Se oikea, parisuhteesta pohdintaa , omana aloituksena vaikka liittyykin tuohon yhteen eroketjuun

["vieras"]

Toisessa ketjussa tuli esille aihe, jossa joku epäili että kaikille ei ole sitä oikeaa , ja toinen oli sitä mieltä että kaikille on, ja joku, että oikeita voi olla useampikin:

Mitä olette mieltä, voiko sen oikean luoda yhdessä?

Ihmisen perusluonnetta ei voi muuttaa keneltäkään, mutta
onko parisuhteessa mielestänne mahdollista luoda _pysyvä_ olotila sillä että
molemmat / tai vaikka vain toinen ikäänkuin antaa periksi , luopuu jostain omastaan
(ajatuksesta, tavasta,tekemisestä jne ) ja muuttaa itseään tai tekemisiään niin että
toinen on tyytyväisempi? voiko tällaisia kompromisseja tehdä ilman että oma minä kärsii ja se "luopuja" on sitten jossain vaiheessa luopunut liikaa, ja suhde kariutuu. Onko molempien luovuttava, vai toimiiko muuttuminen yhden ehdoilla ilman katkeruutta jossain vaiheessa ?

Liitonhan vanhan sanonnan mukaan pitää kestää ylä ja alamäet- vaikka ihan en siihen uskokaan että "kaikki se kärsii kaikki se kestää" mutta voiko se, ettei sitä oikeaa löydy, johtua myös ihmisen joustamattomuudesta ja kyvyttömyydestä hyväksyä toista erilaisena, kuin se unelmissa oleva ihminen olisi? Kyvyttömyys kompromisseihin ja periksiantamseen ?

 

["vieras"]

Aika hyvä ajatusmalli, etenkin jos se perustuu siihen, että molemmat ikäänkuin sulautuvat toisiinsa, ei niin että toinen taipuu ja toinen taittaa. Tuollaiseen "oikeaksi tulemiseen" mielelläni uskoisin.

 

[säpäle harmaana]

Et kai kuitenkaan tarkoita, että kuka tahansa voisi olla "se oikea", jos vain molemmat tekevät tarpeeksi kompromisseja. Kai siinä jokin pohja pitää olla, pikkuasioitahan voi sitten hioa ajan mittaan.

Uskon kyllä, että sitä lähtökohtaisestikaan sopivaa "oikeaa" ei välttämättä kaikille löydy.

 

["vieras"]

Et kai kuitenkaan tarkoita, että kuka tahansa voisi olla "se oikea", jos vain molemmat tekevät tarpeeksi kompromisseja. Kai siinä jokin pohja pitää olla, pikkuasioitahan voi sitten hioa ajan mittaan.
.

Kyllä minusta ainakin pitäisi jonkunlainen yhteinen pohja olla, jossa sitten tapahtuisi sitä puolin ja toisin sopeutumista. Kyllähän sitä tahtoo olla sellainen, että toista miellyttää, noin lähtökohtaisesti, kai... Ja kun se on molemminpuolista, on hyvä olla.

 

[Jellybeany]

Ajatuksena ihana, että olisi jossain juuri se oikea, mutta oikeasti en usko siihen. On vain enemmän oikeita ja vähemmän oikeita.

Tuollaiseen yhteenkasvamiseen uskon, jos molemmat siinä joutuu hiomaan särmiään, eikä vain toinen.

 

["vieras"]

Et kai kuitenkaan tarkoita, että kuka tahansa voisi olla "se oikea", jos vain molemmat tekevät tarpeeksi kompromisseja. Kai siinä jokin pohja pitää olla, pikkuasioitahan voi sitten hioa ajan mittaan.

Uskon kyllä, että sitä lähtökohtaisestikaan sopivaa "oikeaa" ei välttämättä kaikille löydy.

En tarkoita. Vaan juuri sitä , että jos sieltä ensin löytyy se ihminen , jonka seuraan hakeutuu ja tuntee vetoa, mutta jossain kohtaa se väistämöätön arki tulee vastaan ja siinä kohtaa mietin sitä joustoa / taipumista ja sen tuomia mahdollisuuksia.

Uskon että nekin, jotka eivät ole löytäneet sitä oikeaa, ovat kuitenkin kohdanneet ihmisen joka vetää puoleensa ...

