Olen kyllä aika ylpeä itsestäni ja vauvastani. Asiaa imetyksestä.

["aloittaja"]

Kuopuksemme syntyi keskosena ja alku oli aika rankka. Oli kaikkea muutakin mutta syöminen oli myös ongelma.

Ensin sai omaa maitoa nenämahaletkun kautta, ja sitten opittiin pullolle. Tässä vaiheessa vointi oli jo hyvä ja vauva pääsi kotiin.

Suoraan sanottiin että se siitä, imetys on menetetty koska vauva syö pullosta eikä tissistä.

Mutta pari viikkoa siinä meni, minä lypsin omaa maitoa mitä vauva söi pullosta ja samalla harjoiteltiin imetystä. Ja se lähti sujumaan. Pullo jäi kokonaan pois ja vauva ollut siitä asti täysimetyksellä.

Ikää pikkuisella nyt 5kk ja täysimetyksellä mennään edelleen. Maito riittää ja vauva kasvaa hyvin.




tuntuu ettei tästä voi puhua ääneen koska aina joku ottaa itseensä koska hänellä ei imetys onnistunut.
Mutta tahdon edes kerran sanoa ääneen että, jee, me ollaan vauvan kanssa aika hyviä kun onnistuttiin tässä.



Itselläni kokemusta myös epäonnistuneesta imetyksestä eli tiedän kyllä sen toisenkin puolen tästä asiasta. Näin jälkikäteen voin kyllä sanoa että ehkä sekin olisi onnistunut jos olisi itse tiennyt enemmän ja saanut enemmän tukea.

 

["reija ensimmäinen"]

ihana kuulla

 

[chorizo]

Tokihan se tuossa tilanteessa VOI onnistua. Meillä ei onnistunu keskosen kanssa vaikka yritin sitkeesti melkein 2kk. Mulla meinas mennä mielenterveys ku en ois halunnu luovuttaa, olin ajatellu etukäteen et imetän häntäkin tietysti sen 2 vuotta.
Aina se ei vaan oo siitä kiinni kuinka "hyvä" itse on tai vauva on.

 

[Vasemman käen rukkanen]

Hyvä

 

["vieras"]

No en mäkään tajua miksi muka olisi kaikille maailman vauvoille vaikeaa syödä pullosta ja tissistä molemmista. Meidän poika on alusta saakka saanut molempia ja lennosta vaihtaa; tissistä pullolle, pullosta tuttiin, tutista tissiin. Ei ole ollut ongelmia koskaan.

Ja en tarkoita ettäkö kaikilla onnistuisi, mutta en myöskään usko sitä että kaikki vauvat suuresti asiasta hämääntyy ja suunnilleen traumatisoituu tissille, niinkuin usein väitetään. Suurin osa varmaan imee sitä hyvillä mielin mistä maitoa tulee ja lohtua saa, oli se sit pullo tissi tai pullo.

 

[ei kukaan]

Who cares? Oikeasti.

 

[kaksoset]

Hieno homma, onnittelut sinulle, että jaksoit tehdä sen työn.

Itselläni vähän sama homma, toinen kaksosista ei aluksi osannut tarttua rintaan kireän kielijänteen vuoks, mutta sinnikkyys voitti ja imi lopulta 1,5-vuotiaaksi asti.

 

[hyvä]

Hienoa ap, arvostan!

 

["vieras"]

meillä myös esikoinen sai ensimmäiset ruokansa nenä-mahaletkun kautta, lypsin omaa maitoa ja ajattelin ettei opi rinnalle...täysimetin häntä 10kk ilman korvikepisaraakaan. Seuraavaa imetin 7kk pulloa/tissiä tekniikalla ja kolmatta jaksoin imettää vain 5kk jonka jälkeen siirtyi kokonaan pulloon. Koen täysin onnistuneeni kaikkien lasteni kohdalla, ei se määrä vaan laatu.

