Tässä vähän tekstiä siihen kysymykseen, kun jotkut edelleen ihmettelevät, miksi uskon nimissä tehdään vääryyttä! KAIKKI KÄSKYT ja ÄÄNET eivät ole Jumalalta vaikka olisi uskovainen!
Miten erottaa oikeat ja väärät henget? Miten henget koetellaan?
1. Johdanto
Raamattu kehoittaa koettelemaan henget. Tämä merkitsee sitä, että kaikki hengen toiminta ei olekaan Jumalasta. Myös väärät henget pääsevät vaikuttamaan hengellisissä yhteisöissä ja seurakunnissa. Jumalan Henki vaikuttaa, mutta myöskin väärät henet vaikuttavat. Miten erottaa ne toisistaan?
Monesti kuulee sanottavan, että henget pitää koetella. Sanotaan jopa, että pitää koetella Jumalan Sanalla. Aivan oikein, mutta miten?
Joskus sanotaan, että on tutkittava puhuuko ja toimiiko henki Sanan mukaan. Hyvä. Mutta tässä on huomattava, että saatana puhui Jeesukselle erämaassa juuri Sanan mukaan, "kirjoitettu on", ja kuitenkin kyseessä oli saatana.
On muistettava, että saatana tekeytyy nimenomaan valkeuden enkeliksi, eli Pyhäksi Hengeksi.
Raamattu antaa monta ohjetta asiasta:
Hb 5:14 "joiden aistit ovat tottumuksesta harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta"
1 Kr 2:15 "hengellinen ihminen tutkistelee kaikki"
1 Kr 14:32 "profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset"
Apt 17:11 kertoo miten Berean juutalaiset ottivat Sanan vastaan ja tutkiskelivat kotonaan oliko niin kuin oli heille puhuttu. Armolahjoihin kuuluu lahja "arvostella henkiä."
Edellä olevilla raamatunkohdilla päästään pitkälle, mutta henkien koettelemisessa ne eivät paljoa auta, sillä henkien erottamisen lahjaa ei ole monilla, ja heilläkään se ei ole aina toiminnassa.
Eikö sitten ole mitään mahdollisuutta ja tapaa, jolla voisimme suojautua väärien henkien toiminnalta?
Kyllä on, ja se on annettu kaikille Jumalan lapsille ja se toimii aina. Se on yksinkertainen ja erehtymätön tulkki.
2. Tässä se on:
1 Jh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen; jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuullet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."
Valtavan selkeä, yksinkertainen ja aina toimiva sanankohta. Todellinen tunnussana, jonka edessä väärät henget vapisevat ja vaikenevat. Tuo Raamatun kohta on väärille hengille niin vaarallinen, että se on pitänyt uudessa Raamatunkäännöksessä muuttaa muotoon jossa se ei toimikaan enää tunnussanana.
3. Mitä siinä oikein sanottiinkaan?
"Rakkaani"
Se on siis uskoville tarkoitettu, ei maailman ihmisille.
"Älkää jokaista henkeä uskoko"
Eli siinä annetaan ymmärtää, että on henkiä joita ei pidä uskoa.
Siinä sanotaan selvästi, että myös uskoville ja heidän kauttaan väärät henget voivat puhua, niitä ei vain pidä uskoa.
Nuo väärät henget pääsevät puhumaan uskovillekin, vaikka kuinka veren suojassa olisimme.
Nuo väärät henget yrittävät saada uskovat kuuntelemaan ja uskomaan, ja lopulta tottelemaan itseään.
Muista, väärä henki voi puhua sinullekin, puhuihan se Jeesuksellekin erämaassa ja yritti saada Jeesusta tottelemaan itseään.
"vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta"
Siinä selvästi käsketään "koetelkaa henget". Siis kaikki henget, myös Jumalan Henki joutuu koettelun kohteeksi.
Siinähän ei sanottu, että epäluotettavalta tuntuvat henget on koeteltava. Siinä ei myöskään sanottu, että Raamatun sanoilla puhuvaa henkeä ei tarvitse koetella.
Siinä ei myöskään sanottu, että muille kuin hengellisille johtajille puhuvat henget tulee koetella.
Siinä ei sanottu, että luotetuiksi nimettyjen henkilöiden kautta puhuvia henkiä ei tarvitse koetella.
Tuossa sanottiin yksinkertaisesti ja selkeästi; "koetelkaa henget". Ei mitään poikkeusta määritelty. Siis henget pitää aina, ilman mitään poikkeusta koetella. Aina, joka kerta, vaikka se tuntuisikin Pyhän Hengen toiminnalta, puhuen Raamatun sanoin, jopa suurella varmuudella ja tunnekuohullakin säestettynä, tietäen tosia asioita ja ihmeillä varmistaen.
