En tiedä mitä miehestäni haluan

[surullinen vaimo]

Tilanne siis se, että vuosia ollaan oltu yhdessä, naimisissa ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Rakastan kyllä miestäni, mutta en oikein näe meitä yhdessä loppu elämämme.

Taustalla on minun liian suuret odotukset miehestä ja sitten valtavat pettymykset. Näistä ollaan keskusteltu ja paljon positiivisia muutoksia arkeen saatu aikaiseksi. Tämän lisäksi en halua miestäni seksuaalisesti. Olen kärsinyt haluttomuudesta lasten syntymän jälkeen, enkä oikeasti muista, milloin olisin viimeksi nauttinut seksillä ihan kunnolla. Uskon, että nämä pettymyket vaikuttavat tuohon miehen haluttavuuteen silmissäni. Toisaalta, en koe mitään muutakaan seksuaalista tarvetta, ainoastaan haaveilen siitä muistosta, miltä tuntui kun HALUAN seksiä. Ja mieshän sitten haluaisi ja usein ja tästä on sitten tullut aikamoista painostusta välillä (koin painostuksen jopa uhkailuna jossain välissä, vaikka puhuttuamme asiasta, ei sitä kuulemma ole missään vaiheessa tarkoittanut eikä ollut ymmärtänyt, että minä koin asian niin). Nyt tilanne on kohtuullinen ja ollaan tultu puolin ja toisin vastaan toisiamme. Kuitenkin tuntuu, että molemmat kärsitään tästä kun kumpikaan ei saa sitä mitä haluaa (minä lähes seksitöntä ja mies päivittäistä seksiä).

Toki tilanteessa on muitakin enemään tai vähemmän merkittäviä ristiriitaisuuksia toiveidemme suhteen, mutta en ala niitä kaikkia tässä avaamaan. Tuo seksi- asia on varmasti se isoin. Haluaisin haluta miestäni, mutta miten???

Suhteemme vahvuus on puhuminen, uskonkin että puhumme keskivertoparia enemmän, eikä varsinaisesti ole aihetta josta emme voisi puhua (paitsi tämä, etten tiedä mitä miehestäni enää tulevaisuudessa haluan). Lisäksi kunnoitamme toisiamme ja tietyllä tapaa haluamme molemmat ehkä liiaksikin miellyttää toisiamme, emmekä ole ikinä esim. korottaneet ääntä toisillemme.

Mitään väkivaltaa, juomista, pettämistä tms. ei ole kuvioissa, joten mitään "kunnon" syytä erolle ei olisi. JOS meillä ei olisi lapsia, todennäköisesti olisimme jo eronneet.

Ollaan käyty pariterapiassa muutaman kerran, jossa ei mielestäni päästy pinnallisista asioista syvemmälle ja niihin oikeisiin ongelmiin. Toki siitä pientä hyötyä on ollut, mutta emme kokeneet sitä mielekkääksi jatkaa.

Olen ehdottanut miehelle avioliittoleiriä tms. mutta hän ei ole halukas tuhlaamaan rahojamme sellaiseen. Kuitenkin hän on valmis pistämään satoja (yhteensä loppupeleissä varmaan tuhansia) euroja kaikenlaisiin seksivälineisiin ja rekvisiittaan, joka SAATTAISI auttaa meidän seksielämää. Olen yrittänyt kertoa miehelle, että ne kaikki muut meidän suhteen asiat vaikuttaa tuohon seksiin. Mies sanoo ymmärtävänsä, mutta kuitenkaan minusta ei tunnu, että ymmärtäisi koska itse kokee, että seksi tulee ensin ja siitä sitten tyytyväisyys muuhun. Minusta tuntuu, että kumpikin meistä yrittää ratkaista sitä itselle tärkeämpää osa-aluetta ja keskitie on todella vaikeaa löytää.

Minua ahdistaa tämä tilanne jatkuvasti, enkä tiedä mistä suunnasta lähtisin tilannetta purkamaan kun tuntuu, ettei puhuminenkaan miehen kanssa vie tilannetta eteenpäin.

