Voimakas kohtukuoleman pelko :(

[en uskalla raskautua]

Minulla on kova vauvakuume, en kuitenkaan uskalla edes yrittää raskautua, kun pelkään, että lapsi kuolee kohtuun.

Kaksi lasta olen jo synnyttänyt ja molempien raskausaika meni stressatessa, että selviääkö vauva(vaikka kaikki meni hyvin).

Molemmat synnytykset olivat aivan kamalat ja verenpaineet pilvissä ponnistusvaiheen aikana, kun olin aivan varma, että vauva kuolee viimeistään siinä vaiheessa.

Jotenkin sitä oli todella shokissa, kun kuitenkin sain elävän lapsen syliin ja kun lapsi ei kuollutkaan, vaikka sitä pelkäsin todella kovasti.

Silti haaveilen vielä kolmannesta lapsesta ja olen jo muutaman vuoden potenut vauvakuumetta, mutten uskalla yrittää raskautua, kun pelkään, ettei lasta minulle kuitenkaan suoda

Ensimmäistä odottaessani koin todella voimakasta synnytyspelkoa, pääsin kerran kätilön kanssa asiasta puhumaan ja sitten jätettiin "oman onnen nojaan" ja pelko kasvoi keskustelun jälkeen entisestään ja järkytys oli kova, kun synnytys alkoi verenvuodolla. (joka johtui muistaakseni eteisistukasta, ei ollut sitten vaarallista kuitenkaan)

Mutta siis tälläista mulla, kamalaa stressata tuollaisella asialla itseään päivittäin, kun en ole edes raskaana!
Saisiko tähän jostain apua, että "uskaltaa" vielä tehdä yhden lapsen?

Kiitos.

 

[astrolabe]

Kukaan ei voi antaa 100 % takuuta, että kaikki menee hyvin. Ymmärrän pelkoasi, olen loppuvaiheessa raskaana ja pelottaa, että jotain käy, etenkin kun tämä raskaus on ollut haasteellinen alusta alkaen. Maanantaina minun pitäisi saada tavata pieni poikani. Olen käynyt pelkopolilla joka raskaudessa, ekassa siksi että olen pieni ja synnytys pelotti, sain lupauksen pikaepiduraalista, tokassa vannottivat että leikkaussaliin pääsee minuuteissa jos ekan kaltainen vaikea synnytys uusiutuu ja kolmannessa sain lupauksen käynnistyksestä, ettei synny repeämällä kotiin.

En tiedä voiko terapia ennen raskautta auttaa? Hoitohenkilökunnan pitäisi voida ottaa pelkosi vakavasti.

 

["Vieras"]

Voihan ne vauvat/lapset kuolla syntymän jälkeenkin? Eikö se huoleta suoa yhtään?

 

[tämä on sinulle]

[QUOTE="Vieras";28802180]Voihan ne vauvat/lapset kuolla syntymän jälkeenkin? Eikö se huoleta suoa yhtään?[/QUOTE]

No olipa taas tämä vastaus asian VIERESTÄ, onko sulla luetun ymmärtämisessä ongelma?

Otsikossa sanotaan "kohtukuoleman pelko".

 

[viestin aloittaja]

Kukaan ei voi antaa 100 % takuuta, että kaikki menee hyvin. Ymmärrän pelkoasi, olen loppuvaiheessa raskaana ja pelottaa, että jotain käy, etenkin kun tämä raskaus on ollut haasteellinen alusta alkaen. Maanantaina minun pitäisi saada tavata pieni poikani. Olen käynyt pelkopolilla joka raskaudessa, ekassa siksi että olen pieni ja synnytys pelotti, sain lupauksen pikaepiduraalista, tokassa vannottivat että leikkaussaliin pääsee minuuteissa jos ekan kaltainen vaikea synnytys uusiutuu ja kolmannessa sain lupauksen käynnistyksestä, ettei synny repeämällä kotiin.

En tiedä voiko terapia ennen raskautta auttaa? Hoitohenkilökunnan pitäisi voida ottaa pelkosi vakavasti.

Toivottavasti sinun synnytys menee hyvin, pidän peukkuja!
Kai se pitää sitten varata aika jonnekin terapiaan taikka aika polille kätilön kanssa keskustelemaan, josko sieltä voisi vähän parempaa apua saada...

