Kuinka paljon vauvalle uskaltaa anta kiinteitä ensi alkuun?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tietoa odottava
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tietoa odottava

Vieras
Vauva on maistellut kiinteitä nyt jokusen viikon ja olen antanut muutaman lusikallisen kerran päivässä. Uskaltaako jo alku metreillä nostaa määrää niin, että saa syödä niin paljon kuin tahtoo vai miten olette toimineet?
 
Minua myös kiinnostaisi. Neuvolasta vain sanottiin, että voin alkaa antamaan kiinteitä koska lapsi on isokokoinen (ei siis lihava, vaan pitkä ja hoikka). Tissimaidolla on tähän saakka ollut, satunnaisesti annettu lisänä Tuttelia. Olen sitten antanut ensin muutamina päivinä lusikalla riisi- ja maissivelliä muutamia lusikallisia ja sitten ehkä 1/4dl maitoon sekoitettuna. Tekisi mieli kokeilla soseutettuja kasviksia. Kiinnostaisi siis myös tietää kuinka paljon kiinteitä voi antaa kerrallaan ja kauanko pienellä (lusikallisen parin) määrällä pitää totutella ennen kuin lapsi saa syödä niin paljon kuin haluaa?
 
Antaisin alle puolivuotiaalle ehkä puoli pilttipurkkia kerrallaan, jos tuntuu että vauva söisi enemmän niin sitten lisäisin aterioiden määrää. Mieluummin useampi pieni ateria kuin niin että söisi kerran päivässä niin että maha paukkuu :)
 
jos viikon olette jo totutelleet, vai oliko peräti useampikin, niin toki voi jo antaa kokonaisen aterian sitä kiinteää ruokaa. Totuttelu aloitetaan parista t-lusikallisesta, määrää joka päivä lisäten. Viikon päästä voi hyvinkin jo syöttää koko aterian. Bon appetit :)
 
  • Tykkää
Reactions: Vätti Räsynyt
Annoin niin paljon, kun maistui. Se vatsalaukku alkaa sit pikku hiljaa venymään ja mahtuu enemmän ja sitä ravintoa tarvitseekin, kun alkaa liikkumaan. Söi 4-7kk pikku purkin kerralla ja sit aloin taas vähä isontaa määrää.
 
jos viikon olette jo totutelleet, vai oliko peräti useampikin, niin toki voi jo antaa kokonaisen aterian sitä kiinteää ruokaa. Totuttelu aloitetaan parista t-lusikallisesta, määrää joka päivä lisäten. Viikon päästä voi hyvinkin jo syöttää koko aterian. Bon appetit :)
Kiitos :) Mites määrä sitten taas uuden maun kohdalla, koska vauvan vastahan on jo tottunut reilumpaan määrään, jos kerralla annettiin puoli purkkia?
 
Kiitos :) Mites määrä sitten taas uuden maun kohdalla, koska vauvan vastahan on jo tottunut reilumpaan määrään, jos kerralla annettiin puoli purkkia?

Anna sitä uutta ruokaa se pieni määrä, ja loput tuttua ja sopivaksi todettua. Voit joko antaa aluksi sitä uutta sen t-lusikallisen, pari, tai sekoittaa sen muuhun ruokaan. Mä olen antanut sellaisenaan, mutta jos vauva ei ole pitänyt uudesta ruuasta, olen ottanut vähän sitä tuttua perunaa ym. ja sekoittanut siihen.
 
Kiitos :) Mites määrä sitten taas uuden maun kohdalla, koska vauvan vastahan on jo tottunut reilumpaan määrään, jos kerralla annettiin puoli purkkia?

Kun otatte uuden maun ruokavalioon mukaan niin sama totuttelu ensin. Sitten voi perään antaa sitä tuttua makua enempi jotta se nälkä lähtee. Eli jos esim jo peruna on tuttua mutta vaikka ottaa siihen porkkanan mukaan, niin porkkanaa vaan sekaan se pari T-lusikkaa ja sitten pottua se isompi määrä. Itse kyllä olen noi kaksi ruoka-ainetta antanut samalla maistelulla. Ei niitä lapsia voi väärin hoitaa kun niille ruokaa antaa - kyllä te sen osaatta ;)
 

Yhteistyössä