Voiko aito rakkaus hiipua itsekseen?

[Vaimo-Rakas]

Toisesta ketjusta mieleen tullut asia;
Voiko aito rakkaus muka hävitä noin vain? Hiipua itsekseen ja huomaamatta?
Ilman että se tapetaan väkivallalla, alistamalla, luottamuspulalla tms. vakavammalla.

Että olette korvianne myöten rakastuneita, rakastatte, teette lapsia, menette naimisiin ja sitten vain "ootte kasvanu erilleen"?

Minä uskon että silloin ei alun perinkään ole ollut aitoa rakkautta, on ollut rakastumista joka ei ole kasvanut rakkaudeksi saakka. Tai on rakastuttu mielikuvaan joka on luotu omassa mielessä kumppanista. Kun se ei vastannutkaan arjessa sitä kuvitelmaa niin sitten se "rakkaus hiipuu".
Mistä on kyse, kertokaa te erilleen kasvaneet? Ja vastatkaa myös siihen että miksi kipinä sammuu? Hoiditteko suhdettanne, pidittekö siitä huolta ja silti se rakkaus sammui? En käsitä yhtälöä, kuka sen ratkaisisi mulle?
Itse uskon että rakkaus voittaa vastoinkäymisiäkin kunhan ne ovat sellaisia selvitettäviä eikä mitään mitä tuolla alussa mainitsin.

 

[Scarlett O Harava]

Ei sulla oo mitää oikeutta määrätä sitä kuka rakastaa tai on rakastanu oikiasti.

 

["Jenis"]

Kuka määrittelee, mitä on "aito rakkaus"? Ja miksi aidon rakkauden mitta on sen kesto?

 

[Vaimo-Rakas]

Ei sulla oo mitää oikeutta määrätä sitä kuka rakastaa tai on rakastanu oikiasti.

Juu, en puhunut sinusta. Koeta rauhoittua. Minä kysyn nyt niiltä jotka voivat hieman valaista tuota kuviota.

 

[Scarlett O Harava]

Juu, en puhunut sinusta. Koeta rauhoittua. Minä kysyn nyt niiltä jotka voivat hieman valaista tuota kuviota.

Mitä se sulle hyödyttää mitää selittää ku sä et kuitenkaa suostu tajuamaan asiaa.

 

[Ciervo]

Riippuu asennevamman asteesta.

 

[Vaimo-Rakas]

Riippuu asennevamman asteesta.

Tarkoitatko tällä sitä että onko valmis ja halukas korjaamaan tilannetta ja säilyttämään suhdetta vai halajaako heti villiksi ja vapaaksi juoksemaan?

 

["Jenis"]

Eli aito rakkaus = asennekysymys? Hmm....

 

[Vaimo-Rakas]

[QUOTE="Jenis";29430443]Kuka määrittelee, mitä on "aito rakkaus"? Ja miksi aidon rakkauden mitta on sen kesto?[/QUOTE]

Ei ole, mutta tuossa ketjussa puhuttiin LAPSIIN liittyvistä eroista.
Aitoa rakkautta minun nähdäkseni on se että hyväksyy toisen vikoineen päivineen ja rakastaa todella, en osaa selittää.
Ja kyllä minusta on aidompaa rakkautta rakastaa samaa ihmistä vuosikymmeniä kuin se että roihahtaa rakkauteen ja sitten se hetkessä sammuukin, hetken aitous?

 

[knnt]

Voi

 

[Vaimo-Rakas]

[QUOTE="Jenis";29430466]Eli aito rakkaus = asennekysymys? Hmm....[/QUOTE]

Kyllä pitkissä liitoissa kyseessä on myös asenne. Kysytäänhän vihkivalassakin Tahdotko?
Jopa pappi hääpuheessamme sanoi että avioliitto vaatii tahtomista rakkauden säilyttämiseksi vastamäkien aikana. Minä näen sen sellaisena tahtona että vaikeinakin aikoina muistetaan ne toisen hyvät puolet ja se mitä kaikkea yhteistä on koettu ja mitä siinä kumppanissa rakastaa.
Itsellä ainakin vastamäen aikaan tuli sellainen jumalainen tunne ja tahto että paskat, näistä mutkista selvitään ja nämä asiat korjataan. Vaati puhumista ja yhteistä aikaa. Ja asiat korjaantui. Sanoinkin silloin miehelle että vahvempi se rakkaus on kuin mitä luulinkaan.