Onko jollain ollut vastaavaa? Kannattaako tehdä vielä lisää töitä suhteen eteen (jota me todella teemme) ja odottaa, että kyllä ne seksihalut vielä joskus palaa ja muutkin asiat loksahtelee jossain vaiheessa paikoilleen? Vai missä vaiheessa voi sanoa tehneensä kaikkens ja lyödä hanskat tiskiin?

 

[astrolabe]

Eikö se riitä, että työstät näitä: "Taustalla on minun liian suuret odotukset miehestä ja sitten valtavat pettymykset."

Miehesi on vain ihminen. Tuli jalustalta alas kovaa ja vei sinun idealistisen kuvasi hänestä maahan hajottaen. Jospa kaikki lähtisi siitä, että hyväksyt itsesi ihmisenä virheineen ja sitten avarrat saman ajatuksen muihin. Eiköhän se seksihalukin palaile, kun tulet sinuksi miehesi kanssa virheineen kaikkineen. Käsitelkää ne pettymyksetkin.

 

[ehdotus]

Suosittelen yhteistä löytöretkeä kummankin sielunmaisemaan!

 

["mimmu"]

Sinun pitäisi olla ensin itsesi kanssa sinut. Sitten kun olet tyytyväinen itseesi, alat todennäköisesti hehkua ja haluta. Kyse ei ole miehestäsi. Heittäydy! Arjen paineet, elämän vääjäämättömät muutokset jne. vaikuttavat kaikkeen. Vinkkinä kerron, että oma ahdistuksesi siirtyy sinun harteiltasi lasten harteille eron hetkellä.Olosi on silloin kevyt, mutta lapsesi kantavat taakkaa vääjäämättä mukanansa. Säästä heitä siltä jos vain suinkin voit.

 

["a p"]

Eikö se riitä, että työstät näitä: "Taustalla on minun liian suuret odotukset miehestä ja sitten valtavat pettymykset."

Miehesi on vain ihminen. Tuli jalustalta alas kovaa ja vei sinun idealistisen kuvasi hänestä maahan hajottaen. Jospa kaikki lähtisi siitä, että hyväksyt itsesi ihmisenä virheineen ja sitten avarrat saman ajatuksen muihin. Eiköhän se seksihalukin palaile, kun tulet sinuksi miehesi kanssa virheineen kaikkineen. Käsitelkää ne pettymyksetkin.

Kiitos tästä. Olen kyllä jollain tasolla liian kriittinen itseäni kohtaan ja varmasti se heijastuu myös muihin. Olen koittanut tähän asiaan kiinnittää huomiota, mutta ei se vuosikymmeniä takaraivossa ollut ajatusmalli hetkessä muutu.

Tietyllä tavalla mies myös antoi omilla lupauksillaan ja puheillaan aihetta niihin isoihin odotuksiin, toki osa oli myös omaa illuusioitani siinä ihanassa alkuhuumassa kun kuvittelin löytäneeni "täydellisen" miehen.

Ollaan puhuttu niistä pettymyksistä useinkin. Miten niitä voisi enemmän varsinaisesti käsitella? Tuntuu, että joku aina pompsahtaa jostain esiin vaikka olin luullut jo kauan sitten asian unohtuneen mielestäni. Miten niiden asioiden voi vain antaa olla ja unohtaa? Olen yrittänyt ajatella, että ne ovat tapahtuneet silloin, en voi muuttaa niitä, ja katsoa eteenpäin, mutta taas jossain välissä tulevat takaisin ajatuksiin, pahoittaen mieleni jälleen kerran.

 

["a p"]

Suosittelen yhteistä löytöretkeä kummankin sielunmaisemaan!

Olisin kiitollinen, jos kertoisit miten tämä ihan konkreettisesti tapahtuu?

 

[ehdotus]

[QUOTE="a p";29877496]Olisin kiitollinen, jos kertoisit miten tämä ihan konkreettisesti tapahtuu? [/QUOTE]

Sorry, en kyllä yhtään tiedä, apinoin sen jostain toisesta ketjusta Mutta oikeasti, sanoit tuossa yllä, etteivät sinun ajatusmallisi voi muuttua hetkessä, miksi sitten miehen pitäisi muuttua? Ja ylipäätään tunnut sälyttävän miehen kontolle aika paljon, kun kuitenkin ainoa, jota takuuvarmasti voit muuttaa, on sinä itse.

