Miten käsitellä "pettymystä" siitä ettei elämä mennytkään kuten piti?

["stressaaja"]

Erittäin hyvn sanottu. Huolettomuus on minulle vuosi vuodelta tärkeämpää. Sen ymmärretään tarkoittavan kevyttä hepsankeikka-asennetta, mutta murehtimiseen ja stressiin taipuvaiselle ihmiselle se, ettei tarvitse olla huolissaan, on todella arvokas, tärkeä tunne.

Minä olen huomannut, että vaikka tilanne olisi mikä, stressaan jostakin. Aina löytyy asia, josta voi olla huolissaan. Esimerkiksi nyt olen huolissani siitä, että taloon on tulossa putkiremontti noin kymmenen vuoden kuluttua. Mietin jo, miten pitää aloittaa säästää sitä varten ja mihin ihmeeseen menen evakkoon remontin ajaksi. Ärsyttävä luonteenpiirre.

 

["Hmh"]

Voi miten tuttua... minäkin olen havahtumassa siihen että olen kohta nelikymppinen...mihin tämä elämä on mennyt? Ulkomaille muutosta joksikin aikaa myös haaveilen. Mutta, kun on nähnyt mitä on arki vuodeosastolla, ei sinne kyllä halua omia vanhempiaan makaamaan... Tuntuu että olen sidottu.

 

[vierasa]

[QUOTE="stressaaja";29622103]Minä olen huomannut, että vaikka tilanne olisi mikä, stressaan jostakin. Aina löytyy asia, josta voi olla huolissaan. Esimerkiksi nyt olen huolissani siitä, että taloon on tulossa putkiremontti noin kymmenen vuoden kuluttua. Mietin jo, miten pitää aloittaa säästää sitä varten ja mihin ihmeeseen menen evakkoon remontin ajaksi. Ärsyttävä luonteenpiirre.[/QUOTE]

Stressaamisesta voi ihan itse päästä eroon kun tekee töitä sen eteen. Ärsyttävää on tuo uskomus, että stressaaminen olisi muka luonteenpiirre, jolle ei voisi mitään.

 

[hmh tässä ketjussa (#21)]

Stressaamisesta voi ihan itse päästä eroon kun tekee töitä sen eteen. Ärsyttävää on tuo uskomus, että stressaaminen olisi muka luonteenpiirre, jolle ei voisi mitään.

No mitens tuo ärtyminen sitten... ?



Meillä on uskomuksia ja meillä on luonteenpiirteitä. Ja me olemme (muistaakseni) ihmisiä. Pidetään ittemme ihmisinä, naisina ja miehinä.

 

[vierasa]

Haluatko ihan oikeasti lähteä? Syysi olla lähtemättä kuulostavat tekosyiltä minulle. Ja voit sitten syyttää vanhempiasi, siskoasi ja lapsiasi (sekä tulevia lapsenlapsiasi) siitä, ettet koskaan "voinut" lähteä.

Moni haaveilee ulkomailla asumisesta. Haaveen toteuttavat ne, jotka sitä ihan oikeasti haluavat. Muilla on jos millaisia tekosyitä sille, miksi he eivät koskaan voineet lähteä. Eräs ystäväni lähti koko perheensä kanssa - mukana 4 lasta, osa kouluikäisiä ja osa alle kouluikäisiä.

Itse haaveilin lähtemisestä vuosia, mutta aina oli jotain, mikä muka esti lähtemästä. Sitten vain eräänä päivänä havahduin siihen, että minulla todellakin on vain yksi elämä, enkä halua vanhana katua elämätöntä elämää - ja lähdin. Kaksi kuukautta lähtöni jälkeen isäni sai vakavan sairauskohtauksen ja oli kuolla. Tulin kotiin, olin niin kauan, että hän pääsi sairaalasta ja lähdin taas. Hän on edelleen elossa ja voi hyvin.

Eihän ulkomaille lähtö tarkoita sitä, ettet enää koskaan pääsisi sieltä takaisin. Mitä on vuosi ihmisen elämästä? Se on erittäin lyhyt aika.. Mutta siinäkin ajassa pääsisit jo kokemaan, miltä tuntuu toteuttaa unelmaansa. Voithan tulla sitten takaisin, jatkaa vanhempiesi hoitamista ja muuta elämääsi täällä Suomessa. Älä jätä käyttämättä tilaisuutta, jos sinulla on sellainen. Oletko puhunut vanhemmillesi unelmastasi? Haluavatko he todella, että jättäisit toteuttamatta sen heidän takiaan?

Vähän samoja ajatuksia tekosyistä nousi itsellekin mieleen. Miksi ihmeessä ette lähtenyt jo silloin miehen kanssa? Sanoit, että säästitte siihen kyllä rahaa, mutta ei siihen ulkomaille muuttoon nyt mitään suuria rahamääriä tarvita. Miksi et lähtenyt jo lukiossa tai korkeakoulussa vaihto-oppilaaksi? Miksi et lähtenyt 5 vuotta sitten kun vanhempasi olivat vielä nuorempia ja terveempiä? Joku sut on pitänyt Suomessa kaikki nämä vuodet.

 

[vierasa]

No mitens tuo ärtyminen sitten... ?



Meillä on uskomuksia ja meillä on luonteenpiirteitä. Ja me olemme (muistaakseni) ihmisiä. Pidetään ittemme ihmisinä, naisina ja miehinä.

Käytin sanaa ärsyttää, koska kyseisessä viestissä väitettiin stressaamista ärsyttäväksi luonteenpiirteeksi. Eipä se oikeasti mua ärsytä, ehkä vähän säälittää ne ihmiset, jotka tuhlaa elämänsä, kun uskovat, että eivät voi muuttaa itseään.