Lapsen hankkiminen yksin/ilman parisuhdetta. Keskustelua, mielipiteitä kokemuksia. :)

[fortunate]

Mun mielestä lasten hankkiminen on aina itsekästä.

Mites muuten naisparien lapset? Onko tärkeimpänä pointtina se (biologisen) isän olemassaolo, toisen vanhemman olemassaolo vai riittääkö isän roolissa toimiva (ei-biologinen isä..)?

Olen samaa mieltä, että on aina itsekästä.

Mä en ymmärrä hedelmöityshoitoja.
Ja jos naispari hankkii lapsen ilman hoitoja, pitäisi kai biologisenkin isän kuvioissa olla, tai ainakin tiedossa jos ei muuta.
Ei mulla sinänsä ole mitään homoparien lastenhankintaa vastaan, mutta mun mielestä asia pitäisi ajatella lapsilähtöisesti johon mun mielestä kuuluu se, että lapsi tietää alkuperänsä. Ja mieluiten tuntee.

 

[endie2]

en pidä ajatusta oikeana.
minusta lapsen saaminen ei ole "ihmisoikeus" - se on eräänlainen ,mahdollinen, bonus parisuhteesta.

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="eee";26879175]Ajatus on todella vieras itselleni. Ehkä siksi, että olen avioerolapsi, ja olen kärsinyt "isättömyydestäni" - vaikken oikeasti ole todellakaan ollut isätön sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tapasin kuitenkin isääni säännöllisesti muutaman viikon välein. Toivoin kuitenkin lähes täysi-ikäiseksi asti salaa, että vanhempani palaisivat yhteen ja minullakin olisi normaali, ehjä ydinperhe.

Siksi mun on todella, todella vaikea kuvitella, että ehdon tahdoin tekisin tähän maailmaan jo valmiiksi isättömän lapsen.[/QUOTE]

Tämä on kyllä ihan erilainen tilanne. Avioerolapsellahan se alkuperäinen perhe on "hajaantunut" ja etävanhempi on konkreettinen, läheinen ihminen, jolloin on luonnollista, että ikävöi tätä ja toivoisin tämän muuttavan takaisin. Jos taas isää ei ole koskaan ollutkaan, ei ole menettänyt ketään tai mitään.

Toki silloinkin voi toivoa, että perheessä olisi myös isä - mutta voi ihan hyvin olla toivomattakin. Ja voihan sitä toivoa siskoa, veljeä, mummoa, kissaa tai mitä vaan. Mutta se on täysin eri asia kuin kaipaisi jotain tiettyä ihmistä, joka on poistunut kuvioista ja jonka tuntee tai on tuntenut.

Sitten taas, jos lapsi tällöin kärsii isättömyydestään siksi, ettei perhe täytä jotain tiettyä normia - silloinhan vika ei ole perheessä, vaan yhteiskunnassa tai ympäröivässä yhteisössä.

 

[BootyPeppi]

Semmossii on mulle kaksi siunaantunut. Eli jokainen tehkööt niin kuin parhaakseen katsoo.

 

["vieras"]

Jäisitkö siis lapsettomaksi, jos parisuhdetta ei löytyisi? Entä, jos mies lähtisi kävelemään raskausaikana? Tekisitkö abortin? Minustakin ihannetilanteessa lapsi saa asua ja kasvaa molempien biologisten vanhempiensa kanssa (jos vanhemmat ovat kykeneviä vanhemmuuteen), mutta mielestäni lapselle riittää yksikin rakastava ja hyvä vanhempi ja siihen lisäksi välittävät sukulaiset ja muut läheiset.

Kysymys ei ollut minulle, mutta vastaan silti. Itse jäisin lapsettomaksi, jos en löytäisi sopivaa miestä. En kuitenkaan tekisi aborttia, jos tulisin raskaaksi ja tietäisin, että jään lapsen kanssa yksin.

Mun mielestä pitäisi pyrkiä siihen, että lapsi saa elää molempien vanhempiensa kanssa ydinperheessä. Lapsen pitäisi saada tuntea molemmat vanhempansa. Elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan ja voi tulla ero, toinen vanhempi voi kuolla, mies voi jättää raskausaikana, raskaaksi voi tulla vahingossa jne. jne. Mun mielestä nuo ei ole sen arvoisia asioita, että menisivät lapsen elämän edelle, eli en tekisi aborttia vaan pyrkisin antamaan lapselle niin hyvän kodin kuin siinä tilanteessa voin. Mun mielestä kuitenkin olisi itsekästä tehdä lapsi tieten tahtoen tilanteeseen, jossa hänellä ei tule olemaan kahta vanhempaa. Aika moni asia "riittää" lapselle, mutta itse ainakin haluan lapselleni enemmän.

