Miten auttaa lapsen eroahdistuksessa joka aiheutui isänsä typerän käytöksen vuoksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "..."
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
?

"..."

Vieras
Eli mä oon se, jos muistatte, joka pyörtyä kupsahti pari viikkoa sitten pihalla ja isä ei lapsen pyynnöistä huolimatta tullu auttamaan ku se ruoka oli lautasella jäähtymässä...

No, tässä on nyt tilanne pahentunut niin, että lapsi ei uskalla päästää minua yksin minnekään.
Esim jos ruokin koiran pihalle, lapsi vahtaa ovenraossa kengät jalassa ja huutelee että tulenko pian.
Joskus on pakko(älkää kysykö miksi) päästä salatupakalle. Harvoin kuitenkaan. Yleensä
niin, että lapset ovat keskittyneet vaikkapa tv:n katseluun tai ovat yläkerrassa leikkimässä. Vqaikka
kuinka hiljaa yritän päästä pihalle, lapsi kohta juoksee hätääntyneenä ovelle itkien että minne
äiti olet menossa jne. En ole ehtinyt siis edes tupakkaa sytyttää.

Jos leikkii tms ja laitan pyykkejä, käy vähän väliä kysymässä että missä äiti olet ja mitä teet.

Tällainen alkoi siis sen pyörtymistapauksen jälkeen. Asiasta keskusteltiin silloin jo heti tapahtuneen
jälkeen ja olen yrittänyt jooka kerta selittää lapselle että ei ole mitään hätää ja että hänen ei
tarvitse huolehtia äidistä. aina kun menen johonkin (ja isä jää lastensa kanssa) lapsi varmistelee
minulta että meneekö sielä kauan ja minun pitäisi soittaa välillä hänelle. Vaikka olisi kyseessä
puolentunnin kauppareissu...

Miten voin auttaa lasta/korjata tilanteen? Isänsä ei ole lapsen kanssa asiasta keskustellut laisinkaan eikä kuulemma aio, koko tilanne on hänen mielestään typerä.

Lapsi on 4v.
 
Voi ei :/ Muistan ketjun. En osaa oikein neuvoa, mutta uskoisin että se voisi auttaa jos saisit miehesi tajuamaan kuinka pelottavaa tuo on lapselle. Siis että kun poistut näköpiiristä ja lapsi alkaa pelkäämään isän pitäisi yrittää selittää lapselle että äidillä ei ole hätää ja että äiti tulee pian takaisin. Miehesikö ei siis yritä lohduttaa lasta kun et ole paikalla ja lapsi alkaa pelkäämään?
 
lapsi hätääntyy jo siinä vaiheessa kun kuulee että olen lähdössä esim sinne kauppaan. Hän haluaisi lähteä mukaan.

Eli ilmiselvästi lapsesta tuntuu että hänen pitäisi olla mun mukana koko ajan jos mulle sattuu jotain.

Toi on käytöksenä tosi rasittavaa mutta yritän olla suuttumatta lapselle kun se on ihan selvästi paniikissa. Pari minuuttiakin on jo liikaa.

Vielä yksi esimerkki; jos vaikka ollaan lähdössä johonkin, lapset jo autossa vöissä, minun pitää esim käydä vielä pikaisesti vessassa tms kuitenkin niin että parissa minuutissa olen takaisin autossa, niin se pikkupiru on avannut vyönsä ja tullut autosta pihalle minua etsimään. sitä ei siis enää voi jättää autoon kotipihaan minuutiksikaan odottamaan mitään vaan minun on istuttava samantien autoon... Ja vaikka takaovet on lapsilukossa niin kiipeää etupenkin kautta pihalle. Autoa tankatessa on avattava takalasi ja lapsi vahtaa minua kuin haukka peltomyyrää...
 
[QUOTE="alkup";27803786]lapsi hätääntyy jo siinä vaiheessa kun kuulee että olen lähdössä esim sinne kauppaan. Hän haluaisi lähteä mukaan.

Eli ilmiselvästi lapsesta tuntuu että hänen pitäisi olla mun mukana koko ajan jos mulle sattuu jotain.

