V
"Viivi"
Vieras
Naapurissani on yh-äiti, joka aloitti työt nuorimmaisensa täytettyä 3. Istuttiin usein kahvilla (olen kotiäitinä) ja hän puhui ongelmasta, joka väistämättä olisi edessä, kun viikonlopuiksikin olisi töitä tiedossa ja täällä ei olisi mahdollisuutta kunnallisen puolesta viikonloppuhoitoon (yksi päiväkoti on mutta sinne tulisi hänellä edestakaisin 30 km matkaa ja on vielä aivan eri suunnalla kuin työpaikkansa). Aikani asiaa mietittyäni sanoin, että olisin korvausta vastaan valmis kesään asti hoitamaan hänen lapsiaan ne viikonloput kun hällä töitä olisi.
Sovittiin sitten asia, omatkin lapseni riemastuivat tutun leikkiseuran tulosta. Tokihan se meidän perhe-elämäämme rajoittaisi, koska emme esim pääsisi kulkemaan minnekään kun ei olisi tarpeeksi isoa autoa kaikille lapsille ja tokihan se välillä varmasti rasittaisi ajatella vieraita lapsi kotonaan, mutta olin kuitenkin ihan iloisin mielin tästä asiasta. Sovittiin, että se olisi 150e/kk kun lapset olisivat meillä n 2-3 kertaa sen akksi päivää (eli 4-6 pvää yht). Tämäkin kävi hänelle, varsinkin kun lupauduin olemaan tarvittaessa pienelläkin varoitusajalla käytettävissä.
Nyt sitten oli tulossa hoitoviikonloppu, kun hän ilmoittikin että ei varmaan tuokaan. Ei siis ollut VARMA tuoko lapsiaan vai ei, kun mietti niille jotakin muuta tekemistä (eli hoitopaikkaa olettaisin). Kysyin koska hän sen sitten tietäisi varmaksi, niin ei osannut sanoa. Varmisti kuitenkin saman puhelun yhteydessä että kahden viikon päästä olevana viikonloppun lapset ovat kuitenkin meillä, koska silloin hänellä ei ole "mitään muutakaan mielessä". Lopuksi vielä tokaisi, että varmaan katotaan sitä hintaakin vielä uudelleen, eikö.... No mä en ehtinyt siihen kyllä sanoa, että tein kyllä hyvin selväksi ennen sopimustamme että jos sitoudun olemaan hoitajana ja päivystyksenä melkein, niin en sitä tee kyllä ihan hyväntekeväisyydestä... nyt sitten en tiedä pitäisikö lopettaa koko juttu alkuunsa (miten hänen sitten käy??) vai ottaa mitä tuleman putä...