 

["a p"]

[QUOTE="mimmu";29877478]Sinun pitäisi olla ensin itsesi kanssa sinut. Sitten kun olet tyytyväinen itseesi, alat todennäköisesti hehkua ja haluta. Kyse ei ole miehestäsi. Heittäydy! Arjen paineet, elämän vääjäämättömät muutokset jne. vaikuttavat kaikkeen. Vinkkinä kerron, että oma ahdistuksesi siirtyy sinun harteiltasi lasten harteille eron hetkellä.Olosi on silloin kevyt, mutta lapsesi kantavat taakkaa vääjäämättä mukanansa. Säästä heitä siltä jos vain suinkin voit.[/QUOTE]

Lasten takia tässä ollaankin ja taistellaan. <3

Miten voisin oppia rakastamaan itseäni ja olemaan tyytyväinen siihen mitä olen?

Joskus olen ollut seksissä erittäin halukas ja aktiivinen (eli ilmeisen tyytyväinen itseeni) nyt se kaikki on muisto vain :/

 

["osku"]

Itse et voi oikeastaan tehdä paljonkaan enempää. Tunteita ja seksuaalisia haluja ei voi pakottaa. Pitkässä suhteessa on erilaisia aikoja. Todennäköistä on että jossain vaiheessa sinä halausit miestäsi enemmän. Toisaalta on todennäköistä että voisit taas haluta uudella tavalla uuden kumppanin kanssa. Varmaksi ei voi tietä etukäteen. Sinulla on myös odottaa suhteelta juuri niitä tunteita joita kaipaat. Miehelläsikin on oikeus tunteisiinsa, ja on luonnollista että hän tuntee negatiivisia tunteita kun seksiä ei juuri ole. Seksiin ei kuitenkaan kannata suostua velvollisuudentunnosta tai säälistä, vaan vain silloin kun itse tahtoo. Pohjimmiltaan teillä kysymys on nyt siitä, kuinka pitkään haluatte ja jaksatte elää tuollaisessa liitossa noilla tunteilla, ja mitä elämältä ja parisuhteelta haluatte.

Usein tällaisissa tapauksissa on kyseessä ohimenevä kriisi (esim. ns. seitsemän vuoden kriisi), josta voi selvitä kunhan kärvistelee sen vuoden-pari, joka menee siinä kriisin pyörteissä. Uusi kriisi on sitten odotettavissa ainakin silloin, kun nainen 35-40 vuotiaana alkaa miettiä mitä oikeastaan vielä elämältä haluaa ja silloin, kun mies viisikymppisenä alkaa haikailla nuria naisia.

 

[ruusutarha]

Musta tuntuu, että ero olisi tuossa tilanteessa virhe ja katuisit sitä myöhemmin, eikä tilannetta voisi korjata välttämättä. Pystytkö selittämään tarkemmin millaisissa asioissa pettyminen on kyseessä?

Joka tapauksessa. Olet pettynyt mieheesi, josta ei ollut siihen mitä hän lupaili, ja mun ajatusmaailmassa sellainen pettymys kannetaan yhdessä ja toista enemminkin tuetaan tilanteessa kuin arvostellaan. Ajatuksesi kuulostaa siksi jotenkin julmalta ja itsekkäältä mun korvaan, mutta toisaalta riippuu toki missä asiassa pettymys on tapahtunut että miten vakava se on.

Ymmärrän kyllä ärtymyksen siitä, jos mies on lupaillut kevyin perustein asioita joita ei lopulta ole tosissaan pyrkinyt toteuttamaan. Jos kyseessä on tällainen tilanne, niin miehen pitäisi ymmärtää miksi olet pettynyt ja olla pahoillaan, ja ehkä pystyisit vähitellen antamaan asian anteeksi?

