Tapellaan seksistä, onko tämä normaalia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Juupeli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

"Juupeli"

Vieras
Eli miehen kanssa hirveä tappelu taas kun hänen mielestään seksiä on ihan liian vähän.
Meillä on nyt noin 1-2 kertaa viikossa, ja hänelle tilanne on sietämätön. Nyt hän sanoi, että on mieluummin kokonaan ilman, kuin noin vähän.

Minulla ei vaan ole yhtä suuret halut kuin hänellä. Meillä on nyt 2 ja puolivuotias lapsi. Olen välillä todella väsynyt työstä ja arjesta, eikä silloin todellakaan ole seksi mielessä. Miehellä taas omien sanojen mukaan 14 tuntia vuorokaudessa hän ajattelee seksiä, ja hänen olonsa on kuulemma sietämätön jos ei saa itseään tyydytetyksi.

Nyt hän sanoi, että hän ei jaksa enää kinua, koitetaan pari kuukautta kokonaan ilman, jos minunkin halut sitten löytyisivät. Voin kuulemma yrittää häntä jos minun tekee mieli, mutta ei kuulemma takaa haluaako hän sitten..

Minulla on todella typerä olo. Ei kai ntällaisilla leikeillä asioita oikeasti ratkaista? Olen koittanut miettiä miksei minun tee mieli, mutta en vaan tiedä.
 
Jos miehesi tarttee joka päivä tyydytyksen niin eikö hän osaa runkata? Ymmärrän ihan täysin sun väsymyksen itsekin pikkulapsen äitinä. Ei se paljon nappaa, eikä varsinkaan jos siitä seksistäkin tehdään stressin aihe.

Miehelles voisit antaa vinkiksi vaikka että odottais että sä teet vuorostaan aloitteen, silloin kun jaksat?
 
Täh! 1 lapsi ja olet ihan nuutunut koko ajan, et sä kyllä terve ole. Ota suihin siltä mieheltäs tai anna takaapäin pikaisesti. Kyllä te olette aivan ihmeellisiä pullamössöjä hyvin pienestä.
 
No jos mulle tulis mies aukomaan päätään asiasta, niin häviäis ne vähäisimmätkin halut.
Meillä oli suhteessa tosi kuiva kausi muksun olessa noin vuoden. Kaikki mun halut hävis johonkin, väsymystä ja muuta siinä kai oli pohjalla. Mutta mun mies otti asian haasteen kannalta, eikä syyllistänyt. Ja mä yritin, en tyrmännyt seksiä jollen ollut niin väsynyt, että olisin nukahtanut kesken. Pikku hiljaa ne halut löytyi. En tosin tiedä mikä olis ollut tulos, jos mies olis avannut pelin tuolla teidän tyylillä.
Miksi miehesi kuvittelee, että hänen halunsa ovat jotenkin tärkeämpiä, kuin sinun haluttomuutesi? Ihan kummallista. Meillä tämmöinen olis kyllä tosi vakavan keskustelun paikka.
Mutta ei siis mun korvaan kuulosta normaalilta.
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Ikävä tilanne. mutta miehesi on vihainen todennäköisesti enemmän siksi, että sinä torjut häntä ja se tuntuu superpahalta. Jos kotitöitä on paljon niin pyydä miestä auttamaan.
 
No hohhoijaa, kyllä 2 kertaa viikossa on jo aika hyvin, jos sun ei ees tee juurikaan mieli. Miksi mies ei voi tyydyttää itse itseänsä muina päivinä? Miksi ei voi tehdä kompromissia asioista, vaan "jos ei tehdä niinkuin hän haluaa, niin ei tehdä sitten ollenkaan". Todella lapsellista mieheltä. Voittehan sopia vaikka että koitatte olla 3-4 kertaa viikossa ja muina päivinä hän hoitaa itse itsensä.
 
Ukkosi käytös on aika syvältä.