Toi on käytöksenä tosi rasittavaa mutta yritän olla suuttumatta lapselle kun se on ihan selvästi paniikissa. Pari minuuttiakin on jo liikaa.

Vielä yksi esimerkki; jos vaikka ollaan lähdössä johonkin, lapset jo autossa vöissä, minun pitää esim käydä vielä pikaisesti vessassa tms kuitenkin niin että parissa minuutissa olen takaisin autossa, niin se pikkupiru on avannut vyönsä ja tullut autosta pihalle minua etsimään. sitä ei siis enää voi jättää autoon kotipihaan minuutiksikaan odottamaan mitään vaan minun on istuttava samantien autoon... Ja vaikka takaovet on lapsilukossa niin kiipeää etupenkin kautta pihalle. Autoa tankatessa on avattava takalasi ja lapsi vahtaa minua kuin haukka peltomyyrää...[/QUOTE]

Tuo kuulostaa jo aika raskaalta ihan teiän molempien kannalta. Oliskohan siitä hyötyä jos soittelis neuvolaan ja kyselis oisko niillä mitään käyttö kelposia vinkkejä?
 
Poika on jo niin vanha, että istuta se pöydän ääreen ja juttele. Kerro, mistä sun pyörtyminen johtui. Kerro, että niin ei voi käydä enää.
Poika tuntus nyt aattelevan, että sulle voi sattua mitä vain, ja sen pitää pitää huoli susta, kun isästä ei ole apua. Mikä juttu tää nyt on, että sä olet pyörtyneenä, ja isä ei tullut pojan avunpyynnöistä huolimatta auttamaan?! Multa mennyt joku juttu ohitse....

Mä arvelisin, että poika tarvitsee nyt vain aikaa ja sun kärsivällisyyttä. Ajan kanssa se huomaa, että sulla ei ole mitään hätää, jne.
Muistan, kun oma isäni sai sydänkohtauksen, tarkkailin isääni useamman kuukauden oikeastaan koko ajan, ja vieläkin olen huolissani isästä, jos kipeäksi tulee jostain. Siitäkin sydänkohtauksesta nyt 5 vuotta ja aikuinen lapsi olin silloin niiden tapahtumien aikaan. Isä vielä omalla käytöksellään pahensi oloani (tahallaan), ja siksikin sai olla huolissaan.
 
[QUOTE="äiree";27803846]Mutta mietipä sitä, että miten tärkeä ja rakas sinä olet omalle pikkuisellesi, kun hän noin tarkasti sinua vahtii??[/QUOTE]

Mutta pitää myös miettiä että jos se pieni noin tarkasti vahtii niin mikä kauhea pelko hällä on koko ajan.
 
[QUOTE="Tuutis";27803854]Poika on jo niin vanha, että istuta se pöydän ääreen ja juttele. Kerro, mistä sun pyörtyminen johtui. Kerro, että niin ei voi käydä enää.
Poika tuntus nyt aattelevan, että sulle voi sattua mitä vain, ja sen pitää pitää huoli susta, kun isästä ei ole apua. Mikä juttu tää nyt on, että sä olet pyörtyneenä, ja isä ei tullut pojan avunpyynnöistä huolimatta auttamaan?! Multa mennyt joku juttu ohitse....

Mä arvelisin, että poika tarvitsee nyt vain aikaa ja sun kärsivällisyyttä. Ajan kanssa se huomaa, että sulla ei ole mitään hätää, jne.
Muistan, kun oma isäni sai sydänkohtauksen, tarkkailin isääni useamman kuukauden oikeastaan koko ajan, ja vieläkin olen huolissani isästä, jos kipeäksi tulee jostain. Siitäkin sydänkohtauksesta nyt 5 vuotta ja aikuinen lapsi olin silloin niiden tapahtumien aikaan. Isä vielä omalla käytöksellään pahensi oloani (tahallaan), ja siksikin sai olla huolissaan.[/QUOTE]

Olikahan sen ketjun otsikko jotenkin "olisin voinut tänään vaikka kuolla eikä mies tehnyt mitään"
Jotenkin noin, taisin harmaana kirjoitella omalla nimimerkillä.

olen keskustellut lapsen kanssa asiasta, en tosin ole sanonut että niin ei voi käydä enää
koska en sitä voi tietää. Sittenhän se loppukin luotto menisi jos sanoisin ettei niin voi enää käydä ja pian kupsahdan taas...
 