 

["Peipponen"]

Täytyy nyt konkreettisesti kysyä, että voisitko kertoa jotain esimerkkejä näistä pettymyksistä? Usein sitä kyllä ajattelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta todellisuudessa siellä on myös suhteen vakiinnuttua uudet ongelmat. Ja kerta olette jo avioliitossa, laittakaa se toimimaan Ehdottaisin, että puhut miehellesi vielä tuosta avioliittoleiriasiasta ja kerrot, että se on teidän suhteenne kannalta tärkeää.

 

["a p"]

[QUOTE="Peipponen";29877568]Täytyy nyt konkreettisesti kysyä, että voisitko kertoa jotain esimerkkejä näistä pettymyksistä? Usein sitä kyllä ajattelee, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta todellisuudessa siellä on myös suhteen vakiinnuttua uudet ongelmat. Ja kerta olette jo avioliitossa, laittakaa se toimimaan Ehdottaisin, että puhut miehellesi vielä tuosta avioliittoleiriasiasta ja kerrot, että se on teidän suhteenne kannalta tärkeää.[/QUOTE]

Hmm.. mistähän aloittaisin? No, raskausaikoina koin, ettei mies ollut siinä ns. mukana niinkuin olisin toivonut. Esim. kosketellut vatsaa kun vauva potkii, vauvan tarvikkeiden hankinta, lasteenhuoneen laitto jäi minun vastuulle jne. (Ja todellakin ihan yhteisymmärryksessä nämä lapset on hankittu) Synnytyksessä koin, ettei mies "huolehtinut" riittävästi minusta, vaan nukkui omaa väsymystään. Toki oli sitten h-hetkellä kädestä pitämässä. Petyin, kun mies joka osaa tuoda kotiin kukkia, ei tajunnut tuoda edes niitä kukkia synnysten jälkeen. Vauva- aikoina ei arkena voinut ollenkaan osallistua yöheräämisiin, vaikka olin ihan loppu. Silloin pelasi tietokoneella kaiken vapaa-aikansa, koin että pelit ja työ on tärkeämpää kuin minä ja lapset. (Onneksi tuosta asiasta ei enää tarvitse keskustella).

Painosti liian nopeasti synnytysten jälkeen seksiin (Sanomalla ettei voi elää suhteessa jossa ei saa riittävästi seksiä).

Petyin, etten itse osannut olla tarpeeksi vaativa häidemme suhteen, enkä saanut niitä asioita jotka olisi olleet minulle tärkeitä. (Jälkikäteen mies on sanonut, ettei oikeasti ollut tajunnut, että niillä olisi ollut minulle oikeasti merkitystä)

Tässä nyt jotain. Tajuan, että olisin monessakin asiassa itse voinut pitää isompaa ääntä ja vaatia mieheltä asioita. Olemme opetelleet puhumaan asioista niin, että toinen todellakin ymmärtäisi sen niin kuin itse on tarkoittanut eikä oleteta, että toinen ymmärtäisi asioita joita ei ole ääneen sanottu. Ja jos joku asia oikeasti on tärkeä, asia tehdään niin selväksi, ettei väärinkäsityksen mahdollisuutta yksinkertaisesti ole

Nuo ajat ovat onneksi takanapäin ja nykyisin mies on ihan toinen ihminen ja ottaa minua huomioon enemmän. Tosin seksin osalta painostus on ns. hiljaista mutta aistin sen läsnäolon. Olemme näistä kaikista puhuneet ja puhuneet ja paljon. Kuitenkin osa asioista on jollain tasolla jäänyt kalvamaan. Nykyisin esim. tuo loukkaantuminen siitä, ettei mies tuonut synnytysten jälkeen kukkia lähinnä naurattaa.

En oikeastaan edes mieti, mitä siellä aidan toisella puolella olisi. Aiempia vakavia suhteita on molemmilla takana ja tiedostamme kyllä, että arki (ja ongelmia) tulee vastaan jokaisessa suhteessa. Tämä nykytilanne vain ahdistaa :/

 

[vrss]

Kannattaisi varmasti jatkaa sitä terapiaa joko yhdessä tai erikseen.. erityisesti jos sulla itsellä on paljon mietittävää niin terapiasta (muustakin kuin parisuhde-) vois olla apua. Voitte kokeilla toista terapeuttiakin. Tai sitten ihan seksuaaliterapeuttia jos haluat selvitellä syitä haluttomuuteen?

