Onko todellakin harvinaista ettei 11 kk osaa kävellä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ninnu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"Ninnu"

Vieras
En ole edes älynnyt murehtia sitä ettei kohta 11 kk täyttävä vauvamme vielä osaa kävellä ilman tukea.

Nyt kahden päivän sisällä on kolme vieraampaa/ puolituttua joita olen nähnyt sattumalta ihmetelleet kun vauvamme ei vielä kävele vaikka täyttää jo kohta 11 kk. Tosin yksi näistä ihmettelijöistä totesi, että yksi hänenkin lapsenlapsistaan oli samanlainen hitaastikehittyvä vaikka ei ollut mitenkään vammainen. Oppi kuulemma kävelemään vasta vähän reilu 1 vuotiaana.

Onko oikeasti harvinaista ettei tämän ikäinen vielä kävele ilman tukea? olen luullut, että yhden vuoden molemmin puolin opitaan kävelemään mutta ei ole vielä sekään harvinaista ettei 1 vuotis syntyäreilläkään kävellä ilman tukea.
 
No mun lapset on kävelly molemmat ennen 10kk ikää, mutta olen kuullut jopa 8-9kk kävelijöistä. Kuitenkin 1v2kk taitaa omien ystävien ja sukulaisten keskuudessa olevan yleisin kävelemään lähtöikä, myös minä ja omat sisarukseni ollaan lähdetty tuolloin..
 
Miksi lasten kehityksestä on tehtävä suorittamista ja vertailla jo alle vuoden ikäisten suorituksia? Huh huh. Tutustukaa lapsen kehitystä käsittelevään kirjallisuuteen, sieltä löytyy vastauksia ja "normiajat" kehitykselle. Naurettavaa kerätä pisteitä kehuskelemalla kuinka äkkiä lapset on lähteny liikkeelle.
 
Meidän esikoinen oppi 1v2kk kävelemään (ensiaskeleet 1v, sitten parin kk mietintätauko :)), itse olen lähtenyt 1v5kk vasta kävelemään. Ystävien lapset on lähteneet n. Vuoden ikäisenä, yhden tutun lapsen tiedän joka lähti n. 10,5kk ikäisenä jo kävelemään.
 
Itse en olekaan ottanut tästä stressiä mutta nyt vain aloin kummastelemaan näiden ihmettelijöiden kauhistelua siitä kuinka hitaasti tyttömme kehittyy kun ei osaa vielä kävellä. Yksikin kysyi koska on seuraava neuvola ja kun kerroin, että reilu kk kuluttua kehoitti olemaan sinne aikaisemmin yhteydessä, että vauva pääsee mahdollisimman pian fysioterapiaan tai johonkin hoitoon jos semmoisesta vaikka olisi apua.
 
Keskimäärin lapset lähtevät kävelemään ilman tukea vasta 1-vuotta täytettyään, joten ei ole harvinaista, ettei vauva vielä kävele. En muista, oliko se keskimääräinen aika 1v2kk vai 1v3kk, jotain sinne päin kuitenkin. Toiset toki kävelevät paljon aikaisemmin, ja joillakin menee lähes puolitoistavuotiaaksi. Anna lapsen kehittyä omassa tahdissaan äläkä välitä noita ihmettelijöistä.
 
Miksi lasten kehityksestä on tehtävä suorittamista ja vertailla jo alle vuoden ikäisten suorituksia? Huh huh. Tutustukaa lapsen kehitystä käsittelevään kirjallisuuteen, sieltä löytyy vastauksia ja "normiajat" kehitykselle. Naurettavaa kerätä pisteitä kehuskelemalla kuinka äkkiä lapset on lähteny liikkeelle.

Hyvä kysymys. Kamalaa kilpailua ja sen mukaan normittamista mennekö toinen samallai kun oma. Sen ulkopuolella on epänormaalia. Ensin vauvana pitää sitä ja tätä tiettyyn mennessä, sitten taaperona pois vaipoista jne rajoissa jne...11kk kävelemätön ei tosiaan oo hidas tai jäljessä. Omani otti 1v synttärinä pari askelta ja 1v1kk lähti enemmän käveleen, aivan normaalisti. Minne on jääny se normaali lasten kypsymistahti ja yksilöllisyys.
 