 

["piu"]

lapsen saamisessa yksin on myös puolensa. Kasvatusvastuu on itsellä, kaikista päätöksistä vastataan itse, ei ole puolisoa, sen sukua tai ystäviä ja saa valita seuransa ja lapsensa läheiset. Lapsi tehdään (hyvinvointivaltiossa, joka sallii abortin) lähes aina itsekkäistä syistä, oli perhetilanne mikä hyvänsä.Tiedän muutaman naisen, jotka ovat itsekseen hankkineet lapsen. Syistä tai tapahtumista en yksityiskohtaisemmin tiedä.. Kaikki alle kolmikymppisiä. Perinteinen parisuhde on täysin luonnovastainen instituutio, jolle ehkä nauretaan sadan vuoden kuluttua. Vaikka oma kymmenevuotinen suhde on täysin kunnossa, käy joskus mielessä, kuinka paljon helpompaa olisi ilman appivanhempien neuvoja tai miehen metodeja. No, molemmista on myös hyötyä, varsinkin lapselle.

 

["eee"]

Tämä on kyllä ihan erilainen tilanne. Avioerolapsellahan se alkuperäinen perhe on "hajaantunut" ja etävanhempi on konkreettinen, läheinen ihminen, jolloin on luonnollista, että ikävöi tätä ja toivoisin tämän muuttavan takaisin. Jos taas isää ei ole koskaan ollutkaan, ei ole menettänyt ketään tai mitään.

Toki silloinkin voi toivoa, että perheessä olisi myös isä - mutta voi ihan hyvin olla toivomattakin. Ja voihan sitä toivoa siskoa, veljeä, mummoa, kissaa tai mitä vaan. Mutta se on täysin eri asia kuin kaipaisi jotain tiettyä ihmistä, joka on poistunut kuvioista ja jonka tuntee tai on tuntenut.

Sitten taas, jos lapsi tällöin kärsii isättömyydestään siksi, ettei perhe täytä jotain tiettyä normia - silloinhan vika ei ole perheessä, vaan yhteiskunnassa tai ympäröivässä yhteisössä.

Niin, mutta milläs muutat ympäröivää yhteiskuntaa tai yhteisöä...

No, eihän sitä tiedä - jos esim. kolmevitosena en vielä olisi miestä löytynyt ja todella pitkään olisin jo tiennyt haluavani lapsen, ehkä voisin harkita lapsen hankkimista yksin. Siis harkita. Ehkä. En tiedä. Tällä hetkellä ajatus tuntuu todella vieraalta. Odotusaika yksin, synnytys yksin, lapsen kasvatus yksin... Mitä ihmettä sitä edes vastaisi kaikkiin ystävien, sukulaisten ja tuttujen kysymyksiin lapsen isästä?

 

["vieras"]

Mun mielestä on itsekkyyden multihuipentuma tehtailla tahallisesti isätön lapsi.

Siinä en näe mitään väärää, että tekee lapsen parisuhteen ulkopuolella, jos molemmat (äiti ja isä) ovat hommassa mukana ja ottavat vaikkapa yhteishuoltajuuden.


Mä en ole oikein ikinä haaveillut lapsista, en osaa sanoa olisinko ruvennut haaveilemaan joskus keski-ikäisenä, mutta vaikea kuvitella itseäni tilanteeseen, jossa yritän epätoivoisesti miettiä miten saisin siementä sisääni.
Mä en vaan kykene ymmärtämään, mutta toisaalta, eipä se multa oo pois.
Itsekästä tosin, ja väärin niitä lapsia kohtaan.

No etkö sinä itse periaatteessa toiminut juurikin näin?

 

["vieras"]

[QUOTE="eee";26879175]Ajatus on todella vieras itselleni. Ehkä siksi, että olen avioerolapsi, ja olen kärsinyt "isättömyydestäni" - vaikken oikeasti ole todellakaan ollut isätön sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tapasin kuitenkin isääni säännöllisesti muutaman viikon välein. Toivoin kuitenkin lähes täysi-ikäiseksi asti salaa, että vanhempani palaisivat yhteen ja minullakin olisi normaali, ehjä ydinperhe.

