A
Auttakaa noloa...
Vieras
Olen ollut jo 1½ vuotta ihastunut enemmän tai vähemmän erääseen mieheen. Tilanne on kuitenkin mutkikas monellakin tapaa.
Tämä mies flirttailee ihan täysillä. Tai siltä minusta tuntuu. Ja tämä flirttailu on tuntunut ihan hyvältä. Toki olen huomannut hänen flirttailevan muillekkin, näyttää tulevan luonnostaan tälle ihmiselle. Toki minustakin on sanottu että olen todella "flirtti" ihminen, vaikka en itse sellaista huomaa käytöksessäni.
Kuitenkin, tämä mies pyysi minua kauan sitten kahville, IHan yllättäen kun tapasimme kaupungilla. Me kävimme kahvilla, puhuimme ihan arkisista asioista jne. Tilanteen tekee mutkikkaaksi se että tuolloin hän oli varattu. Nyt en tiedä, onko hän varattu vai ei. Huhu kertoo ettei olisi.
Kuitenkin, huomaan olevani enemmän tai vähemmän koko ajan ihastunut häneen ja mieleni tekisi pyytää uudelleen kahville. Pelkään vain pakkeja. Tai kun en tiedä onko hän oikeasti kiinnostunut vai flirttaileeko vain huvikseen...
Melkein kaksi vuotta sitten hän sanoi, että meidän pitäisi ottaa lasilliset ja oikein kunnolla keskustella tilanteistamme... Ajattelin ehdottaa hänelle, niitä lasillisia meinaan... Mutten uskalla... Joudumme työn puolesta olemaan tekemisissä joten vajoaisin maan alle jos hän ei suostukaan....
Kuinka tämä voi olla näin helkkarin vaikeaa näin aikuisenakin???????? Niin ja onhan tuota ikäeroakin ihan kivasti mutta mua se ei oikeastaan haittaa ollenkaan...
Siis, ystävät, neuvoja