Mitenkä niin? Mies on ottanut ongelman puheeksi ja esittänyt ehdotuksen ongelman ratkaisuksi. Nainen ei ole tehnyt muuta kuin valittanut ettei huvita ja tullut palstalle hakemaan vahvistusta käsitykselleen että mies on epänormaali. Eli kumpikohan tässä on "syvältä"?
 
meillä ei siitä ollut 4-5kk. Ensiks raskauden takia, mulla oli kivut lopussa ja sitten menimme melkein saman tien hakemaan yks rokote ja se oli kieletty rokotteen aikana. Niin ei mun mies ikinä ole sanonut mitään. Hän sanoi että voi vaikka kokonaan olla ilman, vaikka leikata pois koko jutun, kunhan vaan mun kans hän on lähellä ja aina. Eli hän mua rakasta oikeasti ja sille kelpaa kaikki ja ymmärrä mun epämukavuudet hyvin tai jos on ongelma niin ongelmat. Sun kannatta oikeasti olla tekemättä sen mihen kanssa ja sanoa sille vaan jos rakasta niin kestää. Ei olisi pitänyt vittuilla... Näin mä olisin tehnyt
 
Mitenkä niin? Mies on ottanut ongelman puheeksi ja esittänyt ehdotuksen ongelman ratkaisuksi. Nainen ei ole tehnyt muuta kuin valittanut ettei huvita ja tullut palstalle hakemaan vahvistusta käsitykselleen että mies on epänormaali. Eli kumpikohan tässä on "syvältä"?



Ensinnäkin, anonyyminä nettiin purkaminen voi olla ihan toimiva keino purkaa patoutuneita tunteita. Toisekseen mies tekee hallaa suhteelle loukkaantumalla teatraalisesti asiasta, jolle toinen ei voi mitään. Kolmanneksi 14h seksiä päivässä on kohtuuton vaade. Asioista voi puhua, jos ne häiritsee, mutta kohtuuton teatraalisuus on asia erikseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
Mitenkä niin? Mies on ottanut ongelman puheeksi ja esittänyt ehdotuksen ongelman ratkaisuksi. Nainen ei ole tehnyt muuta kuin valittanut ettei huvita ja tullut palstalle hakemaan vahvistusta käsitykselleen että mies on epänormaali. Eli kumpikohan tässä on "syvältä"?

Ollaan puhuttu näistä jo aiemmin, enkä valita, vaan tuntuu pahalta kun minä olen tässä ainut epänormaali miehen mielestä. Tottakai haluaisin itsekin, että miheni olisi tyytyväinen, ja että minunkin tekisi mieli. En halua antaa ns.'väkisin', eli annan vaikkei itse tee mieli. Joskus tein niin, ja siitä tuli jotenkin niin hyväksikäytetty olo, ja se vaan pahensi asiaa.

Esimerkiksi jos mieheni ehdottaa, eikä yhtään huvita/haluta/kertakaikkiaan jaksa, niin hän voi jatkaa mankumista monta tuntia, tuntuu pahalta että minun sanomaa ei-tä ei uskota. En tiedä, olen kovin väsynyt tilanteeseen, mutta mielestäni kissa-hiiri-leikit ei auta yhtään.
 
Ensinnäkin, anonyyminä nettiin purkaminen voi olla ihan toimiva keino purkaa patoutuneita tunteita. Toisekseen mies tekee hallaa suhteelle loukkaantumalla teatraalisesti asiasta, jolle toinen ei voi mitään. Kolmanneksi 14h seksiä päivässä on kohtuuton vaade. Asioista voi puhua, jos ne häiritsee, mutta kohtuuton teatraalisuus on asia erikseen.

Käsitin, että mies miettii seksiä 14 tuntia päivässä, koska ei sitä saa?
 
Ensinnäkin, anonyyminä nettiin purkaminen voi olla ihan toimiva keino purkaa patoutuneita tunteita. Toisekseen mies tekee hallaa suhteelle loukkaantumalla teatraalisesti asiasta, jolle toinen ei voi mitään. Kolmanneksi 14h seksiä päivässä on kohtuuton vaade. Asioista voi puhua, jos ne häiritsee, mutta kohtuuton teatraalisuus on asia erikseen.

:D Oletko oikeasti noin tauukki?? Jos ajattelee seksiä niin tarkoittaako se sitä että pitää harrastaa aina seksiä kun ajattelee sitä? Kun sinä ajattelet ruokaa niin syöt aina silloin. Vittu miten voi olla putkiaivoinen ajattelutapa :laugh:
 
Jos mies sanoo ajattelevansa seksiä 14 tuntia vuorokaudessa ja ilman seksiä olo on sietämätön, niin ei sekään ihan normaalilta kuulosta..mutta koitappa sitten saada tuommoinen lääkäriin mittauttamaan hormonitoimintaa.
 
