Miten opettaa 3v päiväkuivaksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Hankkikaa selkänojallinen keija, jossa remmi edessä.
Istuttakaa lapsi heti herättyään keijalle ja antakaa kirja käteen, jos ette voi jäädä viereen odottamaan.
Jos on mahdollista jäädä kaveriksi, sanokaa, että yhdessä kuuntelette, tuleeko pissi tai kopsahtaako keijaan kakka. Kun jotain tulee, katsotte saannosta ihaillen ja taputatte yhdessä käsiänne.
Ruuan jälkeen istutus taas keijalle ja samat taputukset. Lapsi on iloinen aikaansaannoksistaan ja pyytää pian itse keijalle.
Jos joku sanoo, että tämä tapa on väärin, viittaan kintaalla moiseen. Meidän 2-vuotiaamme lopetti vaippojen käytön tällä tavalla.
 
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/ilman-vaippaa/451 tässä hyvä juttu vaipattomuudesta. Miksi pitää lapsi vaipoissa monta vuotta kun toisinkin voi helposti tehdä. Jos ei nyt ihan vaipattomuuteen pyri niin meilläkin tämä tehtiin niin että otettiin vinkkejä mitkä tavat hyvältä tuntui ja alle vuoden iässä lapset olivat jo kotona paljon ilman vaippaa tai harkkahousuissa. Kyseessä ei siis tosiaan ole mikään potalle pakottaminen, sillä ei mennä kuin metsään!
 
Unohda kaikki painostus ja lopeta koko potasta puhuminen.
Housuvaippa päälle vaan.

Jätä potta näkyville vessaan, mutta älä edes puhu siitä mitään.

Eli antakaa homman olla lomalla.

Lapsi saattaa kiinnostua potalle menosta ihan itse kun siihen ei painosteta.

Meidän 3-v on ainakin sellainen, että ei suostu mihinkään pakottamalla tai ehdottamalla.
Pitää saada itse tehdä aloite.

Tätä ehdottaisin minäkin. Vaippa takas ja kerrot, että lapsi voi mennä potalle itse, jos siltä tuntuu. Sitten annat olla ja "unohdat" koko jutun. Ei lahjomista, ei kiristystä, ei uhkailua, ei pakottamista. Ja sitten kun se kerta tulee (se kyllä tulee!), että lapsi menee oma-aloitteisesti potalle (edes istumaan), niin teet saavutuksesta ison numeron, palkitset lasta myönteisellä huomiolla ja ylenpalttisella kehumisella. Muutoin olet kiinnittämättä huomiota, huomioit siis aina vaan toivotun käyttäytymisen. Toimii! (ainakin meillä)
 
Hankkikaa selkänojallinen keija, jossa remmi edessä.
Istuttakaa lapsi heti herättyään keijalle ja antakaa kirja käteen, jos ette voi jäädä viereen odottamaan.
Jos on mahdollista jäädä kaveriksi, sanokaa, että yhdessä kuuntelette, tuleeko pissi tai kopsahtaako keijaan kakka. Kun jotain tulee, katsotte saannosta ihaillen ja taputatte yhdessä käsiänne.
Ruuan jälkeen istutus taas keijalle ja samat taputukset. Lapsi on iloinen aikaansaannoksistaan ja pyytää pian itse keijalle.
Jos joku sanoo, että tämä tapa on väärin, viittaan kintaalla moiseen. Meidän 2-vuotiaamme lopetti vaippojen käytön tällä tavalla.

Ei hyvänen aika 3-vuotiasta voi kahlita remmilla pottaan! EI näin!
 
Meillä aivan sama kuin ap:lla, paitsi on 3,5-vuotias poika. Pojalle esitettiin potta ja aloitettiin pottailu alle 1-vuotiaana. Alkuun siinä istuikin ja sai tuotosta aikaiseksi, ja sai palkintoja. Sittemmin pottailu on mennyt paljon on/off. Siis, välillä pojalta on loppunut into mennä potalle ihan kokonaan, kun taas vähän myöhemmin se taas alkoi käymään potalle, kun taas siitä vähän myöhemmin ei enää halunnut. Koskaan ei olla pakotettu, vaan yritetty houkutella erilaisin palkinnoin, mutta se ei ole auttanut.

Lopulta päätimme jättää asian hautumaan, ettemme mainitse koko potta- ja pönttöasiaa pojalle. Suihkussa alkoi nyt alkuvuodesta pissaamaan. Ja myös kun ennen kylpyä sanottiin, ettei kylpyammeeseen saa pissata, niin hienosti alkoi poika aina ennen kylpyä pissaamaan suihkuun tai jopa seisten pöntölle. Muuten ei suostunut pissaamaan potalle/pöntölle.

