Eka kuukausi on mennyt (jos ketään kiinnosta) :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "zxc"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Z

"zxc"

Vieras
Vuoden vaihteesta on alkanut tämä pitkä ja kivinen tie kohti normaalipainoa. Ekan kuukauden saldo on -3,5 kg. Täyty sanoa, että olen vähän pettynyt, sillä jo parin ekan päivän jälkeen on lähtenyt kilo (mahan tyhjennystä uuden vuoden juhlimisen ja vanhan elämän jälkeen). Kolme viikkoa oli kaikki ihan hyvin, painoa putosi tasaisesti 0,8 kg/vko. Sitten tuli stoppi, vaikka olen jatkanut kaiken ihan samalla mallilla. Kahden viikon aikana ei tapahtunut minkäälaisia muutoksia...Pidin tankkauspäiviä ja meinasin jo luovuttaa (henkisesti on todella raskasta, kun ei näy tuloksia).

Nyt on alkanut toinen kuukausi, ja päätin kokeilla sen kunniaksi pienen huijauksen. Eilen piidin riisipäivän. Eli en ole syönyt muuta kuin keitetty riisiä ja join vettä. Oli aika mielinkiintoista. Ensin kun keitin sen satsin, ajattelin, että onpas vähän syötävä koko päiväksi, mutta jo toisen "aterian" jälkeen tajusin olevani väärässä. Kaksi vikaa satsia oli jo todella vaikeata syödä....Noh, lopputulos -1,2 kg. Vettähän tämä on, mutta oikeasti, henkisesti on paljon parempi olla, kasvoista huomaa paljonkin. Katsotaan mitä huomenna vaaka näyttää, tuleko kaikki nesteet takaisin. Mutta tämä pieni huijaus auttoi jatkamaan eteenpäin ja motivaatio on taas palanut. Tän kuun tavoite on -3 kg. ihan saavutettavissa oleva, ellei taas tule jotain ihme stoppeja matkan varrella.

Eikä, pliis tarvi haukkua mun valintoja, vaikka itsekin tiedän, että ne eivät vältämättä ole 100% oikeita. En ole ammattilainen ja neuvoja tule joka suunnasta. Nyt olen löytänyt kuitenkin "mun oman tien" ja sillä aijon pysyä vaikka se ei olisikaan ihan täydellinen jonkn mielestä :)
 
Nonni! Ja onhan sun tuloksesi rutosti enemmän kuin mulla. En ole laihtunut kilon kiloa! :D

Mä taidan kokeilla kanssa vippaskonstia ja popsin yhden päivän pelkästään sitä laihdutuskaalikeittoa. Tosin laitan kyllä jotain lihaa sekaan. Ja mätän lautaselle lisäksi raejuustoa. Ja sithän se kuulostaakin jo hyvältä eikä tietty laihduta grammaakaan :D
 
Aattele, että et myöskään ole lihonut! Olet vaihtanut suuntaa, ja vaikka välillä pysähtyisitkin, niin askeleet on aina parempaan päin. Takaspäin ei tarvitse kääntyä, se tie on jo nähty :)

Mä aina ihmettelen niiden ihmisten stressiä, joille tulee laihdutusstoppi. Ei se varmasti kivaa ole, mutta jos sitten päätyy luovuttamaan niin mikä on tulos? No ihan varmasti lihominen. Onko se parempi kun pienet stopit ja vähän pidempi matka? Ei varmasti!

Onnea ja tsemppiä! Yritä tosiaan noudattaa sellaisia tapoja, joita voisit noudattaa koko elämäsi. Nythän on kyse syömiseen oppimisesta, ei laihduttamisesta. Mutta jos henkisesti on esim. paasto tärkeää välillä, niin tee niin!
 
[QUOTE="zxc";30633081]Vuoden vaihteesta on alkanut tämä pitkä ja kivinen tie kohti normaalipainoa. Ekan kuukauden saldo on -3,5 kg. Täyty sanoa, että olen vähän pettynyt, sillä jo parin ekan päivän jälkeen on lähtenyt kilo (mahan tyhjennystä uuden vuoden juhlimisen ja vanhan elämän jälkeen). Kolme viikkoa oli kaikki ihan hyvin, painoa putosi tasaisesti 0,8 kg/vko. Sitten tuli stoppi, vaikka olen jatkanut kaiken ihan samalla mallilla. Kahden viikon aikana ei tapahtunut minkäälaisia muutoksia...Pidin tankkauspäiviä ja meinasin jo luovuttaa (henkisesti on todella raskasta, kun ei näy tuloksia).