Ei Pyhä Henki tuskaannu vaikka hänkin joutuu koettelun kohteeksi aina. Pyhä Henki iloitsee siitä, koska Raamattu käskee koettelemaan henget aina.
Ei siis kehoiteta rukoilemaan veren suojaa vääriä henkiä vastaan. Sellaista suojaa ei voi saada kukaan. Ei Jeesuksella ollut sellaista suojaa, ei Pietarilla, ei Paavalilla. Olisiko sinulla? Ei varmasti.
"Sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan"
Raamattu pitää tätä selviönä. Miksi me emme tätä tunnustaisi? Jeesus varoittaa jäähyväispuheessaan, että "vääriä profeettoja nousee ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä." Ihmeet ja tunnusteotkaan eivät ole merkki oikeasta hengestä.
Ei sekään, että nuo profeetat tietävät elämästäsi tosiasioita ole merkki oikeasta hengestä. Toki entinen ylienkeli sinun asiasi tietää.
Vanhan liiton aikana oikeiden ja väärien profeettojen suhde oli ehkä 1:100. Olisiko suhde nyt lopussa edullisempi? Ei varmasti. Pikemminkin päinvastoin.
Lue Jeesuksen jäähyväispuhetta lopun hetkistä, niin havaitset tuon ajan olevan nimenomaan voimakkaan eksytyksen aikaa kristikunnan sisällä. Tuo eksytys esiintyy valkeuden enkelinä, Jeesuksen nimessä toimien (Mt 7:22-23), "emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet" jne. Jeesus nimesi heidät kuitenkin laittomuuden tekijöiksi, vaikka nuo käyttivätkin Jeesuksen nimeä ihmeitä tehdessään.
Kaiken lisäksi; "profetoimisemme on vajavaista". Ei niin, että Pyhä Henki profeetan kautta puhuessaan tietäisi vajavaisesti, vaan tuota samaa "kanavaa" käyttävät myöskin väärät henget. Siksi on aina koeteltava mistä hengestä on kyse.
Jos katselet taaksepäin ja muistelet mitä tässä maassa on julkisesti profetoitu, koko kansaakin koskien, niin ymmärrät, että väärät henget ovat päässeet todella vapaasti puhumaan täyttä roskaa. Ja tämä vain siksi, että henkiä ei ole koeteltu. Kaikki on otettu vastaan suurella hartaudella.
"Tästä te tunnette Jumalan Hengen; jokainen henki joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta."
Lue tuo ajatuksella, rukoillen. Havaitset miten yksinkertainen tunnistamistapa. Ei pitäisi olla vaikeaa. Lapsillehan se on kirjoitettu. Jumalan lapsille.
Hengen puhetta ei siis arvioida sen sisällön, Raamatun mukaisuuden tms. perusteella. Toki kaikki Raamatun vastainen puhe on väärästä hengestä.
Saatana ja väärät henget puhuvat myöskin hyvin Raamatun mukaisesti. Kyllä ne Raamatun tuntevat, paremmin kuin koko kristikunta yhteensä. Siinä ei ihminen pysty niitä päihittämään.
Mutta yhtä väärät henget eivät tee. Ne eivät koskaan tunnusta, että Raamatun Jeesus on Kristus, Messias, Voideltu, joka tuli lihaksi, se on, tuli ihmiseksi suorittamaan Jumalan antaman lunastustyön Golgatan ristillä.
Kaiken muun väärät henget kyllä saattavat tunnustaa. Älä anna tämän hämätä itseäsi. Ylläolevaa tunnustusta ei voi korvata millään muulla. Ole tässä tarkkana.
Muistat miten riivaajahenget tunnustivat Jeesuksen "Jumalan Pojaksi" (Mt 8:29, Lk 4:34 ). Siinä on tärkeä ero. Kyllä saatanakin tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, tai Jumalan Pyhä. Mutta, että Jumala lähetti Poikansa Kristuksena lunastamaan ihmiset synnin orjuudesta (saatanan vallasta), sitä saatana ei tunnusta.
