Väsynyt kaikkeen

["surullinen"]

Mistä saatte voimaa, kun tuntuu ettei jaksa? Tuntuu, ettei missään ole järkeä, mikään ei onnistu, eikä kukaan oikeasti välitä.

 

[Filippa]

Voit yrittää saada tk:sta lähetteen psykiatrian polille tms. että pääsisit lepäämään pariksi viikoksi. Siellä on se vertaistuki aivan äärettömän tärkeää. Voit jopa tavata sielunsiskon/-veljen siellä, joka on samassa tilanteessa ja voitte auttaa molemmat toisianne.

Minä meditoin, luen hyviä kirjoja, lue vaikka Anthony de Mello Havahtuminen. Se on ohut kirja, sen lukee nopeasti.

Kävele luonnossa, jos sulla on lapsia, niin näe ilo lapsen silmissä. He tarvitsevat sinua.

 

[minä ainakin]

uskosta, rukoilemista, perheestä.

 

["surullinen"]

Kiitos. Jo edes se, että joku vastaa tuntuu hyvälle.
Mulla on ihana poika, joka asuu joka toisen viikon luonani. Ilman häntä en jaksaisikaan.
Muutama hyvä ystävä, jotka ovat varmasti saaneet tarpeekseen vuodatuksistani. Eikä sitä ystävien niskaan kuulukaan kaataa.
Välillä voi olla todella hyvä olla ja elämä tuntuu kivalta. Mutta nämä illat... Silloin se yksinäisyys ja epätoivo iskee.

 

[väsynyt ja uupunut]

Koen usein tätä samaa. Liikaa tekemistä yhdellä ihmisellä, liikaa vastuuta, liikaa ongelmia ja sitten kukaan ei oikeasti tunnu välittävän yhtään. Mä kuitenkin jaksan kun ajattelen ettei tätä ikuisuutta kestä, elämä helpottuu, ongelmista selviää tavalla tai toisella, asiat järjestyy pakostikin jollakin tavalla. Mun omat pienet enkelini myös auttavat jaksamaan <3 Kamalasta päivästä selviää yhdellä pienen pojan hymyn antamalla voimanpuuskalla. Kannattaa myös yrittää nukkua mahdollisimman paljon. Väsyneenä kaikki tuntuu vielä reilusti uuvuttavammalta ja on tosi vaikea nähdä enää yhtään missään mitään positiivista.. Mutta tsemppiä ja jaksamista sulle! On meitä muitakin ja kyllä me pärjätään aina kun vain halutaan! <3

 

["mies"]

[QUOTE="surullinen";27556608]Mistä saatte voimaa, kun tuntuu ettei jaksa? Tuntuu, ettei missään ole järkeä, mikään ei onnistu, eikä kukaan oikeasti välitä.[/QUOTE]

No kuule uskomalla hyvään. Ajattelen niin että kärsimys ja kipu on tärkeitä että onni ym. tuntuu paremmilta. Enpä usko että kenenkään ihmisen elämä on 100-prosenttisesti iloa tai 100-prosenttisesti surua Ei se ole elämää. Kaikilla on omat murheet, mutta itse voi tehdä paljon niiden hälventämiseksi. Esim. jo sillä että hyväksyy itsessään surun ym. Ei yritäkään näytellä iloista, ellei sitä ole.

Tietysti pitäisi saada myös kokemuksia, että joku välittää. Se on tärkeä asia. Toivo. Itse voin käsitellä voimakasta surua ja voimakasta iloa, mutta elämänasenteeni on myönteinen ja pienestä kiitollinen - vaikka olen saavuttanutkin jo nyt ehkä keskivertoa enemmän. Musiikki voi auttaa, samoin läheiset.

 

["mies"]

[QUOTE="surullinen";27556716]Muutama hyvä ystävä, jotka ovat varmasti saaneet tarpeekseen vuodatuksistani. Eikä sitä ystävien niskaan kuulukaan kaataa.[/QUOTE]

Musta tätä ei kannata pelätä liiaksi, tuskassa saa olla "itsekäs". Mulla on yksi miesystävä ja yksi naisystävä, joille todellakin "vuodatan" välillä, näin voi sanoa, ja he jaksavat kuunnella Todellinen, oikeasti lähellä oleva ystävä jaksaa vuodatuksetkin. Näin ainakin itse olen huomannut. Kunhan muistaa osoittaa kiitollisuutta tästä eikä ota sitä koskaan itsestäänselvänä tai lähesty epäkunnioittavasti.

