Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Olen kuullut, etta koskaan ei ole liian myohaista kaantya... Eli jos osoittautuu, etta olen helvetin portilla, uskon. Ja olen pelastettu. :saint:
Siihen saakka mennaan nailla tiedoilla ja havainnoilla, joille perustan maailmankuvani.
Perustelujahan me muut kaipaamme, emme niinkaan toisen omaa kokemusta uskosta tai uskoa yleensakaan. Minua ainakin kiinnostaa, miksi jokin asia on johtanut johonkin varmuuteen, uskoon, uskomiseen ja miksi jotain asiaa tulee kasitella tietylla tavalla uskomusjarjestelman pohjalta.
Valitettavasti sina et ole tassa (viela) onnistunut. Etka ole edes onnistunut muuttamaan yleista kuvaa uskovaisista. Minulta Peyotelle taydet pisteet.
Kiitos palautteesta, tuo oli mielenkiintoista lukea.![]()
Perustelujen kirjoittaminen vie aikaa. Siinä pitää koluta monta lähdettä läpi, kun kaikkea ei ulkoa muista. Ja kaikkea yliluonnollista ei edes voi perustella esim. tieteellisesti, luulen että siinä olisi esim. buddhalaisilla sama ongelma.
Miksei saisi tuoda esille omaa kokemusta uskosta? Tiedän että se välillä kyllä varmaan kuulostaa rakastuneen ihmisen höpinältä, kaikkia se hehkutus ei varmaan aina nappaa. Mutta jos ei tämä usko tuntuisi ja näkyisi missään eikä tuntuisi itsellä niin voimakkaasti, niin samalla voisi ajatella että Jumalakin on hyvin vaisu ja etäinen, mitä Hän ei ole.
Omaa kokemustaan julistavia ihmisia on maailma pullollaan, se ei vain ole mielenkiintoista, sori. Siksi ainakin mina olen kiinnostuneempi syista ja seurauksista.
Pohjimmiltaan on kyse eri voimista yliluonnollisessa maailmassa. Jumalan voima peittoaa muut voimat, silloin kun uskovat rukoilevat täysillä jonkin asian puolesta. Aina ei ehdi ja pysty semmoista rukoustaistelua tekemään ja parhaatkaan rukoukset eivät saa jotakuta uskoon (koska se on loppuun asti sen ihmisen oma valinta), mutta yleensä nämä esirukousten kohteena olevat ihmiset vähän ihmettelevät että mikähän on kun heidän omassa uskonnossaan ei tunnu oikein mikään voima virtaavan.
Mulla on haaveena ottaa joskus joku Dalai Lama tai Äiti Amma rukousten kohteeksi, olisi hauskaa seurata sitä mitä heille tapahtuisi. Mutta se tarvitsisi kuukausien intensiivisen rukoilun. Ei ole itsellä mahdollisuutta, ja arjen takia ei ole proppuja.
....
Tajuatko itse, kuinka ylimielistä ja houkkamaista puppua jauhat?
No sitten Jeesuskin on hyvin ylimielinen, koska Hän sanoi olevansa Tie ja totuus. Silloin jokainen synkretisti on ylimielinen, koska monet heistä sanovat että kaikki tiet vievät totuuteen -mitä, sehän on monoteististen uskontojen lyttäämistä ja heidän ylitse kävelemistään.
Mä seuraan Häntä ja kerron vaan rehellisesti, että kaikki maailman voimat eivät ole tasa-arvoisia. Älä ota tätä henkilökohtaisesti. Kyse ei ole nyt minusta tai omasta paremmuudestani, itse olen ihmisenä aika köykäinen tapaus.
Nämä jutut tulevat parhaiten esille lähetystyössä.
Eli et.