Oman elämänmuutoksen myötä mennyt elämänarvot uusiksi.

[ärsyttää turhastavalittaminen]

Ennen eroa sitä piti pieniä asioita lähes itsestäänselvänä.
Jos et jaksanu mennä kauppaan, laitoit toiselle viestin et tuo sitä ja sitä tullessas.
Pääsit esim.laivalle kun se toinen hoiti muksun, koirat ja kodin sillävälin.
Jos et jaksanu tehdä ruokaa, se toinen teki ruuan.
Jos tuli iso lasku ei silti ollut pulassa koska oli sen toisenkin tili turvana.

Nyt kun olen yksin lapsen ja koirien kanssa ja kaikki menee minun pussistani, minun täytyy jaksaa mennä sinne kauppaan, lenkille, tehdä ruokaa, pyykätä ja venyttää penniä jos tulee isoja laskuja.

Nykyään mua myös ärsyttää suunnattomasti moni ihminen lähipiiristä jotka valittaa ihan vitun typeristä asioista (anteeksi karkea ilmaus). Mies on ripustanu vaatteet vääriin narulle tai tuonu kaupasta väärää maitoo.

En nyt tiedä saanko itseäni ilmaistua niin että ymmärrätte mut oikein, mutta tekis mieli huutaa että pyöritäppä sitä arkea ilman sitä toista ihmistä vaikka kuukausi ihan kokeeks ni ei ole herkkua!

Mä kyllä tykkään mun elämästä, en koe olevani mikään uhri, mutta onhan se oma vapaus mennyt kun koirat vaatii paljon, lapsi vaatii paljon, työt päälle ja kaikki kodin hommat.

Elämän realiteetit auennu ihan uudella tavalla ja turhastavalittajat siirretty taka-alalle..

 

["vieras"]

tuolla ylenkatseen määrällä sulla ei ole kohta yhtäkään ystävää

 

["vieras"]

Hyvä kun ovat auenneet. Yksinhuoltajaperheessä kasvaneena olen jo nuoresta nähnyt miten helppoa arkea kahden vanhemman talouksissa usein vietetään vaikka koko ajan valitetaan.

 

[nokkimus]

jokainen vuorollaan, luultavasti muita on ärsyttänyt sussa ennen nuo samat asiat.

 

[astrolabe]

No meitä on tässä sirkuksessa kaksi yyhoota yhdessä. Kumpikin tietää mitä on pärjätä omillaan ja nyt arvostaa sitä, että jos on ite kipeänä niin toinen astuu remmiin ja hoitaa kodin, lapset jne.

 

["kuuden äiti"]

Elämä on jatkuvaa oppimista =) Hienoa että maailmankatsomuksesi on avartunut. Mun äiti oli yksinhuoltaja, joten ehkä siksi olen hyvin joustava mieheni tekemisten tai tekemättäjättämisten suhteen, pääasia että hän on läsnä elämässäni.

Jokaisella on taatusti asioita jotka ärsyttävät,siinä et ole yksin. Mua ärsyttää, jos 2-3 lapsen äidit valittavat miten ei voi tehdä mitään mitä haluaisi ja kaikki aika menee lastenhoitoon ja kuskaamisiin jne... joopajoo, eikö ne ole halunneet niitä lapsia eli ne saa tehdä sitä mitä ne haluaa?!!!? Kyllä yhden tai kaks tai jopa kolmekin ketaa voi väsyneenä valittaa, mutta kun tuntuu että jotkut on tehnyt niitä lapsia vain saadakseen jatkuvasti valittaa...

 

["Vieras"]

Sun elämänmuutos marttyyriksi. Sä kuulostat katkeralta. Ei ne sun kaverit voi sille mitään että sun elämä on se mitä se on.

 

[Yh]

Mulla oli yh:na helpompaa kuin miehen kanssa

 

[Madicken04]

jokainen vuorollaan, luultavasti muita on ärsyttänyt sussa ennen nuo samat asiat.