Apt 16:17 kertoo, miten tietäjähenki puhui naisen kautta monta päivää sanoen: "Nämä ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita, jotka julistavat teille pelastuksen tien." Tuohan piti tismalleen paikkansa. Kuitenkin kyse oli saatanan hengestä, ja tuo tietäjähenki piti vaientaa. Ajattele, mitkä ylistykset tuollainen tietäjähenki saisi tänä päivänä karismakokouksissa ja missä tahansa. Jos joku rohkenisi julistaa tuollaisen puheen tietäjähengestä lähteväksi, hänet varmasti leimattaisiin suurimmaksi hengen sammuttajaksi.
Myöskään se, että henki tarjoaa jotakin hyvää ihmiselle, ei todista sitä oikeaksi hengeksi. Saatana tarjosi Jeesukselle mahdollisuutta ruokkia itseään. Eihän leivässä tietysti mitään pahaa sinänsä ollut. Puhuja vain oli saatana ja sitä ei saanut totella, eikä noudattaa sen ohjeita.
Tässä on eksytyksen voima. Väärä henki tarjoaa asioita, joista nimenomaan uskovat ovat kovasti kiinnostuneita ja joita halajamalla halataan saada.
Eksytys tarjoaa "suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista valitutkin" (Mt 24:24). Se tarjoaa tunnetta ja elämyksiä.
Ei saatana saa valittuja eksymään tarjoamalla meille okkultismia, ahdistusta, vaivaa, pimeyttä ym. Ei. Se tarjoaa nimenomaan "valkeuden" asioita. Se esiintyy "valkeuden enkelinä" (2 Kr 11:14). Se esiintyy Pyhänä Henkenä. Tuohon "lammasten vaatteeseen" (Mt 7:15) se kääriytyy. Se mitä se tarjoaa on hyvin Pyhän Hengen toiminnan kaltaista. Se jäljittelee nimenomaan Pyhän Hengen toimintaa. Eiväthän valitut muutoin sitä ja sen toimintaa ottaisi vastaan.
Eksytys kohdistuu valittuihin. Maailma on jo eksyksissä.
Mutta Henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, se on Jumalan Pyhä Henki. Sen Hengen puhetta usko epäröimättä ja tee niinkuin Henki kehoittaa.
"Ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."
Todella selkeää, yksinkertaista, mutta myös ankaraa. Meidän tulee kalveta tämän raamatunkohdan edessä.
Mitä se merkitsee? Se merkitsee sitä, että olemme ottaneet tuhottomasti vastaan profetioita ja sanomia antikristuksen hengeltä.
Tämä merkitsee sitä, että ne jotka ovat hengen puhetta vastaanottaneet ja viestittäneet sen profetian sanana eteenpäin ja me, jotka olemme noita profetioita kuunnelleet, olemme suurelta osin ottaneet vastaan ja kuunnelleet antikristuksen puhetta. Olemme lumoutuneet uskomaan kaiken hengen puheen olevan Jumalasta lähtöisin.
Saatana varmasti riemuitsee tästä tilanteesta. Se on saanut huijattua Jumalan lapsia kuuntelemaan itseään suurella hartaudella. Monet ovat uskoneet ja totelleet sitä.
Olemme ottaneet runsaasti vastaan väärältä hengeltä valhetta, mutta myöskin tosia asioita. Tämähän se siinä hämääkin, kun se vääräkin henki tietää tosiakin asioita, menneitä ja tuleviakin. Vaikka väärä henki puhuisi tottakin, sitä ei saa uskoa, eikä totella. Muista mitä tietäjähenki puhui Paavalille; täysin tosia asioita.
Muista siis:
väärä henki tietää menneitä asioita
se tietää myöskin tulevia asioita
se jakaa armolahjojen kaltaisesti toimivia "lahjoja" ja voimia
se parantaa sairaita, ainakin siltä näyttää
se tekee monenlaisia ihmeitä ja tunnustekoja uskotellen itsensä Pyhäksi Hengeksi, ja tuota Pyhää Henkeä se jäljittelee taitavasti, näyttäen todella valkeuden enkeliltä.
se saa aikaan tunnetta ja elämyksiä, ihania kokemuksia ja nautintoa
se saattaa saada jopa ihmisen leijumaan ilmassa kuten Amerikassa on jo tapahtunut
ihmisten kaataminen on sille pikku juttu
Mikään ylläolevistakaan ei kuitenkaan ole merkki, tai todiste siitä, että kyse olisi Pyhästä Hengestä. Mikään noista ei ole myöskään Hengen hedelmä (Gl 5:22).