 

[astrolabe]

Ymmärrän, että olet pettynyt ja sinulla on oikeus olla. Mutta aika moni mies, omani mukaan luettuna, ei oikein ole messissä raskausaikana tai pikkuvauva-aikana. Hormonit eivät mitenkään lievennä niitä tuntemuksia.

Olen itsekin kokenut sen, että ollut siloiteltu käsitys miehestäni ja sitten se todellisuus ollutkin toista. Se on ollut joskus kuin isku palleaan, ilmat täysin pihalle ja mitäs tää kaikki tarkoittaakaan? Mutta oma mieheni on silloin vaan, että hän tukee minua sen käsittelyssä, mutta ei ole koskaan sanonutkaan olevansa täydellinen ja että tällainen inhimillinen hän vain on, sen kanssa on elettävä.

Itse koen tuon armolliseksi siinä mielessä, että se antaa varaa myös minulle olla hyväksytty tässä suhteessa omine puutteineni ja vikoineni.

Mutta varmasti on hetkiä, jolloin odotit vähemmän mieheltäsi ja hän olikin paljon enemmän kuin uskoitkaan?

 

["..."]

Pakko kysyä...Miten huomioit itse miestäsi raskausaikana, synnytyssalissa, vauva-aikana, seksin suhteen? Kuulostaa siltä, ettet ole alun alkaenkaan ymmrtänyt omaa vastuutasi suhteen lujittumiseen, vaan odotat onnea vain toiselta. Kannattaa miettiä asiaa myös sen toisen osapuolen näkökulmasta eikä vain nurista omaa surkeuttaan.

 

["a p"]

Ymmärrän, että olet pettynyt ja sinulla on oikeus olla. Mutta aika moni mies, omani mukaan luettuna, ei oikein ole messissä raskausaikana tai pikkuvauva-aikana. Hormonit eivät mitenkään lievennä niitä tuntemuksia.

Olen itsekin kokenut sen, että ollut siloiteltu käsitys miehestäni ja sitten se todellisuus ollutkin toista. Se on ollut joskus kuin isku palleaan, ilmat täysin pihalle ja mitäs tää kaikki tarkoittaakaan? Mutta oma mieheni on silloin vaan, että hän tukee minua sen käsittelyssä, mutta ei ole koskaan sanonutkaan olevansa täydellinen ja että tällainen inhimillinen hän vain on, sen kanssa on elettävä.

Itse koen tuon armolliseksi siinä mielessä, että se antaa varaa myös minulle olla hyväksytty tässä suhteessa omine puutteineni ja vikoineni.

Mutta varmasti on hetkiä, jolloin odotit vähemmän mieheltäsi ja hän olikin paljon enemmän kuin uskoitkaan?

Toki on ollut hetkiä, jolloin on ollut PALJON enemmän kuin olen odottanut. Näitä asioita pitäisi kyllä muistaa vaalia ja muistella etenkin silloin, kun nuo tyhmät, jo taakse jätetyt asiat, nostavat päätään.

Ja ymmärrän kyllä, että hormoonit on vaikuttaneet aika moneen negatiiviseen tunnereaktioon vahvistavasti.

Jos en saa miestä houkuteltua sinne avioliittoleirille, on seuraava osoite varmaan se seksuaaliterapia. Itsekin kuitenkin kärsin siitä, ettei minulla ole seksuaalista kiinnostusta ja todella KAIPAAN sitä, että seksi tuntuisi joltain tai että sitä edes tekisi mieli.

 

["a p"]

[QUOTE="...";29877745]Pakko kysyä...Miten huomioit itse miestäsi raskausaikana, synnytyssalissa, vauva-aikana, seksin suhteen? Kuulostaa siltä, ettet ole alun alkaenkaan ymmrtänyt omaa vastuutasi suhteen lujittumiseen, vaan odotat onnea vain toiselta. Kannattaa miettiä asiaa myös sen toisen osapuolen näkökulmasta eikä vain nurista omaa surkeuttaan.[/QUOTE]

Huolehdin, että mies tiesi kaikki neuvolakuulumiset jne. Hankin miehelle ns. isyyspakkauksen. Kyselin miehen vointia synnärillä (vaikkakin kyllä mielestäni siellä synnärillä se tärkein huomiotava on se synnyttävä äiti). Kyselin tuntemuksia isyydestä jne. Vauva-aikana annoin mahdollisuuden osallistua vauvan hoitoon niin paljon kuin halusi, en ns. ominut vauvoja. Kannustin, kun töissä oli stressiä.

