Mieheni on(kin) alkoholiongelmainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Voimaton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Jos mun ukko on tajukankaalla kun vahtii lapsia, on se anteeksiantamatonta. Lapaia ykain vahtiessa Ei tintata viinaaa! Mut miks niin tekee, onkin toinen juttu. Tekohan on idioottimainen. Ettei vain olisi pikkuiswn epäkypsä ja itsekeakeinen ukko.
 
Kyllä minua tuo tilanne kuulostaa sangen huolestuttavalta. Vaikka mies ei ap:n havaintojen mukaan juo jatkuvasti niin alkoholiongelmaan viittaa kyllä tarve valehdella juomisesta ja juoda silloin kun vaimon silmä välttää. Tulee kyllä mieleen että kuluukohan sitä alkoa itse asiassa enemmänkin, alkoholistit voivat olla tosi ovelia tässä suhteessa (pulloja piilossa työpaikalla, pukukopissa, autotallissa...) ja kun kroppa tottuu niin ei välttämättä päälle päin niin paljon näykään että on ottanut. Ja tuosta olisin tosi huolissani että mies juo ollessaan vastuussa lapsista ja myös välittämättä terveydellisistä riskeistä (kuten tuo epilepsia). Eli kyllä tuossa täytyy alkoholismin kriteereistä aika moni.
 
Minä olisin todella huolestynyt ja vihainen. Kun on yksin vastuussa lasten hoidosta, ei voi olla kännissä. Ei edes hiprakassa. Se on anteeksiantamatonta, samoin se, että on käskenyt lapsia valehtelemaan. Sekin huolestuttaa, että saattaa itsensä hoitovastuussa ollessaan siihen tilaan, että saattaa itse olla vaarassa ja täysin pois pelistä (epilepsia).

Jokin miestä vaivaa ja pahasti. Masennus? Uupumus yhä? Narsisti? Jotain tunnepuolen ongelmia, kun on noin välinpitämätön jopa lastensa suhteen? Alkoholisti? Ei minulla ole muita neuvoja kuin avointa keskustelua miehen kanssa. Ilman huutoa, kerrot että sinulla menee täysin luottamus ja todennäköisesti suhdekin loppuu, ellei mies puhu sinulle. Onko hän ottanut lääkkeet? Mikä häntä omasta mielestään vaivaa? Miksi hän juo, kun olet poissa? Ennen kuin noihin on tullut vastausta, on aika vaikea sanoa tilanteesta mitään.

Voimia.
 
[QUOTE="Kifa";28779332]Kyllä minua tuo tilanne kuulostaa sangen huolestuttavalta. Vaikka mies ei ap:n havaintojen mukaan juo jatkuvasti niin alkoholiongelmaan viittaa kyllä tarve valehdella juomisesta ja juoda silloin kun vaimon silmä välttää. Tulee kyllä mieleen että kuluukohan sitä alkoa itse asiassa enemmänkin, alkoholistit voivat olla tosi ovelia tässä suhteessa (pulloja piilossa työpaikalla, pukukopissa, autotallissa...) ja kun kroppa tottuu niin ei välttämättä päälle päin niin paljon näykään että on ottanut. Ja tuosta olisin tosi huolissani että mies juo ollessaan vastuussa lapsista ja myös välittämättä terveydellisistä riskeistä (kuten tuo epilepsia). Eli kyllä tuossa täytyy alkoholismin kriteereistä aika moni.[/QUOTE]

Kiitos kummallekin ylläolevalle vastauksista.
Eiliset kommentit jäivät painamaan ja mietinkin sitten päivän, että olenko muka kieltänyt ikinä 1-3 saunakaljan juomista esim lauantaina tai noh, muutenkaan sellaista silloin tällöin juomista. Tai ylipäätään, koska ei ole ollut ennen ns. ongelmaa.

Nyt sitten tosiaan kaljatölkkejä on löytynyt varastostakin, kun mattoja pesin. Lapsetkin tässä tänään, kun käytiin vanhemmillani ja sain risteilytuliaisia (viinaakin mukana. lähinnä kermalikööriä yms) sanoivat, että "Ei kai tuossa ole iskälle mitään?"
Lievästi kävi taas ahdistamaan.
 