Nimenomaan. Toki ns turhasta valittaminen voi ärsyttää ja se kannattaakin myöntää itselleen. Muuten voi vähän miettiä suodattimen läpi sitä miten tuota ärsyynnystä tuo ilmi vai tuoko lain. Aina löytyy joku jolla on vaikeampaa ja hänen silmissään sinun valituksesi on ihan turhaa natinaa. Loppupelissähän kenelläkään ei näin ollen olisi oikeutta valittaa mistään. Silti jokaisen elämään kuuluu juttuja jotka jollain lailla ärsyttävät, suututtavat tai väsyttävät ja välillä niitäkin tunteita on hyvä päästää pihalle.

 

[chef]

Mä olen monasti kokenut olevani onnekas, koska olen saanut aloittaa elämäni äitinä yksihuoltajan roolissa.

Mä näin heti, mitä on olla perheessä ainoa laskunmaksaja, ainoa lapsen lohduttaja, ainoa huoltaja, ainoa ruoanlaittaja, kaupassakävijä, siivoaja jne. jne. Mä tosin EN nähnyt sitä mitenkään negatiivisenä asiana...se oli mulle aivan normaalia. Ei mulla ollut edes muunlaisesta perhemallista kokemusta (äitinikin oli yh).

En ole kyllä koskaan ajatellut asioita niin, kuten ap. Kyllä mä silti kykenin ymmärtämään, että ne ystävät jotka elivät perheensä kanssa ydinperheenä, omasivat ongelmia. Sekä isoja, että pieniä.

Ap:n mielestä näiden naisten pitäisi ilmeisesti vaan olla ihan helvetin kiitollisia siitä miehestä, eikä mistään pikkujutusta saisi ärsyyntyä, sillä hehän ovat onnekkaita, kun heillä on se mies.

Ei se kyllä ihan noin mene. Mä monasti näitä ystävien napinoita ja narinoita kuunnellessani kiitin luojaa siitä, että mun ei tarvinnut moisista asioista narista. Mä näin usein tilanteen niin, että vaikka siinä yksinhuoltajuudessa on varjopuolensa, niin niin on kyllä siinä parisuhteessakin elämisessä. Molemmissa on siis ne plussat ja miinukset.

Joo, sä saat ehkä parisuhteessa juoda aamukahvin rauhassa, kun kumppani hoitaa lapset, mutta sä saatat tosiaan joutua juomaan sitä kahvia kera väärän maidon.

Jos olet yh, et ehkä saa juoda kahvia rauhassa, mutta saat lorautettua joukkoon ainakin sitä mieluista maitoa.

Jotta sillälailla.

Olen ollut tässä jo jokusen vuoden naimisissa, mutta kyllä mä edelleen olen sitä mieltä, että mä pärjäisin edelleen mainiosti yksinhuoltajana. Monasti se olisi jopa helpompaa, kun saisi itse päättää kaikesta. Joten en ymmärrä ap:n kitinää ja pelkästään negatiivista suhtautumista asiaan.

 

[Eijpustoa]

Siis sulla oli ennen hyvä mies, josta kuitenkin erosit. Kaikki miehet ei todellakaan ole tommosia, ainakaan mun mies. Itse joudun lapset hoitamaan ja taloudellisen vastuun kantamaan. Yksin olisi helpompi, kun ei tarvitsisi jatkuvasti toiseen pettyä.

 

[ärsyttää turhastavalittaminen]

Ei ollut tarkoitus kuulostaa pelkästään negatiiviselta, kirjoitin että tykkään mun elämästä enkä koe olevani mikään uhri, mutta mulle on vaikeaa kirjoittaa asioista ymmärrettävästi ulkopuolisille kun itsellä ne ajatukset ja tilanteet ja ihmiset on selkeänä mielessä ettekä te tiedä tietenkään muuta kun mitä kirjotan.