Mutta tosiaan ennen ensimmäistä synnytystä siitä kätilöajasta ei ollut apua

 

[...........]

Kätilöt varmaan kuitenkin tietää synnytyksistä ja raskauksista yms. paljon enemmän kuin terapeutit, pahimmassa tapuksessa terapeutti ei tiedä mitään. Eli kätilön kanssa juttelisin jos olisin sinä

 

[miiiii]

minuakin pelotti. en myöskään sen vuoksi uskaltanut raskautua. kunnes lopulta annettiin lupa, tulin raskaaksi, raskausaikana sujui hyvin ja vauva syntyi terveenä ja hyvinvoinana. olin kyllä ihan shokissa myöskin, kun lapsi syntyi, että hänhän on elossa! vauva nyt 9kk. en tiedä mistä oma pelkoni johtui!

 

[astrolabe]

Kätilöt varmaan kuitenkin tietää synnytyksistä ja raskauksista yms. paljon enemmän kuin terapeutit, pahimmassa tapuksessa terapeutti ei tiedä mitään. Eli kätilön kanssa juttelisin jos olisin sinä

Mutta terapeutti osaa hoitaa pelkoa. Vai hakisitko apua lentopelkoon pilotilta? Käsittääkseni tässä ei ole lääketieteellistä taustalla?

 

[...........]

Mutta terapeutti osaa hoitaa pelkoa. Vai hakisitko apua lentopelkoon pilotilta? Käsittääkseni tässä ei ole lääketieteellistä taustalla?

No mä oon itse käynyt terapiassa muista syistä, ja oon huomannut ettei terapeutista oo mitään apua sellaisiin ongelmiin joista sillä ei itsellä oo kokemusta tai tietoa.

 

[Scala]

Minä olen kokenut kohtukuoleman, joten ehkä ymmärrän pelostasi jotain. Kohtukuoleman jälkeen olen saanut vielä kolme lasta ja nuo raskaudet ovat olleet henkisesti raskaita. Asiaa ei todellakaan auta se, että yksikään lääkäri ei voi luvata sitä elävää lasta. Sanoivat vain, että todennäköisesti kaikki menee hyvin...edellytykset, että päättyy elävän lapsen syntymään ovat hyvät...

Raskausajat piti elää vain päivä kerrallaan, liikaa asiaa miettimättä. Helpommin tietenkin sanottu. Pelkoa ja ahdistusta "hoidetaan" raskausaikana ylimääräisillä ylimääräisillä ultrilla. Kävin rv 30 jälkeen kahden viikon välein Naistenklinikalla. Uskoisin, että kun puhut pelostasi neuvolassa, sieltä on mahdollisuus laittaa lähete ä-polille. Varsinkin, kun aikaisemmat synnytyksesi ovat olleet vaikeita (pelkopoli).

Tosi asia nyt vain on, että jos lapsen haluaa, on jossain määrin voitettava se pelko ja opittava elämään sen kanssa päivä kerrallaan. Nähtävä ne ihanat ja positiivisetkin asia siinä raskaudessa.

Terapeutista ei välttämättä ole apua, siitä olen ...... kanssa samaa mieltä. Enemmän minä sain kätilön ja lääkärin kanssa puhumisesta, sekä tietenkin vertaistukea, kun sen surullisen olin jo kokenut.

Olen ollut pahassa linja-autokolarissa, jonka jälkeen minut laitettiin traumaterapeutille työterveydestä.
En kokenut saavani siitä mitään apua, enemmän hyötyä oli työkavereiden kanssa puhumisesta, sieltä löytyi sitä tietoa siitä, mitä se todellisuudessa on, kun jotain ikävää tapahtuu.

 

[Doves]

Minä koin raskausajan todella stressaavaksi, pelkäsin koko ajan menettäväni vauvan. Yritin jatkuvasti valmistella itseäni henkisesti siihen. Vauvan saatuani pelkäsin kätkyt- kuolemaa, vasta nyt ( vauva 6kk) olen alkanut luottamaan siihen, että saan pitää tuon elämäni tärkeimmän asia itselläni.
Pelot ovat osa elämää ja niille ei voi mitään, ne eivät poistu vaikka kuinka järkeilisi. Niiden kanssa on vain pakko oppia elämään eikä antaa niiden hallita elämistä.