Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Mustapekka-broileri
Ensin ajattelin fondyytä, mutta suomalaiset juustot ovat niin hyviä. Pidän Mustapekka-juustosta, vaikkei se olekaan laktoositon. Ohje on napattu Valion-sivuilta. Kastike oli ehkä hieman liian pippurista, muksu ei tykännyt siitä. Seuraavalla kerralla jokin toinen kastike. Leikkeen kanssa juusto toimi hyvin. Ja onhan juustolla mielenkiintoinen historia muuten.
Eli Mustapekalla ryyditettyä broileria ja vihanneksia.
![]()
Valio Mustapekka
Broilerin ohuita leikkeitä (maustamaton)
1 Valio Mustapekka® tuorejuusto
Kastike:
3 dl kermaa
2,5 kasvislientä
1 Valio Mustapekka® tuorejuusto
(kuivattuja sieniä)
Nuiji broilerinleikkeitä hiukan. Laita jokaisen leikkeen päälle reilu siivu Valio Mustapekka® tuorejuustoa. Paista kullanruskeaksi ja lisää pinnalle hiukan suolaa. Lado broilerit uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Tällä aikaa voit valmistaa kastikkeen. Laita pannulle 3 dl kermaa, 2,5 dl kasvislientä ja paloittele joukkoon Valio Mustapekka® tuorejuusto. Myös kuivatut sienet sopivat kastikkeeseen erinomaisesti. Muista kuitenkin liottaa ne ennen käyttöä.
Mutkun nuo "kokkauksenne" ei ole kauniita.Alkuperäinen kirjoittaja päätön;28171436:ne kokkaukset pitää edelleen tehdä ja kuvata ite.
Päätön, kuva ei näy minulla, apuva! Näkyykö sinulla?
Olikos se nyt niin että aloittaja tekee ääänestyksen tai mahdollisesti ei delegoi sen jollee muulle jos ei itse pääse tekee.
Eilen jo kyselin voiskos joku muu tehda, kun en ole itse paikalla tekemassa aanestysta.