Väärät henget tekevät siis ihmeellisiä asioita. Mutta yhtä ne eivät tee; Ne eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Mutta huomaa ero, ne saattavat itse sanoa olevansa Jeesus tai olevansa Kristus (Matt. 24:5). Esim: "minä Jeesus Kristus sanon" jne. Huomaa siis; Raamattu ei sano, että "jokainen henki, joka sanoo olevansa Jeesus Kristus, on Jumalasta ", vaan "jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi". Huomaa ero ja ole tässä todella tarkkana. Muutoin eksyt kuuntelemaan vääriä henkiä.
Vain tuo Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, tunnustava Henki on Jumalasta. Ei kukaan muu. Kaikki muut henget ovat Raamatun mukaan antikristuksen henkiä.
Muista tämä. Muista tämä aina. älä koskaan usko muuta henkeä. Vaikka kuulisit hengen puhetta satoja kertoja, älä usko sitä ilman tuota tunnustusta. Tuo tunnustus on Hengen annettava joka kerta, ollakseen Pyhä Henki.
Ole rohkea ja vaadi hengeltä aina tuo tunnustus. Silloin olet turvallisella tiellä. Olitpa miten korkeassa asemassa, miten pyhitetty ihminen tahansa, miten arvostettu profeetta tahansa. Sinulla on vain yksi tapa tunnistaa Jumalan Henki. Käytä tuota tulkkia aina. Silläkin uhalla, että et enää koskaan kuulisi hengen puhetta sinulle. Sillä niin tulee useissa tapauksissa käymään. Näin on minunkin tieteni käynyt muutamille. Henki on väistynyt eikä ole enää puhunut. Ota tuo vastuu Kristuksen tähden ja oman pelastuksesi tähden. (Lue ja muista Matt. 7:22-23). Ota vastuu niiden ihmisten tähden jotka sinua kuuntelevat. Juuri sinun tuo koetteleminen on tehtävä. Sinun, joka välität hengen puhetta, on vastuu. Vastuu on ennenkaikkea myös sinun, joka olet johtajana hengellisessä kokouksessa. Johtaja, paimen, olet vastuussa laumastasi kerran Pyhän Jumalan edessä. Lauma on sinulle uskottu, mutta mihin oletkaan laumaasi viemässä?
4. Miten tuo koetteleminen sitten käytännössä on tehtävä?
On tarkattava sisältyykö hengen puheeseen Jeesuksen Kristukseksi tunnustaminen. Puhuvan hengen on tuo tunnustus annettava, silloin vasta henki voidaan tunnistaa Pyhäksi Hengeksi.
Ellei henki tuota tunnustusta oma-alotteisesti anna, niin silloin on hengeltä yksinkertaisesti kysyttävä tuota tunnustusta; "tunnustatko sinä nyt puhuva henki Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi."
Tässä ei saa kainostella eikä olla hienotunteinen. Ei saa pelätä, että Pyhä Henki arkana kaikkonee ja menetämme "yhteyden."
Raamattu ei missään valita, että "aina te koettelette henget, uskoisitte edes joskus koettelemattakin."
Ei saa olla turhan hienotunteinen profetoivaa henkilöä kohtaan.
Profetoivan on alistuttava siihen, että profetia koetellaan.
Ensisijaisesti siis hengen puheen vastaanottanut henkilö on se, jonka on koeteltava henki. Koettelematonta hengen puhetta ei saa välittää edelleen. Tässä on profetoivan vastuu.
Jos profetoiva ei itse kysy hengeltä kyseistä tunnustusta, on tilaisuuden johtajan se kysymys tehtävä. Valtaosassa tapauksista hengen puhe loppuu siihen, ja väärä henki väistyy, mutta niin pitikin, sillä tuolloin kyse oli väärästä hengestä, antikristuksen hengestä, Raamatun mukaan.
Ajatelkaa, mikä vastuu on sillä, joka vastaanottaa hengen sanomia, ja mikä vastuu on tilaisuuden johtajalla.
Jollei tuota yksinkertaista tapaa koetella henkiä osata tai rohjeta käyttää, silloin on kaikki profetoiminen estettävä.
Entä vastaavatko henget oikein kun niiltä kysytään Jeesuksen Kristukseksi tunnustamista, siis väärätkin henget? Kyllä, sillä jo yksistään 1. Kor. 14:32 sanoo: "profeettain henget ovat profeetoille alamaiset". Myöskin Luuk. 10:20 mainitsee tuosta henkien alamaisuudesta. Tuossa ei varmasti tarkoiteta sitä, että Jumalan Pyhä Henki olisi profeetalle alamainen sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta ihminen voi ainakin sallia tai estää hengen puheen kauttaan.