Mä en ole katkera, enkä ajattele että se mies on joku jumalan lahja, mulla on itselläni todella huonoja suhteita takana ja mun elämä on paljon parempilaatuista ilman huonoa miestä.

mulla oli vatsatauti viime viikolla ja jouduin raahautumaan silti 3 kertaa päivässä lenkille puskiin oksennellen ja raajat täristen, jouduin silti käymään kaupassa ja hoitamaan lapsen. mun kaveri sitten soitti ja kysyi miten menee ja sanoin et oon aivan katkipoikki ja tosi kipee. hän siihen et aijaa ja alko valittaan miten miehensä oli tuonut vääriä juttuja kaupasta.
mua otti niin lujaa aivoon ja lopetin puhelun.

en koe olevani kenenkään yläpuolella tai marttyyri, mun pointti oli tuoda julki mun oma herääminen siihen miten helppoa oli kun oli se toinenkin arkea pyörittämässä. en nyt osaa selkeästi kirjoittaa mitä tarkoitan..

 

["vakkari harmaana"]

Siis sulla oli ennen hyvä mies, josta kuitenkin erosit. Kaikki miehet ei todellakaan ole tommosia, ainakaan mun mies. Itse joudun lapset hoitamaan ja taloudellisen vastuun kantamaan. Yksin olisi helpompi, kun ei tarvitsisi jatkuvasti toiseen pettyä.

Näin juuri. Omalla kohdallani todellakin olen huomannut, että pääsen paljon helpommalla, kun teen ja järjestän asiat itse, kuin pyydän miestä tekemään ja petyn kerran toisensa jälkeen. Huolehdin itse kaupasta kaiken, mitä tarvitsee ja raha-asiatkin ovat omilla harteillani. Mitään omia menoja en uskalla sopia, ennenkuin minulla on varasuunnitelma, kuka hoitaa lapset, jos mies ei pidäkään lupaamaansa ja ruoat sun muut pitää tehdä valmiiksi, ennen kuin voi mihinkään lähteä.

 

[ok]

Tsemppiä ap! Näin se usein menee elämässä. Itsekin tulee valitettua turhasta usein, joskus ihan valittamisen ilosta. Pitäisi asennoitua positiivisemmin

 

["tiina"]

Itsellä myös lähipiirissä nuorten kuolemantapaus ja sairauksia, niin kyllä vetää hiljaiseksi,..tyytyväinen olen elämääni ei voi muuta sanoa...

 

["Vieras"]

Ei ollut tarkoitus kuulostaa pelkästään negatiiviselta, kirjoitin että tykkään mun elämästä enkä koe olevani mikään uhri, mutta mulle on vaikeaa kirjoittaa asioista ymmärrettävästi ulkopuolisille kun itsellä ne ajatukset ja tilanteet ja ihmiset on selkeänä mielessä ettekä te tiedä tietenkään muuta kun mitä kirjotan.

Mä en ole katkera, enkä ajattele että se mies on joku jumalan lahja, mulla on itselläni todella huonoja suhteita takana ja mun elämä on paljon parempilaatuista ilman huonoa miestä.

mulla oli vatsatauti viime viikolla ja jouduin raahautumaan silti 3 kertaa päivässä lenkille puskiin oksennellen ja raajat täristen, jouduin silti käymään kaupassa ja hoitamaan lapsen. mun kaveri sitten soitti ja kysyi miten menee ja sanoin et oon aivan katkipoikki ja tosi kipee. hän siihen et aijaa ja alko valittaan miten miehensä oli tuonut vääriä juttuja kaupasta.
mua otti niin lujaa aivoon ja lopetin puhelun.

en koe olevani kenenkään yläpuolella tai marttyyri, mun pointti oli tuoda julki mun oma herääminen siihen miten helppoa oli kun oli se toinenkin arkea pyörittämässä. en nyt osaa selkeästi kirjoittaa mitä tarkoitan..