Alkuvuodesta kun tuo pissaaminen noin edistyi, annoimme pojan olla housuissa vaipatta päiväsaikaan. Koko alkuvuoden kesään asti, siis niin monta kertaa olen saanut pestä pissaa ja kakkaa lattialta sieltä täältä ympäri asuntoa, todellakin, että enää en jaksa. Kertaakaan ei poika halunnut mennä pöntölle. Eikä kakat ja pissat housuissa haitannut poikaa ollenkaan; jatkoi leikkimistä kuin ei olisi mitään sattunut.

Nyt kesällä täällä lomalla isovanhempien luona, kun heillä on iso piha, saa poika olla vaipatta pihalla pylly paljaana, mutta panttaa sitten kakkaamista siihen asti, kun saa vaipan. Pissaamisesta siis sentään ulkona ollessaan ilmaisee, että on hätä ja menee puun juurelle pissaan. Sisällä ollessaan edelleen tekee kummatkin mieluiten vaippaan, eikä etukäteen sano, että pissa olisi tulossa, saatikka kakka.
 
meillä ollaan aloitettu nyt kesällä ulkona vaipattomuustreenit. tuo tykkää ainakin tehdä puskapissoja (tosin poika kyseessä ja suurinta huvia on aina 'kastella kukkia' siellä puskassa). ei itse muista sanoa, että on hätä, mutta kiikutetaan tasaisin väliajoin pusikkoon ja aina sieltä jotain tulee.

potasta ei niinkään tykkää (tosin ei kyllä tuollaista kammoakaan ole). kakan kanssa on sitten hankalampaa.

mutta ulos vaan ja pusikkoon on minun neuvo ja rennosti kaikenkaikkiaan, että homma olisi ihan mukavaa. sekä vanhemmille että lapsille.
 
No meillä oppi jo 2 vuotiaana, vaikka hankalaa oli. Oli siis todellinen kapinavaihe pottaa ja pönttöä kohtaan. Hirveät raivarit, jos edes kysyi, onko pissahätä. Tytöllä todella hyvä pidätyskyky ja suunnilleen jalat ristissä käveli ja vietiin äkkiä pöntölle, mutta silti tuli vain liru huudon kanssa ja loput vasta lattialle, kun päästiin pöntöltä. Siis hirveä kapina sitä pönttöä kohtaan. No lopetettiin sitten koko pöntön tai pottien miettiminen, mutta vaippoja ei laitettu. Sanottiin välillä, että kannattaa käydä pissalla vessassa, ettei kastu housut.

Oli kesä ja pikkuhousut helpoimmat. Meillä toimi se, että tyttö joutui itse riisumaan märät pikkarinsa. Se oli tytöstä ärsyttävää ja kiukutteli kun äiti ei auta. Jos oli vaikeat housut jalassa, niin toki autoin, mutta alun sai aina ottaa itse. Sanoin aina, että olisi kannattanut käydä pissalla, kun on inhottavat märät pikkarit sitten. Tyttö huusi myös että haluaa vaipan, mutta ei laitettu. Kakat tuli pönttöön yleensä, niissä ei ollut oikeastaan kammoa, en tiedä miksi.

Siinä se sitten pari viikkoa kasteli housujaan eikä millään suostunut vessaan. Näytettiin vielä kuinka ärsyttävää äidin on siivota taas nämä pissalätäköt tästä maasta. Välillä tyttö sai siivota itse.

Lopulta otin pakastimesta jäätelön ja aloin syömään tytön nenän edessä. Olin juottanut tytölle todella paljon juotavaa (kuten muutenkin yritettiin, mutta pidätyskyky niin hyvä), että varmasti oli pissahätä ja ilmoitin tytölle, että kun menet vessaan, saat oman jäätelön. HEtken raivottua, tyttö painui vessaan, kävi pissalla ja annoin jäätelön. Tuosta se alkoi parantumaan. Tyttö sai jatkossa yleensä xylitol pastilleja, joskus jonkun keksin ja siinä sitten aina esitettiin niin iloista. Meillä oli myös pöntössä ja potassa tarroja, joita sai sitten katsella. Tyttö tykkäsi enemmän pöntöstä.

Siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Vessakammoa ei enään ollut, vaikka edelleen 3 vuotiaana ei tykkää, kun äiti kysyy onko pissahätä. Ei ole kyllä pissannut lattioillekaan, mutta joskus kauppareissuilla se hätä tulee vasta siellä kaupassa eikä kotona, kun olisi helpompaa. Meillä lähdetään ulos vasta kun on käyty pissalla ja sanon, että ensin pissat, sitten ulkovaatteet. Pienen raivoamisen jälkeen tyttö suostuu käymään. Muuten kyllä käy omatoimisesti vessassa, mutta tuo lähtöpissa tai se että äiti kysyy, niin ei ole kivaa.
 
