H
hyvä lakialoite
Vieras
Vs: Jussi Halla-aho eduskunnassa
« Vastaus #474 : tänään kello 10:53:24 »Ennakkotieto tänään julkistettavasta lakialoitteesta:
Jätän eduskunnassa lakialoitteen ulkomaalaislain 149 §:n muuttamiseksi. Lain nykyinen 149 § mahdollistaa mutta ei edellytä millään perusteilla ulkomaalaisen maasta karkottamista. Kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi, ja jotta käytännöt vastaisivat yleistä oikeustajua, lakia tulee muuttaa siten, että karkotus on automaattinen seuraus vakavista tai toistuvista rikoksista. Tällöin viranomaisten ja hallinto-oikeuksien harkintavalta yksittäisissä tapauksissa vähenee.
Edelliseen liittyen ehdotan muutettavaksi ulkomaalaislain 51 §:ää siten, että tilapäistä oleskelulupaa ei enää myönnetä vakavien tai toistuvien rikosten vuoksi karkotettavalle, vaikka maasta poistaminen ei olisi välittömästi mahdollista. Lain 149 §:än ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta rikosten perusteella karkotettavan talteenotosta, mikäli mikään maa ei suostu tätä vastaanottamaan. Tilanne vertautuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen, vastaanottokeskuksessa käännyttämistä odottavan henkilön tilanteeseen. Tällöinkin talteenoton tarkoituksena on varmistaa lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpano.