S
surullinen vaimo
Vieras
Tilanne siis se, että vuosia ollaan oltu yhdessä, naimisissa ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Rakastan kyllä miestäni, mutta en oikein näe meitä yhdessä loppu elämämme.
Taustalla on minun liian suuret odotukset miehestä ja sitten valtavat pettymykset. Näistä ollaan keskusteltu ja paljon positiivisia muutoksia arkeen saatu aikaiseksi. Tämän lisäksi en halua miestäni seksuaalisesti. Olen kärsinyt haluttomuudesta lasten syntymän jälkeen, enkä oikeasti muista, milloin olisin viimeksi nauttinut seksillä ihan kunnolla. Uskon, että nämä pettymyket vaikuttavat tuohon miehen haluttavuuteen silmissäni. Toisaalta, en koe mitään muutakaan seksuaalista tarvetta, ainoastaan haaveilen siitä muistosta, miltä tuntui kun HALUAN seksiä. Ja mieshän sitten haluaisi ja usein ja tästä on sitten tullut aikamoista painostusta välillä (koin painostuksen jopa uhkailuna jossain välissä, vaikka puhuttuamme asiasta, ei sitä kuulemma ole missään vaiheessa tarkoittanut eikä ollut ymmärtänyt, että minä koin asian niin). Nyt tilanne on kohtuullinen ja ollaan tultu puolin ja toisin vastaan toisiamme. Kuitenkin tuntuu, että molemmat kärsitään tästä kun kumpikaan ei saa sitä mitä haluaa (minä lähes seksitöntä ja mies päivittäistä seksiä).
Toki tilanteessa on muitakin enemään tai vähemmän merkittäviä ristiriitaisuuksia toiveidemme suhteen, mutta en ala niitä kaikkia tässä avaamaan. Tuo seksi- asia on varmasti se isoin. Haluaisin haluta miestäni, mutta miten???
Suhteemme vahvuus on puhuminen, uskonkin että puhumme keskivertoparia enemmän, eikä varsinaisesti ole aihetta josta emme voisi puhua (paitsi tämä, etten tiedä mitä miehestäni enää tulevaisuudessa haluan). Lisäksi kunnoitamme toisiamme ja tietyllä tapaa haluamme molemmat ehkä liiaksikin miellyttää toisiamme, emmekä ole ikinä esim. korottaneet ääntä toisillemme.
Mitään väkivaltaa, juomista, pettämistä tms. ei ole kuvioissa, joten mitään "kunnon" syytä erolle ei olisi. JOS meillä ei olisi lapsia, todennäköisesti olisimme jo eronneet.
Ollaan käyty pariterapiassa muutaman kerran, jossa ei mielestäni päästy pinnallisista asioista syvemmälle ja niihin oikeisiin ongelmiin. Toki siitä pientä hyötyä on ollut, mutta emme kokeneet sitä mielekkääksi jatkaa.
Olen ehdottanut miehelle avioliittoleiriä tms. mutta hän ei ole halukas tuhlaamaan rahojamme sellaiseen. Kuitenkin hän on valmis pistämään satoja (yhteensä loppupeleissä varmaan tuhansia) euroja kaikenlaisiin seksivälineisiin ja rekvisiittaan, joka SAATTAISI auttaa meidän seksielämää. Olen yrittänyt kertoa miehelle, että ne kaikki muut meidän suhteen asiat vaikuttaa tuohon seksiin. Mies sanoo ymmärtävänsä, mutta kuitenkaan minusta ei tunnu, että ymmärtäisi koska itse kokee, että seksi tulee ensin ja siitä sitten tyytyväisyys muuhun. Minusta tuntuu, että kumpikin meistä yrittää ratkaista sitä itselle tärkeämpää osa-aluetta ja keskitie on todella vaikeaa löytää.
Minua ahdistaa tämä tilanne jatkuvasti, enkä tiedä mistä suunnasta lähtisin tilannetta purkamaan kun tuntuu, ettei puhuminenkaan miehen kanssa vie tilannetta eteenpäin.
Onko jollain ollut vastaavaa? Kannattaako tehdä vielä lisää töitä suhteen eteen (jota me todella teemme) ja odottaa, että kyllä ne seksihalut vielä joskus palaa ja muutkin asiat loksahtelee jossain vaiheessa paikoilleen? Vai missä vaiheessa voi sanoa tehneensä kaikkens ja lyödä hanskat tiskiin?