Pikkanen marttyyri asenne sulla.. Ihan meinaa nauruls laittaa.
Kuka käskee viedä ne koirat kolme kertaa lenkille?
Ja lapsikin varmaan pärjää hetken ns. Pienemmällä hoidolla.
Koitat nyt jotenkin pönkittää itseäsi ja tehdä itsestäsi jonkun super sankarin.
Tule pois sieltä marttyyrin roolista

 

[Madicken04]

[QUOTE="tiina";28398681]Itsellä myös lähipiirissä nuorten kuolemantapaus ja sairauksia, niin kyllä vetää hiljaiseksi,..tyytyväinen olen elämääni ei voi muuta sanoa...[/QUOTE]

Niin. Meillä oli joulun alla oma stressinsä joululomista (kaksi kehitysvammaista autistia joista toiselle lomat vaikeita, 2v ja pieni vauva) ja muutenkin ollut lasten kanssa omia juttujaan. Sitten tuli lomaa edeltävällä viikolla viesti pojan koululta että rinnakkaisluokalla ollut poika oli juuri menehtynyt pitkäaikaiseen sairauteensa. Jotenkin pisti tuokin asioita uuteen valoon ja vietettiinkin se joulu omalla tavallamme ilman turhaa stressiä.

 

[Eijpustoa]

Ei ollut tarkoitus kuulostaa pelkästään negatiiviselta, kirjoitin että tykkään mun elämästä enkä koe olevani mikään uhri, mutta mulle on vaikeaa kirjoittaa asioista ymmärrettävästi ulkopuolisille kun itsellä ne ajatukset ja tilanteet ja ihmiset on selkeänä mielessä ettekä te tiedä tietenkään muuta kun mitä kirjotan.

Mä en ole katkera, enkä ajattele että se mies on joku jumalan lahja, mulla on itselläni todella huonoja suhteita takana ja mun elämä on paljon parempilaatuista ilman huonoa miestä.

mulla oli vatsatauti viime viikolla ja jouduin raahautumaan silti 3 kertaa päivässä lenkille puskiin oksennellen ja raajat täristen, jouduin silti käymään kaupassa ja hoitamaan lapsen. mun kaveri sitten soitti ja kysyi miten menee ja sanoin et oon aivan katkipoikki ja tosi kipee. hän siihen et aijaa ja alko valittaan miten miehensä oli tuonut vääriä juttuja kaupasta.
mua otti niin lujaa aivoon ja lopetin puhelun.

en koe olevani kenenkään yläpuolella tai marttyyri, mun pointti oli tuoda julki mun oma herääminen siihen miten helppoa oli kun oli se toinenkin arkea pyörittämässä. en nyt osaa selkeästi kirjoittaa mitä tarkoitan..

Siis vaan yksi lapsi tällä yh:lla? Eikä edes oksutaudissa samaan aikaan? Alepa tuo ruokaostokset kotiin halvalla, ei tarvii muita asiakkaita käydä tartuttamassa. Koiran voi käydä parin päivän ajan pissattamassa ovensuuhun ja lapselle tuutin täydeltä piirrettyjä. Aivan varmasti muissakin lapsiperheissä sairastetaan. Ehkä ystävälläsi oli vaikka takana kolmen lapsen oksentelurumba samaan aikaan itse sairastaen, muttei vaan halunnut sulle päteä?

 

["oooooo"]

No jos parisuhteesta sitten hakee huonon puolen, niin se on sitä, että joka asiasta pitää sopia ja neuvotella ja tehdän kompromisseja ja jakaa töitä sekä joskus tapella siitä, että miten hommat jaetaan. Yh:na on ainakin selkeää ja kaikki on itsestä kiinni. (Itse olen onnellisessa parisuhteessa)

 

["kukin tyylillään"]

Nimenomaan. Toki ns turhasta valittaminen voi ärsyttää ja se kannattaakin myöntää itselleen. Muuten voi vähän miettiä suodattimen läpi sitä miten tuota ärsyynnystä tuo ilmi vai tuoko lain. Aina löytyy joku jolla on vaikeampaa ja hänen silmissään sinun valituksesi on ihan turhaa natinaa. Loppupelissähän kenelläkään ei näin ollen olisi oikeutta valittaa mistään. Silti jokaisen elämään kuuluu juttuja jotka jollain lailla ärsyttävät, suututtavat tai väsyttävät ja välillä niitäkin tunteita on hyvä päästää pihalle.

Mä allekirjoitan tän täysin. Mulla meni tosi kauan että pystyin hyväksymään ja sisäistämään tämän. Nyt se tuntuu ihan luonnolliselta ja luontevalta, eikä muiden valitukset enää saa mussa minkäänlaisia tunnereaktioita aikaan. Se on helpottavaa. Mulla on taustalla lapsettomuutta ja vuorokauden ikäisenä kuollut vauva.

