Minun lapseni on jo hyvin pienestä pitäen halunnut jäädä kotiin koiranpissatuksen ajaksi. Alkuun en suostunut, sitten hoidin niitä joskus niin, että ovi oli auki ja itse kuuloetäisyydellä oven vierestä alkavasta metsässä. Mutta kyllä jo 4-vuotiaan jätin n. 10 minuutiksi yksin ja uskalsin jo poistua ehkä 100 metrin päähän. Jos ihan piha-alueella ja siten huutoetäisyydellä olen pysytellyt (esim. rivarimme talkoissa), pidemmäksikin aikaa.
Lapsi on rauhallinen eikä lainkaan pelkää olla yksin, joten kyllä minä hänet varmaan muuten uskaltaisin jättää jo puoleksi tunniksi (on nyt 5-vuotias). Mutta en kuitenkaan noita 10-15 min koiranpissatuksia pidemmäksi ajaksi ole jättänyt, lähinnä koska ajattelen että ainakin tuota pidempi yksinjättäminen voisi olla jonkun mielestä tuomittavaa. Eikä ole sillä tavalla tarvetta, kauppaan en uskaltaisi vielä lähteä kun sinne on kuitenkin jonkin verran matkaa ja pidemmille koiralenkeille on minusta lapsen noin muutenkin hyvä tulla mukaan.
Itse olin ensimmäistä kertaa yksin vanhempien kauppareissun ajan 4-5-vuotiaana ja muistan, että se oli pelottava kokemus. Aikaa meni ehkä puoli tuntia, mutta se tuntui loputtoman pitkältä. Oli vielä pimeä syysilta. Joten sen jälkeen en pitkään aikaan halunnut jäädä yksin, ekaluokalla kuitenkin yksinolot sujui jo hyvin. Jos itse jättäisin vähänkään pidemmäksi aikaa yksin lapsen, joka ei vielä osaa kelloa, hahmottaisin hänelle ajankulua esim. jonkun lastenohjelman avulla.
