Mä tässä mietin, että olen saanut elää lapsuuteni aika rauhassa 80- luvulla, nuoruuteni 90- luvulla ja varhaisen aikuisuuteni 2000- luvulla.
Ensimmäisen ongleman muistan ravintolasta 20- vuotiaana. Albaani- mies oli turhan innokas liehittelemään minua. Pyysin häntä poistumaan. Ensin ystävällisesti. Sitten vähän topakammin, kunnes pyysin häntä kohteliaasti painumaan vittuun silmistäni. Sain nyrkistä. Pahasta suustani ja vittumaisesta luonteestani huolimatta yksikään suomalainen mies ei ole koskaan lyönyt. Useimmin suomalaiset olivat jopa niin fiksuja, että huomasivat sanomattakin kiinnostuksen puutteeni.
Nuoruudessani pojat mittailivat naapurikunnan poikien kanssa voimiaan. Sopivat yhdessä paikan ja ajan ja painivat tovin. Kukaan ei hyökännyt yllättäen kenenkään sellaisen kimppuun, joka ei tappeluun halunnut osallistua. Kenenkään kimppuun ei hyökätty takaapäin eikä huidottu puukoilla tai mailoilla.
Sain siis kasvaa aika pitkälle täysin huolettomana siitä, että kuka piestään ja koska. Nyt, meno on muuttunut. Miksi? Mikä on ainut muuttuva tekijä?
Lue tuo linkkini. Lisäksi tämän päivän hesarissa oli tuosta juttua. Johtuu kuulemma eriarvoistumisesta.