V
"vieras"
Vieras
Tällaista pedofiiliuskontoa ne persefinnit yrittävät ujuttaa Suomeen Soinin ohella.
Ei nyt sentään. Kyllä kansa tietää, potkut persiiseen sekä persefinneille, että katolisille pedoille.
Vielä pitää mielessä sen, että katolinen Soini ei hyväksy aborttia edes kohdun ulkopuolisessa raskaudessa. Soini vaan katselisi vieressä, kun nainen menehtyisi. :kieh:
TV1-kanavalla esitetään tänään kello 21.30 dokumentti Ja kirkko vaikeni, joka kertoo karuja asioita katolisen kirkon sisältä paljastuneista pedofiliatapauksista.
Ensimmäinen lasten hyväksikäytöistä syytteet saanut pappi oli kuuroille tarkoitettua Saint Johnin sisäoppilaitosta Milwaukeessa Yhdysvalloissa vuosina 1950-1974 johtanut Lawrence Murphy. Hän raiskasi yli 200 nuorta ennen kuin asia paljastui. Hän valitsi uhreikseen kaikista haavoittuvimmat oppilaat, joiden vanhemmat eivät osanneet viittomakieltä.
Kun hyväksikäyttö alkoi paljastua, arkkipiispa siirsi Murphyn toisiin tehtäviin.
Järjestelmällinen vaikeneminen jatkui katolisen kirkon sisällä edellisen paavin Benedictus XVI:n kaudelle asti. Dokumentti käsittelee myös häntä edeltäneen paavin Johannes Paavali II:n ystävää ja kirkon rahoittajaa Marcial Maciel Degolladoa, joka syyllistyi hänkin lasten raiskauksiin.
Dokumentti paljastaa, että ensimmäiset säädökset pappien pedofilian salaamiseksi ovat jo 1800-luvulta.
Pastori raiskasi yli 200 koululaista – kirkko suojeli j