Tosin, mihin perustuivat aikanaan järjestetyt avioliitot? Kai nekin omalla tavallaan
kasvoivat kiintymyksen ja jonkinlaisen yhteistyön voimin edes jonkinasteen suhteeksi jossa mukana oli muutakin kuin pelkkää inhoa toisiaan kohtaan?

 

[vierasd]

Jokainen asettaa parisuhteelleen "ehdot", joiden sisällä on valmis tekemään kompromisseja. Toinen on joustavampi kuin toinen, ehkä tarvitsee suhdetta enemmän kuin toinen ja on siksi valmis luopumaan enemmän asioista joihin toinen osapuoli ei ole tyytyväinen.

 

["vieras"]

Ajatuksena ihana, että olisi jossain juuri se oikea, mutta oikeasti en usko siihen. On vain enemmän oikeita ja vähemmän oikeita.

Tuollaiseen yhteenkasvamiseen uskon, jos molemmat siinä joutuu hiomaan särmiään, eikä vain toinen.

Voisiko tämän sanoa myös niin, että kaikille on jossain olemassa joku, kun vain osaa nähdä asian laajemmin ?

 

[lakaisukone]

Mä uskon että (lähes?) jokaiselle on se oikea jonka vaan tuntee kun se kohdalle osuu. Ne jutut joista ap puhuu, muutettavat ja muokattavat pikkuominaisuudet ja tavat, ne on sitä pintaa mutta pohjalla pitää olla jokin syvempi ja muutosta kaipaamaton tunne yhteenkuuluvuudesta.

 

[Jellybeany]

[QUOTE="vieras";28416288]Voisiko tämän sanoa myös niin, että kaikille on jossain olemassa joku, kun vain osaa nähdä asian laajemmin ?[/QUOTE]

Varmaan joo. Tarkoitin, että ei ole vain sitä yhtä oikeaa, jonka kanssa kaikki onkin sitten täydellistä harmoniaa, valkoisia kyyhkysiä ja harpunsoittoa. Vaan on nippu ihmisiä joiden kanssa on mahdollista onnistua, mutta ei mitään takeita.

 

[vierasd]

[QUOTE="vieras";28416288]Voisiko tämän sanoa myös niin, että kaikille on jossain olemassa joku, kun vain osaa nähdä asian laajemmin ?[/QUOTE]

Ehkä jokaiselle voi löytyä se oikea joka kanssa tyydyttävä parisuhde on mahdollinen, mutta... miksi kaikille olisi oltava olemassa joku?

 

[Jellybeany]

Onkohan jokaiselle juopolle vaimonhakkaajallekin olemassa joku? Vai voiko ne muuttua sen oikean kohdatessaan sellaisiksi, että ne on sille toiselle oikeita? Hmm.

 

[Cerine]

Mä uskon, että ihmisille on olemassa useitakin 'oikeita', mutta vielä enemmän niitä 'vääriä'. Jotta parisuhde voi toimia myös siinä arjessa, mun nähdäkseni ihmisillä pitää olla jonkinlainen soveltuvuus siihen yhteiselämään. Jos ihmiset on liian erilaisia, haluaa ihan eri asioita ja kumpikaan ei ymmärrä toista, tulee suhteesta ainakin hiton paljon hankalampi. Siihen toisaalta en usko, että olisi olemassa sellainen 'täydellinen kumppani', kyllä se vaatii joustoa ja sopeutumista puolin ja toisin ja uskon, että pari voi ajan myötä hioutua toisilleen täydellisesti sopiviksi.

 

["mies"]

Aina pitää miinusta vähän tehdä kompromisseja. Mutta on erittäin haitallista ja myös onnetonta, jos tekee niitä _liiaksi_. On varottava liiallista toisen mieliksi olemista. Mutta yhtä lailla varottava kylmäksi ja piittaamattomaksi muuttumista. Paras olisi muistaa tarvitsevuus, kiitollisuus, kunnioitus, jne. aina ja käytännön teoissa. Mutta ei alkaa olla lintu kultaisessa häkissä tai toisen orja. Silloin elämä mustenee huomattavasti ja lopulta itsen raunioituminen ja altistuminen hyväksikäytölle on suurena vaarana.