Meillä sama tilanne, sillä erotuksella että olen masentunut ja meillä on kaksi lasta. Silti miehelle se 2 kertaa/vko on liian vähän. Mies tekee ympäripyöreitä päiviä duunissa ja mun pitäs olla jalat auki illalla odottamassa että mies sais purkaa painetta. Suoraan sanottuna vituttaa ihan helvetisti tämä tilanne.

Meillä tätä on kestänyt about neljä vuotta, että toisaalta ymmärrän että mies on turhautunut. Ollaan puhuttu ja puhuttu ja nyt ollaan pariterapiassa asiasta. Tänään tai huomenna on taas vakavat keskustelut aiheesta.

Mun tarpeet on tasan nolla ja tuo 2krt/vko on kompromissi, jossa mies kokee olevansa sankari kun jättäähän hän mut viitenä päivänä viikossa rauhaan!

Olen joutunut pohtimaan ja analysoimaan haluttomuuttani ja masennuksen ja lääkkeiden piikkiin menee paljonkin, mutta nyt olen tajunnut että pohjimmiltani haluttomuuteni johtuu siitä, etten ole tyytyväinen meidän parisuhteeseen, en koe itseäni rakastetuksi tai että minua arvostettaisiin. Jos ei näissä asioissa päästä eteenpäin, täytyy suhteellemme keksiä muita vaihtoehtoja.

Kaikesta huolimatta rakastan miestäni, hän on hyvä isä lapsille (silloin kun on paikalla) ei juo, polta tai ole väkivaltainen tms. Tuskin pettääkään.

En nyt tainnut osata auttaa, mutta ainakin sen verran ette ole ainoa joka tällaisesta tilanteesta kärsii...
 
Meilläkin siitä on tapeltu kauan sitten. Raskauden aikana en jaksanut 4 kk:n pahoinvoinnin, väsymyksen ja yhdyntäkipujen takia ja mies hyppi seinille. Pahoitin mieleni ja meillä oli kunnon riidat sen jälkeen. Saatiin ne sovittua ja kerroin miehelle oman kantani asiaan juurta jaksaen. Hän ymmärsi. Eikä silloin itsekään halunnut seksiä, jos tiesi minuun sattuvan. Olin yleensä juuri hammasta purren kestänyt kivut ja esittänyt, että kaikki on hyvin. Aivan väärä taktiikka minulta. Rehellisyys, epäitsekkyys ja kompromissit vievät suhdetta eteenpäin. Sen koommin asiasta ei ole riidelty, tosin meillä seksiä nykyisin 3-4 kertaa viikossa, joka passaa molemmille.
 
Siis aikamoiset miehet teillä, ettei jaksa kestää:(, esim. raskauden takia. Mä olisin tapellut jos joku olisi aloitanut tapella mun kaa miehistä sen asian suhteen
 
Parisuhteen perusasioita on se, että toisen tarpeet tyydytetään. Muuten ei tule mistään mitään. Ei muakaan aina kiinnostais, mutta rakkaus velvoittaa. Eikä se nussiminen niin vaikeeta ole. Vai onko?

Eikä varmaan miehelle se huomiointi ja kotitöiden teko ja vastuun ottaminen lapsesta, että nainen vois ottaa vaikka päikkärit rauhassa ja miettiä sitä seksiä.

Selvästi miehen työelämä ei haasta hänen mieltään mihinkään jos hänellä on aikaakin noin paljon miettiä seksiä.
 
[QUOTE="hohhoijaa";27031908]Eikä varmaan miehelle se huomiointi ja kotitöiden teko ja vastuun ottaminen lapsesta, että nainen vois ottaa vaikka päikkärit rauhassa ja miettiä sitä seksiä.

Selvästi miehen työelämä ei haasta hänen mieltään mihinkään jos hänellä on aikaakin noin paljon miettiä seksiä.[/QUOTE]

Mä en väsy koskaan niin paljoa vaikka tekisin millasta työtä etteikö seksiä haluais tai se olis mielessä.
 

Yhteistyössä