Oletko uskossa tai haluaisitko olla uskossa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jesus is King!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Huh, kohta koputtelee lastensuojelu ovelle (anoppi jo kävi äsken ja näki että kaikki on hujan hajan, noo nähköön...) jos en pidä edes muutaman tunnin taukoa kirjoittelussa ja hoida näitä muksujakin. Ja olen puhunut jo aika lailla. Sori jos persoonani on alkanut ärsyttää, kiitän kaikkia kärsivällisyydestä. :)
 
Et loukannut minua. Tosi kurjaa mitä ystävällesi kävi, oliko hän jossain ankarassa uskonyhteisössä?
Oma hellariserkku kävi mielisairaalassa asti nuoruudessaan. Sitten hän hoksasi kuinka nämä uskonasiat kannattaa ottaa ja on nykyään ihan tasapainoinen keski-ikäinen hellariäiti. En syyllistä tällä ketään uskon takia mielenterveyttään menettänyttä, itselläni on ollut kovia kamppailuja, mutta minkä tahansa asian kanssa voi menettää mielenterveyden jos sen ymmärtää väärin, ja se ei ole aina sen asian tai kohteen vika.
Jumala on mielenterveyden luoja. Hän tietää parhaiten mikä meitä eheyttää.

älä yleistä.
 
Jeesuksen messiaanisuus alkoi muodostua Jeesuksen seuraajien piirissä Jeesuksen kuoltua ristillä. Matteus ja Luukas korostivat tätä teemaa. Puhutaan Matteuksen ja Luukkaan erityislähteistä. Matteus on kirjoitettu vuonna 80 ja Luukas vuonna 90. Mt ja Lk ovat lainanneet Markusta ja Q-lähdettä. Johanneksen historiallinen arvo on mitätön, lähinnä teologinen arvo. Joka tapauksessa Jeesus on nähty Jumalan poikana ja messiaana jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mutta ei oikeastaan hänen eläessään. Itsestään hän käytti nimitystä Ihmisen poika ei koskaan Messias tai Jumalan poika. Hän kyllä tunnusti olevansa Jumalan poika Ylipappi Keefakselle ja Messias maaherra Pilatukselle, mutta tässäkin oli tarkoituksena "päästä" kuolemaan ristillä, jotta Jumalan sana kävisi toteen.

Ajatus, että arvonimet Messias tai Jumalan poika olisivat peräisin 300-luvulta on kyllä hassu väite. 300-luvulla kylläkin koottiin kaanon eli Raamatun pyhien kirjoitusten kokoelma.

300-luvulta asti Jeesus on kyllä
kristinuskossa ollut Jumalan poika ja olemukseltaan samaa Isän kanssa.
 
Pidätkö maallistumisena tai uskosta luopumisena sitä että herääkin huomaamaan että esim. Buddha on se suuri jumala joka onkin kaiken yläpuolella ja aika kristittynä on ollut harhaa? Eikö se ole hänelle täysin sama asia kuin sinulle oma uskosi?

*lisäys* Ja kuka todella voi määrittää kumpi teistä on oikeassa?

Vastaan vielä: näitä on, jotka on kolunneet muita uskontoja ensin, sitten pamahtavat uskoon ja ovat satavarmoja siitä että nyt oikea löytyi (niiku löytyiki). Kaikki on niin kuin vastarakastuneella voi olla konsanaan. Jos heitä haastattelisi sillä hetkellä niin vastaus on että NYT löytyi oikea. Mutta jos haastatellaan 10 vuoden päästä vaikka kahta tällaista ihmistä, niin toinen joka on pysytellyt Jeesuksen lähellä sanoo että juu, Hän on suurin, mutta se toinen joka ei vaikka ole pysynyt Hänen luonaan niin on sitten alttiimpi sielunvihollisen jutuille ja voi olla semmoinen "joo, emmä tiiä...kaaai ne kaikki muutki hyviä on".

Vaikka on löytänyt sen oikean, niin ihminen tuppaa vuosien varrella unohtamaan sen ensirakkauden fiilikset ja kokemuksen. Mä tiedän erittäin varmasti olevani mulle oikean puolison kanssa naimisissa, mutta kyllä mä voin rehellisesti sanoa että joskus kun en ole hoitanut tätä avioliittoa, niin se "oikean kokeminen" on väljähtynyt. Juu, on välillä muutkin miehet vaikuttaneet oikein passeleilta, enemmän kuin pitäisi. Mutta sitten kun olen keskittynyt tuohon mieheeni niin huomaan että tässähän tää paras on ollu koko ajan.
 
