V
"vieras"
Vieras
olen yh, tosin mies asuu samassa kaupungissa ja pitää lapsia paljonkin. Teen pätkätöitä ja siinä se elämä sitten onkin. Meillä ei ole sukulaisia tässä kaupungissa, mulla on hyvänpäiväntuttuja, mutta ei ystäviä. Miehellä on sama tilanne. Käyn siis töissä ja olen sen jälkeen kotona. Lapsilla on koulussa kavereita, mutta ei vapaa-ajalla, koska ei ole niitä ystäväperheitä. Koskaan ei käydä kylässä, ei ole juhlia. Arkea ja pyhää ei erota mikään. Olen itkenyt niin paljon, kun ei ole ikinä mitään kivaa odotettavaa, ei sukujuhlia tai mukavien ystävien tapaamisia. Ei se äidin seura aina riitä.
Olen ollut sinkku nyt kolme vuotta eikä sinä aikana ole ollut mitään säpinää. Ja miten olisikaan kun kapakat ei kiinnosta yhtään. Ja muutenkin olen sitä tyyppiä, joka ei vaan kiinnosta miehiä yhtään. En tajua miten niitä lapsikavereita saisi, kun kaikki pyörivät omissa ympyröissän, ei niihin ulkopuolisia oteta. Joskus mietin, että lapsille olisi ollut parasta antaa ne adoptoitavaksi kun ei minulla ole mitään muuta annettavaa kuin rakkautta, ja lapset tuntuvat vaan niin kauheasti kaipaavan muutakin sisältöä.
Voin tietysti ja teenkin juhlapäivistä juhlia, mutta eihän ne juhlilta koskaan tunnu kun ei ole vieraita, voihan sitä tälläytyä ykkösiin ja syödä hienosti katetusta pöydästä koristellussa kodissa mutta silti se tunnelma puuttuu, kun ne vieraat sen juhlan tekevät. Kaikki tuntuu kulminoituvan siihen, ettei ole mitään mukavaa kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa mukavia asioita.
On harrastettu ja yritetty, mutta kun ei vaan ole tullut sellaisia ystäviä, vaan ne suhteet jäävät pinnallisemmalle tasolle.
En pääse tästä asiasta yli. En varmaankaan ole kamalan mielenkiintoinen ihminen, kun ei kukaan halua paremmin tutustua. Kestän sen, mutta en sitä ettei ole ketään, jota pyytää lasten synttäreille tai ketään, jonka luo piipahtaa leikkimään ja olla tervetullut. Nyt lapsen synttärit on muutaman viikon päästä ja mitäs sitten, voin tietysti kutsua luokkakavereita, mutta ei ne välttämättä tule. Kerran kävi niin, että yksi tuli eikä kukaan muu edes ilmoittanut mitään.
Tää nyt on vaan tämmöinen itsesäälin purkaus, mutta vaivaa mua paljon. Onko kukaan muu ollut samanlaisessa tilanteessa, ja jos niin miten olette tilanteen ratkaisseet?
Olen ollut sinkku nyt kolme vuotta eikä sinä aikana ole ollut mitään säpinää. Ja miten olisikaan kun kapakat ei kiinnosta yhtään. Ja muutenkin olen sitä tyyppiä, joka ei vaan kiinnosta miehiä yhtään. En tajua miten niitä lapsikavereita saisi, kun kaikki pyörivät omissa ympyröissän, ei niihin ulkopuolisia oteta. Joskus mietin, että lapsille olisi ollut parasta antaa ne adoptoitavaksi kun ei minulla ole mitään muuta annettavaa kuin rakkautta, ja lapset tuntuvat vaan niin kauheasti kaipaavan muutakin sisältöä.
Voin tietysti ja teenkin juhlapäivistä juhlia, mutta eihän ne juhlilta koskaan tunnu kun ei ole vieraita, voihan sitä tälläytyä ykkösiin ja syödä hienosti katetusta pöydästä koristellussa kodissa mutta silti se tunnelma puuttuu, kun ne vieraat sen juhlan tekevät. Kaikki tuntuu kulminoituvan siihen, ettei ole mitään mukavaa kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa mukavia asioita.
On harrastettu ja yritetty, mutta kun ei vaan ole tullut sellaisia ystäviä, vaan ne suhteet jäävät pinnallisemmalle tasolle.
En pääse tästä asiasta yli. En varmaankaan ole kamalan mielenkiintoinen ihminen, kun ei kukaan halua paremmin tutustua. Kestän sen, mutta en sitä ettei ole ketään, jota pyytää lasten synttäreille tai ketään, jonka luo piipahtaa leikkimään ja olla tervetullut. Nyt lapsen synttärit on muutaman viikon päästä ja mitäs sitten, voin tietysti kutsua luokkakavereita, mutta ei ne välttämättä tule. Kerran kävi niin, että yksi tuli eikä kukaan muu edes ilmoittanut mitään.
Tää nyt on vaan tämmöinen itsesäälin purkaus, mutta vaivaa mua paljon. Onko kukaan muu ollut samanlaisessa tilanteessa, ja jos niin miten olette tilanteen ratkaisseet?