 

[Madicken04]

Onnittelut, hieno homma! Itsekin olen ylpeä siitä että esikoisen kohdalla onnistui 10kk imetys mistä 4,5kk täysimetystä vaikka alku olikin heikon tuntuinen (down-vauva syntyi kiireellisellä sektiolla rv37+0, oli väsynyt ja heikko eikä alkuun jaksanut imeä rintaa lain. Syöttäminen haastavaa hörppyyttämällä ja pullollakin, sairaalasta ja neuvolasta sanottiin että pumppaa sen mitä jaksat ja siirry sitten korvikkeelle).

Minulle tuo oli paljon isompi "suoritus" ja ylpeydenaihe kun seuraavien lasten 6kk täysimetykset ja 1v3kk- 1v9kk imetykset.

 

[aloittaha]

Kiitos, ihana kuulla muiltakin onnistuneita tarinoita.

Kyllähän tämä meiltäkin vauvan kanssa töitä vaati eikä ihan sormia napsauttamalla sujunut. Mutta olisi voinut olla paljon vaikeampaakin.

Ehkä tälläisiä onnistuneita kokemuksia pitäisi jakaa enemmänkin jos se kannustaisi muita samalla tilanteessa olevia.

Jos haluaa imettää niin monesti se on mahdollista oikeanlaisella neuvonnalla ja kannustuksella.

Toki aina ei vain onnistu ja joskus ei edes halua imettää, silloin pullo ja korvike on loistava vaihtoehto. Pääasiahan se on että vauva saa ruokaa.

 

[Katylina]

Hyvä ettet luovuttanut

 

[Samaa mieltä]

Who cares? Oikeasti.

Olen niin samaa mieltä. Pienet on äitien piirit ja onnistumisen aiheet, jos tällaisesta asiasta jaksaa noin hehkuttaa. Tärkeintä kumminkin on että lapsi kasvaa ja voi hyvin.

Ja ylpeä vauvasta, siis siitä että lapsi osaa imeä. Herraisä sentään...

 

[Madicken04]

Olen niin samaa mieltä. Pienet on äitien piirit ja onnistumisen aiheet, jos tällaisesta asiasta jaksaa noin hehkuttaa. Tärkeintä kumminkin on että lapsi kasvaa ja voi hyvin.

Ja ylpeä vauvasta, siis siitä että lapsi osaa imeä. Herraisä sentään...

Mitkä täällä palatalla on sitten niitä isoja ja merkityksellisiä onnistumisen aiheita joista kannattaa iloita?

Ja juu, joillekin lapsille se imemään oppiminen on iso asia, jotain sellaista mihin sairaalat ja neuvolat eivät voineet uskoakaan.

Itse olen myös todella ylpeä kun esikoinen oppi kävelemään 3v10kk iässä ja jonkin verran ylpeä siitä kun kakkonen oppi tuon taidon 1v9kk ikäisenä. Kun kuopus taas lähti kävelemään 12kk iässä en tuntenut mitään ylpeyttä, olin vaan iloinen ja huojentunut kun homma sujui itsestään.

 

["aloittaja"]

Olen niin samaa mieltä. Pienet on äitien piirit ja onnistumisen aiheet, jos tällaisesta asiasta jaksaa noin hehkuttaa. Tärkeintä kumminkin on että lapsi kasvaa ja voi hyvin.

Ja ylpeä vauvasta, siis siitä että lapsi osaa imeä. Herraisä sentään...

Miksi en saisi olla ylpeä? Joillekkin tälläiset asiat ovat itsestään selvyyksiä. Minulla kaksi isompaa lasta joille senkun iski tissin suuhun ja heti synnärillä ja se oli siinä. Ruokinta onnistui, vauvan kasvoivat ja voivat hyvin. En minä heidän imetyksestään tunne samalla lailla ylpeyttä, koska heidän kanssa se oli niin itsestään selvää.


Mutta tämän nuorimmaisen kanssa asiat eivät olleen ihan niin yksinkertaisi ja totta helvetissä olen ylpeä tyttärestäni että hän on oppinut tälläisiä perus asioita jotka hänelle olivat ensin vaikeita.
Olen ylpeä ja onnellinen myös siitä että tyttö oppi ja pystyi hengittämään itse vaikka alkuun olikin hengityskoneessa. En todellakaan tuhise ja pidä tätä itsestään selvänä asiana vaikka lähes kaikki muut vauvat osaavat tämän itse heti synnyttyään.

