma isänsä, hän ei koskaan saanut isältään autokyytiä töihin, koska isänsä ei yksinkertaisesti suostunut ottamaan häntä kyytiin. Johtotason henkilö ei kuulemma kuskannut alempiarvoisia. Isäni isä pisti myös kännipäissään isäni veljet tappamaan isäni koiran (joka oli hänelle rakkainta maailmassa), kun isäni oli töissä. Isä kun tuli töistä, niin koiralta oli ammuttu aivot pellolle. Tässä vaan muutamia isääni kohdistuneita iisimpiä juttuja, kyseinen äijä piti koko perhettään pelossa.

Mulle mun tyttönimeni siis jotenkin kulminoituu isoisääni, joka ei koskaan ollut mulle läheinen. En itkenyt hänen kuollessaan ja hänen kuvastaan mulle tulee vaan erilaisia kammottavia ajatuksia mieleen. Niin paljon olen hänen tekemisistään suvulta kuullut. Jos olisin jonkun suvun sukunimen halunnut pitää, niin se olisi sitten ollut äitini suvun. He ovat mulle erittäin läheisiä kaikki ja pappaani rakastin kovasti. Kertoi keinutolissa tarinoita ja antoi Sisu-pastilleja. Lämmin ihminen, joka ammattinsa (kirvesmies, oli tehnyt elämänsä töitä asbestin parissa ilman suojauksia) takia lähti liian varhain, 6-kymppisenä.

Että joo, jotain perusteita sille, miksi päädyin mieheni sukunimeen. Jos mieheni kanssa joskus eroan, en todellakaan aio enää mennä uusiin naimisiin saati asua kenenkään muun kuin lasteni kanssa saman katon alla. "Sarjanaijaa" ja sitä myötä "sarjanimenvaihtajaa" minusta ei siis saa millään.

 

[Mörköäiti]

No mutta sepä olisikin pätevää. Lapsi "Tiina Virtanen-Heinonen" kasvaa aikuiseksi ja pitää tiukasti kiinni omasta nimestään, kuetn myös hänen miehensä "Pekka Suominen-Lehtonen".

Heidän lapsensa "Liisa" saakin sitten jo niinkin hienon nimen, kuin "Liisa Virtanen-Heinonen-Suominen-Lehtonen".

Ja arvaa mikä tulisikaan Liisan lapsen nimeksi?

Ajatuksena oikeasti se kuulostaisi kivalta, että lapsi saisi molempien vanhempiensa nimen. Mutta miten se ketju menisi siitä eteenpäin?

Ei varmaan tarvita kovin vilkasta mielikuvitusta, kun tähän voi keksiä paljonkin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Täysi-ikäinenhän voi itse valita, kumman haluaa tai haluaako kumpaakaan, esimerkiksi. Tällä hetkellä noin puolet kansalaisista luopuu ilman mitään ongelmia ainoasta sukunimestään, joten ei luulisi olevan sitten vaikeaa valita kahdesta nimestään toinen ja luopua siitä ylimääräisestä.

 

["vieras"]

Mitä mieltä olette muuten, pitäisikö eron tullen nimi muuttaa uudelleen tyttönimeksi? Ja jos eroaa toistamiseen tai useammatta kertaa, pitäisikö aina palata takaisin tyttönimeen? tai miehen siihen alkuperäiseen "poikanimeensä"? En kysy sitä, miten lain mukaan pitää tehdä tai voi tehdä, vaan sitä miten teidän mielestänne olisi fiksua tehdä.

 

[Akaatti]

Kyllä se munkin käsitykseni mukaan menee niin, että lasten tulee olla samalla nimellä, jos lapset syntyvät avioliittoon. Mutta jos osa lapsista on syntynyt ennen avioliittoa, niin sitten en tiedä saako lapsia laittaa eri sukunimille.

Mutta tuo nyt oli ihan vaan esimerkki, jonka tarkoitus oli osoittaa, että mulle on se jaa sama mitä nimiä kukakin kellekin antaa, pääasia että itse ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä

Jos lapsilla on virallisesti molemmat vanhemmat samoja, niin heillä täytyy olla sama sukunimi. Mutta jos lapsilla on esimerkiksi eri isät, niin lapset voivat olla eri sukunimillä, siis molemmat esimerkiksi oman isänsä sukunimellä.

 

["vieras"]

Ei varmaan tarvita kovin vilkasta mielikuvitusta, kun tähän voi keksiä paljonkin vaihtoehtoisia ratkaisuja. Täysi-ikäinenhän voi itse valita, kumman haluaa tai haluaako kumpaakaan, esimerkiksi. Tällä hetkellä noin puolet kansalaisista luopuu ilman mitään ongelmia ainoasta sukunimestään, joten ei luulisi olevan sitten vaikeaa valita kahdesta nimestään toinen ja luopua siitä ylimääräisestä.

Mikä virka on siis koko nimilainsäädännöllä? Sen ymmärrän, mikä se alunalkaen oli, mutta onko sillä oikeasti enää merkitystä? Voisiko siitä luopua? Nyt on vapaus valita, mutta sekin tuntuu siis hiertävän osaa ihmisiä, se että joku tekee valinnan, jota itse ei pidä oikeana.

 

["vieras"]

Akaatti, kiitos muuten hyvästä keskusteluavauksesta! Otan takaisin alkuajatukseni, tämä olikin oikein kiinnostavaa, hyvällä tapaa.