Ajatus toisesta lapsesta "unohtui"

[kurainen]

Ja tilalle tuli kaikki muut elämän suuret haaveet. Ja nimenomaan suuret ja aikaa vievät. Esikoinen on nyt 2v 2kk, elämä helppoa ja mukavaa. Seuraavaksi on edessä oman tutkinnon loppuun saattaminen, vähän töitä, pääsykokeet ja toivottavasti siitä seuraavat 6 vuotta yliopiston penkillä. Jotenkin se toinen lapsi ei ole enää ollenkaan kuvioissa, kumpikaan ei sitä tällä hetkellä halua ollenkaan, koska hitto soikoon, riittäähän tässä yhdessäkin tekemistä ja kasvatettavaa. Tuntuu naurettavalta, että tämä pitäisi joskus aloittaa alusta. Eikä me enää oikeastaan olla edes sitä mieltä, "että pitäähän niitä kaksi olla". Enemmänkin, että "toivottavasti tästä yhdestä selvitään kunnialla".

Lapsi tuo mukanaan valtavasti kaikkea hyvää ja ihanaa, mutta rajoittaa myös omia mahdollisuuksia paljon (kyllä, olemme velvollisuudentuntoisia vanhempia, jotka haluavat antaa aikansa lapselle, kun se sitä tarvitsee, eikä tehdä kompromisseja). Ei vaan huvita enää koko lisääntymispuuha. Olisihan se aivan ihanaa kokea kaikki uudelleen, mutta ei kovin ihanaa järjestellä taas elämäänsä pitkälle toisin lapsen takia.

Olenko ainoa, jolle kävi näin? Tuntuu, että kaikki ehtivät saamaan sen 2 lasta, ennen kuin kauheasti pääsevät taas sen vähän erilaisemman, mahdollisuuksia täynnä olevan, elämän makuun.

 

[Blue]

Ja tilalle tuli kaikki muut elämän suuret haaveet. Ja nimenomaan suuret ja aikaa vievät. Esikoinen on nyt 2v 2kk, elämä helppoa ja mukavaa. Seuraavaksi on edessä oman tutkinnon loppuun saattaminen, vähän töitä, pääsykokeet ja toivottavasti siitä seuraavat 6 vuotta yliopiston penkillä. Jotenkin se toinen lapsi ei ole enää ollenkaan kuvioissa, kumpikaan ei sitä tällä hetkellä halua ollenkaan, koska hitto soikoon, riittäähän tässä yhdessäkin tekemistä ja kasvatettavaa. Tuntuu naurettavalta, että tämä pitäisi joskus aloittaa alusta. Eikä me enää oikeastaan olla edes sitä mieltä, "että pitäähän niitä kaksi olla". Enemmänkin, että "toivottavasti tästä yhdestä selvitään kunnialla".

Lapsi tuo mukanaan valtavasti kaikkea hyvää ja ihanaa, mutta rajoittaa myös omia mahdollisuuksia paljon (kyllä, olemme velvollisuudentuntoisia vanhempia, jotka haluavat antaa aikansa lapselle, kun se sitä tarvitsee, eikä tehdä kompromisseja). Ei vaan huvita enää koko lisääntymispuuha. Olisihan se aivan ihanaa kokea kaikki uudelleen, mutta ei kovin ihanaa järjestellä taas elämäänsä pitkälle toisin lapsen takia.

Olenko ainoa, jolle kävi näin? Tuntuu, että kaikki ehtivät saamaan sen 2 lasta, ennen kuin kauheasti pääsevät taas sen vähän erilaisemman, mahdollisuuksia täynnä olevan, elämän makuun.

Juuri tuon takia me tehtiin se kolme putkeen ennen kuin päästiin ajattelemaan että on jotain muutakin. Me ollaan just niin mukavuudenhaluisia että olisi jäänyt yhteen jos välillä oltaisiin päästetty itsemme nauttimaan...

 

[kurainen]

Juuri tuon takia me tehtiin se kolme putkeen ennen kuin päästiin ajattelemaan että on jotain muutakin. Me ollaan just niin mukavuudenhaluisia että olisi jäänyt yhteen jos välillä oltaisiin päästetty itsemme nauttimaan...

No meiltä se juna NIIIIIN meni jo. Yritimme jopa lasta esikoisen ollessa 1v, mutta en tullut raskaaksi imetyksen takia (ei edes menkkoja) ja pian menkkojen alettua tulimme toisiin aatoksiin. Enää ei vaan pystyisi tästä "mukavuudesta" luopumaan.

