Mietin tässä tuota Apusen kolumnia (jota varmaan ruodittu jo ihan riittävästi täällä) ja sitten yhtä aiempaa avausta, jossa joku pohti, että ottaako työtä kesäksi vastaan vai eikö. Kaikki (minua lukuunottamatta:saint
olivat sitä mieltä, että tottakai. Kommenttien rajuus ja törkeys yllätti: "no miten sä luulet että me muut pärjätään täällä" tai "makaa vaan perse homeessa siellä" tai "ei täällä muutkaan voi valita" tai "jätä ne keskenään".
Mulla on itselläni tilanne, että nyt pitäisi ekaa kertaa miettiä lapsille ihan tosissaan päiväseuraa kesäksi. Pojat ovat jo 14- ja 8-vuotiaita, mutta en silti halua, että he ovat 9 tuntia päivässä keskenään. Juu, varmasti pärjäävät, eikä luultavasti kumpikaan ole kuollut päivän päätteeksi. Silti en halua sitä, vaan sovin mieluummin etätunneista ja palkattomasta lomasta kesäloman jatkoksi.
Minä ymmärrän todella hyvin, jos vaikka yksinhuoltaja ei halua ottaa työtä vastaan siksi, että lapset jäisivät yksin. Usein työhön meno vaatii hoidon ostamista, ja palkasta saatava hyöty jää todella pieneksi siihen stressiin verrattuna. Joulukuussa oli ensimmäinen kerta, kun en jäänyt kotiin sairaan lapsen kanssa: lapsi oli 13-vuotias ja sanoi, että "mene nyt vaan töihin, ei mulla enää lämpöö ole. Mä soitan jos tulee jotain". Kuitenkin lain mukaan vain alle 10-vuotiasta saa jäädä kotiin hoitamaan. Jumalauta, kyllä minä haluan olla lapsen kanssa, jos se kerran on sairas! Ja vaikka työnantajat ja TES sanovat, että koululaiset pärjäävät keskenään, niin minä olen kuitenkin omista lapsistani, työpanoksestani ja tulevaisuudestamme vastuussa.
Siihen ketjuun, johon vastattiin rumasti, ei tullut juuri lainkaan asiallisia vastauksia. Eli kysynkin nyt, miten hoidatte koululaisten päivähoidon kesällä? Siis te, joilla ei ole niitä ilmaisia mummuja ja vaareja.
En halua tällä kritisoida kenenkään ratkaisuja. Haluan vaan herättää huomaamaan, että lapset, perheet ja tilanteet ovat hyvinkin erilaisia. Jonkun ekaluokkalainen osaa käydä kaupassa ja huolehtia koiran lenkille, säilyttää avaimet, huolehtia ulkovarusteensa, käyttää rahaa harkiten, lukita ovet ja niin edelleen. Toiset kuskaavat 15-vuotiaan kouluun ja treeneihin, kun se ei itse osaa tai siihen ei voi luottaa. Tämän teinin vanhempia ei lämmitä, että ekaluokkalaisen äiti käy kauhistelemaan, miten huonosti kasvatettuja toisten lapset ovat.
Minä luotan poikiini, mutta en silti halua, että he ovat keskenään 9 tuntia päivässä. Olenko siis työtä vieroksuva, ylisuojeleva hullu?
olivat sitä mieltä, että tottakai. Kommenttien rajuus ja törkeys yllätti: "no miten sä luulet että me muut pärjätään täällä" tai "makaa vaan perse homeessa siellä" tai "ei täällä muutkaan voi valita" tai "jätä ne keskenään".Mulla on itselläni tilanne, että nyt pitäisi ekaa kertaa miettiä lapsille ihan tosissaan päiväseuraa kesäksi. Pojat ovat jo 14- ja 8-vuotiaita, mutta en silti halua, että he ovat 9 tuntia päivässä keskenään. Juu, varmasti pärjäävät, eikä luultavasti kumpikaan ole kuollut päivän päätteeksi. Silti en halua sitä, vaan sovin mieluummin etätunneista ja palkattomasta lomasta kesäloman jatkoksi.
Minä ymmärrän todella hyvin, jos vaikka yksinhuoltaja ei halua ottaa työtä vastaan siksi, että lapset jäisivät yksin. Usein työhön meno vaatii hoidon ostamista, ja palkasta saatava hyöty jää todella pieneksi siihen stressiin verrattuna. Joulukuussa oli ensimmäinen kerta, kun en jäänyt kotiin sairaan lapsen kanssa: lapsi oli 13-vuotias ja sanoi, että "mene nyt vaan töihin, ei mulla enää lämpöö ole. Mä soitan jos tulee jotain". Kuitenkin lain mukaan vain alle 10-vuotiasta saa jäädä kotiin hoitamaan. Jumalauta, kyllä minä haluan olla lapsen kanssa, jos se kerran on sairas! Ja vaikka työnantajat ja TES sanovat, että koululaiset pärjäävät keskenään, niin minä olen kuitenkin omista lapsistani, työpanoksestani ja tulevaisuudestamme vastuussa.
Siihen ketjuun, johon vastattiin rumasti, ei tullut juuri lainkaan asiallisia vastauksia. Eli kysynkin nyt, miten hoidatte koululaisten päivähoidon kesällä? Siis te, joilla ei ole niitä ilmaisia mummuja ja vaareja.
En halua tällä kritisoida kenenkään ratkaisuja. Haluan vaan herättää huomaamaan, että lapset, perheet ja tilanteet ovat hyvinkin erilaisia. Jonkun ekaluokkalainen osaa käydä kaupassa ja huolehtia koiran lenkille, säilyttää avaimet, huolehtia ulkovarusteensa, käyttää rahaa harkiten, lukita ovet ja niin edelleen. Toiset kuskaavat 15-vuotiaan kouluun ja treeneihin, kun se ei itse osaa tai siihen ei voi luottaa. Tämän teinin vanhempia ei lämmitä, että ekaluokkalaisen äiti käy kauhistelemaan, miten huonosti kasvatettuja toisten lapset ovat.
Minä luotan poikiini, mutta en silti halua, että he ovat keskenään 9 tuntia päivässä. Olenko siis työtä vieroksuva, ylisuojeleva hullu?
Viimeksi muokattu:
Samassa talossa oli kyllä paljon samanikäisiä lapsia ja myös pari kolme perhepäivähoitajaa, jotka toimivat "backuppina" siltä varalta, jos jotain olisi sattunut. Mutta ihan hyvin mä vissiin pärjäsin, kun edelleen täällä olen 
