Miten onnistuu deittailu kun on lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap--
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap--

Vieras
Olenko tavannut vaan idiootteja miehiä vai olenko itse liian hankala? Olen nyt tavannut sekä lapsettomia että lapsellisia, mutta kaikki hyvin alkaneet tapailut tuntuu lopulta kaatuvan yhteydenpidon vähyyteen ja siihen ettei saada tapaamista sovittua. Lapsettomat ei näytä ymmärtävän, että seuraava tapaaminen todellakin voi mennä vasta sinne 2 viikon - kuukauden päähän ja lapsellisten kanssa menee yleensä vielä pidemmälle. Tapaamisten välissä viestittely sitten pikkuhiljaa vähenee ja lopulta ei enää kuulu mitään. Mä kuvittelin, että kun on lapsia, ja se on toisellakin osapuolella tiedossa, niin ymmärretään ettei sitä lapsivapaata aikaa ole kovin paljon. Ilmeisesti kuitenkin muilla noi tapaamiset onnistuu tiheämmin? Onko täysin epärealistista odottakaan, että tällaisesta satunaisesta, harvakseltaan tapaamisesta voisi seurata jotain? Meillä vielä lasten isällä ei ole mitään säännöllisiä tapaamisia joten mitään ei voi varmaksi koskaan luvata vaan aina on pientä epävarmuutta toteutuuko vai ei.
 
[QUOTE="vieras";28580292]Ajattele omalle kohdallesi; riittäisikö mielenkiintoa odottaa seuraavaa tapaamista pitkään?[/QUOTE]

Kyllä se mulla riittää. Ehkä tietenkin siitä syystä kun ei ole vaihtoehtoja. Mä en voi joka viikonloppu juosta baareissa tapaamassa uusia ihmisiä. Mä en voi sopia nettitreffejä joka arki-illalle. Se ei vaan ole mahdollista kun lapset on 99.9% ajasta minulla. Kyllä mä sen toisaalta ymmärrän, että jos tavataan ekaa kertaa, on ihan mukavaa ja seuraava tapaaminen on vasta kuukauden päästä, että onhan se vaikeaa ylläpitää sitä mielenkiintoa ja mielikuvaa toisesta, käytännössä täysin vieraasta ihmisestä. Mutta miten tässä voi koskaan tavata ketään jos kukaan ei jaksa tuota aikaa odottaa?! En mä lapsia voi mukaankaan ottaa.
 
Kyllä se onnistuu, kun vain oikea osuu kohdalle :)
Me tavattiin aluksi kun lapset olivat muualla, ja joskus illalla hän kävi mun luona kun lapsi nukkui. Kohta sitten olikin jo lapset mukana :)
 
Kyllä se onnistuu, kun vain oikea osuu kohdalle :)
Me tavattiin aluksi kun lapset olivat muualla, ja joskus illalla hän kävi mun luona kun lapsi nukkui. Kohta sitten olikin jo lapset mukana :)

Kuinka usein teillä alussa onnistui tapaamiset? Mietin vaan, että olenko sittenkin itse vaan turhan hankala asian suhteen. On omat harrastukset, lasten harrastukset, kaveritapaamiset jne jotka on sovittuna enkä niitä ole koskaan suostunut siirtämään treffien takia.
 
Ei se onnistukaan. :D Siis jos lapsi/lapset on pieniä.

Mä en kykene ymmärtämään, miten joku saa solmittua parisuhteen täysin uuden ihmisen kanssa samalla, kun yksinhuoltaa pieniä lapsia/lasta? Mistä ne repii resurssit uuteen ihmiseen tutustumiseen ja kaikkeen siihen?
 
Kuinka usein teillä alussa onnistui tapaamiset? Mietin vaan, että olenko sittenkin itse vaan turhan hankala asian suhteen. On omat harrastukset, lasten harrastukset, kaveritapaamiset jne jotka on sovittuna enkä niitä ole koskaan suostunut siirtämään treffien takia.

Voihan tuo olla, että se vaikuttaa kun et jousta omista menoista ollenkaan.

Ota lapset mukaan. Sopikaa treffit Linnanmäelle. Lapset viihtyy varmasti.
 
Hyvin onnistui. Juttelimme netissä ja viestittelimme (olimme tutustuneet aikaisemmin ja tapasimme uudestaan kun lapsi oli vauva). Sitten jossain vaiheessa mies rupesi tulemaan illalla meille kun lapsi oli nukkumassa ja saatiin tutustua rauhassa.
 
Lapselliset miehet ottaa tämän asian yleensä paljon rennommin. Sinkkuna tapailin joitakin lapsellisia miehiä ja aina suurinpiirtein jo toisilla treffeillä lapset mukana. Vaikka siis ilman lapsiakin olis ollut varmaan helppo järjestää kun lapset suurimman osa ajasat äidillä. Minusta se oli vähän kummallista aina miten nopeasti lapset tuotiin mukaan. Itse kyllä haluaisin ensin itse ottaa perusteellisesti selvää tyypistä ennenkuin tutustuttaisin lapsiin.
 
