J
Ja mies pettyy
Vieras
Olen vihertävä, säästäväinen pakostakin enkä autoista ole ikinä pitänyt ollenkaan. Sellainen on pakko olla pitkien työmatkojen ja olemattomien yhteyksien vuoksi, mutta jos olisi vaihtoehto, ei minulla edes autoa olisi. Ajokortinkin ajoin vasta aikuisena, kun työn vuoksi tarvitsin sen.
Ostan kaiken kirpputorilta, enkä tykkää uusista pinnoista kotona enkä muuallakaan sellaisten ääreen hakeudu. Joku voisi sanoa minusta, että olen ihan "perseestä reväisty". Olen oma itseni aidosti, tosin nykyään yritän vähän panostaa, jos täytyy työn puolesta olla tilaisuuksissa, joihin ei työhaalarissa voi mennä. Elän kuitenkin yksinkertaisesti kaiken kaikkiaan, enkä tarvitse uusia tai hienoja asioita ollakseni tyytyväinen. Lisäksi olen tehnyt valintoja elämässäni niin, että en ole velkavankeudessa. Mieluummin elän varovaisesti kuin pelkään taloudellisten asioiden vuoksi. Minulla on epävarma työllisyystilanne aina.
Miesystävä on valittanut, etteivät hänen rahansa riitä elämiseen. Tiukkaa on. Hän kuitenkin innostui ostamaan aivan uuden auton, joka lisää hänen kulujaan 300 euroa kuussa tonnin käteenjäävästä summasta, joka ei siis riittänyt aiemminkaan. Minä ilmoitin, että en uskalla auton kyytiin enkä sillä ajaa, koska pelkään uusia pintoja. Mies sanoikin, että minun tulisi olla järjen ääni tässä. Hän kuitenkin teki kuten halusi itse ja teki kaupat autosta.
Nyt hän sitten valittaa, kun en iloitse autosta hänen kanssaan ja kun pidän sanomani siitä, että en halua olla auton lähellä. Tiedän aivan tarkkaan kuinka mies tulee raivostumaan ensimmäisistä naarmuista. Pelkään sellaista enkä halua olla siinä osallisena. Mies kysyi enkö vahaisi autoa kanssaan vaikkapa bikineissä ja korkkareissa ja pettyi, kun saa sitäkin tehdä muussa seurassa.
Miten minä voisin innostua autosta? Miten voisin olla sellainen kuin mies toivoo? Tai jos olen oma itseni ja elän aivan toisin, niin miten pärjään tunteen kanssa, että mies on minuun pettynyt? Itse olen pettynyt siihen, että mies ei tuntenut minua tämän paremmin...
Ostan kaiken kirpputorilta, enkä tykkää uusista pinnoista kotona enkä muuallakaan sellaisten ääreen hakeudu. Joku voisi sanoa minusta, että olen ihan "perseestä reväisty". Olen oma itseni aidosti, tosin nykyään yritän vähän panostaa, jos täytyy työn puolesta olla tilaisuuksissa, joihin ei työhaalarissa voi mennä. Elän kuitenkin yksinkertaisesti kaiken kaikkiaan, enkä tarvitse uusia tai hienoja asioita ollakseni tyytyväinen. Lisäksi olen tehnyt valintoja elämässäni niin, että en ole velkavankeudessa. Mieluummin elän varovaisesti kuin pelkään taloudellisten asioiden vuoksi. Minulla on epävarma työllisyystilanne aina.
Miesystävä on valittanut, etteivät hänen rahansa riitä elämiseen. Tiukkaa on. Hän kuitenkin innostui ostamaan aivan uuden auton, joka lisää hänen kulujaan 300 euroa kuussa tonnin käteenjäävästä summasta, joka ei siis riittänyt aiemminkaan. Minä ilmoitin, että en uskalla auton kyytiin enkä sillä ajaa, koska pelkään uusia pintoja. Mies sanoikin, että minun tulisi olla järjen ääni tässä. Hän kuitenkin teki kuten halusi itse ja teki kaupat autosta.
Nyt hän sitten valittaa, kun en iloitse autosta hänen kanssaan ja kun pidän sanomani siitä, että en halua olla auton lähellä. Tiedän aivan tarkkaan kuinka mies tulee raivostumaan ensimmäisistä naarmuista. Pelkään sellaista enkä halua olla siinä osallisena. Mies kysyi enkö vahaisi autoa kanssaan vaikkapa bikineissä ja korkkareissa ja pettyi, kun saa sitäkin tehdä muussa seurassa.
Miten minä voisin innostua autosta? Miten voisin olla sellainen kuin mies toivoo? Tai jos olen oma itseni ja elän aivan toisin, niin miten pärjään tunteen kanssa, että mies on minuun pettynyt? Itse olen pettynyt siihen, että mies ei tuntenut minua tämän paremmin...
