Wohoo, sä saat ilmaista rahaa josta pidätetään vähän veroa ennen kuin se annetaan sulle. Hurjaa on sun veronmaksusi...[/QUOT edelleenkiin OMALLA TYÖLLÄ minä ja mieheni ollan omat työttömyyspäivät maksettu. Mun mieksin on työuransa alotaanut 16vuotiaana, ja parissa paikasa kävi niin että palkatkin jäi saamatta. ei siihen aikaan ollut palkakturvia. hän meni ammattikouluun vasta 20 vuioriaana kun oli ehtinyt töitökin smalla alalal telemän, hänne koulunsa kesti siski vain vuoden , ennen amamtikoulua käytiin kaksi vuotta. ¨on sen jälkeen tehnyt töitä puuseppään, elementtiasentajaa, opettajana, laboratoriomestrina, ja amamtikoululla onli amamttimies nimikkeellä. silei on ehtunyt koukujakin käydä. Hän kävi kahta kouluakin YHTÄAIKAA. Hän on varmastikin ollut hyvin ahkera, mutta jos sairastuu( hän sairastui 7 vuotta sitten.) se kummasti vaikeutta joidenkin töisen tekemistä ja saamista.
henkisesti on myös puolisolle raskasta kun ei tiedä onko tänään viimeien päivä vai ei. On van elettävä päivä kerrallaan. Se kohtaus kun voi iskeä koska vaan.
antaa miehen nyt nauttia aniosidonniaista päivärahositaan ja siten kun ne loppuvat, hän varmasti keksii jonkun mukavan työn.