Siksi mun on todella, todella vaikea kuvitella, että ehdon tahdoin tekisin tähän maailmaan jo valmiiksi isättömän lapsen.[/QUOTE]

Toinenkin näkökulma tähän asiaan: on perheitä joissa on molemmat vanhemmat mutta lapset kärsivät jatkuvasta juopottelusta, huutamisesta ja tappeluista. Tällöin lapset toivovat mielessään että vanhemmat eroaisivat eikä tarvitsisi enää kärsiä ja pettymys on ollut suuri kun riidat on taas sovittu ja vain ajan kysymys milloin sama ryyppyputki, tappelu ja riehuminen alkaa uudestaan.

Elin tuollaisessa lapsuuteni ja ymmärrän että yhden vanhemman lapsella voi olla paljon paremmat kotiolot ja onnellisempi elämä kuin perheessä jossa on molemmat vanhemmat jos se ei vaan toimi. Tietysti sitä itse kukin toivoo että olisi molemmat vanhemmat ja ihanneperhe, mutta kun se ei aina vaan mene niin. Itsekin yllättäen tilanteessa jossa saattaa olla että olen tulevan lapseni kanssa pääasiallisesti yksin, suojellakseni itseäni ja lastani. Lapseni on kuitenkin kaikkein arvokkainta mitä minulla on.

 

["tiimarinvihko"]

Hyväksyn.

Itsellä kokemusta lapsen hankkimisesta parisuhteessa ja lapsen ollessa 3-vuotias, tyyppi silti otti ja lähti lapsen elämästä. Olisi tod.näk. ollut kaikille parempi vaihtoehto ettei isä olisi ollut kuvioissa alun alkaenkaan.

 

["Virpi"]

Lapseni kaverin äiti on hankkinut lapsensa itse kun olisi ilmeisesti muuten jäänyt lapsettomaksi. Kyseessä on ihana, sosiaalinen ja mukava ihminen, enkä usko että miehen puuttuminen tässä yhtälössä olisi oikea puute. Monestihan se mies parisuhteessakin on "poissa", eli osallistuu perhe-elämään lähinnä elättäjän ominaisuudessa.

 

["vieras"]

Olen samaa mieltä, että on aina itsekästä.

Mä en ymmärrä hedelmöityshoitoja.
Ja jos naispari hankkii lapsen ilman hoitoja, pitäisi kai biologisenkin isän kuvioissa olla, tai ainakin tiedossa jos ei muuta.
Ei mulla sinänsä ole mitään homoparien lastenhankintaa vastaan, mutta mun mielestä asia pitäisi ajatella lapsilähtöisesti johon mun mielestä kuuluu se, että lapsi tietää alkuperänsä. Ja mieluiten tuntee.

Hedelmöityshoidoissahan lapsi tuntee vanhempansa kun omista sukusoluistahan ne yleensä tehdään. Mitä siitä et ymmärrä?

 

[Heinekeeni]

Minusta koko asetelma on älytön että kysytään muiden "hyväksyntää". Itselleni lasten hankkiminen ei ole ikiä ollut tärkeää, mutta jos olisin niitä kaivannut enkä olisi tavannut miestäni, niin toki olisin toivonut niitä yksinkin saavani. Asia ei muille kuulu hevonhenkäystäkään.

 

[evita]

Lapseni-lehdessä oli juttu naisesta, joka halusi lapsen yksin. Parisuhdetta ei vain löytynyt yms. Naisen mielestä "jokaisella on oikeus lapseen".

Minä en tiedä mikä ihmeen kansalaisen perusoikeus lapsen saaminen on. Ei sitä liene ainakaan perustuslaissa tai YK:n ihmisoikeusjulistuksessa mainittu.

Itse en usko, että olisin halunnut lasta, jonka tietoisesti olisin jättänyt isättömäksi - totta kai isä voi kuolla, voi tulla ero ja ties mitä, mutta tietoinen lapsen isättömäksi jättäminen on minusta eri asia. Luulen, että olisin ajatellut enemmän lapsen oikeutta vanhempiin kuin omaa oikeuttani lapseen (jota oikeutta ei minulla siis mitenkään lähtökohtaisesti ole).

Lapseni-lehden jutussa ei mitenkään selvitetty miten nainen aikoo yrittää korvata isäsuhteen tai miten hän aikoo selvitä lapsen mahdollisesta isättömyyskipuilusta tulevaisuudessa. Toki lapsella on 18-vuotiaana oikeus tietää kuka hänen hedelmöityshoitoisänsä on.