Väärä henki yksinkertaisesti jättää vastaamatta tuohon koettelemiskysymykseen. Pyhä Henki sen sijaan tuon tunnustuksen antaa aina, muutoinhan Pyhä Henki kieltäisi Jeesuksen.
Väärien henkien toiminta on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Kyse on varmasti siitä Jumalan lähettämästä eksytyksestä, josta 2. Tess. 2:11 sanoo, "Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen".
Kyse on myöskin siitä mitä Jeesus sanoo; "Katsokaa, ettei teitä kukaan eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: `Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta" (Matt. 24:4-5). Näin Jeesus aloittaa jäähyväispuheensa, vastatessaan opetuslapsien kysymykseen tulemuksensa merkeistä.
Tuo "monta tulee minun nimessäni", tarkoittaa erään alkukielen tuntijan mukaan, "suuri joukko". Tuo "suuri joukko" tarkoittaa varmasti ennen kaikkea juuri noita vääriä henkiä, jotka esiintyvät Jeesuksen nimessä. Väärät henget saattavat sanoa itseään "Kristukseksi" ja "Jeesukseksi".
Väärät henget ovat todella ovelia tekeytymään Jeesukseksi ja Kristukseksi ja etenkin Pyhäksi Hengeksi, "valkeuden enkeliksi".
Ei todellakaan saa pelätä, että "henkiyhteys" katkeaa, tai harras tunnelma häiriintyy, jos henkiä koetellaan. Jos "yhteys" katkeaa, niin kiitetään siitä Jumalaa, sillä silloin oli kyse väärästä hengestä joka väistyi Jumalan Sanan edessä.
Älkää uskoko vaikka sanoma tulisi miten suuren hurmoksen, tai ihmeiden saattelemana tahansa. 2. Aik. 18:5, 9-11, 19-22 kertoo miten 400 profeettaa profetoi hurmoksessa kuninkaan edessä luvaten suuria. Mahtoi olla näyttävää ja vaikuttavaa. Mutta valhetta kaikki puhuivat. Saatana oli saanut Jumalalta luvan mennä valheen hengeksi Aahabin profeettojen suuhun. Huomaa, että Raamattu sanoo tuon: "Herra on pannut valheen hengen näiden sinun profeettojesi suuhun". Vertaa tässä 2. Tess. 2:11, samanlaisesta asiasta on kyse.
Ihmeet ja merkit ja hurmos eivät korvaa Jeesuksen Kristukseksi tunnustamista. Ei myöskään riitä, että henki sanoo, "minä se olen". Kuka minä?
5. Entä miten "profeetan" käy?
Ei kenenkään Herran palvelijan, joka profetoi tai ottaa vastaan hengen viestejä, tarvitse menettää "kasvojaan" vaikka hänen kauttaan tulevat sanomat koeteltaisiinkin ja monet niistä havaittaisiin lähtöisin väärästä hengestä.
On luonnollista, että väärien henkien viestejä tulee totuudessa vaeltavien palvelijoidenkin kautta, sillä Raamattu antaa ymmärtää etteivät uskovatkaan ole suojattu väärien henkien puheelta.
Meille ei ole yksinkertaisesti annettu sellaista suojaa, etteivät väärät henget meille pääsi puhumaan. Emme saa kuvitella olevamme niin suuria, että meille puhuisi vain Pyhä Henki. Jos näin kuvittelemme, niin korotamme itsemme Jeesuksen ja apostolien yläpuolelle. Heillekin väärä henki puhui. Pietari välitti puheen vielä eteenkinpäin (Matt. 16:22-23).
6. Huomaa ja muista tärkeä ero.
Ihmiset, siis henkilöt kyllä saattavat tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Näinhän eräs henkiparantaja teki TV -ohjelmassa helluntaisaarnaajan asiaa häneltä kysyessä.
1. Joh. 4:1-3 on kyse henkien koettelemisesta, ei henkilöiden. Henkilöt, siis ihmiset tunnistetaan ainoastaan hedelmästä. (Matt. 12:33).
Henkilössä vaikuttavan hengen tunnistaminen tapahtuu myöskin henkien erottamisen armolahjalla. Mutta sitähän lahjaa ei kaikilla ole, eikä se ole aina toiminnassa, niin rankka lahja se on kantaa.
Tuo lahja toimii niinkuin parantamisenkin lahja. Aina ei parane. Aina ei erota. Lahjat toimivat silloin, kun Jumala antaa niiden toimia. Pysy siis lahjojenkin suhteen nöyränä ja riippuvaisena Jumalasta.
