Z
"zxc"
Vieras
Vuoden vaihteesta on alkanut tämä pitkä ja kivinen tie kohti normaalipainoa. Ekan kuukauden saldo on -3,5 kg. Täyty sanoa, että olen vähän pettynyt, sillä jo parin ekan päivän jälkeen on lähtenyt kilo (mahan tyhjennystä uuden vuoden juhlimisen ja vanhan elämän jälkeen). Kolme viikkoa oli kaikki ihan hyvin, painoa putosi tasaisesti 0,8 kg/vko. Sitten tuli stoppi, vaikka olen jatkanut kaiken ihan samalla mallilla. Kahden viikon aikana ei tapahtunut minkäälaisia muutoksia...Pidin tankkauspäiviä ja meinasin jo luovuttaa (henkisesti on todella raskasta, kun ei näy tuloksia).
Nyt on alkanut toinen kuukausi, ja päätin kokeilla sen kunniaksi pienen huijauksen. Eilen piidin riisipäivän. Eli en ole syönyt muuta kuin keitetty riisiä ja join vettä. Oli aika mielinkiintoista. Ensin kun keitin sen satsin, ajattelin, että onpas vähän syötävä koko päiväksi, mutta jo toisen "aterian" jälkeen tajusin olevani väärässä. Kaksi vikaa satsia oli jo todella vaikeata syödä....Noh, lopputulos -1,2 kg. Vettähän tämä on, mutta oikeasti, henkisesti on paljon parempi olla, kasvoista huomaa paljonkin. Katsotaan mitä huomenna vaaka näyttää, tuleko kaikki nesteet takaisin. Mutta tämä pieni huijaus auttoi jatkamaan eteenpäin ja motivaatio on taas palanut. Tän kuun tavoite on -3 kg. ihan saavutettavissa oleva, ellei taas tule jotain ihme stoppeja matkan varrella.
Eikä, pliis tarvi haukkua mun valintoja, vaikka itsekin tiedän, että ne eivät vältämättä ole 100% oikeita. En ole ammattilainen ja neuvoja tule joka suunnasta. Nyt olen löytänyt kuitenkin "mun oman tien" ja sillä aijon pysyä vaikka se ei olisikaan ihan täydellinen jonkn mielestä