Olen esikoisen (kohta 2v) kanssa kotona ja odotan perheen toista lasta. Koulut on käytynä, vakituista virkaa ei ole. Koulutus on terveydenhoitaja-sairaanhoitaja (ja pohjalla lähihoitaja), joten työllistymisestä en ole osannut olla huolissani. Ainakin nyt reilun kahden vuoden poissaolon jälkeen töitä saisin yhdellä puhelinsoitolla. Ja olen tietoisesti tehnyt päätöksen, että jos pitkä poissaolo työelämästä estäisi uudelleen työllistymisen, sitten voin tarvittaessa vaikka hankkia uuden ammatin. Sen riskin olen valmis ottamaan saadakseni olla pienten lasten kanssa kotona (ja tämä ei sisällä hitustakaan kruununkiillotusta, ei ole erityinen ansio tai hyvän äitiyden mitta, vaan ihan vain oma kokemus).
Harkitsimme miehen kanssa, että hän olisi jäänyt kotiin ja minä olisin mennyt töihin tässä lasten välissä joksikin aikaa, ja mies olisi tähän ollut tietysti valmis vaikkei siitä erityisesti haaveillutkaan. Mutta se on taloudellisesti niin typerä ratkaisu (miehen palkka siis selvästi parempi), että jätimme toteuttamatta. Sitä paitsi minä viihdyn kotona, verkostoidun mukavasti ja pyöritän sujuvasti arkea, mies sen sijaan ei varmaan samaan tapaan löytäisi vertaisverkostoja ja voisi pitkästyä.