[QUOTE="laala";28779364]Minä olisin todella huolestynyt ja vihainen. Kun on yksin vastuussa lasten hoidosta, ei voi olla kännissä. Ei edes hiprakassa. Se on anteeksiantamatonta, samoin se, että on käskenyt lapsia valehtelemaan. Sekin huolestuttaa, että saattaa itsensä hoitovastuussa ollessaan siihen tilaan, että saattaa itse olla vaarassa ja täysin pois pelistä (epilepsia).

Jokin miestä vaivaa ja pahasti. Masennus? Uupumus yhä? Narsisti? Jotain tunnepuolen ongelmia, kun on noin välinpitämätön jopa lastensa suhteen? Alkoholisti? Ei minulla ole muita neuvoja kuin avointa keskustelua miehen kanssa. Ilman huutoa, kerrot että sinulla menee täysin luottamus ja todennäköisesti suhdekin loppuu, ellei mies puhu sinulle. Onko hän ottanut lääkkeet? Mikä häntä omasta mielestään vaivaa? Miksi hän juo, kun olet poissa? Ennen kuin noihin on tullut vastausta, on aika vaikea sanoa tilanteesta mitään.

Voimia.[/QUOTE]

Ei hänellä ole epilepsiaa tai lääkitystä, mutta joskus väsymys + perskänni aiheuttavat noita kohtauksia. Lääkärissäkin käyty, mutta saatiin vaan jotain suppoja varuiksi. (laitappa niitä sitten hätätilanteessa, kysyn vaan)

Ei se oikein osaa sanoa siitä vaivaamisesta. Viime vuonna oli töissä todella kova stressi, joutui jatkuvasti hoitamaan todella ikäviä asioita kotoakin käsin ja lähtemään kesken vapaa-ajan, ilman mitään kulu ym, korvausta, koska tilanne oli epänormaali. Ja sitten puhkesi se burn out ja sai onneksi päätettyä, että jättää sen koko paskan taakseen.

Kyllä näistä keskustellaan, mutta en tiedä, riittääkö minun apuni/kykyni ja puhuuko hän yhäkään mielenterveyshoitajallekaan asioistaan, vaikka siellä käykin.
 
Minä ymmärrän ap aivan täysin tuntemuksesi.

Olisin itse vastaavassa tilanteessa aivan raivoissani. Mielestäni alaikäisestä vastuussa oleva EI voi olla sikakännissä kotona. Ja ylipäätään en sellaisten ylettömien kännien vetämistä ymmärrä en sitten ollenkaan. Onko se mukavaa siitä juojasta? Lähipiiristä tuskin ainakjaan on.

Ikinä en itselleni antaisi anteeksi, jos teini vaikka kaatuisi skootterilla ja tarvitsisi apuani, ja olisin niin humalassa etten pystyisi esi,. viemään sairaalaan.
 
[QUOTE="sipsi";28779423]Minä ymmärrän ap aivan täysin tuntemuksesi.

Olisin itse vastaavassa tilanteessa aivan raivoissani. Mielestäni alaikäisestä vastuussa oleva EI voi olla sikakännissä kotona. Ja ylipäätään en sellaisten ylettömien kännien vetämistä ymmärrä en sitten ollenkaan. Onko se mukavaa siitä juojasta? Lähipiiristä tuskin ainakjaan on.

Ikinä en itselleni antaisi anteeksi, jos teini vaikka kaatuisi skootterilla ja tarvitsisi apuani, ja olisin niin humalassa etten pystyisi esi,. viemään sairaalaan.[/QUOTE]

No sepä se, meillä on lapsilla sitä lääketieteellistä (täälleen kiertäen yritän kertoa) hoitoa annettava joka päivä, ja se onkin sitten retuperällä koko juttu, kun hoitovastuussa oleva on pelti kiinni.
Mitä jos niille tapahtuu sitten jotain?
Tajuaako mies sitä jos käy?
Ja jos on humalassa, niin soittanee ehkä esim ambulanssia toiselle, ja toinen jää kotiin, tai lähtee ambulanssiin myöskin?
Mitä jos hänen vanhat vanhempansa tarvivat hätäapua, asuvat aika lähellä?

Ja miten ennenkaikkea se mies VOI elää se tapahtuma tunnollaan, jos jotain käy sen takia, ettei ole hoitanut niitä pakollisia asioita? Jotain peruuttamatonta?
 
