En pääse yli miehestä jota rakastin. Kohtalotovereita?

[sicksicksick]

Erottiin jo puoli vuotta sitten edelleen ikävä. Enkä pysty tuntemaan mitään muita kohtaan.
Ensimmäisen kerran tapailtiin hetken verran jo 10 vuotta sitten.

Nyt en pääse mitenkään hänestä eroon. Hän on päässäni ja tunteet ovat edelleen aika voimakkaat. Kädet tärisee ja vatsa menee ympäri jos satumme kohtaamaan.

Sairainta on, että suhde oli huono. Häneen ei voi luottaa yhtään.
Miksi silti "rakastan" En tiedä mitä tehdä, pilaan kohta elämäni tällä.

Ja olen keskittynyt muihin asioihin, minulla on uusi elämän verrattuna puoli vuotta sitten. Ei vaan auta.

 

[selvennätkö]

Miks erositte?

 

[ap.]

Miks erositte?

En mene yksityiskohtiin. Mutta luottamus ja valheet. Hän jäi kiinni valheista pieniin ja vähän suurempiinkin asioihin. Lopulta en tiennyt oliko se IHan kaikki valetta.

 

["vieras"]

anna nyt vielä aikaa vaikka toiset puoli vuotta itsellesi, kyllä se siihen mennessä helpottaa. mieti niitä äijän huonoja puolia, älä anna itsesi muistella kuinka ihanaa mikäkin oli.

 

[ap.]

Tiedän. Miksi ihmeessä haluaisinkaan olla pettäjän kanssa (oletettavasti).

Mutta on mieleni sairas, kun silti nämä tunteet on ja pysyy !

Yritän ihan koko ajan miettiä niitä huonoja puolia, vaikka välillä se on vaikeaa ja herpaannun.

 

["vieras"]

Ei se ole sairasta, että rakastaa jotain ikävääkin ihmistä. Rakastaahan lapsiaankin vaikka ne tekis kuinka pahuuksia.
Ite tapailin viime talven mua paljon vanhempaa miestä, ja lopulta kaikki paljastui valheelliseks. Tai kyllä mä uskon, että silläkin oli tunteita mua kohtaan, mutta pääasiassa se yritti nyhtää multa rahaa ja muuta hyötyä. Valheita päästeli uskomattomalla taidolla suustaan. kerrankin sanoi, että katso vaikka mua silmiin, en varmasti valehtele yms...
Lopulta sain laitettua sen poikki ja kielsin tulemasta enää.
Niin paljon kun se tekikin paskaa niin siitä huolimatta huomaan että rakastan sitä jollain tavalla edelleen.
On inhottavaa törmätä, kun osa minusta on vihainen ja osa haluaa antaa anteeks ja rakastaa.
En siis enää alkaisi sen kanssa suhteeseen mistään hinnasta, mut ilmeisesti olen luisumassa kohti ateeksiantoa sydämessäni.

 

[ap.]

[QUOTE="vieras";28989950]Ei se ole sairasta, että rakastaa jotain ikävääkin ihmistä. Rakastaahan lapsiaankin vaikka ne tekis kuinka pahuuksia.
Ite tapailin viime talven mua paljon vanhempaa miestä, ja lopulta kaikki paljastui valheelliseks. Tai kyllä mä uskon, että silläkin oli tunteita mua kohtaan, mutta pääasiassa se yritti nyhtää multa rahaa ja muuta hyötyä. Valheita päästeli uskomattomalla taidolla suustaan. kerrankin sanoi, että katso vaikka mua silmiin, en varmasti valehtele yms...
Lopulta sain laitettua sen poikki ja kielsin tulemasta enää.
Niin paljon kun se tekikin paskaa niin siitä huolimatta huomaan että rakastan sitä jollain tavalla edelleen.
On inhottavaa törmätä, kun osa minusta on vihainen ja osa haluaa antaa anteeks ja rakastaa.
En siis enää alkaisi sen kanssa suhteeseen mistään hinnasta, mut ilmeisesti olen luisumassa kohti ateeksiantoa sydämessäni.[/QUOTE]

Tutun kuuloista! Todella. Minuakin yritettiin hyväksikäyttää.
Kuinha vanha miehesi oli?
Minusta sen valheellisen katseen tunnisti aika helposti. Sellainen pälyilevä.

Aivan, haluaisin minäkin hänet takaisin, mutta en SItä suhdetta takaisin.
Haluaisin hänet sellaisena kun hän alkuun antoi ymmärtää olevansa.

Mutta eihän anteeksiannossa ole mitään vikaa! Parempi antaa anteeksi sydämmessään. Voin antaa anteeksi, mutta ei unohtaa.
Anteeksi antaminen meinaa että et vello kuluttavassa katkeruudessa, vaan menet eteenpäin

 

["vieras"]

Tutun kuuloista! Todella. Minuakin yritettiin hyväksikäyttää.
Kuinha vanha miehesi oli?
Minusta sen valheellisen katseen tunnisti aika helposti. Sellainen pälyilevä.

Aivan, haluaisin minäkin hänet takaisin, mutta en SItä suhdetta takaisin.
Haluaisin hänet sellaisena kun hän alkuun antoi ymmärtää olevansa.

Mutta eihän anteeksiannossa ole mitään vikaa! Parempi antaa anteeksi sydämmessään. Voin antaa anteeksi, mutta ei unohtaa.
Anteeksi antaminen meinaa että et vello kuluttavassa katkeruudessa, vaan menet eteenpäin

Hän oli jo 60 v, mut sellanen poikamainen ja eläväinen tapaus... Siihen kai ihastuinkin.
No jos olen rehellinen niin kyllähän ne hälytyskellot soi monta kertaa, mutta halusin niin kovasti uskoa tähän juttuun ja olin kuitenkin tuntevinani sitä oikeaa rakkautta ja yhteenkuuluvuutta hänen kanssaan.
Kun sanoin epäileväni tiettyjä asioita niin hän väitti kivenkovaan, että minä kuvittelen ja ei meidän juttu voi onnistua jos en pysty luottamaan yms. Eli syyllisti minua.
No, olin sen verran kyllästynyt yksinäisyyteen, että annoin sit homman jatkua ja vaimensin omat hälytyskelloni.
Joo, kyllä mä haluankin antaa anteeksi, mut ehkä mun on ihan hyvä ensin käydä tätä asiaa läpi ja olla vihanen, koska sen verran jouduin oikeesti kärsimään.

 

[ap.]

Perus narsistista syyllistämistä. Tai olkoon mikä vaan muu persoonallisuushäiriö - ketään nimittelemättä. Mutta sen luokan patologinen valehtelu ei ole normaalia. Nämä ihmiset eivät suhteisiin pysty.

Niin se onkin vaikeaa tunnistaa missä kohtaa pitäisi lopettaa se vihaaminen. Ja vain antaa anteeksi. Minä olen häntä niin paljon vihannut ja myös näyttänyt sen sanoilla ja teoilla.
Minäkin kärsin kyllä todella paljon.

Mutta nyt tuli taas tämä ikävä. Mantraan nyt, että aika kultaa muistot...