Nyt on alkanut toinen kuukausi, ja päätin kokeilla sen kunniaksi pienen huijauksen. Eilen piidin riisipäivän. Eli en ole syönyt muuta kuin keitetty riisiä ja join vettä. Oli aika mielinkiintoista. Ensin kun keitin sen satsin, ajattelin, että onpas vähän syötävä koko päiväksi, mutta jo toisen "aterian" jälkeen tajusin olevani väärässä. Kaksi vikaa satsia oli jo todella vaikeata syödä....Noh, lopputulos -1,2 kg. Vettähän tämä on, mutta oikeasti, henkisesti on paljon parempi olla, kasvoista huomaa paljonkin. Katsotaan mitä huomenna vaaka näyttää, tuleko kaikki nesteet takaisin. Mutta tämä pieni huijaus auttoi jatkamaan eteenpäin ja motivaatio on taas palanut. Tän kuun tavoite on -3 kg. ihan saavutettavissa oleva, ellei taas tule jotain ihme stoppeja matkan varrella.

Eikä, pliis tarvi haukkua mun valintoja, vaikka itsekin tiedän, että ne eivät vältämättä ole 100% oikeita. En ole ammattilainen ja neuvoja tule joka suunnasta. Nyt olen löytänyt kuitenkin "mun oman tien" ja sillä aijon pysyä vaikka se ei olisikaan ihan täydellinen jonkn mielestä :)[/QUOTE]
Paljon on ylipainoa? Jos on paljon, lähtee aluksi nopeasti, kuten minulla. kohta 4kk ja lähes 20kg!
 
Voin kompata tuota yhtä, on tuo kaikkinensa hitosti paljon enemmän mitä kans mulla, mulla on plus yks kilo!
En vaan saa itsestäni revittyä irti sitä motivaatiota.

Rahkat ja raejuustot ei nyt vaan uppoa, ei millää.

Ite muetin, että pitäiskö kokeilla "einesdiettiä". Kaikissa kaupan valmisruuissahan on helposti esillä ne kalorimäärät.Ostais mitä vaan mieleisiä, ja katsois vaa et paljonko saa syödä, että vaikk 1200 on sit täynnä.
Aika helppoa!? Ei tarttis tehdä mitää erikoisia ruokia, ei mittailla tai punnita ja vaihtelua sais koko kaupan kylmätiskin mitalta. Tai jos muute syö ja laskee niistä ruuista ne kalorit, nii sit voi miettiä, että vielä 200kcal vapaasti syötävissä, mut sit se on vaan se yks ruoka/herkku mikä pitää tarkistaa. Että näin epätoivoisia ajatuksia täällä...

Että voin sanoa Hyvä Sinä!!!
 
Sulla on edelleen aivan liian kovat odotukset. Tuo pudotushan on melkein 900 gr viikko, eli oikein hyvä tahti henkilölle, jolla ei ole älyttömän paljon ylipainoa. Paljonko sä sitten olisit toivonut/uskonut laihtuvasi kuukaudessa? 8kg? 10 kg?

Kannattaisi vähän miettiä, onko noissa ihmedieeteissä/riisipäivissä/missä lie järkeä, kun niillä saavutettu painonpudotus ei useinkaan ole pysyvää (ja sullahan oli sitä ongelmaa, että laihdutetut kilot tulee takaisin). Maltillisella tahdilla laihdutetut kilot pysyy varmemmin poissa, mutta ilmeisesti sulle on tärkeintä mahdollisimman suuret pudotuslukemat mahdollisimman nopeasti...

Yritä pyrkiä sellaiseen ruokavalioon, jota on helppo ylläpitää jatkossakin, niin ei tarvitse sitten jojoilusta kärsiä.
 
[QUOTE="zxc";30633674]Normaalipainon ylärajalle vielä 8 kg, se on myöskin tavoite.

Ja joo, kyl sen peilista jo vägän huomaa. Ei meillä armaan edes oo mittanauhaa, joten sitkeästi jatketaan vaa'n parissa :)[/QUOTE]

Osta mittanauha ja heitä vaaka mäkeen.
 
Riisipäivä? Siis pelkkää riisiä? Mitä järkeä? Ei proteiinia, ei vitamiineja, ei edes kuitua jos valkoista, ei hyödyllisiä rasvoja... pidä enemmin vaikka kananmunapäivä.
 
[QUOTE="jonna";30633332]Voin kompata tuota yhtä, on tuo kaikkinensa hitosti paljon enemmän mitä kans mulla, mulla on plus yks kilo!
En vaan saa itsestäni revittyä irti sitä motivaatiota.

Rahkat ja raejuustot ei nyt vaan uppoa, ei millää.

Ite muetin, että pitäiskö kokeilla "einesdiettiä". Kaikissa kaupan valmisruuissahan on helposti esillä ne kalorimäärät.Ostais mitä vaan mieleisiä, ja katsois vaa et paljonko saa syödä, että vaikk 1200 on sit täynnä.
Aika helppoa!? Ei tarttis tehdä mitää erikoisia ruokia, ei mittailla tai punnita ja vaihtelua sais koko kaupan kylmätiskin mitalta. Tai jos muute syö ja laskee niistä ruuista ne kalorit, nii sit voi miettiä, että vielä 200kcal vapaasti syötävissä, mut sit se on vaan se yks ruoka/herkku mikä pitää tarkistaa. Että näin epätoivoisia ajatuksia täällä...