[QUOTE="vieras";27864177]Tai Pohjanmaan lakeuksilla kristinuskoa, kun suku ja ystävät hylkäävät jos jätät yhteisön uskon.[/QUOTE]

No juu, tavallaan. Jokaisen pitää ajatella omilla aivoillaan, ei suvun tai perheen odotusten mukaan; sitä edellytetään myös kristinuskossa. Ja on hyvin tärkeää että myös kristinuskon sisällä uskalletaan kyseenalaistaa ja kritisoida eri juttuja mitkä eivät ole Jumalasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;27864214:
älä yleistä.

Sooooooriiiiii...heittelen nyt tuhkaa ylleni ja kieriskelen säkissä. Saanko anteeksi? :xmas:
 
Uskon Jumalaan kyllä. Mutta en elä kaikkien kirkon oppien mukaan vaan elän siten, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Enkä usko Raamatun sanaan kuin kiveen kaikissa kohtaa (hyväksyn homoliitot, naispappeuden, äpärälapset jne.), elän itse avoliitossa ja minulla on kaksi lasta. Eli monenkin tosiuskovaisen mielestä varmaan kärvennyn helvetissä, mun mielestä taas toivottavasti en :)
 
[QUOTE="vieras";27864318]Echo, lapseni puolesta rukoiltiin ympäri Suomea. Silti hän menehtyi. Oli alle 1 v, joten ei ollut ehtinyt syntiä tehdä.

Miksi kuitenkin näin kävi, että menetin hänet?[/QUOTE]

Osanottoni! Vastaan vähän samaa kuin tässä hiljattain toisessa uskisketjussa: se joka on elämän antanut niin Hänellä on valta ottaa se takaisin, oli sitten kyseessä nuori tai vanhus.
Elämän kesto ei ole meidän päätettävissämme, vaikka meidän yksi tehtävämme on varjella elämää. Ymmärrän että voi tuntua hyvin katkeralta, mutta yleisesti ottaen; Jumalalla ei olisi periaatteessa velvollisuutta pitää meistä ketään elossa, suoda kellekään elämän lahjaa tai antaa kenenkään syntyä.
Jos yhtään lohduttaa tietää, niin lapsellasi on nyt hyvä olla Taivaassa, koska lapset ovat aina otollisia Jumalalle.
 
Osanottoni! Vastaan vähän samaa kuin tässä hiljattain toisessa uskisketjussa: se joka on elämän antanut niin Hänellä on valta ottaa se takaisin, oli sitten kyseessä nuori tai vanhus.
Elämän kesto ei ole meidän päätettävissämme, vaikka meidän yksi tehtävämme on varjella elämää. Ymmärrän että voi tuntua hyvin katkeralta, mutta yleisesti ottaen; Jumalalla ei olisi periaatteessa velvollisuutta pitää meistä ketään elossa, suoda kellekään elämän lahjaa tai antaa kenenkään syntyä.
Jos yhtään lohduttaa tietää, niin lapsellasi on nyt hyvä olla Taivaassa, koska lapset ovat aina otollisia Jumalalle.

Ja vielä; ei, en tiedä miksi lapsellesi kävi niin. Jos Jumala sulkee joka tapauksessa jonkun jutun, niin siihen ei auta koko maailman uskovien rukoukset. Hän tietää asioita pidemmälle kuin uskovaiset ja näkee koko tämän palapelin, me emme kaikkea näe.
 
Mä en vaan pysty käsittämään juuri tuota, että miten periaattessa kai normaalilla älyllä ja mielenterveydellä varustetut koulutetut aikuiset voivat olla niin varmoja siitä, että se heidän jumalansa on se oikea ja muiden se väärä. Varsinkin kun se noin 90% tapauksissa on se jumala mikä omassa kulttuurissa on muillakin jumalana.

Jos mennään niin pitkälle kuin Echo, että uskotaan itsellä olevan supervoimia, jolla voi pysäyttää sodat ja käännyttää Dalai Laman niin sitten alan jo epäilemään tuota normaalia älyä ja mielenterveyttä.
 
[QUOTE="vieras";27864378]Lapsellani on kyllä hyvä olla Taivaan Isän luona, mutta äidillä ei ole hyvä olla täällä. Äidillä tekee aika tiukkaa selvitä.[/QUOTE]

Varmasti olet hyvin lujilla. :( Saatko mistään ympäriltä apua tai tukea?
Et ehkä itse usko rukoukseen, mutta jos annat luvan, niin rukoilen puolestasi.
 
[QUOTE="vieras";27864400]Kiitos, jos jaksat rukoilla puolestani.[/QUOTE]

Rukoilen, että Herra antaa sulle voimaa näinä aikoina. Hän on läsnä surussasi, ja saat surra Hänen kädellään. Voimia! :hug:
 
Mä en halua mitenkään loukata ks. vierasta. Hänen surunsa on suunnaton ja otan osaa.