 

["surullinen"]

Käyn palstalla melkein päivittäin lukemassa muiden juttuja. En itse ainakaan aloita keskusteluja. Nyt taistelen itkua vastaan, koska muutama täysin tuntematon ihminen jaksoi vastata juuri minulle, vaikka aihe on kovin "tylsä". Taas mietin annanko itkun tulla, helpottaako se. Mutta aina se vaan yltyy ja saa miettimään kamalampia ajatuksia.
Olen luonteeltani pessimisti. Sitä en tunnu saavan muutettua. En ainakaan tällä itsetunnolla. Musiikki on tärkeä, mutta sitäkään en tällä hetkellä pysty kuuntelemaan. Sanat saa aina liitettyä omaan elämään.
Pojan kasvamistakin pelkään. Hänkin tarvitsee minua koko ajan vähemmän. Mitä sitten, kun kukaan ei tarvitse eikä rakasta?

 

[ansarikukka]

Siitä, että joskus tulee taas se parempi päivä. Tarpeeksi monta kertaa kun pohjalla käy, niin syntyy se luottamus siihen, että joskus se aurinko alkaa taas väistämättä paistaa.

 

["mies"]

[QUOTE="surullinen";27556779]Käyn palstalla melkein päivittäin lukemassa muiden juttuja. En itse ainakaan aloita keskusteluja. Nyt taistelen itkua vastaan, koska muutama täysin tuntematon ihminen jaksoi vastata juuri minulle, vaikka aihe on kovin "tylsä". Taas mietin annanko itkun tulla, helpottaako se. Mutta aina se vaan yltyy ja saa miettimään kamalampia ajatuksia.
Olen luonteeltani pessimisti. Sitä en tunnu saavan muutettua. En ainakaan tällä itsetunnolla. Musiikki on tärkeä, mutta sitäkään en tällä hetkellä pysty kuuntelemaan. Sanat saa aina liitettyä omaan elämään.
Pojan kasvamistakin pelkään. Hänkin tarvitsee minua koko ajan vähemmän. Mitä sitten, kun kukaan ei tarvitse eikä rakasta?[/QUOTE]

No kuule, älä ota liikaa kerralla kantaaksesi. Olet tänään elossa, sinulle on kaikki teoriassa mahdollista. Tulevaisuus on myöhemmin.

Pessimismi synnyttää lisää pessimismiä ja vie voimia tehokkaasti. Minäkin osaan olla tietyissä asioissa pessimisti. Sitä ei pidä pakottaa pois. Voit ajatella niin että olet ihmisenä moniulotteisempi kuin sellainen, joka ei tunne pessimismiä, pimeyttä, surua, jne. Eli vastoinkäymiset voi kääntää omaksi eduksi eikä vain haitaksi. Koska hyöty niistäkin on.

Kuitenkaan koko maailmaa ei saisi mustaksi värittää, koska se on aina mielen illuusio siinä missä pelkkä valoisuus. Aina löytyy paljon ihmisiä, joiden pitää myös elää ja joilla on asiat vielä paljon huonommin, jotka eivät SAA elää. Pitäisi osata iloita siitä että kun nyt näin on asiat niin ihan hyvä. Ei saisi koskaan väsyä siihen - kuten ei suhteessakaan saisi väsyä arvostamaan toista, yhä uudestaan. Pienistä asioista tyytyväisyys ja uskominen suurempiin on molemmat tärkeitä. Kolmantena muiden tuki. Ja neljäs asenteen muuttaminen. Voimia sinne päin

 

["niin"]

Kertokaa mullekin. Houkuttais vetää itteni hirteen. En jaksa tätä paskaa enää. aina kun jotain hyvää tapahtuu se otetaan pois. Parempi kaikille etten olis enää olemassa. Tuskinpa tulee kellään ikävä.

 

[Määä]

Ihan paskat on fiilikset täälläkin. En mä tiedä edes miksi mä tähän nyt vastaan, kun tuntuu ettei jaksa edes selittää. On vaan niin yksinäinen olo, ja tuntuu, ettei kukaan välitä. Tai oikeastaan tiedänkin, ettei mun asiat ketään kiinnosta. No pitää vaan yrittää ajatella, että paskat nakkaan niistä, ja yritän jotenkin selviytyä seuraavaan päivään.

 

["mies"]

[QUOTE="niin";27556875]Kertokaa mullekin. Houkuttais vetää itteni hirteen. En jaksa tätä paskaa enää. aina kun jotain hyvää tapahtuu se otetaan pois. Parempi kaikille etten olis enää olemassa. Tuskinpa tulee kellään ikävä.[/QUOTE]

Tuon minäkin olen kokenut. Hyvän menetyksen, monta kertaa. Itse ajattelen niin että onpahan ainakin ne hetket, monilla ei ole sitäkään.