Teen ja tein miehelle sängyssä toivomiaan asioita, annan mm. käsi/suuhoitoja, vakkei tekisi mieli. Kokeilen erilaisia seksijuttuja ennakkoluulottomasti, luen paljon aiheesta ja otan itsekin aktiivisesti esille asioita joita voisimme kokeilla seksin parantamiseksi. Olen antanut seksiin liittyviä lahjoja. Käytän sellaisia alusvaatteita, joista tiedän miehen tykkäävän (vaikka ne välillä poikkeavatkin omasta maustani). Mies saa myös peppuseksiä Ajelen myös posliinin miehen toiveesta, itselle riittäisi pelkkä siistiminen.

Lähden lasten kanssa aika ajoin pois kotoa useaksi päiväksi ja annan miehelle hänen tarvitsemaansa omaa aikaa. Teen usein iltapalan jääkaappiin valmiiksi jos mies on tulossa myöhään kotiin. Ostan ylläriksi silloin tällöin kaupasta miehen herkkuja. Teen hänen lempiruokiaan.

Kannustan miestä viettämään aikaa kavereiden kanssa, enkä IKINÄ valita poikien illanvietoista tms.

Riittääkö?

 

[vierasu]

[QUOTE="a p";29877856]
Teen ja tein miehelle sängyssä toivomiaan asioita, annan mm. käsi/suuhoitoja, vakkei tekisi mieli. Kokeilen erilaisia seksijuttuja ennakkoluulottomasti, luen paljon aiheesta ja otan itsekin aktiivisesti esille asioita joita voisimme kokeilla seksin parantamiseksi. Olen antanut seksiin liittyviä lahjoja. Käytän sellaisia alusvaatteita, joista tiedän miehen tykkäävän (vaikka ne välillä poikkeavatkin omasta maustani). Mies saa myös peppuseksiä Ajelen myös posliinin miehen toiveesta, itselle riittäisi pelkkä siistiminen.

[/QUOTE]

Tuli vaan mieleen, että teetkö liika asioita vaan miellyttääksesi miestäsi? Osaatko sanoa, mitä sinä odotat ja haluat seksielämältänne? Jotenkin kirjoitustesi perusteella minulle tulee sellainen mielikuva, että sinun pitäisi keskittyä siihen, että löydät oman seksuaalisuutesi. Ehkä ne halutkin palaisivat, kun et vaan yrittäisi miellyttää miestäsi, vaan keskittyisit myös omaan nautintoosi. Voin tietysti olla ihan väärässäkin.

Muista kirjoittamistasi asioista tunnistan itseni...Ei se ole kivaa luettavaa, mutta minulle jotenkin todella opettavaista lukea samoja ajatuksia joita päässäni pyörii, toisen ihmisen kirjoittamana. Tuli uutta perspektiiviä niihin Mutta en siis osaa auttaa sinua mitenkään, kun samassa suossa olen. Paitsi että halut on tallella

 

[astrolabe]

Niin, onko teillä koskaan seksiä niin, että silloin kuin sinä haluat ja juuri niin kuin sinä haluat?

 

[VierasN2]

Jotenkin tuossa seksinharrastamisjutussa tuntuu siltä, että mies vaatii ja vaatii ja painostaa etkä itse ehdi miettimään sitä omaa seksuaalisuuttasi.
Huomioiko mies sinua, muutenkin kuin "anna tänään pesää / käsihoitoa / ja pukeudu pitsihepeneisiin ja muista käyttää myös käsirautoja" ?