En mä löydä sitä keskustelua. Mutta miksei sun miehes juttele pojan kanssa asiasta? Ootko yrittänyt keskustella pojan kanssa, mitä tuntemuksia ja pelkoja hällä on asiasta? Selvästi poika pelkää ja on paniikissa. Ootteko puhuneet pojan pelosta ja noista tilanteista, kun vahtii sua?
 
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2222106-voi-kokko-olisin-voinu-tanaan-kuolla-ja-mies-vain-seisoi-ja-ihmetteli/sivu3.html

Ketju sai hieman humoristisiakin piirteitä ja negatiivisia mutta siis kovasta kivusta johtui tuo kupsahdus, sillä niin kävi toistekkin, ei toki niin että lapsi olisi toisen kerran nähnyt...
 
Poika ei enää luota siihen että isä auttaa jos tulee hätä. On tuo lapselle kamala tilanne kun vanhempi saa sairaskohtauksen ja kukaan ei auta. etenkin kun kyseessä noin pieni lapsi. Tuossa iässä alkaa pikku hiljaa oidipaalivaihekin tulla päälle eli äiti on se kaikkein tärkein. Onko teillä neukku kiinni vai oisko siellä sijaistava neukkutäti joka vois jutella teidän kanssa? Kärsivällisyyttä sinne kovasti! Pienelle on jääny jonkinlaiset traumat siitä.
 
Okei, se sun miehes kommentti oli kyllä aika humoristinen :) Vaikka tietysti siinä tilanteessa ei varmasti ollut.

Ootko yrittänyt keskustella sun miehes kanssa, kuinka tota tilannetta nyt lähtis purkamaan?
Mieshän vois pojan edessä autella sua ihan pienissäkin asioissa. Esim pyydät apua mieheltä nostamaan jotain painavaa, tai muuta sellasta. Ehkä se poika pikkuhiljaa huomaa, että kyllä se isä auttaa, kun pyydetään, ja huoli haihtuu pikkuhiljaa. Lisäksi pitäisi pojalle vaan kärsivällisesti selittää etukäteen, että "mä menen nyt viemään roskia, ja tuun ihan kohta takasin". Lisäksi pojan voisi passittaa viemään roskia tai muuta sellasta, joka toimittaa sen hetkeks sun luota pois, ja joka kerta palatessaan poika huomaa, että sä olet kunnossa, vaikka se ei koko ajan siinä vahdikkaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.
 
[QUOTE="Tuutis";27804005]Ethän SÄ vaan ole LAPSEN EDESSÄ/lapsen kuullen läksyttänyt miestäs, ja kertonut noista peloistas, että jos sulle tapahtuu jotain, mies ei autakkaan?[/QUOTE]

en ole.

ja lapsi ei enää halua esim viedä roskia tms. sanoo ettei uskalla.
 
No laita se lapsi tekemään jotain pienempää kuin roskien vieminen, mutta laita se nyt tekemään JOTAIN. Näytä, että arki jatkuu samanlaisena kuin ennenkin, eikä mitään hätää ole. Jossain vaiheessa ne roskat on kummiskin vietävä, ja parempi ennemmin ku myöhemmin.
 
Taustalla voi olla pojan ahdistuneisuutta jo valmiiksi, jos vanhempien välillä on jatkuvaa kireyttä. Ja varmaankin on, jos mies on reagoinut noin tahmeasti?