En usko että kukaan ei huomaisi, jos kuolisit, jos sinulla joskus on ollut tai on perhe, sukulaisia, ystäviä... Kuolemassa ei enää ole mahdollisuuksia. Elämässä on. Ei ehkä nyt. Eikä huomenna. Mutta joskus, kun taas on voimia enemmän. Sekin hetki tulee. Siihen asti kannattaa vaan antaa itselleen aikaa toipua ja voimistua, olla sopivasti itsekäs, se on sallittua. Säilyttää se mahdollisuus vielä. Suojella itseään myös. Olet arvokas ihmisenä kuten jokainen, samoin kuin muukin elollinen.

 

[Filippa]

[QUOTE="niin";27556875]Kertokaa mullekin. Houkuttais vetää itteni hirteen. En jaksa tätä paskaa enää. aina kun jotain hyvää tapahtuu se otetaan pois. Parempi kaikille etten olis enää olemassa. Tuskinpa tulee kellään ikävä.[/QUOTE]

Pieni tyttäreni menehtyi muutama kuukausi sitten. Hän oli ainokaiseni. Kyllä minuakin houkuttaa lähteä perään. Mutta en tee sitä, vaikka kenellekään ei tule ikävä.

Jotain hyvää on varattuna mullekin tässä elämässä. Uskon, että se on ihan jo tuossa nurkan takana, vaikka en sitä vielä itse näe.

Lue hyviä kirjoja, jotka avittaa eteenpäin, hiljenny keskity kuuntelemaan sisintäsi, kuuntele musiikkia ja kävele luonnossa. Jonain päivänä voit nahdä sen kauneuden. Mulla on vielä pitkä matka siihen, mutta matkalla ollaan.

Älä vedä itseäsi hirteen tai tee mitään muutakaan, vaikka kuinka houkuttaisi. Silloin menetät sen ainutkertaisen tilaisuuden oppia, mitä tällä elämällä on sinulle tarjottavanaan. Se kaiken hyvän alku voi olla jo sun luona, mutta et vielä vain huomaa sitä. Yritä hiljentää mielesi, se on vain egoa, mikä siinä mellastaa. JOssain syvällä sun tietoisuudessasi on suuri lahja, sun on se itse löydettävä. Mutta et löydä sitä itsesi ulkopuolelta, se on sinussa.

 

[tytsi-89]

Voimia kaikille! :hug:

 

["vieras"]

Voit yrittää saada tk:sta lähetteen psykiatrian polille tms. että pääsisit lepäämään pariksi viikoksi. Siellä on se vertaistuki aivan äärettömän tärkeää. Voit jopa tavata sielunsiskon/-veljen siellä, joka on samassa tilanteessa ja voitte auttaa molemmat toisianne.

Minä meditoin, luen hyviä kirjoja, lue vaikka Anthony de Mello Havahtuminen. Se on ohut kirja, sen lukee nopeasti.

Kävele luonnossa, jos sulla on lapsia, niin näe ilo lapsen silmissä. He tarvitsevat sinua.

Ei se psykiatrinen osasto ole mikään ihme paikka, josta tullaan entistä ehompana takaisin.
Pää turrutetaan lääkkeillä ja pistetään sänkyyn makaamaan muiden sekaisin olevien huonekavereiden kanssa.
Yleensä se sekoittaa päätä vaan lisää ja lastensuojelukin puuttuu asiaan jos äiti joutuu osastohoitoon.

 

["mies"]

Ihan paskat on fiilikset täälläkin. En mä tiedä edes miksi mä tähän nyt vastaan, kun tuntuu ettei jaksa edes selittää. On vaan niin yksinäinen olo, ja tuntuu, ettei kukaan välitä. Tai oikeastaan tiedänkin, ettei mun asiat ketään kiinnosta. No pitää vaan yrittää ajatella, että paskat nakkaan niistä, ja yritän jotenkin selviytyä seuraavaan päivään.

Mä uskon että jokaiselle löytyy ystäviä kunhan ei luovu toivosta. Sittenhän ei ketään löydy jos on vaan sängyssä, vaikka olisi kuinka kiva tapaus. Sama seuranhaussa. Sellaiset ystävät on kyllä arvokkaita, jotka jaksaa välittää oikeasti. Jos joku ei ole sellainen, kannattaa löytää joku joka on. Ei tämä maailma aivan sitä ole mitä iltapäivälehdissä ym.

