Y
"Yks äiti"
Vieras
Jos ei ole kaikkialla Suomessa vielä alkanut (?) niin mielelläni luen kuulumisia sitten myöhemminkin 
Meidän tytön koulu alkoi maanantaina ja tosi innoissaan on mennyt kouluun. Muutama uusi kaverikin on tullut, mutta jo tänään valitteli, ettei kukaan leiki hänen kanssaan
Tuntee vain kaksi oppilasta luokasta ja nämä tytöt tuntevat paljon luokan lapsia. Joten tietysti leikkivät muidenkin kanssa. Tyttömme on tosi reipas ja seurallinen, mutta mitenkäs sitä tunkee matkaan jos muilla on jo vakiintuneita kaverisuhteita? Tsemppasin häntä menemään mukaan ja tutustelemaan muihin positiivisella mielellä. Ja muistutin, että vasta kaksi päivää on mennyt, varmasti tulee paljon kavereita.
Mutta silti riipaisee. Koulunkäynnistä en ollut missään vaiheessa huolissani, sillä tyttö on terävä ja innostunut koulusta. Ainoa, mistä huolehdin etukäteen (omassa mielessä siis, lapselle en mitään sanonut) oli tämä kaveriasia. Itse olin koulussa usein se kolmas pyörä, joten tiedän hyvin miltä se tuntuu... Toivon sydämeni pohjasta, että kavereita löytyy. Ja aion tukea kaverisuhteiden muodotamista; meille saa aina tulla leikkimään
Itsenäistä kulkemistakin on opeteltu. Tyttö on palannut itse ip-kerhosta kotiin, matkaa n. puoli km. Ip-kerhokin kuulostaa ja vaikuttaa minustakin olevan kiva paikka ja ohjaajat ovat erittäin mukavia.
Mites teidän perheessä? Miten meni eka päivä? Millä mielellä koulu on aloitettu? Ja millaisia luokkakokoja teillä päin?