7. Entä voidaanko profeettaan luottaa?
On tietysti mahdollista, että uskovakin ihminen, saadessaan sanoman hengeltä "huijaa" kuulijoitaan, sanomalla, että nyt puhuva henki tunnusti Jeesuksen Kristukseksi, vaikkei niin olisi tapahtunutkaan.
Väärä mahtipontisuus ja itseluottamus ja ylpeys saattavat nostattaa profetoivan omasta sielusta kyseisen tunnustuksen. Monet uskossaan haaksirikkoon joutuneet, itseään suurina pitävät "profeetat", niinkuin 1. Tim. 4:1 sanoo: "luopuva t uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppia". Näistä puhuu myöskin: Hes 13:2,17, Jer 14:14, 23:16, 26. Aina on kuitenkin tuo hedelmä josta ihminen tunnetaan. Sellainen henkilö millainen hedelmä. Moni puu tuottaa kyllä tuuheita lehtiä, älä arvioi henkilöä niiden mukaan. Se todellinen hedelmä näkyy monesti vasta yksityiselämässä. Kyllä me kokouksissa osaamme hurskailta näyttää. Se sujuu kyllä ihan lihan mielelläkin.
Väärien henkien maailmaan tulemisesta puhuu myöskin 2. Joh. 7: "Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."
Tuossa on nimenomaan kyse vääristä hengistä, jotka ovat laittomuuden henkenä päässeet valtaan (Matt. 24:12) ja seurauksena on nyt vallitseva sekasotku henkien toiminnan alueella. Ennennäkemätön villitys ja hekumointi on meneillään. Seurakunnat jakaantuvat kahtia. Monet eivät koe enää seurakuntaa kodikseen ja eroavat tuon villityksen tähden. Mikä henki on kyseessä, joka tuottaa tuollaista hedelmää? On todella nautittu; "hänen haureutensa vihan viiniä" ( Ilm. 18:3). Todella uudesta päihdyttävästä viinistä on kyse.
8. Jälki on pelottavaa.
Moniaat luopuvat uskosta ja turvaavat elämyksiin. Useimpien rakkaus Kristukseen ja Sanaan kylmenee ja kiinnostutaan vain "hengen" toiminnasta ja silloin pannaan toivo vain tämän elämän ajaksi. Tällöin ollaan todella "kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat" (1. Kor. 15:19).
Olemme siirtyneet aikaan jossa henki tuntuu olevan kaikki kaikessa. Sanotaan: "siellä henki toimii, henki puhuu, henki yhdistää" jne. Siellä missä Pyhä Henki toimii, siellä tulee näkyä myöskin Hengen hedelmä. Siellä Kristus tulee kirkastetuksi. Siellä on Jeesuksen risti. Henki toimii nimenomaan Sanassa ja Sanan mukaan. Paavali ei puhunut paljoakaan Hengestä, mutta sitäkin enemmän ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta.
Henki jota markkinoidaan puhumalla ja opettamalla Sanan vastaisesti, ja sivuuttamalla Jeesus Kristus syntiemme sovittajana, ei ole Pyhä Henki. Sellaista on nyt paljon liikkeellä, ja se leviää kulovalkean tavoin.
Usein kuulee sanottavan: "henki sanoi minulle, henki kehotti, henki ilmoitti". Mutta koeteltiinko ensin, että tuo henki joka; sanoi, kehotti, ilmoitti, oli Jumalasta. Suuri osa hengen sanomisisista, kehoittamisista ja ilmoituksista jäisi vastaanottamatta jos henkiä koeteltaisiin Raamatun mukaan. Jouduttaisiin tyytymään kirjoitettuun Sanaan.
Sanan tuntemus on jäänyt monesti hämmästyttävän vähäiseksi. On uskovia, jotka lukevat Raamattua tuskin koskaan. Eräskin uskova ei ole avannut Raamattuaan yli vuoteen.
Kuulin eräästä sisaresta, joka kertoi menneensä kotikirkkoonsa kuuntelemaan amerikkalaista evankelistaa johon hän luotti ja joka oli käynyt paikkakunnalla aikaisemminkin.
Sisar kertoi saaneensa kuin kylmää vettä niskaansa saarnastuolista kun tuo evankelista nyt julisti: "nyt käsketään saarnaamaan Pyhää Henkeä. Nyt ei enää saa puhua rististä ja verestä." Sisar meni tilaisuuden jälkeen tapaamaan saarnaajaa. Tämä kuitenkin sanoi sisarelle: "Mene pois, sinussa on vanhanaikainen Henki".
On siirrytty aikaan jossa oppi Pyhästä Hengestä on muuttunut.
Nyt monesti rukouksetkin osoitetaan Pyhälle Hengelle. Raamatussa ei ole yhtään kohtaa jossa rukous osoitettiin Pyhälle Hengelle. Nyt palvotaan Pyhää Henkeä, sellaisesta ei Raamattu anna mitään esimerkkiä. Nyt toimitaan toisin kuin mitä Raamattu opettaa.
Tällaista "yksin henki" liikkeen aikaa taidamme nyt vuorostaan elää. Minne on jäänyt tuo "Sanan väärentämätön maito", sitähän meidän käskettiin halata. Mutta se ei tunnu enää riittävän. Evankeliumin saarna ei enää kiinnosta. Halataan suoria sanomia, tunnelmaa ja elämyksiä. Se on muotia nyt. Mannaan (Sanaan) on todella kyllästytty. Himoitaan lihaa. Lue tässä kohdin 4 Ms 11: 4-13, 18-20, 31-34. Elämme nyt juuri tuollaista aikaa. Lukuisat uskovat ovat "antautuneet halunsa valtaan". "Hylkyväessä heräsi himot", ja heistä se levisi israelilaisiinkin (4 Ms 11:4). Näin on käynyt nytkin.
Karismaattisen liikehdinnän ongelma on nimenomaan ettei henkiä koetella. Luullaan, että vain sisällöltään epäraamatulliset sanomat tulee hyljätä. Luotettavan maineessa olevien uskovien ja johtajien profetoimista ei edes uskalleta arvostella.
9. Miksi vääristä profetioista ei opita mitään?
Olemme kaikki panneet merkille, että hyvin usein profetiat eivät pidäkään paikkansa.
"Monta profetiaa tuli, että elämä jatkuisi, mutta viime sunnuntaina oli hautajaiset" aprikoi eräskin kirkkoherra tilaisuudessa jossa olin läsnä. Muutaman vuoden kuluttua hän antoi julki profetian josta koko Suomi kohisi. Sittemmin profetia osoittautui täysin perättömäksi. Arvostan tuota nöyrää palvelijaa. Mutta hänellekin väärä henki puhui valhetta. Eikä hän osannut koetella henkeä Raamatun mukaan, vaan luuli sitä Pyhästä Hengestä lähteväksi sanomaksi tälle kansalle.
Ja niin väärästä hengestä lähtenyt valhesanoma levisi yli koko maan, järkyttäen monia, mutta innostaen (kummallista muuten) lukuisia uskovia.
Eräälle vanhalle sisarelle tuli profetia, että hänen tulisi luovuttaa kotonaan oleva toimeton piano seurakunnalle. Sisarta kehotettiin muistamaan tuo profetia kun hän ei ollut tuosta profetiasta tietääkseen. Silloin tuo vanha sisar sanoi: "Kyllähän Jumala tietää ettei se piano ole minun vaan sisareni."
Väärät profetiat tunnistetaan jälkeenpäin yksinkertaisesti siitä, että ei ole tapahtunut niinkuin on profetoitu ja on jopa tapahtunut päinvastoin. Jos tällaista tapahtuu jatkuvasti ei asiassa pitäisi olla mitään epäselvää. Kyse on silloin jopa väärästä profeetasta.
On lukuisia esimerkkejä siitä, että väärät henget ovat olleet asialla. Miksi niistä ei ole opittu mitään?
Usein ei tunnuta edes välittetävän mistä hengestä on kyse. Yliluonnollinen ja erikoinen vain yksinkertaisesti kiehtoo ja hyvät ja suuret profetiat ruokkivat ihmisen sielua.
"Siellä tulee niin hyviä profetioita", tuumasi joku perustellessaan menemistään.
Hengen toimintaa mennään seuraamaan kauaksikin. Mutta Pyhä Henki on kuitenkin kaikkialla. Jokaisessa uudestisyntyneessä asuu Pyhä Henki.
Ei Henkeä tarvi mennä hakemaan lisää. Sinulla on jo Pyhä Henki. Pyhä Henki on Jeesuksen Henki. Ei sinulla ole vain osaa Jeesusta. Pyhä Henki haluaa saada sinut kokonaan käyttöönsä. Tuota et saa tapahtumaan juoksemalla käsien alta toisille saamassa "lisää Henkeä" (tosin sitä toista henkeä voit kyllä saada runsaastikin). Kilvoittelemalla lihassasi asuvaa syntiä vastaan, Pyhä Henki saa sinusta aina suuremman ja suuremman osan käyttöönsä. Sinun tulee vähetä ja Hänen kasvaa (Joh. 3:30).