Mun taktiikka on että parannan itseni ja sitten lähden ystävien hakuun. Koska kuitenkin kannattaa oppia pärjäämään itsekin ja synkkyys levittää ympäristöönkin synkkyyttä. Annan luvan itselleni olla kunnolla synkkä, mutta lopuksi alkaa näkyä muutakin. Toki vaikeina hetkinä ulkopuolinen apu voi olla iso juttu eikä sitäkään pidä liikaa arastella. Harvoin siitä on haittaa eikä auttaja siitä traumatisoidu tms. Jos on tosi välittävä ihminen tai ammatti-ihminen.

Täähän meni mun paranteluksi Mutta toivottavasti oon voinut auttaa. Nämä asiat on mullekin läheisiä laillaan.

 

[Filippa]

[QUOTE="vieras";27556978]Ei se psykiatrinen osasto ole mikään ihme paikka, josta tullaan entistä ehompana takaisin.
Pää turrutetaan lääkkeillä ja pistetään sänkyyn makaamaan muiden sekaisin olevien huonekavereiden kanssa.
Yleensä se sekoittaa päätä vaan lisää ja lastensuojelukin puuttuu asiaan jos äiti joutuu osastohoitoon.[/QUOTE]

JUU, en tarkoittanutkaan että siellä on jotain ihmeparantumisia tms. Minä olin ilman lääkkeitä ihan omasta tahdostani, eikä kukaan niitä pakottanut ottamaan, siis avo-osastolla. Mutta se vertaistuki oli se, minkä minä muistan sairaalajaksostani. Varsinkin huonekaveri oli just sattumoisin ihminen, joka ymmärsi samoja asioita kuten minäkin. Tämä oli se, minkä takia minulle osastohoito kannatti. Sain häneltä hypnologin nimen ja olen jo käynyt 3 kertaa. Siis vertaistukihoito on se, minkä nimeen minä tässä mainostan. En psykiatrin (ihan perseestä) hoitajat (aikaa oli käydä röökillä monta kertaa ja aikaa pelata pasianssia TYÖAIKANA). Mutta se vertaistuki, kokemusten jakaminen ja uuden löytäminen. SE oli se, mikä jätti mun osastohoidon plussan puolelle.

 

["surullinen"]

Aina löytyy paljon ihmisiä, joiden pitää myös elää ja joilla on asiat vielä paljon huonommin, jotka eivät SAA elää.

Osasinkohan lainata...
Tämä on myös yksi asia, jota mietin ja johon en voi vaikuttaa. Miksi se en voi olla minä, joka joutuu vaikka pahaan onnettomuuteen? Jollain toisella olisi niin paljon enemmän annettavaa ja osaisi nauttia elämästä. Miksi minä en voisi mennä tällaisen ihmisen puolesta?
Mietin tietenkin aina poikaani, jolle olen tärkein. Isänsä tuskin edes pystyisi hänestä yksinään huolehtimaan. Pakon edessä ehkä, mutta... Olen kuitenkin ihan hyvä äiti tai ainakin yritän kovin.

 

["mies"]

Pieni tyttäreni menehtyi muutama kuukausi sitten. Hän oli ainokaiseni.

Osanottoni.

 

[Filippa]

[QUOTE="surullinen";27557174]Aina löytyy paljon ihmisiä, joiden pitää myös elää ja joilla on asiat vielä paljon huonommin, jotka eivät SAA elää.

Osasinkohan lainata...
Tämä on myös yksi asia, jota mietin ja johon en voi vaikuttaa. Miksi se en voi olla minä, joka joutuu vaikka pahaan onnettomuuteen? Jollain toisella olisi niin paljon enemmän annettavaa ja osaisi nauttia elämästä. Miksi minä en voisi mennä tällaisen ihmisen puolesta?
Mietin tietenkin aina poikaani, jolle olen tärkein. Isänsä tuskin edes pystyisi hänestä yksinään huolehtimaan. Pakon edessä ehkä, mutta... Olen kuitenkin ihan hyvä äiti tai ainakin yritän kovin.[/QUOTE]

Minä yhä vieläkin toivon, että suojatiellä rekka ajaisi punaisia päin ja minun päälleni. Silloin se olisi ihan "kunniallinen kuolema". Siihen ei liittyisi mitää suikkarin mukanaan tuomaa häpeää. Mutta sitä ei mulle nähtävästi suoda.