 

["Jenis"]

Ei ole, mutta tuossa ketjussa puhuttiin LAPSIIN liittyvistä eroista.
Aitoa rakkautta minun nähdäkseni on se että hyväksyy toisen vikoineen päivineen ja rakastaa todella, en osaa selittää.
Ja kyllä minusta on aidompaa rakkautta rakastaa samaa ihmistä vuosikymmeniä kuin se että roihahtaa rakkauteen ja sitten se hetkessä sammuukin, hetken aitous?

Ai, en tiennyt että tää viittas johonkin toiseen ketjuun. Mä en osaa arvottaa rakkauden aitoutta sen kestolla, mutta oon toki samaa mieltä siitä, että jos on lapsia pelissä niin suhteen eteen on syytä tehdä enemmän töitä. Siis vaikka ei aina niin jaksaiskaan, tai tuntisi mitään suurta rakkautta puolisoaan kohtaan ihan joka hetki, viikko tai kuukausi. Mutta jos lapsia ei ole, ja rakkaus tuntuu häipyvän jomman kumman osalta, en näe mitään järkeä sinnitellä menemään. Elämänikäinen parisuhde ei ole itsessään mikään tavoite, kai kuitenkaan...

 

[Vaimo-Rakas]

Mitä se sulle hyödyttää mitää selittää ku sä et kuitenkaa suostu tajuamaan asiaa.

Oletko edes yrittänyt? Sanallakaan et ole kertonut miten siinä niin kävi tai miten se ilmeni. Sanallakaan et ole selittänyt, suutuit heti kun kysyin.

 

["Jenis"]

Mä ja mun mies ollaan oltu yhdessä noin kymmenen vuotta, ja täytyy sanoa että ihan joka päivä ei jaksais tahtoa Mutta mikä meitä sitten pitää yhdessä? Historia, rakkaus, lapset, asuntolaina, tottumus, yhteisö, tahto, asenne? Mikä lie, mutta tässä sitä nitkutellaan.

 

[Scarlett O Harava]

Oletko edes yrittänyt? Sanallakaan et ole kertonut miten siinä niin kävi tai miten se ilmeni. Sanallakaan et ole selittänyt, suutuit heti kun kysyin.

Tunteet hiipuu, kuolee pois. Niin vain tapahtu. Mitä siitä pitääs selittää? Minkä mä tunteilleni mahdan???? Mua niin vituttaa sun kaltaaset ihmiset.

 

[Lispetti]

Mun mielestä suuret elämänmuutokset ovat suhteessa sellaisia hetkiä missä saattaa kasvaa erilleen (työpaikan vaihdokset, työttömyys, opiskelut etc). Kommunikoinnin täytyisi pelata ja tunteista pitäisi pystyä puhumaan avoimesti, jopa siinä pahimmassa stressitilassa!
Molemmat tietää missä mennään ja osataan tukea toista.

 

[Lispetti]

Tunteet hiipuu, kuolee pois. Niin vain tapahtu. Mitä siitä pitääs selittää? Minkä mä tunteilleni mahdan???? Mua niin vituttaa sun kaltaaset ihmiset.

Mitä hittoa.:O

 

["sipsi"]

Minä uskon että voi... Yksi parhaimmista ystävistäni oli miehensä kanssa 15-vuotiaasta koululaisesta saakka liki 30v yhdessä. Voin vannoa, että rakastivat aidosti, molemmat. Mitään suurta draamaa ei asiassa ollut, kasvoivat vaan molemmat kliseisesti sanoen eri suuntiin. 15-vuotiaana ollaan kuitenkin eri tilanteissa kuin 45-vuotiaina. Tunteet vaan todellakin hiipuivat kuulemma, olivat enemmän kavereita kuin aviopari lopulta, jokin kipinä vaan kuulemma puuttui. Lapsikin oli jo pesästä lentänyt.

Aivan sovussa erosivat, ovat hyviä ystäviä edelleen. Lapsenlasten synttäreillä käyvät yhdessä jne. Molemmilla on uudet elämänkumppanit, vaikka erovaiheeseen ei ketään ulkopuolista liittynytkään.

Minä olen kauhean varovainen arviomaan kenenkään rakkauden "aitoutta" tai valintojen oikeutta.

 

[Vaimo-Rakas]

Tunteet hiipuu, kuolee pois. Niin vain tapahtu. Mitä siitä pitääs selittää? Minkä mä tunteilleni mahdan???? Mua niin vituttaa sun kaltaaset ihmiset.

Ok, ikävää.
Sua vituttaa hirveän useasti, hirveän monenlaiset ihmiset, hirveän monessa ketjussa. Voiko vitutukseen kuolla?

