[QUOTE="vieras";27831763]Tuota lukiessa mulle tuli mieleen, että teillä tilanne on nyt todellakin karannut käsistä ja käsite "Elämää lasten ehdoilla" on saanut aivan uuden merkityksen. Lasten ehdoillahan sitä täytyy kaikkien osin enemmän tai vähemmän mennä, mutta rajansa kaikella kuitenkin.
Elämä ei pyöri yksin lapsen ympärillä, eikä se voi eikä sen tule pyöriä myöskään sillä tavalla, miten lapsi nyt milloinkin sattuu sanelemaan. Miehesi on aikuinen, sinä olet aikuinen, ja lapsenne ovat lapsia. Vaikka onkin hienoa, jos perheessä pystytään keskustelemaan vaihtoehdoista, kuuntelemaan kaikkien mielipiteet ja ottamaan niitä huomioonkin kohtuuden rajoissa, ovat perheessä aikuiset useimmiten niitä, jotka viime kädessä päätökset tekevät. Näin sen tulee ollakin, sillä vastuu on aina aikuisilla.
Sinulla ja miehelläsi tulisi olla yhteisymmärrys. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta tällaiset kasvatuksellisiin liittyvät asiat ja "Mennääkö tänään päivähoitoon vaiko ei?"- tyyppiset kysymykset ovat niitä, joissa teidän tulisi näyttää olevanne yhtä mieltä asioista ja olla toinen toisenne tukena. Tuollaisella käytöksellä miehesi tavallaan mitätöi sinun sanomisesi ja auktoriteettisi ja antaa lapselle tavallaan sellaisen viestin, ettei äitiä tarvitse totella.
Jostain syystä miehesi on ilmeisesti päättänyt leikkiä sellaista kivaa kaveri-iskää joka antaa kaiken periksi. On ihan paikallaan olla joskus lepsumpi iskä tai äiti, mutta tietyt asiat on silti tehtävä, ja se on lapsen opittava.
Minua kummastuttaa, kun sanot, ettei lasta saa enää neuvolatarkastuksiin yms. Kenen päätettävissä se oikein on, teidän aikuisten vai lapsenne? Eikö isä voi kantaa poikaa autoon, ajaa neuvolaan ja nostaa pojan sitten autosta ulos? Kiukuttelua siinä todennäköisesti joutuu kuuntelemaan, mutta ei siinä kukaan rikki mene.
Se, että asiat hoidetaan suunnitelmien mukaan (neuvolatarkastukset, päivähoitopäivät, jne.) osoittaa lapselle, että vaikka aina ei huvittaisi, niin joskus on pakko. Tämä on ihan hyvä jo kouluikääkin ajatellen, eihän lapsi voi jäädä kotiin sillä verukkeella että kun ei jaksa tai tahdo. (Niin, tai onhan tietysti kotiopiskelun mahdollisuus, mutta harvapa sitä nykyaikana käyttää.)
Puhu sen miehesi kanssa. Jos ei muuta, niin näytäpä hänelle tämä ketju. Jotain tuolle tilanteelle pitää tehdä, tuosta ei ainakaan tule mitään.[/QUOTE]
Olen täsmälleen samaa mieltä, mutta kuka kertoisi sen miehelleni? Minua hän ei usko ja minun sanomisia vain vähättelee ja loukkaantuu. On yritetty hyvällä ja on yritetty pahalla. Mikään ei mene perille. Minä toki vien laspen omalla vuorollani pk:iin vaikka kirkuvana ja huutavana. Neuvolaan toki mennään mutta kertoisiko joku miten tehdään neuvolatarkastus (pituus, paino yms ja oppimisenseurantatehtävät) ilman että hän on yhteistyökykyinen (eli ei potki, huuda ja karju)? Ei se ole mahdollista. Hammaslääkäriin on pakotettu. Neuvolan perhetyöntekijä kävi meillä mutta ei siitä mitään apua ole kun kyse on meidän välisestä kommunikaatiosta jota ei siis ole. Mies tekee vain kaikki asiat onalla tavallaan lasten kanssa eikä neuvottele mistään, jos yritän kyseenalaistaa ja yrittää muuta, suuttuu ja rupeaa huutamaan.
15 vuotta yhdessä ja enpä arvannut että lastenkasvatus muuttaisi parisuhteen tälläiseksi taistelukentäksi. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset eroavat. En todella tiedä mitä pitäisi tehdä. Jos tätä liiallista 'kiltteyttä'/periksiantamista ei lasketa, niin hänhän olisi aivan loistoisä, on kaiken vapaa-ajan lasten kanssa. Mies on jo kuitenkin yki 4-kymppinen ja edellisestä suhteesta lapsi jonka kanssa oli myös siihen asti kun erosivat paljon. Ero tapahtui kun lapsi oli 8 v. (nyt 23v.) ja tuli mielee jospa ovatkin eronneet samanlaisten ongelmien vuoksi joita meillä nyt- toistaako historia itseäää ja mies menee aina samalla kaavalla? En tiedä itkettää ja vituttaa kun näkee kuinka sekaisin pieni poikamme on. Aika tätä tuskin parantaa. Parin vuoden päästä pitäisi mennä kouluun mieskö sen taluttaa joka aamu kouluun jos kieltäytyy menemästä? Yksi vaihtoehto on tietysti että minä vien lapset joka aamu huolimatta aamuista jolloin mies on kotona... ei kai tässä kohta muukaan auta.
esim.jos vie lasta hoitoon ja lapsi (4v.) itkee ettei halua mennä, antaa periksi ja ei vie lasta hoitoon. Sitten kun minä vien työaamunani lasta hoitoon, on täysi sotatila, lapsi itkwe hutaa ja raivoaa ja yrittää samaa minin kanssani. Miehelle ei mitwnkään mene jakeluunbettä lapsen käytös johtuu hänen 'munattomuudestaan'. Tämä asia vaikuttaa koko perheen ilmapiiriin ( isoveli on ok mutta kärsii pikkuveljen raivareista). Lasta ei saa myöskään neuvolatarkastukseen tai hammaslääkäriin, tilanne on karannut täysin käsistä.