Joudun vaan kituuttaan täällä maan päälla. Yritän tehdä siitä mahdollisimman mukavaa itselleni. Vaikeata se on. Aromaterapia, enkelihoito, meditaatio, rukous ja hyvät kirjat ovat ne, jotka toivon mukaan jossain vaiheessa tuovat mulle sen fiiliksen, että kannatti katsoa tämä elämää vähän pitemmälle.

Sinulla on poika, jolle olet ainoa äiti maailmassa. Kukaan ei voi korvata sinua, muista se. :heart:

 

["niin"]

Olen epäonnistunut kaikessa! Ihan kaikessa. Tuntuu että mut on kirottu. Kun yritän jotain ja näyttää joku alkavan toimia niin sekin menee paskaks. Musta todella tuntuu että mua rangaistaan. Sitten tuntuu pahalta katsoa kuinka selkäänpuukottajat paskiaiset vaan jatkaa elämää onnellisena. Niillä onnistuu, ne saa rakastaa ja olla rakastettuja. Mä olen tässä ikuisessa umpikujassa, johon jouduin enkä pääse ilmeisesti ikinä pois vaikka olen yrittänyt. Mä vihaan edelleen mun exää välillä, vaikka siitä on jo vuosia kun erottiin. Se ja sen suku pilas mun elämän vaikka kaikki syyllisti mua. Ne idiootit ei taida edes tajuta että se mitä ne teki oli silkkaa kiusaamista. Mutta eiväthän he raukat sitä tajua, ovat olevinaan niin hyviä. Ja multa meni kaikki, itsetunto, työkyky. Yks niistä kuoli syöpään enkä voi sille mitään että olin toisaalta hyvilläni. Niin paljon on mulle aiheutettu kärsimystä ja itse esitetty pyhimyksiä. Mutta, ei mulla ole tulevaisuutta vaikka lapset onkin. Ei mulla ole mitään. Olen ikuinen luuseri, syrjäytynyt, paska joka on pelkkä riesa kaikille. Lapsillakin olis varmaan parempi olla kun mua ei olis.

 

[Filippa]

[QUOTE="mies";27557190]Osanottoni.[/QUOTE]

Kiitos.

 

["surullinen"]

En löydä sanoja, kun mietin jonkun menettäneen lapsensa. Sitä tuskaa en voi kuvitella. Osanottoni myös minulta Filippa.
Juuri nyt tunnen itseni itsekkääksi, kun mietinkin että veisin lapseltani äidin.

 

[Filippa]

[QUOTE="niin";27557216]Olen epäonnistunut kaikessa! Ihan kaikessa. Tuntuu että mut on kirottu. Kun yritän jotain ja näyttää joku alkavan toimia niin sekin menee paskaks. Musta todella tuntuu että mua rangaistaan. Sitten tuntuu pahalta katsoa kuinka selkäänpuukottajat paskiaiset vaan jatkaa elämää onnellisena. Niillä onnistuu, ne saa rakastaa ja olla rakastettuja. Mä olen tässä ikuisessa umpikujassa, johon jouduin enkä pääse ilmeisesti ikinä pois vaikka olen yrittänyt. Mä vihaan edelleen mun exää välillä, vaikka siitä on jo vuosia kun erottiin. Se ja sen suku pilas mun elämän vaikka kaikki syyllisti mua. Ne idiootit ei taida edes tajuta että se mitä ne teki oli silkkaa kiusaamista. Mutta eiväthän he raukat sitä tajua, ovat olevinaan niin hyviä. Ja multa meni kaikki, itsetunto, työkyky. Yks niistä kuoli syöpään enkä voi sille mitään että olin toisaalta hyvilläni. Niin paljon on mulle aiheutettu kärsimystä ja itse esitetty pyhimyksiä. Mutta, ei mulla ole tulevaisuutta vaikka lapset onkin. Ei mulla ole mitään. Olen ikuinen luuseri, syrjäytynyt, paska joka on pelkkä riesa kaikille. Lapsillakin olis varmaan parempi olla kun mua ei olis.[/QUOTE]

Sinulla on lapset, silloin sinulla on aikalailla kaikki. Keskity heihin, niin saat pikkuhiljaa elämäsi kondikseen. Olet rikas, olet rikkaampi kuin moni muu, et vain osaa ajatella asiaa siltä kannalta, koska sinulle lasten saanti on ollut helppoa. Älä ikinä ajattele, että lapsillasi oli parempi, kun sinua ei olisi. Heille olet kaikki kaikessa, usko pois. Vaihtaisin kanssasi paikkaa milloin tahansa.