 

[Blue]

No meiltä se juna NIIIIIN meni jo. Yritimme jopa lasta esikoisen ollessa 1v, mutta en tullut raskaaksi imetyksen takia (ei edes menkkoja) ja pian menkkojen alettua tulimme toisiin aatoksiin. Enää ei vaan pystyisi tästä "mukavuudesta" luopumaan.

Meillä muksut jo 10, 8 ja 6, ja midän juna meni silloin kun kuopus syntyi. Sen jälkeen aina vauvan nähdessäni olen kokenut pelkkää huojennusta siitä ettei tarvitse enää tuohon lähteä. Missään nimessä en vaihtaisi nykyelämää vauva-arkeen ikinä!!

 

[Vela]

Mulla on sama tunne ilman ensimmäistäkään lasta . En voisi kuvitellakaan alkavani moiseen savottaan, kun se rajoittaisi elämää niin paljon. Ehkä teidänkaltaiset äidit voivat ymmärtää sitten meitä vapaaehtoislapsettomiakin? Kun tuntuu monille lisääntyneille / lapsista haaveileville olevan täysin mahdotonta ymmärtää miksi joku ei halua lapsia - tilanteemmehan on kuitenkin vain ihan sama kuin teillä jotka ette halua enempää lapsia. Meillä veloilla se "raja" tulee vain vastaan ennen ensimmäistäkään, teillä 1-n lapsen jälkeen!

 

[kurainen]

Mulla on sama tunne ilman ensimmäistäkään lasta . En voisi kuvitellakaan alkavani moiseen savottaan, kun se rajoittaisi elämää niin paljon. Ehkä teidänkaltaiset äidit voivat ymmärtää sitten meitä vapaaehtoislapsettomiakin? Kun tuntuu monille lisääntyneille / lapsista haaveileville olevan täysin mahdotonta ymmärtää miksi joku ei halua lapsia - tilanteemmehan on kuitenkin vain ihan sama kuin teillä jotka ette halua enempää lapsia. Meillä veloilla se "raja" tulee vain vastaan ennen ensimmäistäkään, teillä 1-n lapsen jälkeen!

Siis itse olen aina ymmärtänyt veloja, no problemos Kyllä lapsen (saatika sitten lasten) kasvattaminen vaatii paljon työtä, ja varmasti useamman tietynlaista mielenlaatua. Me olemme tottuneet liian hyvään ja olemme liian kiitollisia tästä yhdestä terveestä pojasta, että emme halua riskeerata tätä onnea. Olen aina ollut todella kiinnostunut lisääntymisasioista (siksi haaveilenkin gynekologin/obstetrikon ammatista), mutta itse lapsenkasvatus ei ehkä ole se omin juttuni...

 

["Vieras"]

Me taas ei voitu lopettaa. Lapset on se elämän suola. Nyt on taas uusi pulla uunissa.

 

[vieras7]

just ton takia suunnitelmissa olisi tehdä se toinen ja ehkä kolmaskin heti perään...

tulevaisuudessa haluttais ostaa oma talo ja opiskellakkin vielä. esikoinen nyt 10 kk.

 

[kurainen]

just ton takia suunnitelmissa olisi tehdä se toinen ja ehkä kolmaskin heti perään...

tulevaisuudessa haluttais ostaa oma talo ja opiskellakkin vielä. esikoinen nyt 10 kk.

Näin mekin ajattelimme, mutta kas kumma, se raskaus ei alkanutkaan! Ja tämä ensimmäinen lähti alulle HETI. Nyt tuli liikaa miettimisaikaa, ja sitten ei enää huvittanutkaan, kun tiesi mitä se toinen toisi mukanaan

 

[Starbucks]

Itse ymmärrän myös hyvin. Meidän piti myöskin vaan pysyä yhdessä lapsessa kunnes näin miten yksinäinen se oli puistoissa leikkiessään lasten ja heidän sisarusten kanssa. Joten kahdessa pysytään, eikä enempää haluta. Nyt alkaa elämä helpottua kun kuopus on 2v 2kk

 

[kurainen]

Ja nyt on sitten vaikea vastailla niihin jatkuviin kysymyksiin, että joko on toinen tulossa tai tekemisen alla. Tai että millois sitten. Mutta tämä on vaan tätä 2-vuotiaan vanhemman elämää, oletusarvo on, että kun yhden tekee, niin se on niin kivaa että tekee paljon lisääkin. On oma lapsi maaaailman ihanin ja haluan viettää vuosia hänen kanssaan jopa kotosalla, mutta ei me nyt vaan mitenkään hullaannuttu lapsista yleisesti. Tiesin aina, että haluan lapsen, sain sen nuorena (onneksi) ja toivottavasti ei tarvitse enää aloittaa alusta

 

["vieras"]

Meillä on kolmas tulossa ja sitten se on siinä. Toisen lapsen jälkeen oli se olo, että perhe ei ole vielä tässä, vielä ryhdytään tähän kaikkeen kerran ja sitten on valmista. Eikä harmita enää myöhemmin. Vauvavuodet on yhtä tuskaa ja onhan tässä vähän masokisti-olo että vapaaehtoisesti taas siihen rumbaan.. Mutta sitten on se homma hoidettu ja pääsee keskittymään muihin asioihin elämässä. Odotan niin kovasti jo sitä vaihetta kun perheessä on 3 koululaista...