 

[Vaimo-Rakas]

[QUOTE="sipsi";29430518]Minä uskon että voi... Yksi parhaimmista ystävistäni oli miehensä kanssa 15-vuotiaasta koululaisesta saakka liki 30v yhdessä. Voin vannoa, että rakastivat aidosti, molemmat. Mitään suurta draamaa ei asiassa ollut, kasvoivat vaan molemmat kliseisesti sanoen eri suuntiin. 15-vuotiaana ollaan kuitenkin eri tilanteissa kuin 45-vuotiaina. Tunteet vaan todellakin hiipuivat kuulemma, olivat enemmän kavereita kuin aviopari lopulta, jokin kipinä vaan kuulemma puuttui. Lapsikin oli jo pesästä lentänyt.

Aivan sovussa erosivat, ovat hyviä ystäviä edelleen. Lapsenlasten synttäreillä käyvät yhdessä jne. Molemmilla on uudet elämänkumppanit, vaikka erovaiheeseen ei ketään ulkopuolista liittynytkään.

Minä olen kauhean varovainen arviomaan kenenkään rakkauden "aitoutta" tai valintojen oikeutta.[/QUOTE]

Joo, tuo hirveän nuorena aloitettu vakava seurustelu usein päättyy noin. Kun ei olla vielä kasvettu omiksi itsekseenkään kun jo aletaan olemaan.
En yhtään epäile niiden tunteiden roihuamista mitä 15-wee tuntee

Ja muuttuuhan ihmisten ajatukset jne. kun ikää tulee lisää myöhemmälläkin iällä. Myös näin yli kolmekymppisenä. Joten jos tosiaan sitten kasvaa niin eri suuntiin niin kai sitä kasvaa.
Pitäs olla jotain tukikeppejä sitten ympärillä siinä kasvaessa niin kasvais samaan suuntaan. Mitähän ne ois?

 

[Scarlett O Harava]

Ok, ikävää.
Sua vituttaa hirveän useasti, hirveän monenlaiset ihmiset, hirveän monessa ketjussa. Voiko vitutukseen kuolla?

Älä säki rupia valehtelemaan musta.

Niin ja mikä täs pitääs ikävää olla?

 

["sipsi"]

Niin, mikähän olisi tosiaan sopiva tukikeppi? Minun oli hyvin vaikea uskoa aluksi heidän eroaan, kun olivat niin "yhteenkasvaneita." Mutta onneksi tosiaan ovat pystyneet pysymään ystävinä.

 

[määä]

[QUOTE="Jenis";29430443]Kuka määrittelee, mitä on "aito rakkaus"? Ja miksi aidon rakkauden mitta on sen kesto?[/QUOTE]

No näinpä. Yhtä hyvin mä voisin väittää että rakkaus ei ole aitoa ennen kuin se on kestänyt vähintään 10 vuotta, siihen asti ollaan korkeintaan rakastuneita siihen mielikuvaan siitä toisesta, kyllä vasta vuodet näyttävät millainen toinen oikeasti on, ja voitko rakastaa sitä oikeaa ihmistä.
Ja kuitenkin suuri osa tekee lapset huomattavasti aiemmin.

 

[kepsis]

[QUOTE="Jenis";29430443]Kuka määrittelee, mitä on "aito rakkaus"? Ja miksi aidon rakkauden mitta on sen kesto?[/QUOTE]

Tässäpä tämä tulikin, kaikki oleellinen pähkinänkuoressa.

 

[hallittu kaaos]

Se, että "tunteet kuolee pois" tuskin tapahtuu ihan itsestään? Omakohtaista kokemusta ei löydy, mutta jotenkin kuvittelen että siinä on ajauduttu erilleen syystä tai toisesta jo pidemmän aikaa. Ei muisteta ottaa kunnolla aikaa sille parisuhteelle, jompikumpi tai kumpikaan ei muista/viitsi/pysty jostain syystä enää samalla tavalla panostamaan siihen suhteeseen ja huomioimaan sitä toista osapuolta niin arjen asioissa kuin romanttisessakaan mielessä. Eletään sitä omaa arkea niin putkinäkö päällä, ettei toisella ole enää sijaa siinä ja unohdetaan mitä joskus oli. Sitten kun kuvitellaan, ettei tämä tästä enää miksikään muutu vaikka mitä yrittäisi (vaikka totuus voi olla toinen) niin erotaan.

Uskon, että tällaisessakin tilanteessa voi olla lähtökohtaisesti "aitoa rakkautta", mutta se vain painuu jonnekin niin syvälle taka-alalle eikä nähdä vaivaa sen etsimiseksi ja esiin tuomiseksi.. Ja kun tarpeeksi monta kertaa uskottelee itselleen ettei sitä enää ole niin kyllä kai siihen oikeasti alkaa uskomaankin.