Minun vauvani pystyy hengittämään ja syömään aivan itse. Saimme sittenkin normaalin vauva ajan rankempaa alkua huolimatta.

 

[Milla Makia]

Hieno juttu teille molemmille!

 

[Anatolia]

Hieno juttu

Meillä kävi niin, että kolmas lapsemme syntyi kesäkuussa vihreänruskeasta vähäisestä lapsivedestä, heikkokuntoisena, sinisenä, huonosti hengittävänä, uupuneena, viikkoihin ja pituuteensa nähden pienipainoisena (rv 41+3, 53.5 cm & 2920 g) yhden Apgar-pisteen vauvana, ja joutui elvytyksen kautta vastasyntyneiden teholle. Siellä häntä yritettiin ensin ruokkia pullosta, mutta hän ei suostunut imemään. Yökkäili vaan aina, kun pulloa (ja seuraavina päivinä myös rintaa) tarjottiin. Nenämahaletkulla siis sai ravintonsa ensimmäisten päivien ajan.

Kun vointi kohentui, hän pääsi vierihoitoon, ja suostui jo imemään rintaakin mutta ei saanut sieltä mitään (syöttöpunnitukset: nolla grammaa), pullosta söi hyvin vastahakoisesti pieniä määriä.

Kun pääsimme kotiin, sain käskyn antaa 3 h välein lisämaitoa pullosta, aina imetyksen jälkeen, niin kauan kunnes lapsi selkeästi syö rinnalla hyvin (eli kun kuulen imuäänen ja nielemisäänet, ja tiedän että maitoa menee mahaan asti) & paino on yli 3 kg. Näin tein. Ja olin satavarma siitä, että täysimetykseen ei koskaan päästä, ja imetys loppuu tosi lyhyeen.

Toisin kävi. Parin kolmen viikon taistelun jälkeen oltiin päästy yli 3 kg rajan, ja saatu rintaruokinta pelittämään siten, ettei lisämaidolle enää ollut tarvetta. Nyt poju on 3 kk, voi erinomaisesti, kasvaa hienosti, ja saa pääasiassa rintaa, "reissun päällä" tai iskän kanssa kaksin ollessaan pulloa.

Ja vaikka mulla onkin muutakin elämää, niin olen ihan hiton tyytyväinen siihen, että sain & saan edelleen tätäkin vauvaa imettää . Että vaivannäkö auttoi, ja rintaruokinta alkoi sujua.

 

[Littledeath]

Jaa.

 

["..."]

Who cares? Oikeasti.

Samaa mieltä.ketä oikeasti kiinnostaa muiden imetykset, ei ketään. Jotenkin koko imetysasiasta on muodostunut elämää suurempi asia, vaikka pohjimmiltaan tärkeää on vain se, että lapsi jotain ruokaa saa.

 

["vieras"]

Onnittelut! On hienoa lukea näitä onnistumisen kokemuksia, todellakin voivat olla monille rohkaisuna ja tukena

 

["vieras"]

Tää on kyllä vähän linjaa aha ja aijaa. Ylpeähän saa olla, mutta eikö kaikki äidit ole ylpeitä vauvoistaan jotka voi hyvin?

Ite pumppasin sen 3 kk, kun ei imetys onnistunut. Että kyllähän toi aika helposti on hoitunut. Aika moni äiti, jolla ei imetys suju tekee töitä monta kuukautta ennen kuin voi myöntää itselleen, että homma ei suju..

 

[Madicken04]

[QUOTE="vieras";27251944]Tää on kyllä vähän linjaa aha ja aijaa. Ylpeähän saa olla, mutta eikö kaikki äidit ole ylpeitä vauvoistaan jotka voi hyvin?

Ite pumppasin sen 3 kk, kun ei imetys onnistunut. Että kyllähän toi aika helposti on hoitunut. Aika moni äiti, jolla ei imetys suju tekee töitä monta kuukautta ennen kuin voi myöntää itselleen, että homma ei suju..[/QUOTE]

Öh. Jotkut vaan tuntevat ylpeyttä silloin kun tietävät tehneensä tai onnistuneensa jossain mikä ei ole ollut itsestäänselvää ja helppoa. Päinvastoin jotain minkä ei pitänytkään onnistua.