 

[vieras7]

Näin mekin ajattelimme, mutta kas kumma, se raskaus ei alkanutkaan! Ja tämä ensimmäinen lähti alulle HETI. Nyt tuli liikaa miettimisaikaa, ja sitten ei enää huvittanutkaan, kun tiesi mitä se toinen toisi mukanaan

Eihän sille sitten mitään voi, jos ei raskaudu ja saa muita ajatuksia tilalle ajansaatossa hyvä niin

 

[Starbucks]

[QUOTE="vieras";28383108]Meillä on kolmas tulossa ja sitten se on siinä. Toisen lapsen jälkeen oli se olo, että perhe ei ole vielä tässä, vielä ryhdytään tähän kaikkeen kerran ja sitten on valmista. Eikä harmita enää myöhemmin. Vauvavuodet on yhtä tuskaa ja onhan tässä vähän masokisti-olo että vapaaehtoisesti taas siihen rumbaan.. Mutta sitten on se homma hoidettu ja pääsee keskittymään muihin asioihin elämässä. Odotan niin kovasti jo sitä vaihetta kun perheessä on 3 koululaista...[/QUOTE]
Mutta sittenhän se todellinen rumba vasta alkaa kun se kolmas on tehty. Seuraavat reilu 20 vuotta oot niissä kiinni. Vanhemmat usein unohtavat sen kun tehtailevat lisää niitä lapsia. Ajatellaan että se suurin vaikeus loppuu siihen kouluikään mikä on ihan bullshittiä.

 

[kurainen]

Itse olen vasta nyt herännyt ajattelemaan sitä tulevaa tarhaikää ja kouluikää. Pystymme hoitamaan lapsen pitkälle kotona (varmaan n. 5-vuotiaaks) ja ohittamaan ruuhkavuodet. Mutta se kouluikä, mitä murhetta aiheuttavatkaan sitten kaikki koulujen pitkät kesälomat, murrosikä, lasten ihmissuhdekoukerot (itselläni on 12v pikkusisarus, joten tiedän suunnilleen missä mennään) yms... Kuka hoitaa lasta kesäisin, mitä myönnytyksiä vielä SILLOINKIN pitää tehdä, jotta saa lapsen hoidettua. Toki monet ajattelevat eri tavalla tästä asiasta, mutta me olemme kokeneet, että olemme velvollisia hoitamaan lapsemme itse (eli kotihoidossa) ja myös varmasti jompi kumpi meistä viettää koko kesälomankin sitten lapsen kanssa tulevaisuudessa.'

ap

 

["vieras"]

Mutta sittenhän se todellinen rumba vasta alkaa kun se kolmas on tehty. Seuraavat reilu 20 vuotta oot niissä kiinni. Vanhemmat usein unohtavat sen kun tehtailevat lisää niitä lapsia. Ajatellaan että se suurin vaikeus loppuu siihen kouluikään mikä on ihan bullshittiä.

En mä niin toki sanonut! Se on se SYY miksi mä halusin 3 lasta, että olisi nimenomaan sitä elämä talossa seuraavat 20 vuotta! Lapsia ja niiden kavereita.

Mä en vaan ole yhtään vauvaihminen. Vauvaikä on se välitön pakko, jotta saa niitä ihania lapsia. Mun puolesta saisivat syntyä 2-vuotiaana. Meillä ainakin elämä helpottanut todella paljon sitä mukaa kun lapset on kasvaneet ja varsinkin 2-vuotissynttäreiden jälkeen.

Mä tykkään puuhailla lasten kanssa, harrastaa, tehdä retkiä, askarrella jne. Kaikkea, mitä vauvan kanssa ei vielä voi tehdä.