Hankkikaa selkänojallinen keija, jossa remmi edessä.
Istuttakaa lapsi heti herättyään keijalle ja antakaa kirja käteen, jos ette voi jäädä viereen odottamaan.
Jos on mahdollista jäädä kaveriksi, sanokaa, että yhdessä kuuntelette, tuleeko pissi tai kopsahtaako keijaan kakka. Kun jotain tulee, katsotte saannosta ihaillen ja taputatte yhdessä käsiänne.
Ruuan jälkeen istutus taas keijalle ja samat taputukset. Lapsi on iloinen aikaansaannoksistaan ja pyytää pian itse keijalle.
Jos joku sanoo, että tämä tapa on väärin, viittaan kintaalla moiseen. Meidän 2-vuotiaamme lopetti vaippojen käytön tällä tavalla.

Jos lapsella on jo nyt kammo potasta/pöntöstä, niin tilannetta ei todellakaan helpota se että lapsi köytetään remmillä kiinni pottaan...
 
Tästä on ollut aika paljon viime aikoina juttua lastenlääkärien taholta ja nimenomaan on väärin ja vaarallista, jos lapsi oppii liian aikaisin pidättämään, koska silloin virtsarakon ja suolen toiminta ei saa kehittyä rauhassa ja tästä seuraa usein myöhemmin ihan rakenteellisia ongelmia ja tulehduksia yms. Eli luottakaa siihen, että te itse vanhempina tunnette lapsenne parhaiten ja tiedätte milloin tuntuu oikealta hetkeltä oppia kuivaksi. Jos tilanne on mennyt noin vaikeaksi kuin AP:lla niin mäkin suosittelisin pienen breikin pitämistä. 3- vuotias on useimmiten jo niin fiksu, että tajuaa potalla käymisen ihan silläkin, että kertoo, että niin vaan toimitaan tässä iässä. Kyse on jostain muusta kuin siitä, ettei lapsi tajuaisi. Tsemppiä!

Meillä reilu 2 v oppi kahdessa päivässä kuivaksi ihan vain sillä, että kerroin, että ei enää pissata tai kakata vaippaan, vaan pottaan tai pöntölle. Tyttö sanoi, että "selvä" :) Aikaisemmin potalle "opettelu" olisi varmaan onnistunut, mutta näin oli helpompi. Jokainen lapsi on erilainen, ja pointti on nyt juurikin se, että äitinä tunnet varmasti lapsesi parhaiten, vaikka nyt turhauttaakin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyvänen aika;28672431:
Miksi jätätte pottaharjoittelun noin myöhään? Mä laitoin potalle heti kun osasi istua. Pottailusta tuli luonnollista kun säännöllisesti käytiin. Tyttö oli päiväkuiva 1v 9kk kuukautta ja poika 2v. Ei ikinä ollut mitään ongelmaa potalla käynnistä.

3 vuotiaalta ottaisin nyt kesällä vaipat pois. Säännöllisesti veisin pissalle, en istuttaisi pitkään vaan veisin useasti. Tarrataulu käyttöön,jokaisesta pissasta\kakasta tarra ja 10 palkinto. Mut ilmoittaisin, että vaippoja ei enää päivällä laiteta vaan että isot lapset käy potalla tai pöntöllä.




Voi että tää on niin käsittämätöntä miks pitää aina tulla jeesusteleen tuohon tyyliin? Kerro? Tunnetko jotain ylemmyyden tunnetta ja "olen parempi kuin tuo aloituksen tehnyt äiti, onhan lapseni oppinut kuivaksi jo 2v:na"
Lapset oppivat kuivaksi keskimäärin 2-4-vuotiaina, tämä on täysin lapsikohtaista ja kypsyminen asiaan on yksilöllistä.
Mulla on neljä tenavaa ja kaks niistä on oppinu kuivaksi 2-vuotiaana. Meidän kolmas on nyt 2v3kk ja aivan eri tyylinen oppija kuin nuo ensimmäiset kaksi lasta. Tää kolmas on sellanen suhaaja, että istuu ehkä sekunnin siinä potalla, vaikka mitä viihdykettä keksis. Lisäksi on myös sen luontoinen, et tasan ei suostu mihinkään pakolla. Kusee pitkin sohvia ja lattioita jos vain ottaa vaipat pois.
Olen tullut siihen tulokseen, ettei hällä ole vielä kypsyyttä tähän asiaan, joten unohdamme myös hetkeksi koko jutun. Pottailun pitää olla positiivista ja kivaa, ei pakottamista ja itkua.
 

Yhteistyössä