Että voin sanoa Hyvä Sinä!!![/QUOTE]

Ideassasi on enemmän järkeä kuin uskotkaan. Jos et pidä raejuustosta ja rahkasta, niin eikö silloin ole aivan järkevää syödä sitä mitä ajattelit syödä muutenkin lopun ikäsi. Pääasia, että hahmotat mitä oikeasti saisit syödä pysyäksesi ihannepainossa.

Eineksissä ei välttämättä ole sen enempää kaloreita kuin itse tehdyissäkään, riippuen tietysti mitä syöt,mutta uskon, että oppiessasi mittamaan einesruuissa oikeat kalomäärät, saatat pikku hiljaa innostua kokeilemaan muutakin ravintoa.

HArva miettii, että elintapojen muuttuessa makuaisti muuttuu ja jalostuu. Luopuessaan huonolaatuisesta mässystä ja siitä turtuneen makuaistin terävöityessä voi ihana makuelämys syntyä yllättävän järkevistä sapuskoista. Kehon emäs- ja tasapaino paranevat ja närästykset/refluksioireet saattavat hävitä kokonaan, aineenvaihdunta vilkastua ja ruokavalio tämän myötä monipuolistua. On tapauksia, joille ei ruisleipä mene happamuutensa vuoksi alas ja sitten sitä elintapojen muuttuessa vetää mieluummin kuin ravintoköyhää valkoista leipää. Yms.
 
[QUOTE="Jenis";30634045]Riisipäivä? Siis pelkkää riisiä? Mitä järkeä? Ei proteiinia, ei vitamiineja, ei edes kuitua jos valkoista, ei hyödyllisiä rasvoja... pidä enemmin vaikka kananmunapäivä.[/QUOTE]

Jep, pelkkää keitettyä SUOLATONTA riisiä. Ideana on että siinä riisissä on joku aine, joka poista ylimääräisen nesteen kehosta, putsaa suoliston, sekä tietty reilu kalorivae edistää 'normi laihdutusta'. Ja ei oo tarkoitus pitää noita päiviä koko ajan, max 2 krt/kk. Katsotaan miten paino lähte putoamaan taas ruokavaliolla.

Ja kun joku kirjoitti, että miksi en ole tyytyväinen, niin siksi, että eka kilo lähti ihan kshdessa päivässä ja loput kaksi viinkoa ei tapahtunut mitään, siksi en ole ttyytyväinen. Toki jos putoais tasaisesti vaikkapa se 700-1000 olisi ihan loistava !:) Ja joo, haluan kaiken nyt ja heti, koska se auttaa motivastiota todella paljon. Jos paino ei putoa, niin joskus heikkona päivänä voi helposti lopettaa ja just sitä en halua. Haluan jatkaa vielä ainakin 8 kg verran :).
 
Sori nyt vain, ei tule toimimaan tuo kaikki mulle nyt ja heti -asenne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olet kuurisi lopettanut (luultavasti jo aiemmin, kun tulee huono päivä tai heikko hetki), kilot tulee takaisin, koska palaat vanhoihin tapoihin. Kai sä tajuat itsekin, ettet voi viikossa parissa mitenkään laihtua montaa kiloa läskiä? Joo ei.
 
[QUOTE="ööh";30634526]Sori nyt vain, ei tule toimimaan tuo kaikki mulle nyt ja heti -asenne. Viimeistään siinä vaiheessa, kun olet kuurisi lopettanut (luultavasti jo aiemmin, kun tulee huono päivä tai heikko hetki), kilot tulee takaisin, koska palaat vanhoihin tapoihin. Kai sä tajuat itsekin, ettet voi viikossa parissa mitenkään laihtua montaa kiloa läskiä? Joo ei.[/QUOTE]

Totta kai tajuan!:) Sehän olis vasta helppoa, jos parissa viikossa sais kaikki läskit pois .
 
Hieno pudotus, onnea!
Mulla miinus 3 kiloa, olin vatsataudissa enkä syönyt viikkoon kunnolla :D Mutta eipä tule takaisin nuo kilot, eli tästä jatkuu laihdutus paremmalla motivaatiolla.
Olen normipainon ylärajoilla.
 
Ihan hyvä on ollut alkuperäisen vauhti, kannattaa muistaa että välillä paino voi junnata viikon, pari lähes paikallaan.
Ihmediettejä harjoitteleville ihan tiedoksi, että n. 7000kcal vastaa kiloa. Ihmisen normi kulutus vuorokaudessa on yleensä sen n. 2000-2300kcal (ei siis sisällä liikuntaa), niin täysin syömättä mitään paino voi pitkällä tähtäimellä tippua sen n. 2kg/viikko. Eli tuollainen 0.5kg - 1kg viikossa vielä on järkevä pudotusvauhti ja silloin oikeasti paino lähtee muualtakin kuin nesteistä...
 

Yhteistyössä