Mutta mä en ole ikinä ymmärtänyt miksi uskovaiset surevat kuolemaa samalla tavalla kuin ateistit, kun teillehän taivaaseen pääsy on se unelmien täyttymys?
 
eli sen perusteella ihminen on tai ei oo uskossa mihin hän kuuluu? Tollaseen ajattelutapaan vielä törmännytkään. Eikö se oo sama Jessus ja Jumala niin luterilaisessa kirkossa kun vaikka vapaasuunnissa? Enkö mä ole uskossa kun kuulun luterlaiseen kirkkoon?

Ero on siinä, että herätysliikkeissä ajatellaan uskon olevan (mielen)tila johon tullaan tai ei tulla. Luterilainen kirkko taas pitää uskoa ihmisestä erillisenä asiana johon ihminen tukee ja luottaa. Tavallaan ominaisuutena joka tietyissä tilanteissa voi tulla ilmi jos henkilö itse niin haluaa.

Tää on vähän huono vertaus mutta ero on kuin ihmisellä joka on juonut alkoholia ja ihmisellä joka on humalassa. Molemmilla on alkoholia veressä, mutta toinen on ajautunut tilaan jossa alkoholi vaikuttaa kaikkeen hänen tekemiseensä ja se tulee hänestä ensimmäisenä ilmi ja vasta keskustelun jälkeen toissijaisena ihmisen yksilölliset ominaisuudet.
 
[QUOTE="vieras";27864342]Uskon Jumalaan kyllä. Mutta en elä kaikkien kirkon oppien mukaan vaan elän siten, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Enkä usko Raamatun sanaan kuin kiveen kaikissa kohtaa (hyväksyn homoliitot, naispappeuden, äpärälapset jne.), elän itse avoliitossa ja minulla on kaksi lasta. Eli monenkin tosiuskovaisen mielestä varmaan kärvennyn helvetissä, mun mielestä taas toivottavasti en :)[/QUOTE]
Helvetti on täällä maan päällä, tuntuuk välillä vähän kuumalta? ;)
 
Osanottoni! Vastaan vähän samaa kuin tässä hiljattain toisessa uskisketjussa: se joka on elämän antanut niin Hänellä on valta ottaa se takaisin, oli sitten kyseessä nuori tai vanhus.
Elämän kesto ei ole meidän päätettävissämme, vaikka meidän yksi tehtävämme on varjella elämää. Ymmärrän että voi tuntua hyvin katkeralta, mutta yleisesti ottaen; Jumalalla ei olisi periaatteessa velvollisuutta pitää meistä ketään elossa, suoda kellekään elämän lahjaa tai antaa kenenkään syntyä.
Jos yhtään lohduttaa tietää, niin lapsellasi on nyt hyvä olla Taivaassa, koska lapset ovat aina otollisia Jumalalle.

Aikamoista aivopesua minusta. Lohdutuksen kääritit aivopesun kuoreen, fiksua.
 
[QUOTE="vieras";27864494]Mä en halua mitenkään loukata ks. vierasta. Hänen surunsa on suunnaton ja otan osaa.

Mutta mä en ole ikinä ymmärtänyt miksi uskovaiset surevat kuolemaa samalla tavalla kuin ateistit, kun teillehän taivaaseen pääsy on se unelmien täyttymys?[/QUOTE]

Lupasin lähteä tästä keskustelusta mutta tekee mieli vastata taas...tämän jälkeen häippäsen vähäksi aikaa.
Lapsen kuolema on kamala paikka sille perheelle, mutta olet oikeassa; sen lapsen itsensä puolesta ei tarvitsekaan surra kun hänellä on hyvä olla.

Mutta kun se kuolema on kuitenkin yksi pahimpia kriisejä mitä ihmiselle voi tulla, niin sen lapsen vanhempien, perheen ym. läheisten tuska on se, mitä uskovaiset suree. Ja tuleehan siinä ikävä sitä kuollutta, varsinkin jos itse tunsi hänet hyvin. Eli ne surun syyt on aika samat kuin ei-uskovilla.

Jeesuskin itki Lasaruksen hautajaisissa. Tavallaan se oli hassua koska vähän sen jälkeen Hän herätti sitten tämän samaisen Lasaruksen kuolleista, mutta ehkä se itku oli Jeesukselta vaan ensin spontaania liikuttumista kun näki hautajaisväen surun.
 
Mä varmaan löisin turpaan jos mulle tulis lapsen kuoleman jälkeen joku puhumaan tuollaasia ku Echo täs kirjoottelee.

Sopii miettiä sitä, että haluaako kaikki kuulla tuollaasta koska kaikki ei todellakaa oo uskos ja tuollaanen vain saa ärsyyntymään ja suorastaan suuttumaan. Joskus voi vain pitää suunsa kii.
 
  • Tykkää
Reactions: nuusa ja päätön

Yhteistyössä