Ehkä ne jutut tuntuu sinusta "liian rajuilta", ne ovat "liian extremeä" VAIKKA olet ehkä joskus _pitänytkin_ niistä jutuista. Nyt vain täytyisi lähteä eteenpäin siitä VANILJA -seksistä. Seksuaalisuus vaan täytyy herättää. Ja monesti jos ei olla pitkään aikaan harrastettu säännöllistä seksiä, niin sitä vaan etääntyy siitä toisesta. Pelko, ettei enää osaakaan ja sitten ei edes uskalla ja mukaan tulee myöskin pelko torjumisesta tai ajatus hyväksikäytöstä.

Pitää myöskin muistaa tehdä itse töitä sen eteen, että ne halut palaisivat.
Jos nyt vaikka sovitte, että tänä viikonloppuna harrastatte vähintään kolme kertaa kivaa seksiä, jossa molemmat osapuolet otetaan huomioon ja molemmat ovat lempeitä ja kivoja toisilleen ja huomioivat toisiansa, niin pidätkö mahdollisena, että ensi viikolla voisi vatsanpohjasta vähän kutkuttaa?

 

["a p"]

Niin, onko teillä koskaan seksiä niin, että silloin kuin sinä haluat ja juuri niin kuin sinä haluat?

Ongelma on siinä, että en koskaan halua :/ Kyllä mies periaatteessa yrittää ottaa huomioon minut ja tekisi sen suhteen mitä ikinä keksisinkään pyytää. Mutta kun en mitenkään pääse mukaan fiilikseen, eikä mikään tunnu oikein miltään. Joskus saatan jonkun todella pliisun orgasmin saada, mutta sekin on niin mitätön ja valtavan työn ja keskittymisen takana, että ei oikein maksa vaivaa Kostun kyllä kosketuksesta, mutta mitään varsinaista nautintoa en seksin aikana koe. Joskus saattaa hetkellisesti tuntua ihan hyvältä, mutta kun fiilis menee ohi, en pysty siihen palaamaan.

Teen kyllä miehen mieliksi alotteita, mutta en siksi että itsellä tekisi mieli. Olen yrittänyt ehdottaa miehelle kunnon taukoa seksistä (useampaa viikkoa) mutta ei suostu

 

["a p"]

Jotenkin tuossa seksinharrastamisjutussa tuntuu siltä, että mies vaatii ja vaatii ja painostaa etkä itse ehdi miettimään sitä omaa seksuaalisuuttasi.
Huomioiko mies sinua, muutenkin kuin "anna tänään pesää / käsihoitoa / ja pukeudu pitsihepeneisiin ja muista käyttää myös käsirautoja" ?

Ehkä ne jutut tuntuu sinusta "liian rajuilta", ne ovat "liian extremeä" VAIKKA olet ehkä joskus _pitänytkin_ niistä jutuista. Nyt vain täytyisi lähteä eteenpäin siitä VANILJA -seksistä. Seksuaalisuus vaan täytyy herättää. Ja monesti jos ei olla pitkään aikaan harrastettu säännöllistä seksiä, niin sitä vaan etääntyy siitä toisesta. Pelko, ettei enää osaakaan ja sitten ei edes uskalla ja mukaan tulee myöskin pelko torjumisesta tai ajatus hyväksikäytöstä.

Pitää myöskin muistaa tehdä itse töitä sen eteen, että ne halut palaisivat.
Jos nyt vaikka sovitte, että tänä viikonloppuna harrastatte vähintään kolme kertaa kivaa seksiä, jossa molemmat osapuolet otetaan huomioon ja molemmat ovat lempeitä ja kivoja toisilleen ja huomioivat toisiansa, niin pidätkö mahdollisena, että ensi viikolla voisi vatsanpohjasta vähän kutkuttaa?

Olen yrittänyt aika-ajoin lukea eroottisia novelleja ja tyydyttää itseni yksin ollessani, jotta saisin vähän fiilistä ja virittäytyä tunnelmaan. Onnistuu jotenkuten, mutta ei saa aikaan mitään sellaista, että tätä tarvisin lisää tai lisäisi intoa makkarin puolella. Kaipaan kyllä sitä, että nauttisin seksistä.

