Toisesta ketjusta mieleen tullut asia;
Voiko aito rakkaus muka hävitä noin vain? Hiipua itsekseen ja huomaamatta?
Ilman että se tapetaan väkivallalla, alistamalla, luottamuspulalla tms. vakavammalla.
Että olette korvianne myöten rakastuneita, rakastatte, teette lapsia, menette naimisiin ja sitten vain "ootte kasvanu erilleen"?
Minä uskon että silloin ei alun perinkään ole ollut aitoa rakkautta, on ollut rakastumista joka ei ole kasvanut rakkaudeksi saakka. Tai on rakastuttu mielikuvaan joka on luotu omassa mielessä kumppanista. Kun se ei vastannutkaan arjessa sitä kuvitelmaa niin sitten se "rakkaus hiipuu".
Mistä on kyse, kertokaa te erilleen kasvaneet? Ja vastatkaa myös siihen että miksi kipinä sammuu? Hoiditteko suhdettanne, pidittekö siitä huolta ja silti se rakkaus sammui? En käsitä yhtälöä, kuka sen ratkaisisi mulle?
Itse uskon että rakkaus voittaa vastoinkäymisiäkin kunhan ne ovat sellaisia selvitettäviä eikä mitään mitä tuolla alussa mainitsin.
Voiko aito rakkaus muka hävitä noin vain? Hiipua itsekseen ja huomaamatta?
Ilman että se tapetaan väkivallalla, alistamalla, luottamuspulalla tms. vakavammalla.
Että olette korvianne myöten rakastuneita, rakastatte, teette lapsia, menette naimisiin ja sitten vain "ootte kasvanu erilleen"?
Minä uskon että silloin ei alun perinkään ole ollut aitoa rakkautta, on ollut rakastumista joka ei ole kasvanut rakkaudeksi saakka. Tai on rakastuttu mielikuvaan joka on luotu omassa mielessä kumppanista. Kun se ei vastannutkaan arjessa sitä kuvitelmaa niin sitten se "rakkaus hiipuu".
Mistä on kyse, kertokaa te erilleen kasvaneet? Ja vastatkaa myös siihen että miksi kipinä sammuu? Hoiditteko suhdettanne, pidittekö siitä huolta ja silti se rakkaus sammui? En käsitä yhtälöä, kuka sen ratkaisisi mulle?
Itse uskon että rakkaus voittaa vastoinkäymisiäkin kunhan ne ovat sellaisia selvitettäviä eikä mitään mitä tuolla alussa mainitsin.