Mutta siihen täytyisi päästä käsiksi, kun mies sanoo että koko juttu on ihan typerä. Eihän se ole, vaan hän oli. Sanoisin, että ei ole kivaa että oman typeryytensä laittaa lapsen typeryydeksi mieluummin kuin tunnustaa olleensa väärässä, koska lapsi kyllä aistii sen että isä halveksii, ja jos lapsi on nyt isän mielestä hysteerinen hölmö, niin asia vain pahenee tuosta. Sanoisin, ettei ole reilua olla kateellinen lapselleen siitä, että äiti on lapselle sata kertaa tärkeämpi kuin miehelleen ja että suhdeluku sen kuin huononee jos hän ehdoin tahdoin maalaa itsensä nurkkaan. Kysyisin myös, kokeeko hän minun pelaavan jotain sellaista perhepeliä jossa isä työnnetään syrjään, ja sanoisin että jos näin on niin palaute kuuluu sinulle eikä lapselle.

Mutta ennen kaikkea kysyisin, haluaako isä lapsestaan pakkoneurootikon. Nimittäin ei ole pitkä matka tuollaisesta paniikista siihen, että lapsi hoksaa alkaa tekemään rituaaleja, joilla estää sinua pyörtymästä ja kuolemasta uudelleen. Seuraavaksi hän huomaa että loitsujen tekeminen helpottaa oloa, ja a vot, lapsen elämä on telakalla. Älkää ruokkiko paniikkia ja yrittäkö vahvistaa lasta tai paapoa häntä silloin kun hän hermoilee. Vaan annatte hänelle aikaa rauhoittua, ja teette kivoja asioita silloin kun lapsi rentoutuu. Itse täytyy pysyä rauhallisena eikä maanitella tai painostaa lasta rauhoittumaan. Ehkä ensi alkuun on hyvä minimoida erilläpitotehtävät ja salatupakat (mikä sua stressaa?) pitäisi jättää. Eläinten koulutukseen pätee, että paniikkiin asti ei saa päästää, vaan huolestumisen raja on se mitä ei saa ylittää. Muuten pelko vain yltyy kerta kerralta.

Voit varmaan koittaa sitäkin, että selität lapselle ettei niin pienen lapsen ole hyvä olla niin huolissaan, koska se on hänelle liian ikävä olotila kestettäväksi. Ja sitten voitte kokeilla leikin kautta siedättää lasta. Anna hänelle vaikka puhelin tai vihellyspilli jolla hän voi ilmoittaa heti kun ei kestä enää, ja sitten pyydät häntä laskemaan hitaasti kymmeneen tms. Sano, että pelko vähenee hiukan jo siinä laskiessa, ja sitten sinä tulet takaisin. Vähitellen voidaan laskea pidempäänkin (jos muksu osaa). Kokeile jotain turvalelua taskussa, jota voi puristaa samalla kuin laskee - vaikka pikkukivi jonka voitte maalata yhdessä.

Voitte viedä ne roskat ensinalkuun yhdessä, ja jatkossa hän saa tulla ensin puolimatkaan ja sinä keskeytät reissun jos hän lakkaa kestämästä, sitten kun se sujuu niin neljäsosamatkaan, lopulta hän saa katsella ovelta, sitten odottaa eteisessä, jne. Eli pidät huolta että lapsikin ymmärtää, että pelkoa ei kuulu ruokkia vaan sitä opetellaan hallitsemaan. Ja kunnon palkkiot päälle aina kun temppu onnistuu. Ja kerrot olevasi ylpeä kun poika on niin rohkea että sietää niin hyvin pelkoa. Mutta jos muksuparka ei innostu näistä harjoituksista, olet luultavasti liian stressaantunut itse auttamaan häntä niissä. Mitä vain teetkin, älä luiki salaa karkuun, se on pahin mitä voit tehdä. Silloin vakuutat lapselle olevasi itsekin epäluotettava kahdella tapaa (saatat potkaista tyhjää pihalle salaa ja vieläpä omasta halustasi), eikä pelkästään pöljäke isä. Lapsiparka kokee, että hänen ja käytännössä orpouden välissä ei ole paljon mitään.