Kyllä se perusseksi meillä aika pehmeää on. Nuo muut vain mausteita. Mies sytyttää usein kynttilöitä ja hieroo aluksi hartioita ym. Ja huomioi muutenkin. Nuolee ja koskettelee, juuri niinkuin pyydän. Harvemmin mitään kummoisempaa reaktiota saa aikaiseksi. Joskus muutaman lasillisen jälkeen pystyn rentoutumaan sen verran, ettei se ihan joka kerta lahna-seksiä ole. Sekin ahdistaa, miten mies voi silloin edes harrastaa kanssani seksiä kun se on sitä lahna- tasoa.

Enneminkin minuaa ahdistaa ajatus, että sovitaan joku määrä mikä täytyy viikonlopun aikana täyttyä. Ja tosiaan mies kyllä ottaisi minut huomioon miten ikinä haluaisin, mutta minun fiilikseen pääseminen on liian vaikeaa.

 

[ruusutarha]

Onko sulla käytössä hormonaalista ehkäisyä, joka selittäisi halujen kuolemisen? Itsellä halut palasivat ehkäisyn ja ssri-lääkkeiden lopettamisen jälkeen, joita vuosia sitten söin enkä tajunnut yhdistää haluttomuutta niihin.

Silloin kärsin myös juuri samanlaisesta ahdistuksesta kun silloinen poikaystävä ei omien sanojensa mukaan voinut seurustella ilman seksiä, ja mä olisin halunnut olla edes vähän aikaa rauhassa ilman syyllisyydentunnetta haluttomuudesta.
Sun miehen pitäisi antaa sulle loma seksistä, vapaaehtoisesti, en tiedä miten muuten voisit rentoutua. Silloin ne halut voisi herätäkin, mutta ei tosiaan helposti jos tiedät että seksi on velvollisuus.

Suoraan sanottuna miehesi alkoi ällöittämään, vaikka hän ei varmasti tarkoita painostaa noin paljon, mutta jokin ulkopuolinen apu olis tilanteeseen paikallaan.

 

[vierass]

Pitääkö sun nyt kysyä mieheltä lupa seksitaukoon? Eikö riitä, jos sanot, että haluat vaikka kahden viikon seksitauon? Vaikka naimisissa olettekin, saathan sentään vielä päättää omasta kehostasi, eikä kaksi viikkoa taukoa miestäsi tapa.

 

["a p"]

Pari vko seksitauko varmaan oiskin vielä miehelle ok, itse en usko että siinä ajassa ehtisin yhtään rentoutua. Pikemminkin tarvitsisin pari kuukautta Ja mielellään niin, että se tulis mieheltä itseltään vapaaehtoisesti, että hän ymmärtäisi minun sen tarvitsevan eikä puhuisi mitään seksiin liittyvää tuona aikana.

Toki itsehän päätän, annanko vaiko en, ei mies siihen koskaan pakota, henkinen paine on vain aika kova hänen aiemmista sanomisistaan. Ja tiedän kyllä, että mies ei "ymmärrä" puheittensa olevan minulle painostavia, vaikka siitä olen hänelle moneen otteeseen sanonut. Hän on niin turhautunut ja tuskissaan, jos ei saa seksiä. Itsetyydytys (mitä olen ihan luvan kanssa tarjonnut hänelle useaan otteeseen) on hänelle jostain syystä kuulemma tosi vaikeaa, eikä loppupeleissä edes poista paineita. On kuulemma tosi vaikea edes olla lähelläni, kun alkaa heti tekemään mieli. Ja minä kun sitten tarvitsisin sitä muuta läheisyyttä ilman seksiä... Ikuinen oravanpyörä

Onhan se ihanaa, että olen toisen mielestä niin seksikäs, mutta minulle se tällä hetkellä valitettavasti aiheuttaa vain harmaita hiuksia.

Ja hormonaalisen ehkäisyn käytön lopetin n. 8kk sitten, en huomaa muuta eroa kuin että kostuminen onnistuu helpommin. Mulla kyllä käytössä mielialalääke, tosin sekin on vuosi sitten vaihdettu sellaiseen, ettei pitäisi millään tavalla noihin haluihin vaikuttaa.

Kiitos kaikista kommenteista ja näkökulmista. Ja toki saa lisääkin laittaa jos jotain tulee mieleen