Uskon siis useisiin oikeisiin, jotka toimivat eri lailla, joiden kanssa moni asia on helppoa ja sanattomasti selvää, mutta joiden kanssa myös joutuu vähän viilaamaan ja höyläämään (no pun intended ) itseä.

 

[Mörköäiti]

[QUOTE="vieras";28416276]En tarkoita. Vaan juuri sitä , että jos sieltä ensin löytyy se ihminen , jonka seuraan hakeutuu ja tuntee vetoa, mutta jossain kohtaa se väistämöätön arki tulee vastaan ja siinä kohtaa mietin sitä joustoa / taipumista ja sen tuomia mahdollisuuksia.

Uskon että nekin, jotka eivät ole löytäneet sitä oikeaa, ovat kuitenkin kohdanneet ihmisen joka vetää puoleensa ...

Tosin, mihin perustuivat aikanaan järjestetyt avioliitot? Kai nekin omalla tavallaan
kasvoivat kiintymyksen ja jonkinlaisen yhteistyön voimin edes jonkinasteen suhteeksi jossa mukana oli muutakin kuin pelkkää inhoa toisiaan kohtaan?[/QUOTE]

On eri asia tehdä kompromissi vaikka sen suhteen, että hyväksyy sen, että toinen vetäytyy joka päivä pariksi tunniksi omiin oloihinsa lukemaan tai treenaamaan, tai että sietää toisen hölmöä julistetta vessan ovessa, kuin vaikka se, että toinen muuttuu säilykepurkkimaiseksi tyypiksi, jonka kanssa ei enää kommunikointi onnistu tai alkaa kannattaa jotain kamalia arvoja. Eli pikkuasioissa voi joustaa, tärkeissä asioissa ei. Ja pikkuasioissa jokainen pariskunta varmaan joustaakin.

Järjestetyt avioliitot toimivat, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Tällöin myös parisuhdekäsitys on eri, ja ehkä riittää vain se, että jaetaan arki ja saadaan se arki toimimaan - suhteen ei tarvitse toimia.

Ja se, että suhde ei toimi, ei tarkoita että täytyisi inhota toista - toimimaton suhde voi olla myös kahden ihmisen välillä, jotka voisivat toisissa olosuhteissa olla vaikka kavereita. Ja se, että joku vetää puoleensa, ei vielä tarkoita, että suhde tai yhteinen elämä onnistuisivat.

 

[heih]

Minä ainakin olin elämäni rakkauden kanssa enemmän oma itseni kuin koskaan yksin, hän sai sen aikaan. Rakastin hänen seurassaan enemmän itseäni.

 

[Peyote]

En tiedä uskonko että kaikille ylipäätään on joku, mutta uskoisin että osa pareista ainakin on tehdyt toisilleen.
Minusta se on ihanteellista, että molemmat laittaa toisensa niin etusijalle, ettei tule tunne että joutuu luopumaan asioista vaan että yhdessä halutaan koko ajan lähentyä toisiaan.

 

["mies"]

Minä ainakin olin elämäni rakkauden kanssa enemmän oma itseni kuin koskaan yksin, hän sai sen aikaan. Rakastin hänen seurassaan enemmän itseäni.

Kauniisti sanottu. Toista pystyy kannattelemaan hyvässä suhteessa, saa siivet, jotka puuttuisivat muuten. "Kantakaa toistenne taakkoja".

Sellaisen suhteen eteen olen valmis tekemään aivan mitä tahansa niin kauan kuin henki kulkee. Mutta kovin yleistä sellainen ei ole Suomessa varsinkaan. Vastaanottavampia naiset tuntuvat olevan muissa läntisissä maissa tällaiselle miehelle.

 

["vieras"]

En tiedä uskonko että kaikille ylipäätään on joku, mutta uskoisin että osa pareista ainakin on tehdyt toisilleen.
Minusta se on ihanteellista, että molemmat laittaa toisensa niin etusijalle, ettei tule tunne että joutuu luopumaan asioista vaan että yhdessä halutaan koko ajan lähentyä toisiaan.

Hyvin sanottu.

