V
viera.s
Vieras
Ei vielä minulla ajankohtaista, koska lapsi täyttää syksyllä vasta 5 vuotta. Sellainen vesipeto jo kyllä, että taitaa tänä kesänä oppia uimaan. Pää veden alla pääsee jo vähän matkaa menemään.
Joo, hän tykkää sukellella ja vieraista meno voi näyttää aika hurjalta, mutta ei lapsi ole koskaan vetänyt tippaakaan vettä henkeen, vauvauinnista alkaen on tykännyt sukellella.
Aika hysteeriseltä tämä nykymeno kuitenkin kuulostaa. Vai eikö lapset osaa uida vai eivätkö vanhemmat heihin luota ollenkaan? Ovatko kaikki vanhemmat sitten loistavia uimareita, osaisivatko edes ne 10-vuotiaat jostain järven selältä pelastaa?
Itse kävin lapsena kavereiden kanssa uimassa siihen aikaan tavanomaiseen aikaan eli 7-8-vuotiaana. Sitä ennen kävin äitini kanssa, vaikka äiti ei osannut uida. Nykyään pystyy räpistelemään max. 10 m, en minä pelkää että hänkään uimassa käydessä hukkuisi. Miksi pelkäisin että oikeasti uimataitoinen (min. 200 m) ja järkevä lapsi hukkuisi? En minä kuitenkaan pystyisi pelastamaan kaukaa syvästä vedestä ketään, vaikka itse osaan uida ihan hyvin. Mutta mitä nyt koulussa toisen pelastamista harjoiteltiin, niin se oli kyllä tosi vaikeaa, lähinnä painoin sitä toista veden alle. Joten en minä oman pelastustaitoni varaan kuitenkaan laske, turvallisuudesta huolehditaan muulla tavoin (=lapsi ei mene liian kauas rannasta).