Ihan normaalisti kehittyneeltä lapselta vaikuttaa minustakin vaikka ei vielä alle vuoden ikäisenä kävele. Ei kyllä ole ihmettelijöillä ole minkäänlaista tietoa lapsen kehityksestä. Oma esikoiseni lähti ilman tukea kävelemään 1v4kk:n iässä, sitä ennen käveli kyllä tuen kanssa. Perusluonteeltaan sellainen varovainen koko ikänsä ollut. Riemuitsee sitten suunnattomasti kun jotain oppii. Nuorempi taas lähti kävelemään, oisko ollut juurikin 11kk. Rämäpäisempi luonteeltaan ja siitä syytä sitten tapaturmia enempi sattunut. Esim alkoi kääntymään silleen että nousi suorien käsivarsien ja siitä kääntyi sitten selälleen. No päähän sitä tuolla tekniikalla kolisee melko lailla. Samoin kun lähti kävelemään nousi ilman tukea keskellä lattiaa seisomaan ja siitä lähti kävelemään. Esikoinen puolestaan nousi pöytää vasten seisomaan ja siitä alkoi askeltamaan. Huvittavinta oli että esikoinen konttasi aina samaan lähtöpisteeseen ja aloitti sieltä aina ja aina uudestaan.
 
Ai että ihmiset jaksaa vertailla, viitaten siis noihin ap:n tuttuihin.

Esikoinen lähti kävelemään 1v4kk ikäisenä. Oppi vasta konttaamaan 11kk iässä. Nuorempi on oppinut ryömimään hiljattain, ikää tuli juuri 9kk. Olen vain tyytyväinen, että lapseni eivät ole suuna päänä konhottamassa, kun taito ei vielä riitä. Uskokaa pois, ehtii ne kävellä ja juosta ihan riittämiin, vaikka aloittaisivat pari kuukautta myöhemmin ;)
 
He joiden lapset käy kävelee aikaisin niin ovat kovia pätemään sillä asialla. He pitävät lapsiaan ihmelapsina jotka on muita parempia. Tai näin monesti tuntuu olevan..

Enemmistö varmaan alkaa kävellä vuoden kohdilla tai yli.
 
Ai että ihmiset jaksaa vertailla, viitaten siis noihin ap:n tuttuihin.

Esikoinen lähti kävelemään 1v4kk ikäisenä. Oppi vasta konttaamaan 11kk iässä. Nuorempi on oppinut ryömimään hiljattain, ikää tuli juuri 9kk. Olen vain tyytyväinen, että lapseni eivät ole suuna päänä konhottamassa, kun taito ei vielä riitä. Uskokaa pois, ehtii ne kävellä ja juosta ihan riittämiin, vaikka aloittaisivat pari kuukautta myöhemmin ;)

Tää on ihan tosi että välttyy enemmiltä kuhmuilta. Mun kersa kampes jaloilleen 8kk ja samaa matkaa alko yrittää tukia pitkin...Tahtoa muttei taitoa ja älliä piiruakaan.
 
Esikoinen oppi kävelemään 1 v ja oli mielestäni suht aikainen kävelijä. Kuopus oppi konttaamaan saman ikäisenä. Kävelemään hän lähti 1v 3kk. Lasten taidoilla ja tiedoilla kilpailu on täysin turhaa ja naurettavaa ja niin kauan kun kehityksessä ei ole mitään oikeasti huolestuttavaa on turhaa näillä vaivata päätänsä.
 
Kun oma ainokainen oli vauvaiässä niin huolestuihan sitä vähän kaikesta. Poika lähti kävelemään 1v 5kk. Tuskin se sitä CV:hen kirjaa kuitenkaan kun tötä alkaa hakemaan.
 
Meidän lapsista pojat oppi kävelemään 1v 2kk ikäisenä ja tyttö 10kk ja neuvolassa sanoi, että "normaalinpaa" on oppia kävelemään vuoden tai vähän päälle ikäisenä kuin alle vuosikkaana. Pojat on kuitenkin aina olleet enemmän liikunnallisia kuin tuo tyttö. Ei kannata olla yhtään huolissaan. Muistan kun aikanaan ihmiset kauhisteli poikien kohdalla, kumnankin että eikö vielä kävele kun oli 11-12kk. Tytön kohdalla kauhusteltiin miten se nyt jo kävelee, ettei muka ole normaalia. Lapset nyt vaan oppii asioita eri tahtiin..sen olen kyllä perhepäivähoitajanakin huomannut, jokainen lapsi on yksilö. :)
 

Similar threads

Yhteistyössä