 

["Maarit"]

Itse en ole koskaan tavannut isääni, en edes tiedä kuka hän on. Olin tietysti tottunut siihen ettei isää ollut mutta kyllä jo hyvin pienenä se mietitytti ja välillä harmittikin. Muistan kun oli vaiheita jolloin kuvittelin ja tein mielessäni tarinoita millainen isä on. Yhdessä 13 vuotiaana kirjoitetussa päiväkirjassa olen paljonkin pohtinut tätä isän puuttumista. Oli minulla kivoja sukulaismiehiä ja äidin kavereita mutta ei ne kuitenkaan paikanneet sitä isän kaipuuta. Nyt aikuisenakin välillä asia mietityttää, etenkin kun sain oman lapsen mieheni kanssa. Olen siitä onnellinen että lapsellani on isä. Omien kokemuksien perusteella en ikinä olisi hankkinut lasta yksin, tietämättä kuka lapsen isä on. Äitini oli siis ilmeisesti hankkiutunut raskaaksi jonkun tuntemattoman kanssa. Tai niinhän aina mulle sanoi. Äitini kuoli pari vuotta sitten. Hyvä ja onnellinen lapsuus minulla oli mutta koen että isän puute oli aika iso murhe minulle. Ja välillä aiheutti isojakin riitoja äitini kanssa, etenkin teini-iässä.

 

[mielipiteeni]

Mä vierastan tota ajatusta. Mun mielestä pitäisi pyrkiä siihen, että lapsi on rakastavan avioliiton tulos. Lapsi ansaitsee isän ja äidin. En myöskään siis itse voisi "hankkia" lasta yksinäni. Mieluummin sitten olisin loppuelämäni yksin lapsettomana.

Tämä nyt vain on minun mielipiteeni.

 

[Phoebsi]

Minusta koko asetelma on älytön että kysytään muiden "hyväksyntää". Itselleni lasten hankkiminen ei ole ikiä ollut tärkeää

Niin, minä(kin?) katselen tätä eri silmin kuin moni muu. En muista, että olisin koskaan miettinyt lapsen saamista. En muista, että olisin lapsista sen kummemmin koskaan haaveillut. Elämä oli hyvää ilmankin, jos niin saa täällä sanoa. Ehkä en siis osaa nähdä sitä palavaa halua lisääntyä mitä moni tuntuu tuntevan. En ymmärrä sellaista, koska en ole itse kokenut.

 

[tytsi-89]

Oli "oikeutta" tai ei niin lisääntyminen on mahdollista vaikka minkälaisten ihmisten kohdalla. Kukaan ei ole esittämässä vaatimuksia sen suhteen, miten lasta pitäisi hoitaa tai kasvattaa tai mitä on riittävän hyvä kasvatus/vanhemmuus. Tai no joo, palstalla kyllä otetaan tähän kantaa. Te, joiden mielestä jokaisella syntyvällä lapsella on oltava isä, koska lapsi ansaitsee parasta, onko teillä myös mielipiteitä muihin vanhemmuutta koskeviin asioihin, joihin lapsella on oikeus? Esim. oikeus kotihoitoon, tiettyyn taloudelliseen tilanteeseen, tietynlaiseen hoitoon (imetys, perhepeti) jne.?

 

["vieras"]

Mun mielestä itsekästä, oikea itsekkyyden huippu. Ja kun tuolla tytsi kyselit että mitä jos tulee raiskatuksi/mies lähtee raskausaikana jne. Niin se on eri asia. Silloin lasta ei tietoisesti tehdä yksin. Mun mielestä yksinhuoltaja voi kyllä kasvattaa lapsesta ihan täysipäisen aikuisen, mutta on silti lasta kohtaan väärin tehdä hänestä ihan tarkoituksella yksivanhempinen. Ja etävanhempikin on sitten eri asia, siis jos tekee lapsen vaikka ysävämiehen kanssa ja mies on sitten lapselle etäisä, eli lapsi tapaa isäänsä ja on tekemisissä, mutta silloinhan ei voidakaan puhua lapsen tekemisestä yksin kun isä kerta on kuvioissa mukana vaikkei saman katon alla asukaan.

 

[tytsi-89]

Miksi on muuten hyväksyttävämpää sanoa, että on itsekästä hankkia isätön lapsi kuin, että on itsekästä hankkia lapsia, jos vie heidät jo varhain pitkiksi päiviksi päivähoitoon, viikonloppuisin yöhoitoon pienestä pitäen ja vietetään paljon aikaa erossa lapsesta?