Äläkä yhtään väheksy sitä mitä se tekee lasten henkiselle hyvinvoinnille ja turvallisuuden tunteelle, että heidän isänsä on kännissä kun hänen pitäisi huolehtia heistä. Känninen ei käyttäydy kuten aikuinen, ei turvallisesti. Vaikka mitään ei sattuisi, tuollainen jättää takuulla jälkensä lapsiin.

Sanoisin, että alkoholisti, tai ihminen jolla on ongelmia ja hukuttaa niitä aivan väärään asiaan.
 
Kyllä se niin on että meillä helvetti rupeis vaikuttamaan todella houkuttelevalta paikalta jos lapsista vastuussa oleva aikuinen ois perskännissä. Itse en enää uskaltaisi jättää lapsia miehen huostaan jos jonnekin lähtisin.
Minusta sun pitäis puhua vakavasti myös lasten kanssa lasten tasoisesti siitä mikä isää vaivaa ja että jatkossa jos tulee yhtään sellainen olo että isän kanssa pelottaa, tai isä ei hoida pakollisia toimenpiteitä niin soittavat sinulle(vaikka isä kieltäisi) tai sovitte jonkun muun jolle soittaa joka pääsee hakemaan lapset heti pois. Miehelle uhkaisin soittaa poliisille jos tilanne toistuu kerrankin vielä (jos yhdessä jatkatte). Itse en tosin olisi eroamassa jos miehellä on oikeasti halu parantua siitä mikä ikinä vaivaakin, mutta hoitoon meno (ja siihen sitoutuminen) olisi ehdoton edellytys yhdessä jatkamiselle. Jos ero tulisi vaatisin ainoastaan valvotut tapaamiset isän kanssa lapsille.
 
[QUOTE="vieraana";28779652]Kyllä se niin on että meillä helvetti rupeis vaikuttamaan todella houkuttelevalta paikalta jos lapsista vastuussa oleva aikuinen ois perskännissä. Itse en enää uskaltaisi jättää lapsia miehen huostaan jos jonnekin lähtisin.
Minusta sun pitäis puhua vakavasti myös lasten kanssa lasten tasoisesti siitä mikä isää vaivaa ja että jatkossa jos tulee yhtään sellainen olo että isän kanssa pelottaa, tai isä ei hoida pakollisia toimenpiteitä niin soittavat sinulle(vaikka isä kieltäisi) tai sovitte jonkun muun jolle soittaa joka pääsee hakemaan lapset heti pois. Miehelle uhkaisin soittaa poliisille jos tilanne toistuu kerrankin vielä (jos yhdessä jatkatte). Itse en tosin olisi eroamassa jos miehellä on oikeasti halu parantua siitä mikä ikinä vaivaakin, mutta hoitoon meno (ja siihen sitoutuminen) olisi ehdoton edellytys yhdessä jatkamiselle. Jos ero tulisi vaatisin ainoastaan valvotut tapaamiset isän kanssa lapsille.[/QUOTE]

No eihän tuota toisaalta ole tapahtunut kuin kaksi kertaa, kun on ollut yksin vastuussa, mutta SILTI.
Lapsien kanssa ollaankin keskusteltu, ja sovittu että mulle saa ja pitää soittaa aina jos siltä tuntuu, tai mun äidille, joka on yhä työelämässäkin.

En tiedä mitä tapahtuisi, jos soittaisin poliisille ja mies olisi täällä yksin kännissä ja monen sadan km päässä.
Pääsiskö lapset mun vanhemmille yms vai turvakotiin yms?
Kun se jälkimmäinen vaihtoehto on ihan kamala.
Sen jälkeen lapset varmasti valehtelis AINA.
 
Musta yksikin kerta on liikaa!! Luottamus menisi kerrasta tän asian suhteen.Uskon että susta tuntuu kauheelta kun oot kotiin tullu :hug: En mäkään tossa tilanteessa varmaan poliisille soittais, just ettei lapset joutuis mihinkään turvakotiin, vaan koittasin saada jonkun tutun hakemaan lapset pois, mutta varmasti UHKAISIN miestä sillä että näin tekisin :)
 
Yhteistyössä