 

[astrolabe]

Itse olen vasta nyt herännyt ajattelemaan sitä tulevaa tarhaikää ja kouluikää. Pystymme hoitamaan lapsen pitkälle kotona (varmaan n. 5-vuotiaaks) ja ohittamaan ruuhkavuodet. Mutta se kouluikä, mitä murhetta aiheuttavatkaan sitten kaikki koulujen pitkät kesälomat, murrosikä, lasten ihmissuhdekoukerot (itselläni on 12v pikkusisarus, joten tiedän suunnilleen missä mennään) yms... Kuka hoitaa lasta kesäisin, mitä myönnytyksiä vielä SILLOINKIN pitää tehdä, jotta saa lapsen hoidettua. Toki monet ajattelevat eri tavalla tästä asiasta, mutta me olemme kokeneet, että olemme velvollisia hoitamaan lapsemme itse (eli kotihoidossa) ja myös varmasti jompi kumpi meistä viettää koko kesälomankin sitten lapsen kanssa tulevaisuudessa.'

ap

Tämä on ihan asuinpaikkakysymys.

 

[Blue]

Mutta sittenhän se todellinen rumba vasta alkaa kun se kolmas on tehty. Seuraavat reilu 20 vuotta oot niissä kiinni. Vanhemmat usein unohtavat sen kun tehtailevat lisää niitä lapsia. Ajatellaan että se suurin vaikeus loppuu siihen kouluikään mikä on ihan bullshittiä.

Sillä helpolla elämällä mä tarkoitan sitä että ei ole aikatauluja, pieniä jotka vaatii koko ajan jotain eivätkä mitään osaa tehdä yksin, lapsellisia juttuja, sitä että mihinkään ei pääse ilman lapsia ilman organisointia yms yms.

Joo, kiinnihän niissä on aina, mutta voi elää omaa elämäänsä samalla kun pitää huolta niistä isoista lapsista jotka jo kuitenkin osaavat itsenäisestikin toimia (ja heidän kanssaan oleminen on helppoa, on ihan erilailla keskusteluseuraa ja touhuseuraa). Ja tässä kohtaa on sitten ihan sama onko niitä kolme vai yksi, koska tämä vaihe tulee kestämään koko loppu elämän.

 

[Starbucks]

[QUOTE="vieras";28383214]En mä niin toki sanonut! Se on se SYY miksi mä halusin 3 lasta, että olisi nimenomaan sitä elämä talossa seuraavat 20 vuotta! Lapsia ja niiden kavereita.

Mä en vaan ole yhtään vauvaihminen. Vauvaikä on se välitön pakko, jotta saa niitä ihania lapsia. Mun puolesta saisivat syntyä 2-vuotiaana. Meillä ainakin elämä helpottanut todella paljon sitä mukaa kun lapset on kasvaneet ja varsinkin 2-vuotissynttäreiden jälkeen.

Mä tykkään puuhailla lasten kanssa, harrastaa, tehdä retkiä, askarrella jne. Kaikkea, mitä vauvan kanssa ei vielä voi tehdä.[/QUOTE]

Ymmärsin sitten väärin, tiedän tapauksen, jossa hommaillaan vauvoja ja nautitaan vauva-ajasta. Mikä sekään ei ole väärin. Mutta sen jälkeen " unohdetaan" hoitaa ne kasvavat isommat lapset. Mitään ei yhdessä tehdä, ei harrasteta, ei huolehdita kunnolla. Vaan annetaan isompien sisarusten pähkäillä keskenään elämää. Keskitytään siihen uuteen, taas syntyvään vauvaan.

 

[Blue]

Itse olen vasta nyt herännyt ajattelemaan sitä tulevaa tarhaikää ja kouluikää. Pystymme hoitamaan lapsen pitkälle kotona (varmaan n. 5-vuotiaaks) ja ohittamaan ruuhkavuodet. Mutta se kouluikä, mitä murhetta aiheuttavatkaan sitten kaikki koulujen pitkät kesälomat, murrosikä, lasten ihmissuhdekoukerot (itselläni on 12v pikkusisarus, joten tiedän suunnilleen missä mennään) yms... Kuka hoitaa lasta kesäisin, mitä myönnytyksiä vielä SILLOINKIN pitää tehdä, jotta saa lapsen hoidettua. Toki monet ajattelevat eri tavalla tästä asiasta, mutta me olemme kokeneet, että olemme velvollisia hoitamaan lapsemme itse (eli kotihoidossa) ja myös varmasti jompi kumpi meistä viettää koko kesälomankin sitten lapsen kanssa tulevaisuudessa.'

ap

Ajattelen täysin samalla lailla.

 

[Blue]

Ymmärsin sitten väärin, tiedän tapauksen, jossa hommaillaan vauvoja ja nautitaan vauva-ajasta. Mikä sekään ei ole väärin. Mutta sen jälkeen " unohdetaan" hoitaa ne kasvavat isommat lapset. Mitään ei yhdessä tehdä, ei harrasteta, ei huolehdita kunnolla. Vaan annetaan isompien sisarusten pähkäillä keskenään elämää. Keskitytään siihen uuteen, taas syntyvään vauvaan.

No nää on sitten tapauksensa erikseen... : /