V
veeravittupää
Vieras
että kaikki netin provot, vittuilijat, riitaa haastavat, itsekehuskelijat ja muut vittumaiset ihmiset netissä ovat sellaisia tosielämässkin? netissä on helpompi kirjoittaa mitä vaan ja minulla ainakin on ihan eri nettiminä kuin todellinen minä 
olen oikeasti empaattinen, rakastava äiti, hauska, analyyttinen jne, mutta toki myös äkkipikainen, tomera ja välillä jääräpäinen mutten mikään ammattilaiskusipää reppana, mutta silti niin usein ihmiset nettikeskusteluissa tuntuvat OIKEASTI luulevan kärkkäistä mielipiteistäni näin, enkä ole ainoa. ei ketään kiinnosta lässytys joten tuon asiani mieluummin selväksi mutten kuitenkaan hauku ja raivoa, silti vastaanottotapa on hyvin usein sama. joudun todella usein kirjoittamaan sivukaupalla jos haluan asiani selväksi ja minut usein käsitetään väärin mikä on suurin ongelma.
ja netissä myönnän helpommin kirjoittavani samalla mitalla takaisin, mutta kertaakaan en ole esim haukkunut huvikseni ketään saati tehnyt esim rasistista aloitusta huvikseni yms. kyllä "toi aloitti" meiningillä olen mennyt, ihan niinkuin tosi elämässä myönnän, mutten hauku tai loukkaa ketään vain loukkaamisen ilosta vaan tukkiakseni ihmisten turvat jotta saan keskustelun takaisin aiheeseen, niinkiuin tosielämässä. en tosielämässäkään huutele kadulla paskaa vaikka kaikki niin nettiminäni perusteella luulevat. kyllähän minua "tosielämässäkin" ymmärretään väärin joskus mutta tilanne on eri kun voin tavallaan keskeyttää jos joku alkaa paasaamaan tai haukkumaan niin voin sanoa väliin jotain tai korjata väärinymmärryksen, netissä taas voi kirjoittaa sivukaupalla paskaa toiselle eikä siinä mitään kyllä minä nettietiketin kestän mutta se että mennään hlökohtaisuuksiin ja haukutaan huonoksi äidiksi, käydään läpi ammattiminä ja ulkonäkökin suunnilleen. miksi ei voida haukkua sitä nettipersoonaa tai sitä kyseistä aihetta? ei se nyt minua varsinaisesti satuta mutta pidemmän päälle olisin mieluummin ilman ja pysyisin aiheessa.
jotenkin uskomatonta aikuisilta ihmisiltä tuollainen. juu itsekin osaan rähjätä mutta en koskaan ole ymmärtänyt sitä aiheen viereastä haukkumista ja moralisoimista paskainen sädekehä heiluen. jotenkin niin alhaista AIKUISILTA. huoh. itse saan vielä tosi usein ihan aiheen vierestä vastauksen kysymykseen ja ihmiset neuvovat kuin idioottia ja valistavat omaa pätemisen iloaan-yli aiheen tai sen ohi,miksi? minua ei haittaisi aiheen vierestä vastaaminen niin paljoa mutta se päteminen? esim jos kysyn millä arvosanoilla ihmiset ovat päässeet lääkikseen niin joku keroo ettei sinne arvosanoilla pääse vaan valintakokeella ja kuinka peruskoulutus kestää kuusi vuotta jonka jälkeen alkaa vasta erikoistuminen ja kuinka minun äidinkielen taidoillani ei sinne kannattaisi hakea jne huoh. tämä nyt ihan vaan kuvitteellisena esimerkkinä mutta tähän tyyliin. MIKÄ SIIS IHMISIÄ OIKEASTI VAIVAA?
nyt on ollut tästä lehdissä juttua mutta en jotenkin ymmärrä sitä kun yhdessäkin jutussa luki että netissä on niin paljon helpompi olla vittumainen, mutta miten niin se on helpompaa kuin olla mukava? sen kun käytät samaa näppistää? helpompaa se on kuin päin naamaa vittuilu mutta onko ihmisillä muka joku pakko purkaa pahaa oloa jollekin, eikö sitä voi vain käsitellä tai antaa olla?? mitä ihmiset tekisivät ilman nettiä?? ja se ettei ajattele mitä sanoo no joo onko se nyt NIIn vaikeaa ajatella?
tämä ei nyt ole mikään katkeran ihmisen itkutarina ja näette tässä hyvän tilaisuuden juuri vittuilla ja päteä joten antaa mennä vaan. haluaisin kuitenkin jokaisen katsovan sinne peiliin vaikka sitten sen jälkeen.