Tottakai olen ollut iloinen kaikista tuon terveen muksun oppimista asioista, mutta samanlaista ylpeyttä en osaa niistä kokea kuin veljensä taidoista jotka ovat edellyttäneet pitkäjänteistä työtä ja usein on tuntunut matkalla toivottomaltakin.

Joillekin se sitten on vaan aijaa-juttu eikä siinä mitään. Itse voisin vain kuvitella että ihminen jolle itselleen imetys ei ole ollut helppoa ja on joutunut kuukausia pumppaamaan maitoa vauvalle olisi juuri se kuka ymmärtäisi sen ilon ja ylpeyden mitä toinen tuntee kun saakin sen hankalasti alkaneen imetyksen onnistumaan.

 

["..."]

Öh. Jotkut vaan tuntevat ylpeyttä silloin kun tietävät tehneensä tai onnistuneensa jossain mikä ei ole ollut itsestäänselvää ja helppoa. Päinvastoin jotain minkä ei pitänytkään onnistua.

Tottakai olen ollut iloinen kaikista tuon terveen muksun oppimista asioista, mutta samanlaista ylpeyttä en osaa niistä kokea kuin veljensä taidoista jotka ovat edellyttäneet pitkäjänteistä työtä ja usein on tuntunut matkalla toivottomaltakin.

Joillekin se sitten on vaan aijaa-juttu eikä siinä mitään. Itse voisin vain kuvitella että ihminen jolle itselleen imetys ei ole ollut helppoa ja on joutunut kuukausia pumppaamaan maitoa vauvalle olisi juuri se kuka ymmärtäisi sen ilon ja ylpeyden mitä toinen tuntee kun saakin sen hankalasti alkaneen imetyksen onnistumaan.

Tuossa tarkoitettiin varmaan sitä, että on "aijaa"-juttu muille kuin sille äidille itselleen, eli toisinsanoen evvk.
Varmasti jokaisella äidillä on ensimmäiseltä vuodelta joku juttu, joka on vauvan kanssa ollut hankalaa, ja kun se lähtee sujumaan, ollaan tosi ylpeitä. Mutta kun nämä jutut ovat niin yleisiä, niin oikeasti ei jaksa kiinnostaa.

 

["äityli"]

Hienoa ap!

Mulla myös onnistunut imetyskokemus, esikoinen syntyi keskosena ja vakavasti sairaana, pitkään oli nenämahaletku johon sai maitoa. Rinnalle sain ensimmäisen kerran imetystä kokeilemaan ottaa vauvan 1kk iässä. Siihen asti lypsin maitoa yötä päivää ja maitoa tulikin runsaasti! Vauva oppi syömään pullosta, rinnalla käytiin aina vaan harjoittelemassa pulloruokinnan jälkeen.
Kotiutumisen jälkeen, kun lapsi oli n. 2kk, alettiin harjoitella enemmän vielä tissittelyä ja pulloruokinta jäi pikkuhiljaa pois. Imetinkin sitten lopulta lasta 1v10kk ikään saakka.

 

["Jenis"]

[QUOTE="...";27251877]Samaa mieltä.ketä oikeasti kiinnostaa muiden imetykset, ei ketään. Jotenkin koko imetysasiasta on muodostunut elämää suurempi asia, vaikka pohjimmiltaan tärkeää on vain se, että lapsi jotain ruokaa saa.[/QUOTE]

No jos ketään ei kiinnostais kenenkään toisen asiat, ois tälläkin palstalla aika hiljaista vai mitä

Onneksi olkoon ap ja muut onnistujat! Mulla on ollut pelkästään täysaikaisia ja terveitä vauvoja, ja silti tiedän että imetys todellakin voi olla elämää suurempi asia. Esikoinen teki tissilakon 8kk:n kypsässä iässä, ja se oli aivan älyttömän kova paikka.