 

[Peyote]

Semmoiseenkaan en oikein usko, että kun on jo naimisissa jonkun kanssa alkaa puhua itselleen että tuo ei ole mulle se oikea ja että se oikea on jossain tuolla odottamassa (ellei nyt jotain ihan kauheita ongelmia ole suhteessa). Mun mielestä se oikeana olemista on sekin, että haluaa olla toisen vierellä ja yrittää ratkaista ristiriitoja.

 

[astrolabe]

Voiko Sen Oikean luoda yhdessä? Kyllä voi, sen tekee aivokemia.

 

[Keittiönoita]

Mä ajattelen niin, että Sen Oikean kanssa saa olla oma itsensä. Ja myös Se Oikea saa olla oma itsensä. Toisen omituisuudet ei ärsytä eikä toista - taikka itseäänkään - tarvitse yrittää muuttaa toisenlaiseksi.

Joku tuolla jo mainitsikin järjestetyt avioliitot ja uskoisin, että niissäkin liitoissa on ollut ihan tyytyväisiäkin ihmisiä. Ystävyys saattaa olla jopa pidemmälle kantava voima kuin rakkaus.

 

["mies"]

Voiko Sen Oikean luoda yhdessä? Kyllä voi, sen tekee aivokemia.

Mulle aivan liian naturalistinen selitys

 

[heih]

[QUOTE="mies";28416539]Kauniisti sanottu. Toista pystyy kannattelemaan hyvässä suhteessa, saa siivet, jotka puuttuisivat muuten. "Kantakaa toistenne taakkoja".

Sellaisen suhteen eteen olen valmis tekemään aivan mitä tahansa niin kauan kuin henki kulkee. Mutta kovin yleistä sellainen ei ole Suomessa varsinkaan. Vastaanottavampia naiset tuntuvat olevan muissa läntisissä maissa tällaiselle miehelle.[/QUOTE]

Oletko sinkku?

 

["vieras"]

Mä ajattelen niin, että Sen Oikean kanssa saa olla oma itsensä. Ja myös Se Oikea saa olla oma itsensä. Toisen omituisuudet ei ärsytä eikä toista - taikka itseäänkään - tarvitse yrittää muuttaa toisenlaiseksi.

Joku tuolla jo mainitsikin järjestetyt avioliitot ja uskoisin, että niissäkin liitoissa on ollut ihan tyytyväisiäkin ihmisiä. Ystävyys saattaa olla jopa pidemmälle kantava voima kuin rakkaus.

Minulla on enemmän ystävyyteen, kuin esim. seksiin / läheisyyteen perustuva parisuhde. Olemme olleet 22 vuotta yhdessä. Alussa mies oli seksuaalisesti erittäin aktiivinen, ja minä, no, oikeastaan minä vain siedin sitä.

Suhteessa on ollut (ja vielä aikana jolloin meillä oli seksiä) pettämistä miehen puolelta,vaikeuksia saada lapsia, aika rankkoja juttuja läheisilläni (alkoholistivanhemmat minulla ) , ja vastaavasti paljon hyvä hetkiä, jolloin meillä pelaa yhteen ja on hauskaa.

Seksielämä on lähes kokonaan lopahtanut. Mieheni varmasti kärsii siitä, mutta jos sitä olisi enemmän, minä kärsisin...

Eli valtavasti kompromisseja, välillä huonojakin aikoja, mutta uskon, että se mihin tämä yhteiselo perustuu, on kuitekin se usko, että vaikka tylsiin hetkiiin mahtuu pahaa mieltä ja riitaakin, voimme kumpikin 100% luottaa siihen että sitten kun toinen todella tarvitsee tukea, sitä saa. Lasten- ja kodinhoito ja työmoraali meillä on hyvin samanlaista, ja hommat menee varmasti aikalailla tasan.. kumpikaan kyllä ei edes laske, ollaanko saatu saman verran omaa- ja kotityöaikaa jne. Homma vaan hoituu ja pelaa saumattomasti.

Meillä on hyvä arki, ja toimiva elämä. Ne tosikorkeat huippufiilikset ovat hyvin vähissä, mutta eihän elämän yhtä juhlaa pidäkään olla.

Olen miettinyt tosissani, olisinko onnellinen muulla tapaa... En usko. Uutta suhdetta en kaipaa, miestäni kaipaan jos hän on esim. työmatkalla..