Taustalla on minun liian suuret odotukset miehestä ja sitten valtavat pettymykset. Näistä ollaan keskusteltu ja paljon positiivisia muutoksia arkeen saatu aikaiseksi. Tämän lisäksi en halua miestäni seksuaalisesti. Olen kärsinyt haluttomuudesta lasten syntymän jälkeen, enkä oikeasti muista, milloin olisin viimeksi nauttinut seksillä ihan kunnolla. Uskon, että nämä pettymyket vaikuttavat tuohon miehen haluttavuuteen silmissäni. Toisaalta, en koe mitään muutakaan seksuaalista tarvetta, ainoastaan haaveilen siitä muistosta, miltä tuntui kun HALUAN seksiä. Ja mieshän sitten haluaisi ja usein ja tästä on sitten tullut aikamoista painostusta välillä (koin painostuksen jopa uhkailuna jossain välissä, vaikka puhuttuamme asiasta, ei sitä kuulemma ole missään vaiheessa tarkoittanut eikä ollut ymmärtänyt, että minä koin asian niin). Nyt tilanne on kohtuullinen ja ollaan tultu puolin ja toisin vastaan toisiamme. Kuitenkin tuntuu, että molemmat kärsitään tästä kun kumpikaan ei saa sitä mitä haluaa (minä lähes seksitöntä ja mies päivittäistä seksiä).
Toki tilanteessa on muitakin enemään tai vähemmän merkittäviä ristiriitaisuuksia toiveidemme suhteen, mutta en ala niitä kaikkia tässä avaamaan. Tuo seksi- asia on varmasti se isoin. Haluaisin haluta miestäni, mutta miten???
Suhteemme vahvuus on puhuminen, uskonkin että puhumme keskivertoparia enemmän, eikä varsinaisesti ole aihetta josta emme voisi puhua (paitsi tämä, etten tiedä mitä miehestäni enää tulevaisuudessa haluan). Lisäksi kunnoitamme toisiamme ja tietyllä tapaa haluamme molemmat ehkä liiaksikin miellyttää toisiamme, emmekä ole ikinä esim. korottaneet ääntä toisillemme.
Mitään väkivaltaa, juomista, pettämistä tms. ei ole kuvioissa, joten mitään "kunnon" syytä erolle ei olisi. JOS meillä ei olisi lapsia, todennäköisesti olisimme jo eronneet.
Ollaan käyty pariterapiassa muutaman kerran, jossa ei mielestäni päästy pinnallisista asioista syvemmälle ja niihin oikeisiin ongelmiin. Toki siitä pientä hyötyä on ollut, mutta emme kokeneet sitä mielekkääksi jatkaa.
Olen ehdottanut miehelle avioliittoleiriä tms. mutta hän ei ole halukas tuhlaamaan rahojamme sellaiseen. Kuitenkin hän on valmis pistämään satoja (yhteensä loppupeleissä varmaan tuhansia) euroja kaikenlaisiin seksivälineisiin ja rekvisiittaan, joka SAATTAISI auttaa meidän seksielämää. Olen yrittänyt kertoa miehelle, että ne kaikki muut meidän suhteen asiat vaikuttaa tuohon seksiin. Mies sanoo ymmärtävänsä, mutta kuitenkaan minusta ei tunnu, että ymmärtäisi koska itse kokee, että seksi tulee ensin ja siitä sitten tyytyväisyys muuhun. Minusta tuntuu, että kumpikin meistä yrittää ratkaista sitä itselle tärkeämpää osa-aluetta ja keskitie on todella vaikeaa löytää.
Minua ahdistaa tämä tilanne jatkuvasti, enkä tiedä mistä suunnasta lähtisin tilannetta purkamaan kun tuntuu, ettei puhuminenkaan miehen kanssa vie tilannetta eteenpäin.
Onko jollain ollut vastaavaa? Kannattaako tehdä vielä lisää töitä suhteen eteen (jota me todella teemme) ja odottaa, että kyllä ne seksihalut vielä joskus palaa ja muutkin asiat loksahtelee jossain vaiheessa paikoilleen? Vai missä vaiheessa voi sanoa tehneensä kaikkens ja lyödä hanskat tiskiin?