 

["Vieras"]

Uskon toki että on rankkaa, mutta myös ydinperheessä sairastetaan. Yleensä kuitenkin sen toisen vamhemman pitää mennä töihin vaikka toinen kotona sairastaisikin. Muutamat kerrat oksennustaudissa hoitanut oksentavat lapset, terveen lapsen ja sen syömiset, koiran viemiset jne. Koska se mies ei vaan voi olla pois töistä.
Kai sillä sun lapsellasi on myös isä jonka luona lapsi on? Eli saat kuitenkin vapaata?

 

["vieras"]

Onhan se ihan mielettömän iso helpotus elämässä, että on toinen aikuinen jakamassa vastuuta, mutta ei se ilmaiseksi tule. Varmaan eronneena tiedät hyvin, että parisuhdekin voi olla taakka, ja hyväkin suhde vaatii usein veronsa. Jos olisin yksin, saisin päättää itse mihin ja miten rahat käytetään, saisin valita yksin kenen kanssa ja missä vietän juhlapyhät ja lomat, saisin päättää yksin missä asun jne. Ei tarvitsisi tehdä komromissej atai antaa toisen aikuisen päättää joistakin asioista. Sä koet että vapaus on elämästä mennyt eron myötä, mä taas usein koen että mun on valittava joko parisuhde tai vapaus. Sitten tietysti on ne pienet asiat; toinen huudattaa telkkaria kun haluaisin nauttia hiljaisuudesta, kuorsaa yöllä, syö kaapista suklaat jotka olen varannut leipomiseen.

Harvoin mikään asia menee niin, että mulla on vaikeeta ja muilla helppoa, vaan kaikilla on ne omat vaikeutensa je elämää helpottavat tekijät. Puoliso voi asiasta riippuen mennä kumpaankin lokeroon

 

["niin"]

Kun itsellä on rankkaa ja elämä näyttää kurjan puolensa, kyl siinä elämänjärjestykset menee uusiksi. On sekin tullut huomattua, että sitten kun vaihteeksi menee hyvin, sitä tulee "ruikutettua" samaan malliin kuin ennenkin.

Ei sekään ollut helppoa, kun mies sairastui vakavasti. Yllättäen ei pystynytkään tukeutumaan toiseen vaan olemaan toisen tukena. Miehestä ei ollut lasten hakijaksi päivähoidosta niin kuin ennen, ei edes perään katsojaksi. Onneksi oli tukiverkostoa, josta oli apua lasten kanssa. Toki ilmankin olisi ollut pakko pärjätä, onneksi ei tarvinnut. Silti siinä vaadittiin itseltä venymistä. Oli pienoinen herätys, miten tärkeä ihminen toinen lopulta onkaan. Menetyksen pelko oli välillä aika kova. Tämä oli sentään lopulta vain väliaikaista, onneksi.

 

["Mä vaan"]

Sinä joka aloitit tämän ketjun - ymmärrän täysin mitä yritit sanoa! Aika typeriä vastauksia olet saanut, älä välitä niistä. Ei ole helppoa olla yksinhuoltaja, parasta vertaistukea olisi jos lähistölläsi olisi toinen yh jonka kanssa saisi jakaa ajatuksia ja jopa joskus saada apuakin siihen arjenpyörittämiseen. Tsemiä!

 

[Porho]

Pyrin olemaan valittamatta, koska asiat ovat niin hyvin kerrankin. Viime kuussa sattui tapaturma, joka hankaloitti seuraavien kuukausien suunnitelmat, mutta silti menee ihan hyvin. Miksi pitää vertailla edes kellä on vaikeinta ja menee huonoiten?

Toisten huolia kuuntelen mielelläni, siksi että kyseessä ovat ystäväni. Jos valitusta tulee liikaa niin astun mielessäni askeleen kauemmas, suljen korvani ja nyökkäilen vaan kaverille ymmärtäväisesti. Hetken kuluttua vaihdan aihetta johonkin rennompaan.