Nyt vain taitaa olla tilanne niin, että halutaan monesti Pyhää Henkeä omaan käyttöön. Pyhä Henki sitävastoin haluaa saada sinut kokonaan käyttöönsä.
"Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani" (Apt. 1:8), sanoi Jeesus viimeisinä sanoinaan opetuslapsilleen.
Pyhä Henki on siis annettu meille ennen kaikkea voimaksi olla Jeesuksen todistajana kaikkialla.
Nyt tuntuu, että Pyhää Henkeä halutaan omaksi nautinnoksi virvoitukseksi, elämykseksi, tunnelmaksi ja ihmeitä tekeväksi voimaksi minun käsieni kautta jne.
Ei, ei näin. Pyhä Henki ei ole annettu meille omaksi nautinnoksi (2. Moos. 30:37-38). Vaan Pyhä Henki on annettu meille voimaksi suoriutua tehtävästä, todistajan tehtävästä, jonka Jeesus meille antoi.
"Parannusta syntien anteeksisaamisesta on saarnattava" (Luuk. 24:47). Merkkien seuraamisesta ja sanan vahvistamisesta huolehtii sitten Jumala. (Mark. 16:20). Ei niistä tarvi huolehtia. Ei sinun asiasi ole huolehtia niistä. Jos saarnataan niinkuin Paavali, joka saarnasi "ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta", niin Jumala antaa merkkejä jos niin tahtoo. Mutta jos saarnataan " jotakin toista Jeesusta" tai "toista henkeä" (2. Kor. 11:4), tai "toista evankeliumia" (Gal. 1:6-8) niin sellaista sanaa Jumala ei vahvista merkeillään. Jos tuollaista julistusta seuraa merkit, niin ne ovat väärästä hengestä. Pyhä Henki toimii Jumalan Sanan mukaisesti, ja vahvistaa vain Jumalan Sanaa (Mark. 16:20).
10. Mitä tehdä?
Meidän tulee pitäytyä Raamatun Sanaan, eikä mennä "yli sen mikä kirjoitettu on" (1. Kor. 4:6).
Meille on annettu mahdollisuus estää väärien henkien viettelevä ja eksyttävä toiminta jos vain käytämme Raamatun meille antamaa tunnistetta. Rohkenemmeko tehdä sen? Tai edes haluammeko tehdä sen?
Jos rohkenemme tehdä sen, niin luulen, että suuri osa näkyvästä henkien toiminnasta lakkaa, ja Jumala lähestyy ja puhuu meille "hiljaisessa tuulen hyminässä" (1. Kun. 19:12-13).
Oletko muuten pannut merkille, että todella harvoin saadut sanomat auttavat sanoman saajaa. Sitävastoin on tullut paljon ahdistusta ja hätää. Luvatut suuret tehtävät eivät olekaan toteutuneet.
Henkien toiminnan suoranaisena seurauksena tiedän tapahtuneen yhden itsemurhankin.
Ajatelkaa mikä vastuu profetoivalla ja henkien välikappaleena toimivalla on. Tuo vastuu saadaan jättää Jumalalle jos koettelemme henget aina. Ja otamme vastaan vain Jumalan Hengen toimintaa.
Laittomuus on todella päässyt valtaan henkien toiminnan alueella, ja seurauksena on ollut useimpien rakkauden kylmeneminen Kristusta kohtaan. On rakastuttu henkien toimintaan. On uskossaan raunioituneita ihmisiä. On elämysten varassa eläviä ja tunnelmaa etsiviä ihmisiä. Elämyksiä on saatava aina vaan lisää ja lisää. "He syövät, mutta eivät tule ravituiksi" (Hoos. 4:10) Tullaan riippuvaiseksi henkien toiminnasta. Pelkkä evankeliumi ei enää kiinnosta. Nyt puhuja puhuu "eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille" (Jes. 32:6). "Ettei saatana pääsisi teistä' voitolle" (2. Kor. 2:11). Liian usein on päässyt.
On niitä jotka "vääntävät kieroon kirjoituksia" (2. Piet. 3:16). Jeesuksen nimeä käytetään ikäänkuin "taikasanana" Matt. 7:22 palvelijoiden tapaan. Mikä olikaan noiden palvelijoiden kohtalo? Lue Raamatusta tuo kohta ajatuksella ja rukoillen. Löydätkö noita palvelijoita tämänpäivän Suomesta?
Ihmeellisintä tuossa kaikessa on se, että nuo palvelijat ovat todella vilpittömiä, uskoen olevansa Jumalan asialla.