 

["vieras"]

Oli "oikeutta" tai ei niin lisääntyminen on mahdollista vaikka minkälaisten ihmisten kohdalla. Kukaan ei ole esittämässä vaatimuksia sen suhteen, miten lasta pitäisi hoitaa tai kasvattaa tai mitä on riittävän hyvä kasvatus/vanhemmuus. Tai no joo, palstalla kyllä otetaan tähän kantaa. Te, joiden mielestä jokaisella syntyvällä lapsella on oltava isä, koska lapsi ansaitsee parasta, onko teillä myös mielipiteitä muihin vanhemmuutta koskeviin asioihin, joihin lapsella on oikeus? Esim. oikeus kotihoitoon, tietynlaiseen hoitoon (imetys, perhepeti) jne.?

Anteeksi nyt, mutta tästä kirjoituksesta paistaa jotenkin läpi sun lapsellisuus...On vähän eri asia olla oiekus perhepetiin tai isään...Perhepeti tai imetys eivät ole mitenkään pakollisia asioita, mutta jokainen lapsi tajuaa jossain vaiheessa elämäänsä että hänen hedelmöittymiseensä on tarvittu myös mies. Ja se on lapselle väärin, ettei hän saa edes mahdollisuutta tietää minkälaisesta ihmisestä mikäkin piirre on periytynyt, millaiseen sukuun kuuluu jne...

 

["eee"]

Oli "oikeutta" tai ei niin lisääntyminen on mahdollista vaikka minkälaisten ihmisten kohdalla. Kukaan ei ole esittämässä vaatimuksia sen suhteen, miten lasta pitäisi hoitaa tai kasvattaa tai mitä on riittävän hyvä kasvatus/vanhemmuus. Tai no joo, palstalla kyllä otetaan tähän kantaa. Te, joiden mielestä jokaisella syntyvällä lapsella on oltava isä, koska lapsi ansaitsee parasta, onko teillä myös mielipiteitä muihin vanhemmuutta koskeviin asioihin, joihin lapsella on oikeus? Esim. oikeus kotihoitoon, tiettyyn taloudelliseen tilanteeseen, tietynlaiseen hoitoon (imetys, perhepeti) jne.?

Jos 2010-luvulla syntyvä keskivertoihminen elää vaikka sen 90 vuotta, niin musta on aika naurettavaa verrata imetyksen merkitystä hänen elämässään (kesto keskimäärin ½-2 vuotta) isättömyyden merkitykseen (kesto syntymästä kuolemaan).

 

[endie2]

Oli "oikeutta" tai ei niin lisääntyminen on mahdollista vaikka minkälaisten ihmisten kohdalla. Kukaan ei ole esittämässä vaatimuksia sen suhteen, miten lasta pitäisi hoitaa tai kasvattaa tai mitä on riittävän hyvä kasvatus/vanhemmuus. Tai no joo, palstalla kyllä otetaan tähän kantaa. Te, joiden mielestä jokaisella syntyvällä lapsella on oltava isä, koska lapsi ansaitsee parasta, onko teillä myös mielipiteitä muihin vanhemmuutta koskeviin asioihin, joihin lapsella on oikeus? Esim. oikeus kotihoitoon, tiettyyn taloudelliseen tilanteeseen, tietynlaiseen hoitoon (imetys, perhepeti) jne.?

lapsen tekemiseen tarvitaan aina sekä mies että nainen - siksi mun mielestä fyysisen, oikean isän on oltava selviö,kun lasta aletaan hankkimaan.
perhepeti,imetys -- luonnollisia nekin toki, mutta kaikille perheille ne eivät vain sovi ja sitten etsitään se parempi vaihtoehto.

 

[evita]

Miksi on muuten hyväksyttävämpää sanoa, että on itsekästä hankkia isätön lapsi kuin, että on itsekästä hankkia lapsia, jos vie heidät jo varhain pitkiksi päiviksi päivähoitoon, viikonloppuisin yöhoitoon pienestä pitäen ja vietetään paljon aikaa erossa lapsesta?

Isän ja äidin olemassaolo on minusta paljon perustavampaa laatua oleva kysymys kuin se, onko lapsi esim. kotihoidossa vai päiväkodissa. En mitenkään voi rinnastaa näitä asioita toisiinsa, koska ne painivat mielestäni ihan eri kategorioissa.

 

[tytsi-89]

Totta puhuen moni nainen etsii parisuhdetta juuri siinä tarkoituksessa, että ajatuksena on löytää isä lapselle. Sitten pariudutaan itselleen sopimattoman kumppanin kanssa ja jossain vaiheessa erotaan, jolloin lapsen perhe hajoaa. Onko se kauheasti parempi vaihtoehto kuin hankkia lapsia yksin tai ilman parisuhdetta? Jälkimmäisessä tapauksessa lapsella on etäisä, mutta ilman tuota avioerokokemusta.