Joo, tällaiset puoliksi kivat tyypit ei valitettavasti pelkästään kivoiksi kyllä muutu. Mun ex oli ihana, mutta aluksi kännissä omistushaluinen ja paini joskus kavereidensa kanssa (agressioita oli olemassa), jonkun vuoden päästä myös töni minua. Asunto oli minun ja otin avaimenkin monta kertaa pois, mutta päästin hänet aina takaisin kun oli selvinpäin ja aina silloin mukava ja huomaavainen. Kun kyllästyin hänen päihteidensä käyttöön 5-v myöhemmin ja aloin harrastaa liikuntalajia, jonka vuoksi olin 3 iltaa viikossa poissa kotoa, alkoi kyttääminen ja mustasukkaisuus. Viimeinen vuosi oli aivan hirveä, tyyppi oli lähes aina yöt poissa kotoa, mutta kun tuli jankutti vaikka koko yön siitä, kuinka minä olen kauhea ja hän kärsii... tapasin nykyisen mieheni ja se vasta avasi silmäni näkemään, että on miehiä, joihin voi luottaa ja jotka eivät ole mustasukkaisia. Ilmoitin miehelleni, että haluan erota lopullisesti. Hän yritti kaikilla remonttiverukkeilla tms. edelleen elämääni ja ehkä 3 v eron jälkeen vielä soitti (pari kertaa vuodessa), enkö tosiaan voisi vielä ajatella elämistä hänen kanssaan. Äitiinsä olen pitänyt yhteyttä ja juominen ja resuaminen on jatkunut ihan koko ajan. Nyt exä ei ole ottanut kolmeen vuoteen yhteyttä, erosta 9 vuotta.
Pointtini oli, että lupauksista huolimatta tällaiset tyypit eivät yleensä muutu vaan kerran lyötyään lyövät uudeleen ja joka kerta pienemmästä syystä.
Älä ole häneen enää yhteydessä ja sano hänelle ette halua hänestä enää kuulla mitään, jos hän saa sinuun yhteyden. Toivetta ei saa pitää yllä, muuten ei yritys lopu.
Tsemppiä ja kovaa luonnetta nyt tarvitset!