Me pidettiin jo toiset treffit meillä kahvittelun merkeissä. 4v on epäsäännöllisen säännöllisesti isällään eikä siitä olisi tullut mitään, jos ei oltaisi otettu lasta mukaan tapaamisiin. Toki tapaamiset meni sitten aina lapsen ehdoilla. Mulle oli myös tärkeää nähdä miten lapsi reagoi mieheen ja vielä tärkeämpää miten mies reagoi lapsen lasnäoloon.
 
Me pidettiin jo toiset treffit meillä kahvittelun merkeissä. 4v on epäsäännöllisen säännöllisesti isällään eikä siitä olisi tullut mitään, jos ei oltaisi otettu lasta mukaan tapaamisiin. Toki tapaamiset meni sitten aina lapsen ehdoilla. Mulle oli myös tärkeää nähdä miten lapsi reagoi mieheen ja vielä tärkeämpää miten mies reagoi lapsen lasnäoloon.

Mä taas en missään nimessä halua, että lapset oppii että se äidin miesystävä vaihtuu säännöllisesti. En mä ainakaan todellakaan vielä toisilla treffeillä tiedä tuleeko siitä yhtään mitään! Ehkä tässä pitää alkaa asennoitumaan useamman vuoden sinkkuuteen ennen kuin voi edes harkita deittailua uudemman kerran. Vai kuinka tiheästi niitä tapaamisia pitäisi pyrkiä järjestämään?
 
Mä taas en missään nimessä halua, että lapset oppii että se äidin miesystävä vaihtuu säännöllisesti. En mä ainakaan todellakaan vielä toisilla treffeillä tiedä tuleeko siitä yhtään mitään! Ehkä tässä pitää alkaa asennoitumaan useamman vuoden sinkkuuteen ennen kuin voi edes harkita deittailua uudemman kerran. Vai kuinka tiheästi niitä tapaamisia pitäisi pyrkiä järjestämään?

Pitää tapailla semmoista miestä, joka ymmärtää ja hyväksyy tilanteen. Ei asia silloin ole mikään ongelma.
 
Onhan se hankalampaa kuin sinkkuna, mutta helpottaa ajan kanssa, kun saatte miehen kanssa sovittua tapaamisajat. Minun edellinen seurustelusuhteeni katkesi juuri siihen, ettei tavattu riittävästi. Mies kun ei halunnut tavata silloin kun oli lapsia mukana ja halusi tavata vapaa-ajallaan myös niitä kavereita. Nykyisen kanssa eri meno, nähdään paljon, lasten kanssa ja ilman.
Joten ei, kahden viikon välein tai kerran kuussa tapaaminen ei riitä, kenellekään.
 
Onhan se hankalampaa kuin sinkkuna, mutta helpottaa ajan kanssa, kun saatte miehen kanssa sovittua tapaamisajat. Minun edellinen seurustelusuhteeni katkesi juuri siihen, ettei tavattu riittävästi. Mies kun ei halunnut tavata silloin kun oli lapsia mukana ja halusi tavata vapaa-ajallaan myös niitä kavereita. Nykyisen kanssa eri meno, nähdään paljon, lasten kanssa ja ilman.
Joten ei, kahden viikon välein tai kerran kuussa tapaaminen ei riitä, kenellekään.

Kai se täytyy vaan hyväksyä sitten ettei onnistu. En vaan ymmärrä miten tuollainen tiivis tapailu sopii ihmisille kenellä on muutakin elämää kuin vaan se uusi kumppani. Hölmöintä on laiminlyödä kaverit, harrastukset ja lapset jonkun MAHDOLLISEN uuden rakkauden takia. Ja toistaa tuota samaa kerta toisensa jälkeen.
 
Olen totaaliyhäri ja ihan hyvin olen onnistunut tapaamaan ihmisiä treffien merkeissä. Toki jos olen ottanut lapsen mukaan, mutta silloin yleensä ns. neutraalilla maaperällä, esim, vaikka joen rannassa jossa lapsi voi heitellä kiviä ja aikuiset jutella.

Ja itsekin todellakin pyrin välttämään sitä, että "miehet tulee ja menee" lapsen elämässä. Esim. yhtä eksääni lapsi tapaa edelleen, kun ovat kiintyneitä toisiinsa.

Mutta 1 kk on liikaa taukoa, silloin ei mielestäni ole mukana aitoa kiinnostusta enää.
 
Kai se täytyy vaan hyväksyä sitten ettei onnistu. En vaan ymmärrä miten tuollainen tiivis tapailu sopii ihmisille kenellä on muutakin elämää kuin vaan se uusi kumppani. Hölmöintä on laiminlyödä kaverit, harrastukset ja lapset jonkun MAHDOLLISEN uuden rakkauden takia. Ja toistaa tuota samaa kerta toisensa jälkeen.

Siinä on onneksi olemassa välimuotoja. Kyllä minä tapaan kavereita ja harrastan, vaikka miehen kanssa useampi kerta viikossa tavataankin. Miksi ne kaverit pitäisi hylätä? Meillä on nyt vaan niin onnellinen tilanne miehen kanssa, että Harrastamme myös yhdessä, joten se on myös sitä tapaamista ja kivaa yhdessä tekemistä.
Etenkin alkuvaiheessa se on tutustumisen kannalta tärkeää, että nähdään paljon.
 

Yhteistyössä