V
vieras...
Vieras
Mistä aloittaisin?
Olen avioliitossa oleva neljän lapsen äiti. Nuorimmainen lapsemme on tällä hetkellä 3kk ja tällä hetkellä kumpikaan parisuhteemme osapuoli ei halua uutta perheenlisäystä hetkeen - käytännössä siis muutamaan vuoteen.
Tähän saakka ehkäisynä on käytetty kondomia, mutta pikku hiljaa on alettu pohtia myös muita vaihtoehtoja. Ollaan keskusteltu mm. e-pillereistä, joiden käytön olisin valmis aloittamaan hetimmiten.
Kierukka-asiaakin on sivuttu. Plussaahan siinä olisi se, ettei tarvitsisi stressata muistaako ottaa pillerit vaiko ei - ja ehkäisyteho olisi parhaimmillaan sen viisi vuotta.
Jokin kuitenkin haraa vastaan, ajatus kierukasta tuntuu... vastenmieliseltä. En osaa sanoa, mikä sen tarkalleen ottaen tekee mutta ainakin ajatus kierukan asentamisesta jollain tavalla pelottaakin. Miehelleni olen puhunut näistä omista pohdinnoistani ja ajatuksistani.
Tosin tuntuu, ettei hän kuuntele lainkaan, koska on nyt alkanut suorastaan painostaa hankkimaan kierukan. Käytännössä kyselee useamman kerran päivässä että olenko jo miettinyt sitä kierukka-asiaa ja että joko olen ottanut lääkäriin yhteyttä asian tiimoilta. Joka kerta vastaan miettineeni mutta kamppailevani edelleen omien pelkojeni ja epävarmuuksieni kanssa. Olen myös ehdottanut miehelle noita pillereitä, mutta mies ei jotenkin innostu asiasta.
Emme koko suhteemme aikana ole kondomia kummempaa ehkäisyä käyttäneet eikä kummallakaan ole muunlaisesta ehkäisystä kokemusta.
Ahdistaa. Olisi tosiaan kiva päästä kondomista eroon, mutta onko ehkäisymenetelmän olla pakko just kierukka - kun en jotenkin ajatukselle lämpene sitten ollenkaan.