Luultavasti sanoisin lapselle suoraan, että sinun ikäisesi tehtäviin ei kuulu äidin vahtiminen, ja että isä olisi kyllä muuttanut arviotaan ja tullut lopulta katsomaan jos ei olisi saanut vastausta. Kertoisin, että maailman pelottavuus on lapselle suurempi kuin aikuiselle, ja yleensä aikuiset kuitenkin ovat oikeassa vaikkeivät aina, koska he tietävät niin paljon enemmän. Mutta jos fobia on jo päässyt vakiintumaan, tuo ei välttämättä riitä. Sitten vain ammattilaisen juttusille, ajoissa. Ja korjatkaa ne parisuhdeongelmat. Vaikka mies on hyvä haastaa tiukkaankin sävyyn jos tarve vaatii, niin tee tiettäväksi että haluat auttaa häntä reagoimaan järkevämmin jatkossa, ja ettet ole häntä vastaan vaan myös hänen lapsensa puolesta. Ja opettele vaatimaan mieheltä anteeksipyyntöä ja anna anteeksi sitten myös. Jos on mokannut eikä tartte pyytää anteeksi, siitä jää aina paskaa nurkkiin pyörimään.
 
Lapsi tietetää tai vaistoaa ettei isä pysty, eikä halua huolehtia lapsistakaan jos vaikka joku vahinko sattuisi. Tuollainen "mies" jättäisi lapsenkin kuolemaan vertavuotavana koska ei vaan välitä.
 
[QUOTE="vieras";27803991]Poika ei enää luota siihen että isä auttaa jos tulee hätä. On tuo lapselle kamala tilanne kun vanhempi saa sairaskohtauksen ja kukaan ei auta. etenkin kun kyseessä noin pieni lapsi. Tuossa iässä alkaa pikku hiljaa oidipaalivaihekin tulla päälle eli äiti on se kaikkein tärkein. Onko teillä neukku kiinni vai oisko siellä sijaistava neukkutäti joka vois jutella teidän kanssa? Kärsivällisyyttä sinne kovasti! Pienelle on jääny jonkinlaiset traumat siitä.[/QUOTE]

Aivan ja tämähän on oikeastaan poliisiasia. Jos äiti oli kuollut, joutuisi isä linnaan.
 
Meillä sama tilann, mutta toisin päin. Neljävuotias on sairaalloisen takertunut isäänsä, kun näki psri vuotta sitten isän sairaskohtauksen ja pahat ambulanssiniehet vei iskän pois. Neuvola ei ole mitenkään erityisesti auttanut, kaksi kertaa on pyydetty apua/neuvoja. Heidän mukaan lapsi on pieni ja tämä menee ajallaan ohi. Ihan helvetin rasittavaa, tiedän mistä aloittaja puhuu. Itse pääsen jo tätä nykyä hetkeksi yksin asioille, mutta isän hetkellinen poistuminen esim roskapussin vieminen ulos saa aikaan hysteerisen itkukohtauksen.
 
Ap- olet puhunut lapselle jo asiasta- ok.
Nyt lopeta itse asiasta puhuminen- älä ylläpidä pelkoa.
Puhut lapselle normaalisti, kiinnittämättä ylen suurta huomioo tähän asiaan, kierrä se.
Teen asioita paljon yhdessä lasten kanssa. Ota lapset mukaan kun meet ja tuut. He huomaavat et kaikki ennallaan.
 
[QUOTE="Vieras";27804419]Meillä sama tilann, mutta toisin päin. Neljävuotias on sairaalloisen takertunut isäänsä, kun näki psri vuotta sitten isän sairaskohtauksen ja pahat ambulanssiniehet vei iskän pois. Neuvola ei ole mitenkään erityisesti auttanut, kaksi kertaa on pyydetty apua/neuvoja. Heidän mukaan lapsi on pieni ja tämä menee ajallaan ohi. Ihan helvetin rasittavaa, tiedän mistä aloittaja puhuu. Itse pääsen jo tätä nykyä hetkeksi yksin asioille, mutta isän hetkellinen poistuminen esim roskapussin vieminen ulos saa aikaan hysteerisen itkukohtauksen.[/QUOTE]

Miten teidän paikkakunnalla menee noi terapiapalvelut? Täällä voi suoraan olla yhteydessä lapsipsykologiin, ei neuvola suuremmin osaa auttaa.
 

Yhteistyössä